Taas kova maanjäristys Alanyassa

kauheeta

Enteileekö nämä järinät megaluokan järistystä? Enpä uskaltaisi ostaa asuntoa tuoltapäin kun se voi järistä maan tasalle milloin hyvänsä. Ja nekin jotka mahdollisesti pysyvät pystyssä menettävät arvostaan suurimman osan kun asuntojen myyntiaalto alkaa ihmisten paetessa muualle.

Muun muassa Ilta-sanomat kertoo järistyksestä:

Turkin Alanyaa ravisteli lauantaina noin kuuden magnitudin maanjäristys.
Uutistoimisto AP:tä lainaava ABC News kertoo, että järistys sai aikaan paniikkia. Se ei kuitenkaan aiheuttanut henkilövahinkoja tai muita tuhoja.

Alanyassa asuva IS:n lukija kertoo, että maanjäristys sai hänen asuntonsa heilumaan ja astiat kolisemaan kaapissa. Hänen mukaansa ihmiset pakenivat ulos talosta ja lähistöllä sijaitsevasta ostoskeskuksesta.
- Jonkinlaista järkytystä oli ilmassa, koska järistys oli kova. Tuntui paljon kovemmalta kuin muutama viikko sitten ollut järistys, lukija kertoo sähköpostitse.

Istanbulissa sijaitsevan seismologisen keskuksen mukaan järistyksen keskus oli noin 84 kilometrin päässä Alanyasta. Se tuntui myös naapurimaakunta Mersinissä ja vielä Kyproksen saarella, jossa asukkaat kertoivat esineiden heiluneen järistyksen voimasta.

82

5832

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alanii:))

      Toivottavasti EI TULE kovempaa ,pieniä järistyksiä täällä on useasti ,ei syytä panikoida :))

      • toivotaan

        mutta jokainen kovempi järistys aina heikentää hieman rakennuksia.

      • patja

        puolilerpalla laittavat ja laukeavat tasan 10 sekunnin päästä

        t. kokemusta alanyan miehistä

      • Anonyymi
        toivotaan kirjoitti:

        mutta jokainen kovempi järistys aina heikentää hieman rakennuksia.

        Järistys heiluttaa rättipäitä

      • Anonyymi
        patja kirjoitti:

        puolilerpalla laittavat ja laukeavat tasan 10 sekunnin päästä

        t. kokemusta alanyan miehistä

        Taitaa olla vähemmän suomeen tulijoita kun jumala harventaa. Kannattas turkkilaisten auttaa nato hommassa. Heti ulisevat apua mutta auttaako turkki

      • Anonyymi

        Meillä makuuhuoneessa järisi mikä olis ollut

      • Anonyymi

        Turkkilaiset valittaa mediassa mutta eivät viitsi mennä paikan päälle auttamaan kun pelkäävät joutuvan töihin voi reppanoita. Näinkö allah neuvoo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa olla vähemmän suomeen tulijoita kun jumala harventaa. Kannattas turkkilaisten auttaa nato hommassa. Heti ulisevat apua mutta auttaako turkki

        En auta yhtään turkkilaisia. Turkin kansalaiset saavat itse auttaa omiaan jos kiinnostaa. Mutta ei taida paljon kiinnostaa. Turkkilaisia on pirusti ympäri maailmaa. Kyllä väkeä on jos vaan viitsivät

    • Deathtotabloaids

      Ha!

      Ilta-sanomien uutisointiinhan kannattaa luottaa. Oikeasti järistys oli merellä eikä Alanya viralisesti ollut järistysaluetta. Tosin tuntui täälläkin, katsoin sohvalla pahaa aavistamatta nuorten Suomi-Ruotsi peliä kun talo alkoi värähdellä. Sitä kesti pari sekuntia. Ei se tosin kovaa ollut, meillä oli Helsingin lähellä kotona yhtä kova järistys (näin perstuntumalla) pari kesää sitten. Sama tutina oli halkaissut jonkun talon kivijalan hyvinkäällä.

      Alanyassa ei ole ollut tuhoisaa järistystä n.400 vuoteen eli koko sinä aikana kun kirjaa on pidetty. Muualla Turkissa tosin on, esim Antalyassa useitakin. Jostain syystä tämä on rauhallisempaa aluetta seismisesti. Mutta otan kyllä vakuutuksen tuon eilisen kokemuksen jälkeen, kun ei maksakkaan kuin about 150€ vuodessa.

      • ...

        Kumma kun joidenkin pellejen mielestä alanyassa ei koskaan tapahdu mitään ikävää? Ei sitä omaa huonoa valintaa tarvitse niin ylenpalttisesti yrittää kehua, että alkaa vähätellä jopa maanjäristyksiä =)

        Suomessa ei ole koskaan ollut maanjäristyksiä, ihan tiedoksi sulle vaan.

        Ja mene sinä nyt nauttimaan niiden karvakäsien seurasta, voi jumakauta ihmisparkaa, jos ei parempaa maata löydä kuin Turkki. Onko siellä tosiaan niin halpaa?

      • mieskuo
        ... kirjoitti:

        Suomessa on joka vuosi useta järistyksiä. Etelä-Lapissa rekisteröidään suurimmat tutunat.

      • Herää Pahvi
        mieskuo kirjoitti:

        Suomessa on joka vuosi useta järistyksiä. Etelä-Lapissa rekisteröidään suurimmat tutunat.

        Voi herran jestas, eikö hölmöläinen edes pysty vertaamaan ovatko suomen ja turkin järistykset samassa sarjassa?

        Kohta kerrotaan totuutena, että myös Suomessa määnjäristykset ovat lähes päivittäisiä. Alanyan ihannoijat voivat mielestäni työntää päänsä pensaaseen ja pelätä, että kalliilla hankittujen loma-asuntojen arvo laskee.

      • Deathtotabloaids
        Herää Pahvi kirjoitti:

        Voi herran jestas, eikö hölmöläinen edes pysty vertaamaan ovatko suomen ja turkin järistykset samassa sarjassa?

        Kohta kerrotaan totuutena, että myös Suomessa määnjäristykset ovat lähes päivittäisiä. Alanyan ihannoijat voivat mielestäni työntää päänsä pensaaseen ja pelätä, että kalliilla hankittujen loma-asuntojen arvo laskee.

        Taitaa harmittaa.

      • halpaa on
        ... kirjoitti:

        Kumma kun joidenkin pellejen mielestä alanyassa ei koskaan tapahdu mitään ikävää? Ei sitä omaa huonoa valintaa tarvitse niin ylenpalttisesti yrittää kehua, että alkaa vähätellä jopa maanjäristyksiä =)

        Suomessa ei ole koskaan ollut maanjäristyksiä, ihan tiedoksi sulle vaan.

        Ja mene sinä nyt nauttimaan niiden karvakäsien seurasta, voi jumakauta ihmisparkaa, jos ei parempaa maata löydä kuin Turkki. Onko siellä tosiaan niin halpaa?

        1/3

      • Mistänäitäainariittää

        Suomessa on hyvinkin tuntunut maanjäristyksiä, senkin pelle! Kandee vähän olla tietoinen asioista ennen kuin kirjoittaa!

    • mannerlaatta

      Vain pari vuotta sitten Itä-Turkissa maanjäristys surmasi pitkästi yli 500 ihmisiä ja romahdutti paljon taloja. Silloinkin voimakkaita järistyksiä tuli muutamana päivänä peräkkäin eli tuntuu näitä Turkin alueella olevan turhan usein.

      • Luonnonmullistukset

        Pari vuotta sitten? Turhan usein niitä sitten sattuu! Gauheeta! Ja varsinkin itäänhän kaikki turistitkin ovat menossa. Maailmalla tapahtuu koko ajan luonnonmullistuksia, jos uutisia katsotte. En osaa auttaa niissä asioissa. Palstalla muut ovatkin sitten asiantuntijoita.

      • geolologistikkoko
        Luonnonmullistukset kirjoitti:

        Pari vuotta sitten? Turhan usein niitä sitten sattuu! Gauheeta! Ja varsinkin itäänhän kaikki turistitkin ovat menossa. Maailmalla tapahtuu koko ajan luonnonmullistuksia, jos uutisia katsotte. En osaa auttaa niissä asioissa. Palstalla muut ovatkin sitten asiantuntijoita.

        Kummallista ja kana-aivoista vähättelyä. Kyllä parin vuoden välein kuutosluokan järistyksiä on todellakin turhan usein. Tuo on kuitenkin ihan toista luokkaa kuin kotoiset 0,5-3 luokan järistykset. Viimeksi Turkissa sattui todella tuhoisa järistys 1999 İzmitissä, noin 100 km Istanbulista, jossa 7,6 luokan järistyksessä kuoli yli 17 000 ihmistä, loukkaantuneita oli 50 000 ja yli puoli miljoonaa jäi kodittomiksi. Eli kyllä Suomen ja Turkin järistyksillä on aika paljon eroa sekä taajuudessa että etenkin tuhoisuudessa.

    • ei pelko persussa

      No jos astioiden kolina kaapissa ON hirvittävä maanjäristys, niin :D Turkki on maanjäristysaluetta, ei siinä pitäisi olla mitään uutta.

      Että pitää tästäkin aloittaa kauhisteluketjua ja joku spede jo riemuitsee asuntojen myyntiaallostakin. Voi hyvä isä. Ahdas on ihmisen mieli. Samat varmaan riemuitsivat Thaimaan tsunamin aikaan ko. palstalla.

      Ei mihinkään voisi matkustaa, jos kaikkea pelkää. Kotiinsa voi jäädä kuolemaan tylsyyteen näppiksen ääreen tai sitten pakata matkalaukkunsa ja suunnita vaikka minne!

      • puhumitäpuhut

        En minä ainakaan mitään riemua tai muutakaan asiatonta aloitusviestissä näe.. Erikoinen herkkähipiäisyys teikäläisellä. Taitaa kuitenkin oikeasti olla se pelko persiissä kun pitää koittaa väkisin vääntää asiaa toiseksi. Pelkäätkö Alanyan kämppäs arvon romahdusta vai mitä kun Turkin jatkuvista maanjäristyksistä ei saisi keskustella täällä? Toivon ettei kuitenkaan käy niin. Ainakaan kirjaimellisesti.

      • eipä pelota
        puhumitäpuhut kirjoitti:

        Puhut nyt ihan postaskaa. Ei ole kämppää missään maailmalla. Kyse ei ollut pelkästä aloitusviestistä, vaikka kyllähän kaikki osaavat lehtiä lukea. Todella: astioiden kilinä ei ole megaluokan jutunaihe. Paitsi teikäläisillä! En ole tiennytkään, että siellä on jatkuvia superluoka maanjäristyksiä, vaikka kuten sanottu se on maanjäristysherkkää aluetta. Mitä sen taivastelu sekä asialla juhliminen hyödyttää? Väännät itsellesi totuuksia kirjoittajista, vaikka et kerrassaan tiedä mitään. Ja siltikin: ei ole edelleenkään pelko persussa eikä tule kusi housuun matkustellessa. Tosilla näin käy jo lehtiartikkelin takia :D Kyproksellekin ollaan menossa maaliskuussa, eikä pelota, vaikka sielläkin taisi jonkun astiakaapissa kilistä :D

    • täällähän niitä
    • ayleen1

      Tuo toissa iltainen OLI maanjäristys. Ja se oli Alanyassakin. Toki tuo alkupiste oli joidenkin kymmenien kilometrien päässä. Täällä kauan asuneena olen kokenut montakin pienempää. Mutta tuo oli pelottava. Tuon suuruisia järistyksiä esiintyy n. 120 maailmanlaajuisesti vuodessa. Tuhoja ei aiheuttanut, mutta kovasti heilutti. Jos joku muistaa Istanbulin seudun maanjäristyksen, niin tuonkin keskus oli Izmirissä, mutta tuhosi todella laajalta alueelta ja pahoin. 6 megatungin järistys heilutti rakennuksia ja näin yläkerroksessa asuvia ihan kunnolla.

      • Ataturk:))

        OLI maanjäristys ,totta on,turha sitä täällä Alanya fanittajien on kieltää,voi tulla koska ja milloin vaan mihin maailman kolkkaan tahansa ,ei siinä paljon vitsit lennä ,ulos vaan pihalle jos mahdollista.

      • Ei huomannut
        Ataturk:)) kirjoitti:

        OLI maanjäristys ,totta on,turha sitä täällä Alanya fanittajien on kieltää,voi tulla koska ja milloin vaan mihin maailman kolkkaan tahansa ,ei siinä paljon vitsit lennä ,ulos vaan pihalle jos mahdollista.

        Kyllä oli maanjäristyksiä kaksi 25.12 ja 28.12 17.21. Olin paikalla Alanyassa ja en edes huomannut järistyksiä! Keskus ei ole ollut Alanyassa. Kenen asunto on Taurus vuoren rinteellä se tuntui astioiden helinänä.
        Rakennukset on kuitenkin rakennettu vuodesta 2000 lähtien maanjäristykset huomioon ottaviksi. Siksi kaikilla pitää olla maanjaristysvakuutus, joka on pakollinen.
        Lisäksi jokaisen on syytä täyttää ennen matkalle lähtoä www.matkustusilmoitus.fi jos ei ole matkanjärjestäjän reissulla. turha lietsoa paniikkia kun siihen ei ole aihetta.

      • Seis-mologi
        Ei huomannut kirjoitti:

        25.12. ollutta pientä järistystä en huomannut minäkään (toinen tuli vielä yöllä). Mutta jos et huomannut tuota 28.12. ollutta järistystä, niin aika kumma juttu... Mutta mitäpä tästä vääntämään. Seismologit ja sinä olette erimielisiä :)

      • heh-heh-heh1
        Ei huomannut kirjoitti:

        Kyllä oli maanjäristyksiä kaksi 25.12 ja 28.12 17.21. Olin paikalla Alanyassa ja en edes huomannut järistyksiä! Keskus ei ole ollut Alanyassa. Kenen asunto on Taurus vuoren rinteellä se tuntui astioiden helinänä.
        Rakennukset on kuitenkin rakennettu vuodesta 2000 lähtien maanjäristykset huomioon ottaviksi. Siksi kaikilla pitää olla maanjaristysvakuutus, joka on pakollinen.
        Lisäksi jokaisen on syytä täyttää ennen matkalle lähtoä www.matkustusilmoitus.fi jos ei ole matkanjärjestäjän reissulla. turha lietsoa paniikkia kun siihen ei ole aihetta.

        Onpa hyvä verrata 25.12. ja 28.12. järistyksiä :)))) 25.12. oli 3 megatungin järistys ja keskus huomattavan paljon kauempana Alanyasta kuin 28.12. järistys. 28.1. järistyksen voima oli 6 megatungia. Voima kertaantuu aina suuruusnumeron noustessa kymmenellä. Eli jos aloitetaan tuosta koosta 3, niin nelonen on kymmenen kertaa voimakkaampi kuin kolmonen, vitonen sata kertaa voimakkaampi ja kutonen 1000 kertaa voimakkaampi. Eipä voi oikein verrata. Huomaa, että kauppiaat on vähättelevien kirjoitusten takana. Ei kuitenkaan syytä paniikkiin, täältä voi edelleen ostaa ylihintaisia asuntoja :D

      • ostetaan....
        heh-heh-heh1 kirjoitti:

        Onko sinulla myynnissä?
        Käypä hinta maksetaan, ei yli-, mutta ei käytetä paniikkiasi hyväksi eikä viedä osakettasi alihintaankaan!

      • SA-RA:))
        Ei huomannut kirjoitti:

        Kyllä oli maanjäristyksiä kaksi 25.12 ja 28.12 17.21. Olin paikalla Alanyassa ja en edes huomannut järistyksiä! Keskus ei ole ollut Alanyassa. Kenen asunto on Taurus vuoren rinteellä se tuntui astioiden helinänä.
        Rakennukset on kuitenkin rakennettu vuodesta 2000 lähtien maanjäristykset huomioon ottaviksi. Siksi kaikilla pitää olla maanjaristysvakuutus, joka on pakollinen.
        Lisäksi jokaisen on syytä täyttää ennen matkalle lähtoä www.matkustusilmoitus.fi jos ei ole matkanjärjestäjän reissulla. turha lietsoa paniikkia kun siihen ei ole aihetta.

        Olemme lomalla juuri nyt Alanyassa ja kotimme on Tauruksen rinteellä ,kyllä täällä astiat helisi ja muutenkin tömisi ,tää rakennus on rakennettu 1995 ja ei niin hyvin rakennettu ,kuten ei mitkään Alanyan rakennukset ,emme ole Suomessa ,ei mitään syytä panikointiin ,turhaa ,emme voi muuten elää ,mitä ja koska voi tapahtua missä vaan,täällä ihanan rauhallista tähän aikaan,hyvää v-2014 kaikille :D

      • Anonyymi

        1999 järistyksen keskus oli Izmitissä, ei Izmirissä.

      • Anonyymi
        Ei huomannut kirjoitti:

        Kyllä oli maanjäristyksiä kaksi 25.12 ja 28.12 17.21. Olin paikalla Alanyassa ja en edes huomannut järistyksiä! Keskus ei ole ollut Alanyassa. Kenen asunto on Taurus vuoren rinteellä se tuntui astioiden helinänä.
        Rakennukset on kuitenkin rakennettu vuodesta 2000 lähtien maanjäristykset huomioon ottaviksi. Siksi kaikilla pitää olla maanjaristysvakuutus, joka on pakollinen.
        Lisäksi jokaisen on syytä täyttää ennen matkalle lähtoä www.matkustusilmoitus.fi jos ei ole matkanjärjestäjän reissulla. turha lietsoa paniikkia kun siihen ei ole aihetta.

        Olisi pitänyt rakentaa 2000 jälkeen järistyksiä kestäviksi mutta ei ole rakennettu kun ne rahat ovat hävinneet toisaalle. Minne? Sitä ei kansa tiedä.

    • varovaineneipaniikki

      Maanjäristyksen keskus EI VOI olla Alanyassa koska se on seismologisesti mahdotonta!
      Viimeisin virallisesti 5,8 magn järistys oli siis sen kokoinen keskuksessaan. Sitä millä voimalla (4?, 4,5?) se Alanyaa heilutti, voi vain arvailla. Tärinä't ovat epämiellyttäviä ja tuntuvat yläkerroksissa, mutta uudehkoissa taloissa ne ovat vaarattomia.

      Ajatelkaas Japania. 9 magn ei romahduttanut kai yhtään uutta taloa!

      Ja kuka tuossa ylhäällä sanoi ettei Suomessa olisi muka koskaan ollut maanjäristystä?? :D

    • deathtotabloidioids

      Parasta viihdettä kotiisi - Suomi24 Alanyapalsta.

    • Turkki on ok

      Onhan täällä asiallisiakin viestejä, mutta muutama tykkää tulla vispilöimään skeidaa siihen väliin. Suotakoon se nyt sitten niille, joilla ei asiat ole kauhean hyvin. Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille ja olkoon se entistä parempi myös näille hörhöille!

    • järisyttääkö

      Aika ihme jos jollekin on uusi asia, että Turkki on järistysaltis maa.
      Onhan matkaoppaissakin tietoa siitä, tosin Alanya ei kuulu järistysherkkään alueeseen ja itsellekin oli yllätys, että noinkin tuntuva järistys siellä oli.
      Tietääkseni hyvikin poikkeuksellista, on erittäin todennäköistä että Turkissa myös tulevaisuudessa tulee tuhoisiakin maanjäristyksiä, mutta Alanyassa asti niiden ei pitäisi aiheuttaa tuhoja.

      Mutta tuon edellisen jälkeen en siitäkään satavarma uskalla olla, mutta pelottaako Alanyaan meneminen sen takia, EI. Mutta oliko se yllätys, KYLLÄ!

      "Turkki sijaitsee maanjäristyksen riski alueella ja Alanya kuuluu alueeseen 4 joka on alue jossa riski maanjäristyksille Turkissa vähäisin"

      • jopajoo

        "erittäin todennäköistä että Turkissa myös tulevaisuudessa tulee tuhoisiakin maanjäristyksiä, mutta Alanyassa asti niiden ei pitäisi aiheuttaa tuhoja."

        Ne maanjäristykset kuule aiheuttaa sitä tuhoa juuri siellä mihin ne iskee. Ei se Alanya ole mitenkään poissa laskuista. Ihan samassa lottokoneessa se Alanaya pyörii muiden paikkakuntien kanssa siellä, ja kun kohdalle osuu niin se on voi voi..

        Aika uskaliasta laittaa isoja rahoja asuntoihin kiinni tuollaisella alueella, jossa tunnetusti suuren järistyksen vaara ikäänkuin roikkuu koko ajan päällä. No kukin pelaa säästöillän miten haluaa. Onneksi maailmasta löytyy vakaampaakin maaperää, ja lämpimiltäkin alueilta.

      • äläpelkää
        jopajoo kirjoitti:

        Kaltaisesi ihmiset eivät voi mennä minnekään kun jokapaikassa vaara vaanii, LOL
        Tiedätkö että kotona sattuu eniten onnettomuuksia.

        Jäät huomattavasto todenäköisemmin auton alle Suomessa kuin että vahingoitut maanjäristyksessä Alanyassa!!

        Alla lainaus hesarin verkkosivuilta

        "Kiinteistöbisnes käy kuumana Alanyassa, jonne on muuttanut suomalaisten lisäksi paljon muitakin ulkomaalaisia.

        Suomen Alanyan-kunniakonsulin, kaupunkisuunnittelija Kuddusi Müftüoglu kertoo, että suurin osa hänen ratkomistaan suomalaisten ongelmista liittyy asuntojen ostamiseen.

        Alanyalainen kiinteistönvälittäjä Hayrullah Turunc ihmettelee joidenkin suomalaisten sinisilmäisyyttä.

        "Miksi suomalaiset tulevat toiseen maahan ja ostavat asunnon tarjoilijalta tai parturilta? Eihän kukaan tee Suomessakaan niin", Asunto Alanya -kiinteistönvälitysfirmaa pyörittävä Turunc sanoo selvällä suomella. Hänen asiakkaistaan valtaosa on suomalaisia.

        Turuncin mukaan Alanyasta saa tyypillisen kaksion 50 000–80 000 eurolla. Suomalaiset haluavat yleensä ostaa pieniä mutta uusia asuntoja, joihin kuuluu käyttöoikeus uima-altaaseen, saunaan ja kuntosaliin."

      • so what
        jopajoo kirjoitti:

        "erittäin todennäköistä että Turkissa myös tulevaisuudessa tulee tuhoisiakin maanjäristyksiä, mutta Alanyassa asti niiden ei pitäisi aiheuttaa tuhoja."

        Ne maanjäristykset kuule aiheuttaa sitä tuhoa juuri siellä mihin ne iskee. Ei se Alanya ole mitenkään poissa laskuista. Ihan samassa lottokoneessa se Alanaya pyörii muiden paikkakuntien kanssa siellä, ja kun kohdalle osuu niin se on voi voi..

        Aika uskaliasta laittaa isoja rahoja asuntoihin kiinni tuollaisella alueella, jossa tunnetusti suuren järistyksen vaara ikäänkuin roikkuu koko ajan päällä. No kukin pelaa säästöillän miten haluaa. Onneksi maailmasta löytyy vakaampaakin maaperää, ja lämpimiltäkin alueilta.

        Saa sieltä pienelläkin rahalla asuntoja ja hyviä. Ja mikä on jollekkin iso raha , on se jollekkin pieni raha, jonka voi heittää vaikka tuuleen tai ostaa asunnon Turkista, aivan sama. Eipä minua haittaa mihin kukin rahansa pistää.

    • voihyvääpäivää

      "Ihan samassa lottokoneessa se Alanaya pyörii muiden paikkakuntien kanssa siellä, ja kun kohdalle osuu niin se on voi voi.. "

      Siis kuinka kouluttamattomia ihmiset ovat?? Jos joku tosiaan luulee että maanjäristykset ovat tuur juttuja kuten lotto niin huonoissa kantimissa on Suomen koulujärjestelmä!
      Kuules ne maanjäristykset ovat siellä missä ne seismologisesti voivat olla, ei niitä lottokone arvo....

      • Siirtymälinjat

        Eikös maanjäristykset esiinny mannerlaattojen siirtymälinjojen lähellä? Siirtymälinja kulkee Rodoksen länsipuolelta Marmaranmerta pitkin pohjoiseen ja Istanbulin seutuvilta kohti Ankaraa itään.

      • hohhoijaaa

        Onko luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? Tässä ketjussa on koko ajan on ollut puhe vain ja ainoastaan Turkista. Sen alueella tapahtuvista maanjäristyksistä joita on ollut lähes koko maan alueella aikojen saatossa. Kyllä se on ihan lottoa missä se seuraavaksi TURKIN alueella tutisee.

      • 22Base22
        hohhoijaaa kirjoitti:

        Onko luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? Tässä ketjussa on koko ajan on ollut puhe vain ja ainoastaan Turkista. Sen alueella tapahtuvista maanjäristyksistä joita on ollut lähes koko maan alueella aikojen saatossa. Kyllä se on ihan lottoa missä se seuraavaksi TURKIN alueella tutisee.

        hohoijjaaa,eikös tää oo Turkin Alanyan foorumi??
        Kyllä Turkissa tutisee ajoittain ja viimeksi Alanyassa!!!

        Ja nyt en oo ostamassa asuntoa Alanyasta enkä myymässä :))

    • Han5u

      Kylläpä täälä Alanyaa ja Turkkia haukutaan maanjäristysten takia... ku myös kreikka italia yms välimeren maat kuuluu järistysherkkään alueeseen... hohhoijaa!!! Ei siit nii montaa vuottaa oo ku italiassa järisi ja ihmisiä kuoli...

      • Äly hoi

        Tarkoitatko että Italian ja Kreikan maanjäristyksistä saa kyllä kertoa, mutta toivottavaa olisi ettei Alanyaa arvosteltaisi sen takia, että se erittäin herkkää maanjäristysaluetta?

      • järki hoi älä jätä
        Äly hoi kirjoitti:

        Tarkoitatko että Italian ja Kreikan maanjäristyksistä saa kyllä kertoa, mutta toivottavaa olisi ettei Alanyaa arvosteltaisi sen takia, että se erittäin herkkää maanjäristysaluetta?

        Minä en ymmärtänyt noin, ettei saisi Alanyasta myös kertoa, kuten Äly hoi.

      • HE_Sa;))

        Ei kait kukaan moiti Alanyaa vaan nyt kirjoitetaan totuuksia maanjäristyksistä,eniten Alanyassa ainakin viime syksynä syys/lokakuussa tutisi paikallisten baaripoikain housun lahkeet,kesä takana ja taskut tyhjänä,ei muuta kun pelaamaan taskubiljardia ,kunnes "lehmälennot" taas alkaa........hohhoijakkaa:))

      • ei tarvetta
        HE_Sa;)) kirjoitti:

        Ei kait kukaan moiti Alanyaa vaan nyt kirjoitetaan totuuksia maanjäristyksistä,eniten Alanyassa ainakin viime syksynä syys/lokakuussa tutisi paikallisten baaripoikain housun lahkeet,kesä takana ja taskut tyhjänä,ei muuta kun pelaamaan taskubiljardia ,kunnes "lehmälennot" taas alkaa........hohhoijakkaa:))

        Selitäppä tarkemmin taskubiljardi, kun tunnut olevan asiantuntija.

      • He_Sa;))
        ei tarvetta kirjoitti:

        Selitäppä tarkemmin taskubiljardi, kun tunnut olevan asiantuntija.

        Mannerlaatat liikkuvat koko ajan toisiinsa nähden ja välillä tämä liike jumittuu jossain kohtaa paikoilleen.....tässä tapauksessa kun kesä -2013 takana ja uutta sesonkia odotellaan ,on housunsepalukset ja varsinkin taskut oiva paikka jumittua ,silloin aletaan pelaamaan taskubiljardia....hohhoijakkaa:))

      • Han5u
        Äly hoi kirjoitti:

        Tarkoitatko että Italian ja Kreikan maanjäristyksistä saa kyllä kertoa, mutta toivottavaa olisi ettei Alanyaa arvosteltaisi sen takia, että se erittäin herkkää maanjäristysaluetta?

        Tarkotin vaa et haukkuttiin jo turkkilaiset yleensäki tässä ketjussa... enkä missää sanonu et EI SAA PUHUA ALANYASTA!!!

      • Äly hoi
        Han5u kirjoitti:

        Tarkotin vaa et haukkuttiin jo turkkilaiset yleensäki tässä ketjussa... enkä missää sanonu et EI SAA PUHUA ALANYASTA!!!

        No niinhän täällä juuri tehtiinkin, otsikko oli taas kova maanjäristys Alanyassa ja sinä aloitit oman kommenttisi, että kylläpä taas Alanyaa haukutaan.

        Ne turkkilaiset asuvat siellä Alanyassa ja kyllä heitä saa kritisoida, kun puhutaan Alanyasta. Vaikea löytää keskustelunaihe Alanya kategoriassa, missä ei puhuta alanyalaisista.

    • mannerlaattaaja

      Mannerlaatat liikkuvat koko ajan toisiinsa nähden ja välillä tämä liike lukittuu jossain kohtaa paikalleen. Nämä lukittumisien laukeamiset aiheuttavat maanjäristykset. Niiden ajankohtaa ei voi millään ennustaa. Ainoastaan sen että tietyillä alueilla niitä tulee 100% varmuudella aika ajoin. Suuruutta ja tuhovoimaa ei myös voi millään ennustaa etukäteen vaan se on aina yllätys. Jos ne pelottavat niin ainoa varma keino välttää niitä on pysyä poissa maanjäristysalueilta.

    • lähtötuleekaikille

      Buah, eiköhän suurempi riski ole kuolla lentokentälle mennessä, kuin kuolla maanjäristyksessä..

      Kannattaa ehken muuttaa Juupajoelle vankan peruskallion päälle, ja unohtaa matkailu.

    • matkailuturva

      Ei mikään yllätys. Asiantuntijoiden mukaan on vain ajan kysymys suureen ja tuhoisaan maanjäristykseen Turkissa, ehkä jopa Istanbulissa.
      Ja nyt maanjäristykset Kreetalla ja Kos saarella siitä ennakoivat.
      Ne ovat merkkejä alueen seismologisesta aktivoitumisesta.
      Itse en nyt edes matkustaisi sinne lomailemaan.

      • Turvamatkailu

        Geologi-Tomppanen analysoi seismisiä asioita vankalla asiantuntemuksella, kuten aina.

      • hohhoijaax

        "Itse en nyt edes matkustaisi sinne lomailemaan"

        Se on hyvä kun on jokin tekosyy, että voi hyvällä omallatunnolla sanoa että muuten, mutta kun... Ei tarvitse naapurille ja sukulaiselle kertoa, ettei yksinkertaisesti ole varaa...

        Tulin tänään Alanyasta, enkä ainakaan huomannut yöllä minkään valtakunnan tärähtelyä, luulis että jos talo pomppii niin heräis... Piakkoin suuntaan thaimaaseen, mikäs on sun tekosyy, ettei sinne voi mennä.....

    • Truesteam

      Se on kyllä täysin naapurimaasta kiinni tuo järähtely,Turkki täysin syypää tuohon hommaan.
      Ymmärtäkää jo ihmiset pikku hiljaa ,Turkki on täysi paska maa,sanoivat kaverit.
      Me olemme täällä eikä parempaa paikkaa löydy mistään.
      Tomppa missä olet , aloita nyt mollaaminen,odotamme mielenkiinnolla.

      • NappiPompassa

        Kiitoksia kovasti palstatilan myöntämisestä. En ole Tomppa mutta minua voisit kutsua vaikka Tompan Pompaksi tai Tompan Pompannapiksi.

        Olen aina ollut hieman varovainen arvioidessani erilaisia asioita ennen faktojen tarkistuksia. Turkin kohdalla olen näin tehnyt ja mielipiteeni Turkista negatiivisena matkailumaana on yhä vahvistunut ajan saatossa. Tässä hieman uutisointia maan presidentin arvomaailmasta:
        http://mvlehti.net/?s=erdogan

        Aurinkohan siellä paistaa loma- aikana mutta niin se toki paistaa muuallakin.

        On yksi asia joka saisi pääni kääntymään loma- paikkaa valitessani; en ole nähnyt siellä levitettävän kemikaalivanoja? Olenko vain katsonut muuanne?
        Tässä tietoa kemikaalivanoista jotka eivät niistä mitään tiedä vaikka ne ovat kotomaamme taivaalle aivan yleisiä:
        https://www.youtube.com/watch?v=quYFcXT1u6Y

      • VähänLimittiä

        Tomppa hei haloo, onhan Erdogan aivokuollut kusipää, mutta että ihan MV-paskajulkaisu? Herää nyt jo!

      • mitenolikaan
        NappiPompassa kirjoitti:

        Kiitoksia kovasti palstatilan myöntämisestä. En ole Tomppa mutta minua voisit kutsua vaikka Tompan Pompaksi tai Tompan Pompannapiksi.

        Olen aina ollut hieman varovainen arvioidessani erilaisia asioita ennen faktojen tarkistuksia. Turkin kohdalla olen näin tehnyt ja mielipiteeni Turkista negatiivisena matkailumaana on yhä vahvistunut ajan saatossa. Tässä hieman uutisointia maan presidentin arvomaailmasta:
        http://mvlehti.net/?s=erdogan

        Aurinkohan siellä paistaa loma- aikana mutta niin se toki paistaa muuallakin.

        On yksi asia joka saisi pääni kääntymään loma- paikkaa valitessani; en ole nähnyt siellä levitettävän kemikaalivanoja? Olenko vain katsonut muuanne?
        Tässä tietoa kemikaalivanoista jotka eivät niistä mitään tiedä vaikka ne ovat kotomaamme taivaalle aivan yleisiä:
        https://www.youtube.com/watch?v=quYFcXT1u6Y

        "Aurinkohan siellä paistaa loma- aikana mutta niin se toki paistaa muuallakin."

        Eikös työtön sossupummi ole aina "lomalla", otitko eilen aurinkoa hakunilalais "villasi" parvekkeella...?

      • mitenolikaan
        mitenolikaan kirjoitti:

        "Aurinkohan siellä paistaa loma- aikana mutta niin se toki paistaa muuallakin."

        Eikös työtön sossupummi ole aina "lomalla", otitko eilen aurinkoa hakunilalais "villasi" parvekkeella...?

        Vai menikö "loma" näin:

        https://youtu.be/5etp3RgYcnQ

    • TietoOnValtaa

      En lähtisi MV- lehteä kovinkaan mollaamaan näistä uutisoinneista.
      Se oli käyttänyt mm. näitä kanavia lähteinään:
      - Bild 1 2,
      - Guardian,
      - New York Times,
      - Bild,
      - Kronen,
      - Zeitung ja
      - Welt.

    • Nannae

      Just! MV-lehti, eli kuten Seiska! Hah! Alanya ei kuulu senmoiseen seismiseen alueeseen, että siellä olisi vaaraa, mutta sinähän et edes halunnut kertoa siitä. Et edes tiedä asioista, joten miksi koitat päteä täällä?

      • HyödyllisetIdiootit

        Seiska on kyllä vielä tietokirja Mv:hen verrattuna. Ihminen, joka lukee ja vielä uskoo valikoituja ja muunneltuja juttuja, on saamansa disinformaation arvoinen.

    • Truesteam

      Mv-lehden jutut ovat yhtä luotettavia kuin sen päätoimittajankin,ai niin missähän sekin luuseri aikaansa viettää.
      Janusenko vai mikähän sen pelkurin nimi on.
      Täysi kusipää kun ei pysty ottamaan vastuuta kirjoittamistaan asioista.
      Ei sitä voi muutakaan odottaa ryssän sukujuuret omistajavalta.

    • Anonyymi

      Turkki sais maanjärjestyksessä painua maan rakoon koko paska.

    • Anonyymi

      onkohan nuo talot vähän huonosti rakennettuja ja suunniteltuja kun sortuvat noin helposti vaikka on tiedetty että ollaan maanjäristysalueella.

      Kaliforniassa varsinkin Los Angelesissa ihmiset jo tottuneet jatkuviin maanjäristyksiin, että ihan samaa ei edes kiinnitä huomiota oliko joku maanjäristys taas vai menikö juna ohi.

      • Anonyymi

        Pitsanpaistajat tehneet kamelinpaskasta kerrostaloja, ja joku ihmettelee miksi ne sortuu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitsanpaistajat tehneet kamelinpaskasta kerrostaloja, ja joku ihmettelee miksi ne sortuu!

        Olopa hyvi sanottu

    • Anonyymi

      mikä olikaan taidan muistaa tuo Clive Cussler, en ole jutellut hänen kanssaan nyt, joku kirja missä voi aiheuttaa maanjäristyksiä pommilla joka on hyvässä paikassa siihen maanalla.. Lohikäärme taisi olla tuon kirjan nimi.

    • Anonyymi

      Jos Suomi ja Ruotsi olisivat kylmän laskelmoivia niin he yhdessä lähettäisivät Turkkiin todella paljon hätäapua, raivaus ja etsintämiehistöä, kenttäsairaalan ja muuta siellä tarvittavaa. Näyttävän ison kansainvälisen mediahuomion saattelemana tietysti.

      Saattaisi Erdogin ratifioida NATO-sopimukset vähän nopeammin.

    • Anonyymi

      Kuka haluaa, tai kenellä on mahdollisuus seurata tilannetta twitteristä niin suosittelen "Euroopanrajalla" tiliä, se seuraa tilannetta todella ajankohtaisesti ja laajasti.

    • Anonyymi

      Ilmeisen kovia jälkijäristyksiä alueella. Joissain uutissa ollut ne olleet liki yhtä voimakkaita kuin itse pääjäristys oli.

    • Anonyymi

      Turkkiin on iskenyt TOINEN maanjäristys. Sen keskus oli ensimmäisestä pohjoiseen Elbistanin alueella. Vahvuudeltaan 7,6 Richteriä.

    • Anonyymi

      Heti on turkki ulisamassa apua kun hätä tulee mutta kusettaa samaan aikaan suomea nato asiassa ei pidä turkkia auttaa kun maa on ihan perseestä. Ketä turkki auttaa

    • Anonyymi

      Mitä sitten? Täys ryssälä nykysin, joutaakin lähtemään.

    • Anonyymi

      Taivaanpappa on kerrankin ajantasalla. Ja antoi sille ryssän hännystelijä naapurillekin omalla mitallaan!

      • Anonyymi

        Olipa osuva kommentti

    • Anonyymi

      Sinne vaan viher-punikit viimeistä persereikää myöten lapioimaan, mutta kun velkaa saa, jota ei tarvitse maksaa takaisin on mukava lupailla, ja parantaa maailmaa. Afrikassa kärpäset syö vuodessa miljoona kakaraa, mutta yks kamelin paska on nyt tapetilla!

    • Anonyymi

      Maailmalla kun tuhotaan kerrostaloja räjäyttämällä, niin ennen kuin ne tuhotaan, niihin voi testata erilaisia kestävyys kokeita kuten talon perustuksiin kuorma autolla törmääminen ja muut tutkiakseen talojen kestävyyttä äärioloissa.

    • Anonyymi

      Multa tais päästä pikku potato.
      By NumBall HHN 62v.

    • Anonyymi

      Kunnon tärinät paskatassuille ja sitten vesisateet nyt saavat uida. Turkki on paha maa ei jatkoon auttakoot oman maan kansalaiset niitä on aivan liikaa

    • Anonyymi

      Otan osaa!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      72
      2419
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      172
      1782
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      74
      1474
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1457
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      256
      1429
    6. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      84
      1259
    7. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      387
      1232
    8. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1225
    9. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1185
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      348
      1176
    Aihe