joku mättää

Tuli tehtyä virhe etten käyttänyt kondomia naisen kanssa jonka kanssa suhde oli jo finaalissa. En tiennyt että naisella oli suunnitelmissa lapsi. Eipä kertonut raskaudesta ja kun kertoi olin järkyttynyt. Koska en ollut positiivisesti yllättynyt nainen kielsi kaikki oikeudet lapseen. Kun lapsi syntyi tuli lastenvalvojalle kutsu. Minut oli nimetty lapsen isäehdokkaaksi ja jos en ilmaannu määräaikaan mennessä asia etenee oikeuteen. Kävin paperit allekirjoittamassa. Äiti halusi elarit ja nimen lapselle. Tapaamissopimusta ei tehty. Äiti halusi että olen isänä lapselle mutta koska emme ole pari en voi "asua" hänen kanssaan ja auttaa joka päivä. Sen johdosta nainen ei anna tavata lasta. Aina on jotain muuta menoa tai kun hänelle sopii. Raha kelpasi ja nimi lapselle mutta mitään muita oikeuksia minulla ei näköjään ole. Huoltajuuden antoi kuitenkin . Voiko lapsi toimia näin jotenkin naisen vihan välineenä vaikken palannut hänen luokseen lapsen synnyttyä kuten hän halusi?
4161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olisit teettänyt dna testin lastenvalvojan kautta, olisit saanut ilmaisen testin ilman oikeudenkäyntiäkin.
Se on ihan sama tuossa tilanteessa ottaako se nainen herneen nenäänsä jos kyseenalaistat isyyden ja varmistat kuitenkin ettet maksa 18v elareita toisten lapsista.
Nyt voi olla myöhäistä muuten kuin oikeudenkautta kun olet vahvistanut isyyden.

Lastenvalvojan olisi pitänyt puolueettomasti suhtautua että olisi tehnyt mustaa valkoisella tuo tapaamissopimuksen mutta tässäkään tapauksessa ei ole toiminut puolueettomasti.

Kyllä se on vain tämä Suomen käytäntö ja lainsäädäntö niin että olet pelkkä maksumies vailla minkään laisia oikeuksia että tämä nainen pystyy vihan ja koston välineenä käyttämään lasta hyväkseen että se tästä Suomen tasa-arvosta.

Äänestä

Ihan itsehän sinä olet osasi valinnut. Miksi siitä pitää valittaa? Nainenhan tarjosi sinulle ihan oikean isän paikkaa perheessä, asuen yhdessä lapsen kanssa. SINÄ OLIT SE; JOKA EI HALUNNUT puolta vastuusta ja miksi siis odotat että saisit puolet huveista?

Jotain puuttuu.........juu aivot miehen päästä. Tykätään vaan että napsitaan rusinat pullasta.

Jos mies itse vapaaehtoisesti valitsee olla poissa lapsen osoitteesta/elämästä, niin tuskinpa voi odottaa että toinen osapuoli järjestelee menojaan tämän satunnaisen tapaajan pillinmukaan. Minä en ainakaan järjestelisi mitään. Se on se kohtuus joka puuttuu miehisestä päästä. Ei tajuta, että sitä saadaan mitä tilataan. Ja onhan se niin kiva sitten taas heittäytyä uhriksi, ja väärinymmärretyksi maailman silmissä, jotta taas saa oikeutuksen tehdä lisää pahaa seuraavalle, ja seuraavalle.

Äänestä

Testit saa teetättää ilmaiseksi, kunnes lapsi täyttää 5 vuotta ja suosittelen ehdottomasti sen tekemään. Kokemusta on.

Äänestä
  • Veljeni teki vasta, ei muuten ole ilmaista jos lapsi on täyttänyt 1v ja on jo isyyden tunnustanut..
    Ei auttanut sekään että meitä oli muita todistamassa että nainen on itse kehuskellut ettei veljeni ole ainoa isä ehdokas..
    testi maksoi n. 750e........tämä v. 2012 kesällä....

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lapseton isä kirjoitti:

Tuli tehtyä virhe etten käyttänyt kondomia naisen kanssa jonka kanssa suhde oli jo finaalissa. En tiennyt että naisella oli suunnitelmissa lapsi. Eipä kertonut raskaudesta ja kun kertoi olin järkyttynyt. Koska en ollut positiivisesti yllättynyt nainen kielsi kaikki oikeudet lapseen. Kun lapsi syntyi tuli lastenvalvojalle kutsu. Minut oli nimetty lapsen isäehdokkaaksi ja jos en ilmaannu määräaikaan mennessä asia etenee oikeuteen. Kävin paperit allekirjoittamassa. Äiti halusi elarit ja nimen lapselle. Tapaamissopimusta ei tehty. Äiti halusi että olen isänä lapselle mutta koska emme ole pari en voi "asua" hänen kanssaan ja auttaa joka päivä. Sen johdosta nainen ei anna tavata lasta. Aina on jotain muuta menoa tai kun hänelle sopii. Raha kelpasi ja nimi lapselle mutta mitään muita oikeuksia minulla ei näköjään ole. Huoltajuuden antoi kuitenkin . Voiko lapsi toimia näin jotenkin naisen vihan välineenä vaikken palannut hänen luokseen lapsen synnyttyä kuten hän halusi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu