Nyt kun uusi vuosi tulee niin kovasti ovat koiranomistajat huolissaan siitä että miten piski jaksaa uudenvuodenyön. Enpä vaan ole koskaan kuullut että yksikään rakki olisi siihen kuollut.
Mutta sen sijaan koiran räksytystä kuulee joka päivä puhumattakaan siitä liasta ja saastasta jota koira levittää ympäriinsä joka päivä. Nämä eivät koiranomistajia haittaa, mutta se yksi ainoa paukuttelupäivä vuodessa pitäisi kieltää.
Mutta sen sijaan koiran räksytystä kuulee joka päivä puhumattakaan siitä liasta ja saastasta jota koira levittää ympäriinsä joka päivä. Nämä eivät koiranomistajia haittaa, mutta se yksi ainoa paukuttelupäivä vuodessa pitäisi kieltää.
Vastaukset 48
Vanhimmat
No onhan noita "rakkeja" kadonnut ja hävinnyt karatessaan pelästyksissään. Pissalle niiden täytyy päästä jossain vaiheessa paukkuiltaa ja vahinkoja on sattunut, pääsee irti narusta, juoksee metsään (eikä ikinä löydy) tai jää auton alle...
En ole minäkään koskaan kuullut, että kukaan olisi kuollut koiran räksytykseen, mutta osaan silti tuntea empatiaa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka siitä oikeasti kärsivät.
Kannattiko sit ottaa väkivahvaa tappajarotuista mitä ei pysty hallitsemaan kun se päättää lähteä kiskomaan?
Karkaaminen ei aina tarkoita etteikö omistaja jaksanut pitää hihnasta kiinni koiran vetäessä vaan että koira pääsee luikahtamaan pannastaan/valjaistaan. Nimen omaan pienemmän koirat vempuloivat itsensä herkemmin irti jos jonkinmoisista kiinnikkeistä pahasti säikähtäessään vaikka panta/valjaat ovat kyllä olleet oikean kokoiset ja hyvät.
Täällä alkoi jo 27.12.2013paukuttelu, myös tuolla näkyy rakettien jämiä pitkin ulkoilualuetta. Mutta ihan sama minulle, koirani ei näet välitä p*skanvertaa sun tuhnuistas.
Hei, ostetaan vaan! Ja koiranomistajien aidan viereen paukuttamaan, kerrankos niitä eksyy aidan ylikin. Kannattaa myös aloittaa paukuttelu hyvissä ajoin etukäteen ja sitten käydä tekemässä laukauksia epäsäännöllisin väliajoin. On paljon kivoja pommeja, josita lähtee vaan ääntä ja ne ovat tosi halpojakin. Osan voi jemmata taskuun iltakävelylle mukaan koko ensi vuodeksi.
Hyvää uutta vuotta kaikille Tappajakoirien omistajille! Tästä lähtee hyvä vuosi vierimään teille ja rakeillenne.
Älä hyvä ihminen tule meijän aidan viereen,se on just se suunta,mihin minä rakettini laitan tulemaan.Voit saada uuden jakauksen vahingossa XD
Ja tästä ilmoitus virkavallalle.
Ja minkä kohdan aiot siitä ilmoittaa virkavallalle? Että ammutaan raketteja? Onko se rikos - ei ole.
Onko jatkuva kotirauhanhäirintä koiran haukkumisella rikos - ON
Arvaa kenestä ilmoitetaan, taas. Nyt ei vuosi 2014 ala sinulla ja koirillasi ollenkaan hyvin. Etkö oppinut kerrasta?
Täällä kirjoittelevat,eivät ole naapureitasi, joiden koira ilmeisesti haukkuu ja häiritsee rauhaasi.Ja kun täällä ei naapureitasi ole,niin sun on ihan turha vaahdota täällä...mene tekemään se ilmo poliisilaitokselle,vain niin voit vaikuttaa,et täällä.
Ainoastaan osaamattomat koiranomistajat kärsivät paukkuaroista rakeista. Itsellä 7. Koira ja yksikään ei paukkuja pelkää.
Totta että omistaja pystyy vaikuttamaan koiraansa paljonkin mutta äärimmäisen aran/ääniherkän/heikkohermoisen koiran kohdalla sekään ei aina riitä. Omat koirani eivät myöskään ole raketeista moksiskaan mutta ystäväni kolmesta koirasta yksi pelkää kuollakseen raketteja eikä sen koiran kanssa oikeasti ole mitään merkitystä sillä kuinka kokeneen koiraihmisen hoidossa se on uutena vuonna.
Ei siihenkään ketään ole kuollut...taidat nyt ylireagoida,koitas rauhoittua,kaikki on hyvin,on hyvin ,on hyvin ,on hyvin,on hyvin ,on hyvin ,on hyvin ,on hyvin....
Niin, hyvä hauvan omistaja. Maalima on paha ja juluma. Miten, oletko syönyt koirasi rauhoittavat itse, vai minkä takia moni narunjatke on niin omituinen? Otapa, ja rauhotu. Istu ja lepää, sillä laiskana et kierrä lemmikkirakastettusi kera kuin talon eteen tahi taakse. Etkä ees kerää sotkuja.
Häpeä, sinä poloinen!
Sori,mun painoindeksi 21,eli hyvin menee mulla.Lenkkeilen 6-10 kilsaa päivässä,kera koirani.Ja voitko tajuta,minä kerään ihan kaikki sen kakit,ja asun omassa ok-talossa,eli en oo sun naapuris.
mutta kuis ne kirjoitukset aina tuntuu niin tärkeiltä, että on pakko vastata?
ootko varma ettei sulla ole paljon poliisijuttuja perässäsi?
Koiranomistajilla on koko ajan haku päällä - poliisi etsii XX koiranomistajaa, joka pakeni paikalta jne.
asiaa!
Koira on koira vaikka voissa paistaisi.
Eihän nämä "pulmuset", suuret "eläinystävät" kerää rakkiensa pläjäyksiä ja itkevät raketteja, joita itse ampuvat. Pöpiä touhua. Ei kun semmoinen ilotulitus, että mualima palaa ja phdistuu ainakin koirista ja koiramaisista tyypeistä.
Ihan sama kuin minä laittaisin sinut jalkapuuhun päiväksi kärsimään. Vain yksi päivä vuodesta, eikä sekään sinua tapa, mutta estää tekemästä "fiksuja" avauksia.
Istuisin mielelläni siinä jalkapuussa vuorokauden jos joku räksyttävä rakki vaikenisi koko vuodeksi.
Ilmoita isännöitsijälle,tai ota puheeksi seuraavassa yhtiökokouksessa,jos asut kerrost/rivarissa.Jos ok-talossa,ilmoita poliiseille kotirauhanrikkomisesta.Et täällä saa asioitasi hoidettua,jos todellinen ongelma on.
Monet hoitavat koiransa hyvin.Pieni osa ei osaa hoitaa mitään eläintä,ja sitten naapurit kärsivät haukkumisesta jne.
Harvat hoitavat hurttansa hyvin, ja sen huomaa mm. siitä, että vaikka kerrostalon siivooja siivoaa hiki otsalla, niin saman päivän aikana kerrostalon matot ovat täynnä koirien karvoja muusta puhumattakaan. Asun ylimmässä kerroksessa, ja hissi haisee niin kauhealle koirien ulosteille ja karvoja on puoli metriä, että on pakko hankkia happinaamari. Eivät tajua, että kirppukasa pitää harjata ulkona tai muualla, ja pestä joka päivä. Taujuaa kai sen Tanekin, että karva imee itseensä hajut ja hilseet, ja ajatelkaa jos ihmistä ei pestäisi koskaan.
Silti kaikki hurtan rääkkääjät eivät huolla kirppukasojaan, ja haju on niin kauhea; että se tartuu jopa vaatteisiin. Avaruuspukuko on hankittava, kun ulos menee, sillä minuutti hississä ja rapussa saa ihmisen oksentamaan ja haju tosiaan työllistää pyykkikoneen: Pakko pestä koiralle haisevat ulkoiluvaatteet heti, muuten tukehtuu.
Hehee, pienet on sullakin murheet.... Ajatteleppa niitä ihmisiä joiden lapset makaa sairaalassa vakavasti sairaina, tai niitä kellä ei riitä rahaa ruokaan kun saa esim 600e/kk käteen ja asuminen vie omansa, tai vaikka niitä kehitysmaiden lapsia. Ne kun tulis sinne sun hissiin ni niitä ei haittais vitun vertaa.
On niin naurettavaa katella teitä koiranvihaajakeuhkoajia kun te stressaatte jostain koirankarvoista ja kakan hajusta ja kakasta....
Pienet on murheet kun ei ton vakavammat asiat sua ärsytä.
Eipä siinä mitään, osta ja räjäytä vain niin paljon kuin haluat. Ja jos räjähtää käsiin/naamalle osta lisää, kyllä niitä tuolla lisää myydään. Ja muistahan kerä roskat mennessä, kun niin kovasti saastasta häiriinnyt.
Meillä on asuntolähiössä koira joka räksyttää aina,aina,aina,kun ihminen tai joku menee pihalle,Minullakin on koira mutten ymmärrä miksi jotkut koiranomistajat pitävät koiraansa pihalla ja välillä aitauksessa pihalla ja se räksyttää aina aina aina.Menee kyllä hermot kun koiranomistajat laittavat koiransa ulos ja kaikki ovet ja ikkunat kiinni,eivät kuule koiran räksytystä mutta naapurit kyllä kärsivät.On kysymys kotoa lähdöstä tai tulosta,nurmikon leikkuusta tai pihalla kävelystä.Puhumattakaan että menisit esim.kesällä pihalle aamukahville,koira haukkuu,haukkuu ja haukkuu.Tai suunnittelisit perheesi tai vieraasi kanssa viettäväsi rauhallista grilli-iltaa pihalla niin arvakkaa mitä kuuluu naapurista.Naapurilla ovet ja ikkunat kiinni,saavat olla rauhassa.Entäs me.HULLUJA NAAPUREITA,LIITYN SAMAAN PORUKKAAN ELI TULEN HULLUKSI.
Hei, otan osaa kärsimykseesi. Saman kokenut. Toivoisin että koiraterrorin uhrit järjestäytyisivät että voitaisiin yhdessä lähteä hakemaan apua tilanteeseen. Yksittäiset rikosilmoitukset harvoin johtavat mihinkään.
Koirattomien ihmisten oikeuksien puolesta.
kansalaisadressin paikka! oikeus meilläkin on elää ilman tota paskasta räkytystä..
Ja minä kärsin naapurin saatanan huutavista ihmisäpäröistä. Vittu ku niitä pääsis listiin ihan luvan kanssa. Koko helvetin aikainen huuto ja poru on. Suuntaanki rakettini niitä kohti. 9 kk kuluttuahan ne tekasee uuden ihmisäpäränpirun.
Johan sinun koirasi pääsee sitten taas liharuoan makuun siellä, missäs päin te olittekaan ???
Breivik Norjassa listi muutaman ihmisäpäränpirun, onko kaverisi? Vai ootko ihan tavallinen kiva koiranomistaja tappajakoiriesi kanssa? Menin sulle valittamaan koiriesi haukunnasta ja sanoit että saan olla iloinen ettet päästä niitä irti....
Koiranomistajat valittavat paukuista ihan telkkarissa asti, mutta rääkkääjäkoiranomistaja naapurissa laittoi rakkinsa ulos häkkiin räksyttämään keskelle paukuttelua. Siis mitä ihmettä? Koirat ovat aivan hysteerisiä siellä, kun lähellä ammutaan.
Näin siis oikeassa elämässä koiria pidetään. Seuraavaksi varmaan ne hakataan taas, riippuu millä tuulella omistaja tänään on.
Ja et sitten ilmoittanut poliisille happynewyear. Mars poliisin puheille tai eläinsuojeluun.
Nyt se paukutus on siten ohi mutta koiraterroristit vaan jatkavat. Räksyn räksyn....koko vuosi kuuluu taas räksytystä.
Ei haukku haavaa tee.
Jep, viime yö oli suhteellisen hijainen kun koirastaja oli laittanut Tappajakoirilleen napit naamaan ja sammui itsekin. Nyt se alkaa taas RÄYH RÄYH
Täälläpäin uusi vuosi on siis vuoden hiljaisin yö kun VAIN raketteja pitää kuunnella.
Saastetta se on melusaastekin. Eiköä se ole pahin saaste mitä koira levittää.
Pahinta saastetta on ihmisten roskat ja tupakantumpit tuolla. Ja nyt noi raketinjämät. Olipa taas viisasta heittää taivaalle tuhansia euroja! Kyllä ihminen on tyhmä.
Koirat on paljon viisaampia. Meidänki koira tajuaa mitä sille puhuu, ihmisille saa asiat toista monee kertaan. Toistaa monee kertaan. Toistaa, toistaa, toistaa.... (Eikä siltikään mee jakeluun)
Niin on, koiranomistajat sen kuin räkyttävät kera rakkiensa. Haukutaan kaikki jolla ei ole paskalaitosta narussa, ja kyylätään muita pihoissa ja kaduilla.
Häpeäisitte edes.
Koiranpashkat ne silti on suurinta sastaa. Enpä muista koskaan että tumppeja tai raketinjämiä olisi kulkeutunut kotiini kengänpohjissa ja että niiden takia olisin joutunut pesemään eteisen maton.
Koiran jätösten takia kyllä on tällaisia putsaushommia tullut.
Minun auto on muutaman kerran haissut todella voimakkaasti tupakalta kun kengän pohjassa sinne kulkeutunut tupakan filtteri siis pieni filtteri ja haju on ihan karmea autossa. Koiran kakalle ei ole koskaan auto eikä kengät haisseet ja minä kuiteskin kävelen tosi paljon!
Ai sinäkö sitte oot niitä kuuluisia paskaan astujia? Kävelet pientareita pitkin ja sitten itket kun on kakkaa kengässä.... Voi, otan osaa. Minä osaan kävellä tiellä missä kuuluukin eikä ole kakkaa kengässä, ei. Ja eikä eteisessäkään kyllä scheisse lemua vaikka koiria on useampikin. Eikä haise autossa, eikä sängyssä, eikä oikeestaan muuallakaan missä koirat oleilee. Ainoo millon haisee, on sillon kun ne sieltä peräpäästä tulee ulos, joten ei eroa susta siis mitenkään, koska sunkin paska haisee.
No on ainakin yksi koira kuollut siihen paukkeeseen, omani. Kova shokkitila ja sydän pysähtyi...se ei enää ketään häiritse. Ei kyllä ollut räksyttävää tyyppiäkään, eikä sotkenut paikkoja muualla kuin metsässä.
Ja voin sanoa että en tiedä mitään typerämpää kuin 5-kymppiset ukot tuhnaamassa rakettiensa kanssa ja tietty helvetillisissä promilleissa.
Ja mistä päättelette ettei se pauke häiritse myös ihmisiä?
Ja se että on omistajasta kiinni pelkääkö koira paukkuja, ei asia ole ihan niin yksiselitteinen.
Tiedän monia koirankasvattajia, kokeneita ja joku koirista vaan menee shokkiin.
Nykyinen koirani ei ole paukkuarka, mutta kyllä siitä näki ettei nauttinut touhusta.
Olipa vielä joku älypää iskenyt pomminsa metrin päähän ikkunastani. Ja tämä maalla jossa luulisi kaikkien mahtuvan elämään, koirien ja koirattomien.
Täällä on turha paskaamisesta puhua, niitä ei tuolla metsissä huomaa.
Ihme sadistista sakkia...jollekin se koira voi todella olla se ainoa kaveri ja seuralainen.
KUten minulle. Miulla ei kavereita olekkaan muuta kuin oma koira. Ei tietoakaan mikä mussa muka olis vikana? .-.
Otin Killerin Ja Bullin itelleni ja sit kukaan ei oo halunnu olla mun kaa. Alko tuntuu et jotenkin kaikki ihmiset on niinku uhkaavia ja ilkeitä. Ne vainoavat meitä, tehtailevat rikosilmotuksia ja ties mitä jaskaa. Mistä voi johtua et kaikki ilotulittajatkin oli meiän pihan vieressä viime yönä vaikka laitoin koirat ulos?
Killeri Bulleri, mikä lie oletkin...ehkä juuri sinunlaistesi ihmisten takia jotkut valitsevat seuralaisekseen mielummin koiran kuin tuollaisen vinttikahelin...
Ja toisekseen, on osalle oma valinta tuo yksinäisyys, joillekin ei. Joten turha siitäkään päätään aukoa.
Tuossa naapurissa on vanhempi naisihminen ja miehensä kuoleman jälkeen hänellä on ollut koira seuranaan. Pitäiskö tän rouvan lähtee eläkeläistansseihin etsimään epätoivon vimmalla jotakin kaksjalkasta seuraa, jos viihtyy itsekseen ja koirasta saa kävelykaverin ja muutakin seuraa??
Kyllä pitäisi mahtua tähän maailmaan seurakoirat ja ihmiset elämään ihan sovussa.
Vaativat rodut sitten ammattilaisten käsiin.
Eläin ei yleensä ikinä ole tahallaan julma, ivallinen, epäystävällinen...ihminen on sitä ja saa siitä vielä nautintoa.
Mä juuri otin vaativat rodut, että saisi vähän respektiä. Olen yksinäinen nainen, ties mitä kiusaa ovat naapuristossa nyt tehneet ja aikovat ottaa koirat minulta pois.
" Jollekin se koira voi todella olla se ainoa kaveri ja seuralainen".
Sinäpä sen sanoit.
Oletko muuten hieman omituinen, sillä et kai nyt väitä, että kaverisi on haiseva koira?
Suosittelen taitavaa psykoterapiaa tai pakkohoitoa mielisairaalassa, sillä jos tykkää ihmisen sijasta elukasta, alan kyllä huolestua.
Paha on sekin,jos ei susta kukaan välitä.Täältä sitten valittamalla ainoa seura,voi raasua.
Voi mahoton. Miten lause; "Jollekin koira voi olla se ainoa kaveri ja seuralainen", aiheuttaa kaameaa angstia ja naljailun tarvetta näille edellä kirjoittaville.
Sehän on totuus. Yksinäisyys siis. Miksei yksinäisellä ihmisellä saa olla edes sitä koiraa? Onhan näitä lehtijuttuja luettu kun joku makaa vuosikausia kuolleena jossain asunnossa, eikä kukaan kaipaa.
Mitä ihmeen nauramista ja ivaamista se herättää? Kyllä mulla ainakin tulee ihan muita ajatuksia mieleen kuin pilkka.
Ja nämä "keskiyön dynamiitti cowboyt"....kannattaa miettiä sitäkin puolta että menette tahallaan härnäämään typerillä paukuillanne koiraa, joka saattaakin muuttua juuri sen vuoksi agressiiviseksi. Pelko aiheuttaa myös sitä.
No, mieleltään sairaita ymmärrän, mutta en sellaisia jotka tahallaan tekevät pahaa ja saavat siitä sairasta nautintoa.
Ei heilläkään tunnu elämässään olevan muuta kuin jauhaa täyttä soopaa ja pyhittää aikansa muiden ihmisten kiusaamiseen.
En voi todeta muuta kuin että voi teitä raasuja. Jos elämänne suurin haaste on koiran paska, tehkää siitä itsellenne ammatti, valokuvaatte niitä ja vertailette keskenänne...kuka löytää suurimman läjän.
Kyllä tosiaan voi olla ihmisen elämä surkeeta....
Koiranomistajia on monenlaisia, kaikki eivät huolehdi eläimistään niin etteivät ne aiheuta harmia. Niin on myös koirattomia, kännääviä, paskovia rähisijöitä. Eikä heitä liikuta pätkääkään ovatko häiriöksi muille.
Minä raasu pidän huolen itsestäni ja koirastani...ja kappas, onpa minulla ihan ystäviäkin. Kaikilla ei ole. Ja jos joku saa orkun jonkun yksinäisen pilkkaamisesta, siitä vaan...tuskin se yksinäinen tälläistä palstaa lukee.