Itselläni tulee ensi vuonna täyteen 25 vuotta TM:n harjoittamista. Olen todellakin kurssin käymisestä lähtien meditoinut kaksi kertaa päivässä, eikä ole kovin montaa sessiota jäänyt väliin. Onko muita "kohtalotovereita"?
Pitkään meditaatiota harrastaneet
29
466
Vastaukset
- on on ja on
On varmaan muitakin, muutes, voitko kertoa siitä mitä olet hyötynyt meditaatioharjoituksistasi?
- curppa
Enpä osaa noista hyödyistä sanoa paljon mitään. Kai siitä jotain hyötyä on.
- Hyöty ?
curppa kirjoitti:
Enpä osaa noista hyödyistä sanoa paljon mitään. Kai siitä jotain hyötyä on.
--Kai siitä jotain hyötyä on. --
Mistä päättelet näin ? - curppa
Hyöty ? kirjoitti:
--Kai siitä jotain hyötyä on. --
Mistä päättelet näin ?No ei kai sitä muuten olisi noin pitkään tullut harrastettua.
- LLLLL
curppa kirjoitti:
No ei kai sitä muuten olisi noin pitkään tullut harrastettua.
Millaista on TM? Keskitytäänkö siinä mantraan vai hengityksen laskemiseen?
Itse meditoin laskemalla hengityksiä. - meditoi
LLLLL kirjoitti:
Millaista on TM? Keskitytäänkö siinä mantraan vai hengityksen laskemiseen?
Itse meditoin laskemalla hengityksiä.TM:ssä käytetään mantraa, ne ovat joogaperinteen yleisiä ns. biija eli siemenmantroja. (En sano omaani, koska se on tietyillä perusteilla valittu minulle ja olen luvannut pitää sen salassa... :-))
TM:ssä ei oikeastaan pidä keskittyä mantraan, vaan sitä vain "kevyesti" ajatellaan mielessä. Tekniikka toimii, mutta olen siis itse vaihtanut toisiin tekniikoihin, jotka ovat minusta parempia. - en maksanut tyhjästä
meditoi kirjoitti:
TM:ssä käytetään mantraa, ne ovat joogaperinteen yleisiä ns. biija eli siemenmantroja. (En sano omaani, koska se on tietyillä perusteilla valittu minulle ja olen luvannut pitää sen salassa... :-))
TM:ssä ei oikeastaan pidä keskittyä mantraan, vaan sitä vain "kevyesti" ajatellaan mielessä. Tekniikka toimii, mutta olen siis itse vaihtanut toisiin tekniikoihin, jotka ovat minusta parempia.Olet saanut mantrasi ikäsi perusteella. Kaikki, jotka ovat aloittaneet ohjatun meditaation saman ikäisinä kuin sinä, ovat saaneet saman mantran. Siksi siitä ei saa hiiskua sanaakaan.
- 9 + 10
25 vuotta! No mitä olet löytänyt?
Kannattaisi lukea 25 vuotta Raamattua niin löytyisi paljon enemmän.- pullainen
Siinä menis 25 vuotta hukkaan.
- Jalat maassa
Itse olen harrastanut meditaatiota 3 vuotta suht säännöllisesti. Parannuin sen avulla masennuksesta ja osaan tänäpäivänä käsitellä asioita todella hyvin, niin ettei mikään jää nakertamaan pitkäksi aikaa. Oma meditointi tyyli on hiljentymistä, rentoutumista ja rakkaudellisen olotilan löytämistä ja ylläpitämistä. En harrasta mitään enkelimeditaatioita, tai mitään buddhaan liittyviä.
Sitten olen pysynyt meditoinnin aloitettuani hyvin terveenä! Olen vain kerran ollut flunssassa sen jälkee, vaikka ruokavalio ja muut elämäntavat pysyneet täysin samoina kuin aijemmin. Muistan kun muutama vuosi aijemmin minä sairastin vähintään 4-6 kertaa vuodessa.- 9 + 10
Niin kauan menee hyvin, kun et ala kyselemään KUKA sinut paransi. Vinkiksi, että vaihtoehtoja on tasan kaksi: Jumala ja Sa-tana. Itse sinä et itseäsi paranna, vaikka itämaiset opit ja new age -hömppä sinulle uskotteleekin, että voit olla itse oma jumalasi tai saavuttaa "jumaluuden". Eksytystä, eksytystä ...
Meditaatio tarkottaa periaatteessa samaa kuin paasto. Ihminen HEIKENTÄÄ itseään ja omaa vastustustaan, jotta joko Jumalan voima tai Sa_tanan voima saa vallatua oman mielen entistä voimakkaammin. Meditaatiossa tai pastossa ihminen siis alistaa oman tahtonsa ja mielensä "suuremmalle" voimalle. Jos Sa_tanan voima saa vallan, se alkaa kiusata ihmistä kaikilla vanhoilla alitajunnasta nousevilla ikävillä muistoilla, ja moni meditoija on päätynyt siinä vaiheessa psykiatrin pakeille.
Ainoastaan raamatunlauseiden syvällinen pohtiminen meditaatiossa (kristillinen meditaatio) voi olla turvallista. Silloinkin meditoijan on oltava tarkkana, että sivuuttaa välittömästi kaikki negatiiviset ajatukset (Sa_tanan kiusaukset) eikä takerru niihin.
Ainut meditaation hyöty on se, että se saattaa nostaa pintaan vanhoja traumaattisia muistoja, jotka ovat olleet unohduksen muurin takana. Kun ne saadaan meditoidessa sieltä ylös, niitä voidaan viimein käsitellä. Tämän enempää hyötyä meditaatiosta ei ole ja medioiminen on syytä lopettaa. Se on väline (kuten paastokin), ei elämäntapa. - 9 + 10
9 + 10 kirjoitti:
Niin kauan menee hyvin, kun et ala kyselemään KUKA sinut paransi. Vinkiksi, että vaihtoehtoja on tasan kaksi: Jumala ja Sa-tana. Itse sinä et itseäsi paranna, vaikka itämaiset opit ja new age -hömppä sinulle uskotteleekin, että voit olla itse oma jumalasi tai saavuttaa "jumaluuden". Eksytystä, eksytystä ...
Meditaatio tarkottaa periaatteessa samaa kuin paasto. Ihminen HEIKENTÄÄ itseään ja omaa vastustustaan, jotta joko Jumalan voima tai Sa_tanan voima saa vallatua oman mielen entistä voimakkaammin. Meditaatiossa tai pastossa ihminen siis alistaa oman tahtonsa ja mielensä "suuremmalle" voimalle. Jos Sa_tanan voima saa vallan, se alkaa kiusata ihmistä kaikilla vanhoilla alitajunnasta nousevilla ikävillä muistoilla, ja moni meditoija on päätynyt siinä vaiheessa psykiatrin pakeille.
Ainoastaan raamatunlauseiden syvällinen pohtiminen meditaatiossa (kristillinen meditaatio) voi olla turvallista. Silloinkin meditoijan on oltava tarkkana, että sivuuttaa välittömästi kaikki negatiiviset ajatukset (Sa_tanan kiusaukset) eikä takerru niihin.
Ainut meditaation hyöty on se, että se saattaa nostaa pintaan vanhoja traumaattisia muistoja, jotka ovat olleet unohduksen muurin takana. Kun ne saadaan meditoidessa sieltä ylös, niitä voidaan viimein käsitellä. Tämän enempää hyötyä meditaatiosta ei ole ja medioiminen on syytä lopettaa. Se on väline (kuten paastokin), ei elämäntapa....... Turhaa meditoimista ja paastoamista kannattaa siis välttää siksi, että vaikka ne ovat tehokkaita henkisen puhdistautumisen välineitä, niissä on aina mukana riivauksen riski.
- 9 + 10
9 + 10 kirjoitti:
...... Turhaa meditoimista ja paastoamista kannattaa siis välttää siksi, että vaikka ne ovat tehokkaita henkisen puhdistautumisen välineitä, niissä on aina mukana riivauksen riski.
..... Lisäksi meditaatiossa kuten kaikissa muissakin itämaisissa ja new age - jutuissa on "itsen etsimisen" harha. Ei meidän tule etsiä itseämme, vaan JUMALAA. Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat.
Syntiä meditaatio ei kuitenkaan ole. Meditoiminen (kuten paastokin) on mainittu useita kertoja Raamatussa (http://www.openbible.info/topics/meditation).
Jos joku kiinnostuu edellä mainitsemastani kristillisestä meditaatiosta, niin sen uranuurtaja on Thomas Kearting:
http://www.centeringprayer.com/
Ohjeet: http://www.cpt.org/files/WS - Centering Prayer.pdf
Itse en ole kokeillut enkä ole tuntenut enää uskoon tultuani tarpeellisiksi meditaatioita tai paastoja. Tankkaan mieluummin voimaa Raamattua lukemalla kuin heikentämällä itseäni ja asettamalla itseni alttiiksi demonisille hyökkäyksille. - 12 + 13
9 + 10 kirjoitti:
..... Lisäksi meditaatiossa kuten kaikissa muissakin itämaisissa ja new age - jutuissa on "itsen etsimisen" harha. Ei meidän tule etsiä itseämme, vaan JUMALAA. Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat.
Syntiä meditaatio ei kuitenkaan ole. Meditoiminen (kuten paastokin) on mainittu useita kertoja Raamatussa (http://www.openbible.info/topics/meditation).
Jos joku kiinnostuu edellä mainitsemastani kristillisestä meditaatiosta, niin sen uranuurtaja on Thomas Kearting:
http://www.centeringprayer.com/
Ohjeet: http://www.cpt.org/files/WS - Centering Prayer.pdf
Itse en ole kokeillut enkä ole tuntenut enää uskoon tultuani tarpeellisiksi meditaatioita tai paastoja. Tankkaan mieluummin voimaa Raamattua lukemalla kuin heikentämällä itseäni ja asettamalla itseni alttiiksi demonisille hyökkäyksille."Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat."
Puhu vain omasta puolestasi. Sinusssa asuu tyhmyyden henki, 9 10. - Piti arvata
12 + 13 kirjoitti:
"Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat."
Puhu vain omasta puolestasi. Sinusssa asuu tyhmyyden henki, 9 10.Heti kun demoneista puhutaan, jonkun sisäiset demonit parahtavat!
- 3 + 17
Piti arvata kirjoitti:
Heti kun demoneista puhutaan, jonkun sisäiset demonit parahtavat!
Jos maailmassa demoneja on, niin ne on sinun kaltaisiasi kristittyjä.
Kristinuskon takia on TAPETTU maailmassa niin paljon ihmisiä, että vain natsit ja kommunistit pärjäävät vertailussa. - 3 + 7:lle
3 + 17 kirjoitti:
Jos maailmassa demoneja on, niin ne on sinun kaltaisiasi kristittyjä.
Kristinuskon takia on TAPETTU maailmassa niin paljon ihmisiä, että vain natsit ja kommunistit pärjäävät vertailussa.Onnea vaan valitsemallasi tiellä. Kovin olet yksinäinen, turvaton ja suojaton tässä maailmassa. Demoneista et tiedä yhtään mitään, vaikka ne vievät sinua kuin litran mittaa!
- 3 + 17
3 + 7:lle kirjoitti:
Onnea vaan valitsemallasi tiellä. Kovin olet yksinäinen, turvaton ja suojaton tässä maailmassa. Demoneista et tiedä yhtään mitään, vaikka ne vievät sinua kuin litran mittaa!
En tiennytkään, että demoneilla on moinen valta elämässäni!
Täytyykin tilata Demonolatry, jotta saan demoneihin yhteyden ja pystyn aloittamaan niiden palvelemisen.
Kiitos että autoit minut alkuun Perkeleen polulla! - 11+16
3 + 17 kirjoitti:
En tiennytkään, että demoneilla on moinen valta elämässäni!
Täytyykin tilata Demonolatry, jotta saan demoneihin yhteyden ja pystyn aloittamaan niiden palvelemisen.
Kiitos että autoit minut alkuun Perkeleen polulla!Perkele on vihaisessa ihmisessä. Jumala poistaa vihan ja tuo tilalle rakkauden.
- Piste iin päälle
11+16 kirjoitti:
Perkele on vihaisessa ihmisessä. Jumala poistaa vihan ja tuo tilalle rakkauden.
Aamen.
- hihihi
9 + 10 kirjoitti:
...... Turhaa meditoimista ja paastoamista kannattaa siis välttää siksi, että vaikka ne ovat tehokkaita henkisen puhdistautumisen välineitä, niissä on aina mukana riivauksen riski.
"Riivauksen riski" :DDDDD
Pelastit päiväni, kiitos hyvistä nauruista :) - subersijoitus
hihihi kirjoitti:
"Riivauksen riski" :DDDDD
Pelastit päiväni, kiitos hyvistä nauruista :)Elämässä on riskinsä ja olkoon.
- 3+13=16
3 + 17 kirjoitti:
Jos maailmassa demoneja on, niin ne on sinun kaltaisiasi kristittyjä.
Kristinuskon takia on TAPETTU maailmassa niin paljon ihmisiä, että vain natsit ja kommunistit pärjäävät vertailussa.Joo, mutta nehän olivatkin niitä pahoja ihmisiä. Kyllä Raamatun Jumala on Rakkaus!
- nfsionpoasf
9 + 10 kirjoitti:
..... Lisäksi meditaatiossa kuten kaikissa muissakin itämaisissa ja new age - jutuissa on "itsen etsimisen" harha. Ei meidän tule etsiä itseämme, vaan JUMALAA. Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat.
Syntiä meditaatio ei kuitenkaan ole. Meditoiminen (kuten paastokin) on mainittu useita kertoja Raamatussa (http://www.openbible.info/topics/meditation).
Jos joku kiinnostuu edellä mainitsemastani kristillisestä meditaatiosta, niin sen uranuurtaja on Thomas Kearting:
http://www.centeringprayer.com/
Ohjeet: http://www.cpt.org/files/WS - Centering Prayer.pdf
Itse en ole kokeillut enkä ole tuntenut enää uskoon tultuani tarpeellisiksi meditaatioita tai paastoja. Tankkaan mieluummin voimaa Raamattua lukemalla kuin heikentämällä itseäni ja asettamalla itseni alttiiksi demonisille hyökkäyksille.""Lisäksi meditaatiossa kuten kaikissa muissakin itämaisissa ja new age - jutuissa on "itsen etsimisen" harha. Ei meidän tule etsiä itseämme, vaan JUMALAA. Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat. """
Mun elämäni kauneimmat ja positiivisimmat asiat olen löytäny itsetutkiskelun kautta ja tunnen todellakin että lähellä on kun löydän itseni ja tarkotukseni täällä. 5 vuotta olen tutkinu,hutkinu,vertaillu ja pähkäilly eri asioita ja tullu siihen lopputulokseen että mikään uskonto ei ole täysin oikeassa,totuus todellakin löytyy sisältä kun osaa katsoa. Mitään niin voimallistaja positiivista tunnetta en ole koskaan elämässäni tuntenu ku löysin meditaation/psykedeelit. Henkisyydestä on tullu mun elämäni tärkeimpiä asioita noiden työkalujen avulla.
Ei ne idän opit mitään pahuutta ole,et vain ymmärrä. Raamatun opit on joko,ymmärretty väärin tai tahallaan kirjotettu eksyttämään ihminen. Katsos pikkasen historiaa mitä kaikkea se kirja on saanut aikaan ja vertaa sitä vaikka noihin itämaisiin uskontoihin niin näet syyn. Et voi olla huomaamatta sitä pahuutta mitä se kirja on saanu jeesuksineen aikaan. En dissaa jeesusta yhtään,sen nimissä on vaan tehty niin paljon pahaa. - nfsionpoasf
nfsionpoasf kirjoitti:
""Lisäksi meditaatiossa kuten kaikissa muissakin itämaisissa ja new age - jutuissa on "itsen etsimisen" harha. Ei meidän tule etsiä itseämme, vaan JUMALAA. Eikä jumala tai jumaluus ole meissä itsessämme, kuten new age -gurut opettavat. """
Mun elämäni kauneimmat ja positiivisimmat asiat olen löytäny itsetutkiskelun kautta ja tunnen todellakin että lähellä on kun löydän itseni ja tarkotukseni täällä. 5 vuotta olen tutkinu,hutkinu,vertaillu ja pähkäilly eri asioita ja tullu siihen lopputulokseen että mikään uskonto ei ole täysin oikeassa,totuus todellakin löytyy sisältä kun osaa katsoa. Mitään niin voimallistaja positiivista tunnetta en ole koskaan elämässäni tuntenu ku löysin meditaation/psykedeelit. Henkisyydestä on tullu mun elämäni tärkeimpiä asioita noiden työkalujen avulla.
Ei ne idän opit mitään pahuutta ole,et vain ymmärrä. Raamatun opit on joko,ymmärretty väärin tai tahallaan kirjotettu eksyttämään ihminen. Katsos pikkasen historiaa mitä kaikkea se kirja on saanut aikaan ja vertaa sitä vaikka noihin itämaisiin uskontoihin niin näet syyn. Et voi olla huomaamatta sitä pahuutta mitä se kirja on saanu jeesuksineen aikaan. En dissaa jeesusta yhtään,sen nimissä on vaan tehty niin paljon pahaa.Ja ku tarkemmin ajattelee niin kaikkialla missä tämä teos vaikuttaa,löytyy paljon negatiivisia asioita. Toki löytyy myös hyviäki mutta valitettavan paljon löytyy sitä pahuutta.
- Hengen hedelmät?
Minkäslaista hedelmää meditaatiosi on tuottanyt? Paljonko se on hyödyttänyt maailmaa?
- nfsionpoasf
Meditaation päätarkotus on eheyttää ja vahvistaa itse meditoijaa,ei maailmaa -vaikka kyllähän sitäkin on yritetty.
- guru medium
Olen harrastanut pruit meditaatiota jonka opin Intian reissullani. Tulihengitystä ei pidä tehdä tämän aikana! Tässä pääasiassa hengitetään syvään ja päästetään ilma ulos suoliston kautta. Tämä on vain hyvin kokeneille henkilöille. Tarkoituksena on luoda suolistoon alipaine. Haju voi harhauttaa ajoitukset mutta tällöin kannattaa keskittyä hengitykseen.
- meditoi
Itse kävin TM-kurssin lukiolaisena vuonna -80 ja tulin harjoittaneeksi sitä varmaan kolmisen vuotta seitsemän vuoden aikana.
Tekniikka toimi, mutta en oikein saanut TM-opettajaltakaan vastauksia, mitä meditaatiossa oikein tapahtuu.
Kävin kerran rondaamassa ja olisin varmaan mennyt siddhi-kurssille, ellei se olisi ollut niin kallista.
Vuonna -86 tapasin Ananda Margan joogaopettajan, seurasin hänen puuhiaan puolisen vuotta ja vaihdoin sitten tekniikkaa, enkä ole sen jälkeen vaihtanut. :-)
Sanoisin, että Ananda Margan tekniikat ovat monipuolisempia ja tehokkaampia - eräs 80-luvulla AM:ssa poikennut sanoi, että turhaan maksoi vähää aikaisemmin TM siddhi-kurssista... - ja olen saanut vastauksia kysymyksiini.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut romahti Haapaveellä, kiitos Ilkka!
Persut saivat historiallisen tappion haapaveellä! Kiitos Ilkka!1052246- 841975
- 531566
Nyt tiedän
Että joku on lahjonut jonkun tai olemme idiootteja. Nuo kokkareiden päsmärit tuli valituksi valtuustoon. Onnea vaan kai491492- 1531476
Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I481374Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1441304Kepun hegemonia jatkumassa vankkana Puolangalla
Tuuliviirien vallankumous jäi pahasti piippuun!261156- 1111118
Paraneeko ilmapiiri nyt?
Paraneeko kunnallispolitiikan ilmapiiri nyt kun persuilla meni vaalit päin pers3ttä ja änkyräpersut tipahtivat vilttiket251084