Mitä olette mieltä?

Olen asunut nyt vuoden (pois muuttamassa) asunnossa, jossa ihan vastarakennettuna oli katossa kostea kohta ja maalit sun muut tippuivat pikkuhiljaa lattialle. Sitä käytiin korjaamassa moneen otteeseen, aina vain edelleen tulee kupruja, jotka sitten tippuvat lattialle. Yksi remonttimies sanoi, että ontelolaattoihin on jäänyt vettä rakennusvaiheessa joka sieltä tihkuu. Talossa on useampi samanlainen asunto, loput ovat niin kuin pitääkin, Minusta olen hieman oireillut, yskää, nuhaa. Välillä on kuin olisi hiekkaa suussa. Isännöitsijä sanoo, ettei ole terveydelle vaarallista. Niin mitäpä siitä, jos kurkku on laastia täynnä. Olen saanut toiselta paikkakunnalta asunnon ja irtisanonut nykyisen. Itse en tähän asuntoon muuttaessani nähnyt asuntoa ennen kuin olin vuokrasopimuksen allekirjoittanut. Saapas nähdä vuokraako tätä minun j'älkeeni kukaan, kun näkee katon. Tässä asunnossa on vuoden asumispakko, joka nyt tulee täyteen.
7111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Vettähän sinne onteloihin on jäänyt.
Korjaustapa olisi porata reikiä ja päästää kosteus pois sieltä.
Kuivuttuaan sitten paikata ja maalata katto.

Homeesta en tiedä, mutta kyllähän se kosteus huono juttu on jos ei pääse kuivumaan kunnolla.

Äänestä
  • Ei tullut kirjoitettua, että porattiinkin huhtikuussa kolme reikää. Olisi luullut kesän aikana kuivuvan. Niinpä syys-lokakuun vaihteessa käytiin paikkaamassa ja maalaamassa katto, vain siitä kohdalta. Olisi tullut siistimpi, jos olisi koko huoneen leveydeltä siitä kohtaa maalattu. Kysyinkin miehiltä, he sanoivat, ettei maalata.Turhaa työtähän se olisikin ollut, ehkä he tiesivät, ettei tule kestämään. NO, jätän katon seuraavalle asukkaalle! " tapelkoon" sen kanssa. Jos on joku joka vuokraa asunnon tässä kunnossa. Enpä ole nähnyt asuntoa vuokrattavien joukossa vielä. Tosin voi olla, että heillä on valmiina jonossa sopiva, niin ettei tarvitse missään ilmoittaa.

    Äänestä

  • olisiko hometta? kirjoitti:

    Ei tullut kirjoitettua, että porattiinkin huhtikuussa kolme reikää. Olisi luullut kesän aikana kuivuvan. Niinpä syys-lokakuun vaihteessa käytiin paikkaamassa ja maalaamassa katto, vain siitä kohdalta. Olisi tullut siistimpi, jos olisi koko huoneen leveydeltä siitä kohtaa maalattu. Kysyinkin miehiltä, he sanoivat, ettei maalata.Turhaa työtähän se olisikin ollut, ehkä he tiesivät, ettei tule kestämään. NO, jätän katon seuraavalle asukkaalle! " tapelkoon" sen kanssa. Jos on joku joka vuokraa asunnon tässä kunnossa. Enpä ole nähnyt asuntoa vuokrattavien joukossa vielä. Tosin voi olla, että heillä on valmiina jonossa sopiva, niin ettei tarvitse missään ilmoittaa.

    Voisitko kirjoittaa muutaman kuukauden kuluttua, loppuivatko oireilut muutettuasi sinne uuteen asuntoon.

    Äänestä

  • tiedonhaluinen. kirjoitti:

    Voisitko kirjoittaa muutaman kuukauden kuluttua, loppuivatko oireilut muutettuasi sinne uuteen asuntoon.

    Jos vain muistan, voin kirjoittaa!

    Äänestä

Minäkin luulin minun rivitalossani olevan homeongelman. Aamulla oli aina tukkoinen olo ja suu kuivui. Sitten minulla oli naisvieras yökylässä. Nukuimme samassa sängyssä. Myös hänellä oli aamulla tukkoinen olo. Päivällä vieraani vei minut kauppaan ja osti uudet tyynyt. Tukkoisuus hävisi saman tien. Tyynyt ovat kuulemma pahimpia kaiken kerääviä pesiä. Enhän minä ollut koskaan niitä tyynyjä pessyt.

Äänestä
  • Minä olin ostanut uuden tyynyn kesällä. Ei se vielä ole paljoa mitään kerännyt. Eikä ole höyhentyyny. Niille kai olen jotenkin allerginen. Höyhentyynyjä, eikä peittoja ole ollut vuosikymmeniin. Joten siitä ei ainakaan minun oireiluni johdu!

    Äänestä

Voi sinne ontelolaatan onkaloihin syntyä hometta vaikka betoni ei olekaan arka homehtumaan. Veden mukana voi aina tulla ravinteita ja hometta syntyy onteloiden pintoihin. Lämpöakin on riittävästi. Veden jääminen ontelolaatttaan on perusjuttu ja varmasti rakentajien tiedossa, ei vaan välitetä. Taloyhtiön pitäisi vaatia rakentajalta kuivatusta, ei se luonnonmenetelmällä kuiva. Olisikohan isännöitsijä alkuperäinen rakennuttajan palkkaama, asenne vaikuttaa siltä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olisiko hometta? kirjoitti:

Olen asunut nyt vuoden (pois muuttamassa) asunnossa, jossa ihan vastarakennettuna oli katossa kostea kohta ja maalit sun muut tippuivat pikkuhiljaa lattialle. Sitä käytiin korjaamassa moneen otteeseen, aina vain edelleen tulee kupruja, jotka sitten tippuvat lattialle. Yksi remonttimies sanoi, että ontelolaattoihin on jäänyt vettä rakennusvaiheessa joka sieltä tihkuu. Talossa on useampi samanlainen asunto, loput ovat niin kuin pitääkin, Minusta olen hieman oireillut, yskää, nuhaa. Välillä on kuin olisi hiekkaa suussa. Isännöitsijä sanoo, ettei ole terveydelle vaarallista. Niin mitäpä siitä, jos kurkku on laastia täynnä. Olen saanut toiselta paikkakunnalta asunnon ja irtisanonut nykyisen. Itse en tähän asuntoon muuttaessani nähnyt asuntoa ennen kuin olin vuokrasopimuksen allekirjoittanut. Saapas nähdä vuokraako tätä minun j'älkeeni kukaan, kun näkee katon. Tässä asunnossa on vuoden asumispakko, joka nyt tulee täyteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu