Synkkä ennuste.

Fedin setelipaino ei pysähdy enää koskaan.


Yhdysvaltain keskuspankki ei milloinkaan luovu elvytyksestä kokonaan, koska kerran käynnistetyillä hankkeilla on taipumus jatkua.


Ensi maaliskuussa osakemarkkinat ovat nousseet neljä vuotta yhtä mittaa ja ensi kesäkuussa talous on vastaavsti "toipunut" jo neljä vuotta keskeytyksettä.

"Jossain vaiheessa talous kääntyy taas laskuun ja Fed sanoo, että sen täytyy lisätä elvytystä.


Fed on toiminut vastuuttomasti jo ainakin 20 vuotta synnyttämällä kuplan toisensa jälkeen ja pelastamalla instituutioita, joiden olisi pitänyt antaa romahtaa.

maailmantalous heikkenee ensi vuonna.
5169
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

On mahdollista, että merkit suhdanteiden piristymisestä saavat aikaan spekulantit villiintymään, jolloin pörssikurssit nousevat liian paljon liian nopeasti. Niin on käynyt historian saatossa monesti aikaisemminkin.

Toisaalta vuoden 2013 vahvan kurssinousun jäljiltä osakkeet hinnoitellaan "täydellisen lopputuloksen" mukaisesti. Nykyiset arvostustasot eivät jätä juuri sijaa pettymyksille sen paremmin suhdannenäkymien kuin tuloskehityksen osalta. Huonot uutiset saattavatkin johtaa kärjekkäisiin kurssireaktioihin.

Äänestä

Luuletko vielä että korot nousee ihan heti?

Äänestä

Miksi ihmeessä pitäisi antaa numeraalisten hintojen romahdella kun se ei ole tarpeen ja siitä seuraa vaan suuria ongelmia ja talouden taantumaa ja häiriintymistä. Ei se ole tarpeen kun yhtä hyvin voi rahan arvon antaa joustaa tarpeen mukaan.

Äänestä

Saakos ensi vuonna sitten taas Jollaksesta ja Espoosta kivitalot 70% alennuksella?

Ja veneet ja Bemarit päälle pakkohuutokaupasta.

Olen nyt odottanut täällä Eläintarhanlahdella veneen alla vuodesta 1995.

Äänestä

Loordin talon hinta raketoi, Loordi ei asu pääkaupunkiseudulla vaan hieman etäämpänä, Loordilla on velaton 2005 valmistunut omakotitalo ja sijoitusasunto ja sijoituksia.
Omakotitalossa saa grillata ja saunoa silloin kun haluaa, miten kassulla, Einarit makaa metaanisoffalla ja suhauttelee suhkuja suolestaan, tavallisia tuhnuttajia nää tyfferöt.
Onko muita varakkaita parempia omakotiihmisiä paikalla? Loordi otti aamulla jo pienet XO kulaukset, uuden vuoden kalkkuna on grillissä ja tänään on tiedossa Loordille herkullista ja isoa meisseliä.
Miten kassulla, persenilesauna ja siellä Mehmed laittaa makkaraa Reiskan aunukseen, Auts.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Luki. kirjoitti:

Fedin setelipaino ei pysähdy enää koskaan.


Yhdysvaltain keskuspankki ei milloinkaan luovu elvytyksestä kokonaan, koska kerran käynnistetyillä hankkeilla on taipumus jatkua.


Ensi maaliskuussa osakemarkkinat ovat nousseet neljä vuotta yhtä mittaa ja ensi kesäkuussa talous on vastaavsti "toipunut" jo neljä vuotta keskeytyksettä.

"Jossain vaiheessa talous kääntyy taas laskuun ja Fed sanoo, että sen täytyy lisätä elvytystä.


Fed on toiminut vastuuttomasti jo ainakin 20 vuotta synnyttämällä kuplan toisensa jälkeen ja pelastamalla instituutioita, joiden olisi pitänyt antaa romahtaa.

maailmantalous heikkenee ensi vuonna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu