Ajattelin itse sanoa muutaman asian tässä ihan palstan päätteeksi. Varmaan kukaan ei minua muista erityisemmin koska en ole mikään mummomuorin tai ikiateistin kaltainen vakio kirjoittelija.
Olen kuitenkin nauttinut täällä kirjoittelusta ja lukemisesta vaikka testi ei ole ollutkaan välillä kovinkaan rakentavaa ja on välillä muuttunut puhtaaksi trollailuksi ja läpinäkyväksi hölmöilyksi.
Syy minkä takia en ole ollut pitkiin aikoihin kovinkaan aktiivinen kirjoittelija, löytyy siitä, että minulla on ollut aika puolueettomat mielipiteet. Olen itse uskova kristitty, mutta olen arvostellut uskovaisia ehkä hiukan liikaakin viimeisimmissäni viesteissä, mikä on saanut muutaman höyrypään syyttämään minua ateistiksi. AIna kun jotain olen yrittänyt kirjoittaa jotain filosofista ja jopa uyleisöltä kysyvää, niin olen vain saanut viestejä missä minua on syytetty diakonia vapaaehtoiseksi ja kenties miksikäs rekisteröimättömiksi nikeiksi. Olen todella pettynyt siihen koska olen pyrkinyt olemaan asiallinen ja rakentava kirjoittelija; välillä tuntuu että jotkut eivät pidä sellaisista ja sanon suoraan että säälin heitä.
Mutta on paljon mukavaakin mahtunut. Debaatit tämän nuoren Ambulon kanssa ovat olleet ihan aikaa kuluttavia ja huvittavia vaikkakin välillä asiat ovat jääneet pyörimään ennakko-oletuksiin ennemmin kuin itse aiheeseen ja siihen miten aihe voisi rakentaa itseänsä.
Kaarnen kanssa on syntynyt aivan mukavaa dialogia, vaikka tosin hiukan lyhyttä. Kiireisenä miehenä en pysty aloittamaan pitkää keskustelua kovinkaan monen kanssa. Kaarnen ajatukset ovat kuitenkin rakentaneet omia ajatuksiani.
Sitten oli muutama rekisteröimätön kirjoittelija jotka sanoivat todella mukavia asioita siitä miten olen kirjoitellut tänne ja jos te luette tätä niin haluan kiittää ystävällisyydestänne. En nimittäin itse pidä itseäni hääppöisenä kirjoittajana tai filosofisena ajattelijana.
On todella ikävää että palsta loppuu, vaikka tosin minusta sillä ei ole paljoa merkitystä. Palstaa kuvaa parhaiten kultakimpale mudassa. Kaikkeen sontaan törmää hyvin usein, mutta välillä löytää jotain todella fiksuakin tekstiä.
Toivotan kaikille hyvää uutta vuotta ja elämän jatkoa. Kristityille toivotan siunaukseni ja toivon että jotkut kristityt osaisivat todellakin pitää mielessään että suvaitsevaisuus on asia, jota meidän kristittyjen on pidettävä yllä. Suvaitsevaisuus ei tarkoita että meidän pitäisi olla samaa mieltä ja mielistellä toisia, vaan pidämme sanamme kurissa ja ilmaisemme erimielisyytemme rakentavasti ja ystävällisesti. Ei syrjivästi ja kiihkoillen. Viha kylvää vain vihaa.
Ateisteille taas seuraavan:
"Ne ateistit jotka olette todellakin kiinostuneita Jumalasta ja haluatte tietää jos sellainen olisi olemassa. Teille haluan sanoa että jatkakaa vain etsintöjänne. Ei sitä koskaan tiedä vaikka asioita muuttuisi teidän elämässänne kun aika menee eteen päin ja tiede, sekä filosofia edistyy. Kukaan ei tutkimalla tiedä. Vain aika näyttää.
Sitten taas niille ateisteille jotka ovat 99% varmoja että Jumalaa ei ole olemassa, niin sananvapauden ja suvaitsevaisuuden mielessä minulla ei ole mitään sitä vastaan että arvostelette uskontoja. Mutta tehkää se kunnioituksella ja viisaudella, älkääkä haukkuko ja valehdelko muista ihmisistä. Monikin solvauksia ulvovan ateistin kielestä ja motiiveista on huomannut että kaveri ei ole ollut täysin perillä asioista joita on arvostellut. Olen tavannut ainakin kolme pseudoskeptikkoa tällä palstalla ja todellakaan minulta ei heru kunnioitusta heidän kielen käytöllensä.
Kiitoksia
Palsta loppuu, viimeiset sanat.
9
239
Vastaukset
- The End
= evankeliumin totuus ei pala tulessakaan.
- FUCKIFUU
Mikä on pseudoskeptikko?
Te kristityt kyllä keksitte uusia sanoja ihan liukuhihnalta.- :D :D
Kyllä Fuckifuu heti itsensä tunnisti. Osui ja upposi. Hänen älynsä ei vain riitä ymmärtämään, mitä häntä kuvaava sana tarkoittaa.
Osui ja upposi :D:D LOL
- suurempi kuin <3
Sanasi olivat hyvät sanat palstan päätteeksi (huomisen palsta tosin on vielä auki).
Jumalan siunausta ja johdatusta tulevaan uuteen vuoteesi 2014! Kiitoksia itsellesi. Ehkä vain se ettet ole rekisteröitynyt kirjoittaja, on voinut vaikuttaa, ettei aina laita niin merkille.
”…minulla on ollut aika puolueettomat mielipiteet…”
Se on hyvä. Täällä on toisaalta ollut niin vahva vastakkainasettelu, ettei ole voinut välttyä ”leimoilta”. Aina sen mukaan, ketkä ovat reagoineet. Se ei kannata vaikuttaa. Miettiä vain, että noinkin näemmä voi joku ajatelle ja että hänellä on joku syy siihen.
”…suvaitsevaisuus on asia, jota meidän kristittyjen on pidettävä yllä…”
Tässä olen samaa mieltä. Vaikka se joskus voi tuntua haastavalta, siihen Kristus meitä kuitenkin kehottaa.
Ateisteista voin mainita sen, että kun aikaa kuluu, voi jonkun sydämessä syntyä halu uskoon. Emme sitä tiedä, mutta ehkä edes pieni siemen on sinne saatu laitettua?
”…kunnioituksella ja viisaudella, älkääkä haukkuko ja valehdelko muista ihmisistä.”
Tämän kyllä sanoisin aivan kaikille, myös niille uskoville joilla ehkä se usko on palavaa, mutta maltti ei aina riitä siihen pitkämielisyyteen.- siita viis
Kiitos multinikki, olthan kuitenkin tehnyt useimmat aloitukset AINAKIN 12 eri nikillä;
Lukija, Ev. lut, hengenmies, ex sitä ja tätä, kristitty homo, kristitty45, vivamossa, tietoa, seurailija, j. n . e.
Äläkä yritä selittää, ettet ole sama rienaaja. - M.T
Vaikka palsta loppuu,elämä jatkuu.
Golgatalta kajahtaa vieläkin Jeesuksen ääni.
SE ON TÄYTETTY....tätä huutoa ei sovi unhoittaa tai vaientaa.
Meidän Herramme elää, ja todellakin toivon että Hän tulee pian pian pian... - pseudoepäilijä
> Palstaa kuvaa parhaiten kultakimpale mudassa.
Tai kalanraato kompostissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2944791Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1353076Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k522993Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281551Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2271252- 471199
Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa
Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.71016Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?
Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu781001Paskalaista valokuitulakiin
Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais52989Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58981