Espanja &

Espanjassa hallitus aikoo esittää homoliittojen sallimista. Ilmeisesti olisi ensimmäinen katolinen maa tällä saralla Euroopassa, jos menee läpi.
4399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Espanjan uusi liberaalihallitus aikoo hyvaksya homoavioliitot seka adoptiot. Espanjassa puhaltavat uudet tuulet: maa haluaa paasta Keski-Euroopan tasolle ja on onnistunut hyvin. Katolilaisuudella ei ole taman asian kanssa mitaan tekemista, silla espanjalaiset tunutuvat olevan yhta hartaita uskovaisia kuin suomalaisetkin. Miksi tama on niin vaikea uskoa? Ikaankuin kaikki katolilaiset ihmiset kulkisivat jokapaikassa Maria Magdalena-patsas mukanaan. Tunnen monia espanjalaisia, jotka ovat huomattavasti vapaamielisempia seka avarakatseisempia kuin tuntemani suomalaiset. Mahdetaankohan Suomessa tietaa sitakaan, etta esim. vapaamieleisen Hollannin asukkaista yli puolet ovat katolilaisia.

Espanjalaiset ovat suvaitseva seka nykyaikainen kansa, mika tuntuu olevan mahdotonta kasittaa Pohjois-Euroopassa. Suomalaisilla ja muillakin pohjoiseurooppalaisilla tuntuu viela tanakin paivana olevan uskomattoman vanhanaikainen kuva Espanjasta, vaikka maa on kehittynyut huimasti, ja on saavuttamassa Keski-Eurooppaa vahan joka saralla.

Äänestä
  • Vertaas vähän suomalaisten ja katolisten latinoitten hihhulointiprosenttia.

    Äänestä

Natsina toivon et ei mee läpi...

Äänestä
  • Suomen suomen kielen kielioppi, suomalainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


homoliitot kirjoitti:

Espanjassa hallitus aikoo esittää homoliittojen sallimista. Ilmeisesti olisi ensimmäinen katolinen maa tällä saralla Euroopassa, jos menee läpi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu