Mitä nyt ?

Yht´äkkiä ajattelin, syntyi ajatus myönteisyydestä, no kyllä positiivinen-sana on enemmän sanovampi, vastakohtana negatiivisuudelle, että pinnistäisimme näin vuoden vaihteessa ajatuksiamme tai tapahtumia tältä kohta takanamme olevalta vuodelta. Poistaisimme ehkä mielessämme olevia ahistuksiamme, surumielisyyttäkin. Suurin osa meistä palstalaisista on jo aika lailla ´tuttuja´, tällä tavalla keräisimme voimaa yhteisesti toisillemme, toisiltamme.
En tarkoita lainkaan palstan elämään puuttumista, vaan jokaisen omaan elämänpiriin kuuluvaa.
Ihan vapaita laidasta laitaan ajatuksia, aivankuin nenäkkäin haastaisimme.

Jos ite alottaisin, niin ensimmäisenä mieleeni tulevat suhteet toisiin ihmisiin, olen oppinut lähentymään ihmisiä helpommin, ennenkaikkea olen onnellinen siitä, että sittenkin ennätin yhdistää vähäisen lähisukumme rippeitä, omaa perhettäni tietysti ennenkaikkea. Antamaan itsestäni enemmän, muistuttamaan, että kaikella on tarkoituksensa, kaikesta selviää juuri sopivalla tavalla. Enkä sitäkään unohtanut, että huumoria ja naurua löytyy jos missä tilanteessa. Siis ainakin jonkin verran uskoa elämään nuorille, juuri ja juuri aikuistumassa oleville. Että sellaista perintöä vain.

Ihan enempiä harkitsematta syntyi kutsu tähän aloitukseen, enpä itekään kovin kummosia osannut sanoa, mutta ehkä lähipäivinä enemmän.
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minustakin vois antaa valonpilkahduksen saada ajatuksissa enemmän tilaa, kun ei jaksa vatvoa niin suppeaa aihepiiriä,.. Trolleja nettimaailmassako viitsis miettiä,...mettään se menee,-- sinnehän mahtuu!

Aamusta alkaen tuntui iloa täälläkin, ja nyt on toisen kahvikupposen vuoro!

Äänestä

Yhdessäolo ja toinen toisistaan huolenpitäminen onkin paras perintö, minkä voimme jättää. Kun jälkeenjääneet meitä muistelevat, eivät he meidän yhteiskunnallisia ja ammatillisia saavutuksia sydämessään vaali, vaan sitä tunnesidettä, mikä meillä oli. Ajan antaminen on kallisarvoisimpia lahjoja, mitä voimme toisillemme antaa. Meillä eläkeläisillä on siihen nyt tilaisuus, ja luonnollistahan on omasssa lähipiirissään tätä anteliaisuutta harrastaa .

Kuulun suureen sisarussarjaan ja vanhemmillanikin oli monta sisarusta, sukuselvityksiä on valmiina ja vakiintuneita kokoontumisia. Itse olen eräänlainen pikkumatriarkka myös, koska vanhempani ovat kuolleet , vien osaltani parhaiksi kokemiani perinteitä eteenpäin. Omalta taipaleelta on kokemusta ja luottamusta lasten kannustamiseen oman tien löytämiseen, tukeen tärkeiden valintojen edessä.
Lasten ja nuorten hyvinvointi on varmasti jokaisen isovanhemman sydämellä.
Vaikka taloudellista turvaa ja koulutuksen tasa-arvoa onkin enemmän kuin meidän aikana, ei tulevaisuudenusko ole enää itsestäänselvyys.

Äänestä

Kuljimpa tässä ohi,tutun nimimerkin innoittamana laitan muutaman rivin. Vaikken yhtään aatellut mitä teille -meille kirjottaisin,mut nyt välähti...

Olemme saaneet älypuhelimia ja kaikenlaisia äly vempeleitä, totesin minä tärkeäksi ,eräille naisille" äly alusvaatteita" saisivat kehittää..
Lukuisien lasten melkein heittele jättävät... Opettavaisia alusvaatteita,
käytöksen aakkoset......

Äänestä

On mukava lukea kun kirjoittajat ovat osanneet hoitaa lähiomaistensakanssa huvät välit. Minä myös .
Mutta vaikeaa on kertoa varmaankin kuinka on jäänyt yksin -- läheiset ja omaiset ovat kaikkein tärkeimmät .ihmiset.

Omat lapseni ovat nyt saaneet omat perheet -- ja joskus ajattelen että minut on hylätty . Eihän minulla mitään senkummempaa hätää ole -- mutta ikävoin -- en haluais olla yksinäinen-- kovin pitkään . Mutta sen kanssa ymmärrän ,mikä ei ole helppoa -- että en saa olla heistä riippuvainen . Olen koittanut opetella siihen -- Onhan minulla kaikki hyvin mutta toisiin vieraisiin ihmisiin on vaikea ystävystyä . Ennen se oli paljon helpompaakin --kun olin mukana monenlaisissa riennoissa . Nyt juttelen joidenkin Ruotsalaisten kanssa kun tavataan kadulla . Italialaisiin saan paremmin läheisemmän tunnun ,ja monasti olen ollut aikeissa pyytää kotiini vierailullekkin . Mutta , arka olen , En ole koskaan itse ollut kova "kylä luuta" -- ei siihen kerinnyt kun oli työ ja lapset -- mies ei paljoa ottanut kotiasioihin osaa-- hänellä kun oli ne omat harrastukset joihinka emme me voineetkaanosallistua Musiikki -- ja huippuurheilu SM Palokunnassa ja lentopallossa edusti Suomea maajoukkuessa . Ei siihen kuulunut perhe .
Se on ollut minulle vaikeinta -- --sillonki yksinäisyyttä. Kai siihen olen jo oppinut --mutta ei . Nyt riittää tämä marina -- Hyvinhän minulla on kaikki .

Äänestä
  • Aloittaja

    Ehkäpä olet näitä yksinäisiä susia, um, kuten minäkin. Aivan sisintään kellekään tai hyvin harvalle koskaan paljastavat. Ystävinä ehdottomia ´kaiken antavia´, jos toinen tarvitsee. Olemmehan hyvin seurallisia, mutta ystäviksi ei moni sovi, koska olemme niin ehdottomia. Itse päätämme kaikesta, apua emme pyydä...nyt vanhempana olen kyllä huomannut, miten mukavakin on pyytää neuvoa ja apua toiselta.Hyvinhän Koskenniemi kuvaa runossaan....." Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin..."

    Sanoit, nyt riittää tämä marina, mitäs marinaa tällainen, tietynlainen luonnekuva. Kyllä minunkin piti perheessä olla ´pää´ ja huolehtija. Mutta surulla tai ikävöiden en menneitä muistele. Elämä menee kuin on mennäkseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


UPDATE_7759675 kirjoitti:

Yht´äkkiä ajattelin, syntyi ajatus myönteisyydestä, no kyllä positiivinen-sana on enemmän sanovampi, vastakohtana negatiivisuudelle, että pinnistäisimme näin vuoden vaihteessa ajatuksiamme tai tapahtumia tältä kohta takanamme olevalta vuodelta. Poistaisimme ehkä mielessämme olevia ahistuksiamme, surumielisyyttäkin. Suurin osa meistä palstalaisista on jo aika lailla ´tuttuja´, tällä tavalla keräisimme voimaa yhteisesti toisillemme, toisiltamme.
En tarkoita lainkaan palstan elämään puuttumista, vaan jokaisen omaan elämänpiriin kuuluvaa.
Ihan vapaita laidasta laitaan ajatuksia, aivankuin nenäkkäin haastaisimme.

Jos ite alottaisin, niin ensimmäisenä mieleeni tulevat suhteet toisiin ihmisiin, olen oppinut lähentymään ihmisiä helpommin, ennenkaikkea olen onnellinen siitä, että sittenkin ennätin yhdistää vähäisen lähisukumme rippeitä, omaa perhettäni tietysti ennenkaikkea. Antamaan itsestäni enemmän, muistuttamaan, että kaikella on tarkoituksensa, kaikesta selviää juuri sopivalla tavalla. Enkä sitäkään unohtanut, että huumoria ja naurua löytyy jos missä tilanteessa. Siis ainakin jonkin verran uskoa elämään nuorille, juuri ja juuri aikuistumassa oleville. Että sellaista perintöä vain.

Ihan enempiä harkitsematta syntyi kutsu tähän aloitukseen, enpä itekään kovin kummosia osannut sanoa, mutta ehkä lähipäivinä enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu