Varokaa työttömät

Työkkäreissä alkaa huomenna 30.12 sempalot ja tämä tarkoittaa sitä että kutsuvat työttömiä alle 30 vuotiaita käymään työkkäreissä ja sitten ilmoittavat karulla tavalla että mitä vuosi 2014 tuo tulleessan alle 30 vuotiaille työttömille työnhakioille. karenssia tai odotusaikaa niille kenellä ei ole työssäoloehto täyttynyt ja ovat olleet yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana.

Tälläisen kirjeen minä sain työkkäristä:

" Sinun tulee käydä viikolla 1 työ ja elinkeino toimistossa tarkistuttamassa vuoden 2014 työttömyysturva oikeutesi"
18444
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Te-toimistoista aletaan myös soitella työttömille. Työtön on tähän asti ilmoittautunut te-toimistoon sovittuna päivänä, mutta käytäntö on ainakin osittain muuttumassa. Ilmeisesti syynä on se, että virkailijaa ei ole tahtonut saada millään langan päähän armottomien ruuhkien takia. Jatkossa täytyy olla valppaana kuin huippu-urheilija ikään, jotta ei tule karenssia tavoittamattomuudesta. PS. Älä vastaa tai jätä vastaamatta kuin myyntitykille!

Äänestä
  • Pääkaupunki seudun ja Pirkanmaan alueilla siirrytään tuohon käytäntöön 2.1. 2014, mutta muilla alueilla vasta 3.3.2014

    Työssäoloehto tosiaan täyttyy nyt 26. viikossa eli odotusaikaa on luvassa monelle alle 30 vuotiaalle työnhakijalle jotka eivät ole vielä täyttäneet työssäoloehtoa. nyt tammiskuusta lähtien se 26 viikkoa työttömänä työnhakijana olo riittää siihen että saa sen ehdon täytettyä. Odotusaikaa siis luvassa niille jotka ovat jo olleet työnhakijana eikä ehtoa ole täytetty. .

    Äänestä

Työssäoloehto taitaa täyttyy 1.1.2014 alkaen 26 viikossa. Ennen oli 30 ja risat.

Äänestä

Olen ollut työnhakijana katkoitta kaksivuotta ja Minulle sovelletaan myös vuoden 2014 alusta alkaen työssäoloehtoa eli seuraavat 26 viikkoa en tule saamaan työttömyyskorvausta, mutta tämän 26 viikon jälkeen sitten työssäoloehtoni on täytetty eikä se enää koskaan piinaa minua eli saan silloin myös työttömyyskorvauksen ilman tarveharkintaa vaikka asunkin vanhempien kanssa.

Äänestä
  • Mikä muuttuu nyt en ymmärrä? eli jos nyt on alle kolmekymppinen mitä eroa siinä työmarkkinatukeen on?Jos on ollut työnhakijana juhannuksesta 2013 mikä on systeemi?katkeeko rahat vai mikä?

    Äänestä

  • ei oo totta kirjoitti:

    Mikä muuttuu nyt en ymmärrä? eli jos nyt on alle kolmekymppinen mitä eroa siinä työmarkkinatukeen on?Jos on ollut työnhakijana juhannuksesta 2013 mikä on systeemi?katkeeko rahat vai mikä?

    Aloittaja ymmärtääkseni provoilee.

    Äänestä

Minut käskettiin perjantaina työkkäriin ja virkailija sanoi minulle tuosta soitto hommasta eli alkavat soittamaan työttömille uusintapäivänä 3.3 alkaen. Helsnigin ja Tampereen alueella kuulemma jo 2.1 alkaen.

Työssäoloehtoehto tulee Tammikuun aikana voimaan kaikissa maamme työvoimatoimistoissa eli 26 viikon työssäoloehto alle 30 vuotiaille vähintään vuoden työttömänä työnhakijana olleille.

Sanoin virkaijijalle että miten sitten elätän itseni jos en saa puoleenvuoteen työttömyysetuutta niin hän sanoi että minulla on oikeus saada tältä ajalta TT-tukea

Eli ei tässä nyt tarvitse ilman rahaa puoltavuotta olla ja saahan sitten puolenvuoden jälkeen sen työmarkkinatuen tuplana koska tarveharkintaa ei enää sovelleta.

Sossuhan maksaa sen perusosan noin 500 euroa odotusajan aikana. Tosin jotkut sossut saattavat ottaa sen -10%, mutta siltikin käteen jäisi hieman yli 400 euroa kuukaudessa.

Äänestä
  • Tässähän on jotain hyvääkin sillä tarveharkinnassa saa vain sen noin 250 euroa kuukaudessa työttömyyskorvausta, mutta kun laittavat odotusajan ja haen sossusta TT-tukea niin saan vähintään sen reilu 400 euroa kuukaudessa eli enemmän tässä on hyvää kun huonoa työttömille työnhakijoille.

    Äänestä

  • ja vielä kirjoitti:

    Tässähän on jotain hyvääkin sillä tarveharkinnassa saa vain sen noin 250 euroa kuukaudessa työttömyyskorvausta, mutta kun laittavat odotusajan ja haen sossusta TT-tukea niin saan vähintään sen reilu 400 euroa kuukaudessa eli enemmän tässä on hyvää kun huonoa työttömille työnhakijoille.

    Eli eiko kotona asuva nuori saa työmarkkinatukea enää? mitä tarkoitatte?

    Äänestä

  • Sossut voi ottaa kuule -40% siitä 477€ eli saat vain noin 280€ kk sen jälkeen!

    Äänestä

ole provo.Ettekö ymmärrä että työssäoloehto laki muuttuu ja Tammikuusta alkaen se täyttyy kun on 26 viikkoa työnhakijana. Ei vaikuta sinuun millään tavalla jos olet viime juhannuksena työnhakijaksi ilmoittautunut. Työssäoloehto raukeaa myös näillä keinoin.

-olet ollut palkkatyössä vähintään 34 viikkoa (noin 8 kk) työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana (= tarkastelujakso) ja
työaikasi on ollut vähintään 18 tuntia viikossa ja
- kokoaikatyön palkkasi on ollut alan työehtosopimuksen mukainen, tai jos työehtosopimusta ei ole, vähintään 1134 e/kk

Työssäoloehto ei täyty jos olet työvoimakoulutuksessa, kuntouttavassa työtoiminnassa tai työharjoittelussa vaan se on se 26 viikkoa tai sitten yllämainitut kohdat..

Äänestä
  • Kiitos sinulle kun selvensit asian.Tämä siis koskee alle kolmekymppisiä.En ymmärrä miksi tehdään tälläisiä lakeja.Säästävät taas köyhiltä.

    Äänestä

kyllä mä saan ainakin rahaa edelleen vaikka jo kauan olen työtön ollut eikä tule mitään uutta työssäoloehtoa täytettäväksi... kaikki jatkuu ennallaan jos on jo työtön ollut.

Äänestä

Mistähän aloittaja nyt puhuu? Jos työssäoloehtoa lyhennetään 26 viikkoon (entisestä 34 viikosta), niin sehän on siltä osin ilon ja onnen päivä 1.1.2014. Pääsee lyhyemmällä työssäololla ansiosidonnaiselle.

Äänestä
  • Jos pääsee. Pitää 3 vuotta olla työtä tehty. Putoaa 400 päivään ansiosidonnainen. Työtön voi ottaa työtä 300 euron edestä kuukaudessa menettämättä tukeaan. Ilmeisesti bruttona.

    Äänestä

Nyt on niin päin, että työttömiä tulee päästää ansiosidonnaiselle kun muuten kunta joutuu maksamaan kuntasakon tietyn työttömyysajan kuluttua (nyt 500 vrk ja kohtapuoleen kenties 300vrk). Ennen taas palkkatukitöistä ei päässyt kirveelläkään ansiosidonnaiselle.

Äänestä

joo-o mutta se ansiosidonnainen kyllä lasketaan uudelleen sen pienimmän palkan mukaan... paitsi niille vanhoille joilta puuttuu vähän putken alusta... heille maksetaan samansuuruista ansiosidonnaista kuin ennen sitä tukityötä on saanut.Pienipalkkaisia töitä kyllä kunta muille järjestää.

Äänestä

esim. jos saat töitä vaikka 3pv/vko/8tuntia/pv niin se kyllä lasketaan siten että se 24tunnin palkka jaetaan 40 viikkotunnilla.... että tällä keinolla kyllä ansiosidonnainen putoaa ja ei niissä tukitöissä se palkka muutenkaan ole edes sitä luokkaa että se ansiosidonnainen nousisi paljoakaan yli peruspäivärahan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nyt se alkaa kirjoitti:

Työkkäreissä alkaa huomenna 30.12 sempalot ja tämä tarkoittaa sitä että kutsuvat työttömiä alle 30 vuotiaita käymään työkkäreissä ja sitten ilmoittavat karulla tavalla että mitä vuosi 2014 tuo tulleessan alle 30 vuotiaille työttömille työnhakioille. karenssia tai odotusaikaa niille kenellä ei ole työssäoloehto täyttynyt ja ovat olleet yhtäjaksoisesti vähintään vuoden työttömänä työnhakijana.

Tälläisen kirjeen minä sain työkkäristä:

" Sinun tulee käydä viikolla 1 työ ja elinkeino toimistossa tarkistuttamassa vuoden 2014 työttömyysturva oikeutesi"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu