Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Lenkillä

Leena oli juoksulenkillä. Hän nautti leppeästä ja raikkaasta alkusyksyn ilmasta. Pururata oli kaupungin laidalla eikä siellä näyttänyt olevan muita.

Leena on nelikymppinen toimistovitkailija, jolla on tuuheat puolipitkät tummat hiukset, ruskeat silmät ja suuret pyöreät rinnat. Hän on varsin korkeassa asemassa yrityksessään ja hänellä on alaisena useita miehiä. Välillä hän nauttii pomona olemisesta näille, mutta makuuhuoneen puolella hän haluaa ennemmin olla alistuvassa roolissa. Mutta niitä leikkejä hän ei ollutkaan harrastanut pariin kuukauteen, sen jälkeen kun hänen miesyhtävänsä oli lähtenyt omille teilleen.

Pururata laskeutui jyrkän mäen jälkeen ja Leena harvensi askeliaan. Hän oli hengästynyt ja hiki alkoi nousta hänen iholleen.

Sivusta, pusikosta loikkasi esiin jokin hahmo. Ennen kuin Leena ehti reagoida, joku tarttui häneen ja kantoi läpi kahisevan pusikon. Hän yritti rimpuilla vastaan, mutta vahvat käsivarret eivät hellittäneet ja kämmen tukki hänen suunsa.

Muutaman kymmenen petrin päässä oli maahan levitetty iso viltti. Kaappaaja laski Leenan sen päälle. Hän nousi polvilleen ja katsoi miestä: nuorehko, isokokoinen ja tummahiuksinen.

"Nyt narttu tottelet", mies sanoi itsevarmasti. "Huppari pois!" hän huudahti ja riuhtaisi Leenaa hiuksista.

Leena riisui hupparinsa pelosta väristen. Sen alla hänellä oli vain rintaliivit. Hänen rintakehänsä kohoili jännittyneen hengityksen tahdissa ja rinnat kiiltelivät hikisinä.

Puusta taitettu vitsa napsahti hänen rinnoilleen. "Tissiliivit myös", mies käski virnuillen. Leena ei heti totellut, ja mies löi piiskalla lujempaa. Leena kiljaisi, rintoihin jäi punainen juova.

"Okei, okei...Runkkaa vaan ja päästä mut menemään. Jooko?" Leena kysyi ääni väristen. Hän riisui rintaliivit ja suuret rinnat pääsivät vapauteen. Nännit nousivat koholle viileän ilman vaikutuksesta.

"Niin vähällä et lutka pääse", mies tokaisi ja aukaisi housunsa. Hän kaivoi esiin suuren, kovan kullinsa. Hän teki pari runkkausliikettä aivan Leenan kasvojen edessä ja otti sitten naista hiuksista kiinni. Mitään sanomatta alistaja ohjasi kalunsa Leenan huulille ja alkoi työntää sitä hänen suuhunsa.

Leena avasi suunsa vähitellen, sulki silmänsä ja otti kalua koko ajan syvemmälle, pikku hiljaa... Sylki kostutti kalun varren ja pian hän alkoi lutkuttaa tasaiseen tahtiin. Mies mumisi tyytyväisenä. "Noin, hyvä huora...tykkäät imeä kyrpää...aah, kiimainen pikku narttu..."

"Ja nyt, riisuudu!" mies käski pian ja Leena totteli. Hän riisui nopeasti verkkarinsa ja pikkuhousunsa sekä juoksukenkänsä.

"Kontallesi", kuului seuraava käsky. Leena asettui nelinkotin, mies tuli hänen taakseen ja hiveli karheilla käsillään pyöreitä, muhkeita pakaroita. Sitten hän heilautti vitsaa pari kertaa. Leena voihkaisi.

Mies kokeili Leenan jalkoväliä. "Saatanan kiimapillu, sä oot märkä." Pari piiskaniskua lisää. "Tykkäät kun sua piiskataan, vai mitä?" mies kysyi naurahtaen.

"Joo...tykkään...pikku lutkaa pitää rangaista", Leena sanoi häpeilevällä, aralla äänellä. Mies riisui itsensä ja käänsi Leenan kyljelleen. Hän asettui niin, että Leenan pillu oli hänen kasvojensa edessä ja kulli taas tuli Leenan pään kohdalle. Kiltisti Leena alkoikin imeä ja runkata tuota massiivista elintä. Mies murahti tyytyväisenä ja painoi päänsä naisen lyhytkarvaiseen jalkoväliin.

He lutkuttivat toistensa elimiä kasvavan kiiman vallassa. Välillä leena imi kalua niin syvälle kuin pystyi, välillä hän nuoli sen vartta, sitten kiveksiä... Hän leikitteli kielellään miehen kasseilla, siirtyi niiden taakse välilihalle ja kurkotti kiimaisena anukselle. Hänen kostea kielensä painui pakaroiden väliin ja tunnusteli miehen peräreikää. Mies nuoli hänen kosteaa vittuaan, hieroi sormillaan klitorista ja vei kielensä välillä tiukalle, ryppyiselle peräreiälle. Leenan keho värähteli nautinnosta.

Yhtäkkiä mies käänsi Leenan selälleen, levitti tämän jalat ja työntyi pilluun yhdellä rajulla survaisulla.

"Aih, nussi, nussi..." Leena nopersi ja tarttui miestä pakaroista.

"Saatanan kiimapillu, tätä sä tulit hakemaan. Kyrpää lenkkipolulta...aahh, vittu kun huoralla on hyvä pillu", mies mumisi ja jyysti litisevää pillua kiihtyvällä tahdilla. Leenan rinnat värähtelivtä työntöjen tahdissa. Mies tarttui nänneihin ja nipisti niitä, jolloin Leena vinkaisi ja värähti sekä nautinnosta että kivusta.

Seuraavaksi mies komensi Leenan taas kontalleen. Sitten hän aloitti hurjan piiskauksen. Leenan takapuoli jouvittui punasista jäljistä ja hänen selkänsä taipui kaarelle. Vitunhuulet kiiltelivät kosteina ja pyllyreikä oli myös syljen ja pillulimojen kostuttamana. Leena-huora painoi kasvonsa vilttiin ja ynähteli vaimeasti.

"Sä oot mun orja. Sano se!" mies käski. Leena huokaisi ja sanoi:
"Joo, mä oon sun...aih...orja, panopuu...piiskaa mua, nussi, aih, anna kyrpää, oon sun...aih, kiimanen huora", hän soperteli samalla kun mies piiskasi häntä.

Mies heitti piiskan sivuun, tarttui Leenaa lanteista ja ohjasi kalunsa tämän pakaroiden väliin.

"Nyt saat perseeseen", mies murahti ja alkoi ujuttaa isoa terskaansa ryppyreikään. Leena inisi hiljaa, mies levitti hänen pakaroitaan ja ihaili näkyä. Pikkuhiljaa kalu upposi perseeseen.

Leena alkoi hieroa klitoristaan ja puskea miehen työntöjä vastaan.

"Anna mulle, voi luoja...persepano, kunnon kyrvällä...nussi mun persettä rajusti...aaah!" hän kiljui ja sai pitkän, värisevän orgasmin. Mies otti kullinsa ulos reiästä ja runkkasi sitä raivokkaasti.

Hiljaa humisevan lehtimetsän keskellä Leena otti vastaan miehen spermasuihkun, joka laskeutui hänen selälleen ja pakaroilleen. Hän oli kiitollinen saamastaan kohtelusta.

Levättyään hetken he pukeutuivat. "Tämäpä oli hyvä sessio", mies totesi.
"Kyllä, ja oli mukavaa kun en tiennyt missä kohtaa lenkkipolkua käyt kimppuuni. Vähän jännitystä. Tätä pitää tehdä useamminkin." Leena oli tyytyväinen. Lehti-ilmoituksen kautta löydetty dominoiva mies vastsi hänen odotuksiaan.
"Selvä, aletaanpa jo miettiä seuraavaa tapahtumapaikkaa", mies sanoi virnistäen.
44469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kirjoittaisitko lisää *pyytää kiltisti*

Äänestä
  • Hyvä kun kelpasi :) Ehkä kirjoitankin lisää samanlaista.

    Äänestä

  • Leppoisa kirjoitti:

    Hyvä kun kelpasi :) Ehkä kirjoitankin lisää samanlaista.

    Oli hyvä tarina ja hyvin kirjoitettu. Puhuivatkin kamalan tuhmia.

    Äänestä

että olikin hyvä tarina. En yleensä ole ollut kiinnostunut tälläisistä tarinoista, mutta tää oli kertakaikkiaan LOISTAVA !!! Kirjoitathan samalla nimimerkillä lisää, että tietää lukea ???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leppoisa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu