Jumalalta meille

303.000€ Suomi 2013

Uskovana koen olevani palvelija. Joskus minulle sanottu sellaista että en suinkan ole palvelija vaan Isän lapsi.Eikölapseuteen kuulu palveleminen. Minun sydämeni sanoo että kuuluu. Jeesuskin on Isänsälapsi ja oli palvelelutyössä ja jatkaa palvelutyötään edelleen.

" Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva.

Jumala lähetti enkelinsä ja ilmoitti kaiken tämän palvelijalleen Johannekselle, joka nyt omalla todistuksellaan vahvistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken minkä on nähnyt.

Autuas se, joka tämän toisille lukee, autuaat ne, jotka kuulevat nämä ennussanat ja ottavat varteen sen, mitä tähän kirjaan on kirjoitettu, sillä hetki on lähellä. "

Joh. Ilm. 1: 1 - 3

Miten tulee ymmärtää kaksi sanaa yhdessä: pian tapahtuva? Minulle tulee mieleen tapahtuman merkityksellisyys. Kyseessä on tärkeä tapahtuma kaikille Jumalan antaman ilmestyksen toteutuessa. Jos huomaa ajatella että ikuisuus on aikavertailukohteena sanalle pian, niin asia voi alkaa kirkastumaan, että kyseessä on pian ja se ei ole sidottu maallisen elämän pituuteen se päättymätön ajanjakso,ikuisuus. Me elämme ikuisuuden.

Missä sinä elät ikuisuuden? Kysymys on ikusuudesta, Kaarne ja HelsinkiJokkeri ym. Huoli teistä on olemassa ja se on suuri, mutta kestettävissä. Miksi ette ymmärrrä että Raamattu on totta? Sielläei ole yhtään Jumalan ilmoittamaa totuudenvastaisuutta, jonka Jumala on ilmoittanut totuudeksi tätä hetkeä koskevaksi tiedon sanaksi.Profetiat toteutuneet ja profetioiden loput toteutuvat.Eikö se herätä ymmärrystä?

Johanneksen ilmestystä kuvataan myös sanalla todistus. Todistukseksi, joka vahvistaa Jumalan sanan. Kaikki ilmestyskirjassa ennaltanähty ja ennaltakerrottu on totta.

" hetki on lähellä "

Joskus se hetki tulee maallisellakin aikakalenterilla lähelle. Israel 1948. Kesä on lähellä. Ihminen on kuin puu, joka kasvaa hedelmiä. Kasvako sinussa hyvää vai huonoa hedelmää? Haluatko itse syödä samaahedelmää,jota tarjoat toisille maisteltavaksi? Toiselle 303.000€ ja toiselle muovipussillinen ruokaa. Toisen ei tarvitse ruokapussia tulla hakemaan, toinen sen saattaa hyvinkin tulla toistamiseen hakemaan ja uudelleen ja uudelleen.

4

167

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jumalako antoi?

      Meidän kirkon antamasta EU-pussin jauhoista löytyi matoja.

      • toimintaa

        Olisit heittänyt pois ja hakenut uuden tilalle.


      • jumalaltako?
        toimintaa kirjoitti:

        Olisit heittänyt pois ja hakenut uuden tilalle.

        Tietenkin heitin pois mutta en hakenut uusia matoja jauhoineen tilalle.

        Miksi jumala on luonut jauhomadot?


    • seitsemän leipää

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Jauhopukki

      Jauhopukin toukka eli jauhomato.

      " He saapuivat vastarannalle, mutta opetuslapset olivat unohtaneet varata leipää mukaansa.

      Silloin Jeesus sanoi heille: "Pitäkää varanne. Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta."

      Mutta he vain puhelivat keskenään: "Meiltä unohtui leipä."

      Jeesus huomasi sen ja sanoi heille: "Te vähäuskoiset! Te puhutte vain siitä, että teillä ei ole leipää.

      Ettekö te vieläkään ymmärrä? Ettekö muista niitä viittä leipää, joista riitti viidelletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te vielä keräsitte?

      Entä ne seitsemän leipää, joista riitti neljälletuhannelle? Ja kuinka monta korillista te keräsitte?

      Kuinka te ette ymmärrä, etten minä puhunut teille leivistä? Varokaa fariseusten ja saddukeusten hapatetta."

      Silloin he ymmärsivät, ettei hän käskenyt varoa leipätaikinan hapatetta, vaan fariseusten ja saddukeusten opetusta. "

      Mattesu 16: 5 - 12

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      188
      11678
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8164
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      58
      6116
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      171
      5056
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      38
      4832
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      44
      4436
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      108
      4332
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      113
      3774
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3300
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1801
    Aihe