Päätin nyt uskaltaa ostaa ensiasunnon, kun ei enää jaksa odottaa rommia, odotellessa olen yhden kämpän jo tuhlannut vuokriin. No annas olla, sain tingittyä yksiöstä kantakaupungissa kohtuuhinnan ja vanhemmat takasivat 15%, lainansaanti oli selvä.
MUTTA: taloyhtiössä oli joku helvetin lunastuspykälä ja joku miljonäärinalku, jolla oli yksiö talossa, osti kämpän, jonka olin tinkinyt valmiiksi! Ei voi olla totta, eihän omaan voi päästä millään! Sillä pirulla on kohta kaksi yksiötä vuokralla mun unelmatalossa.
Eli ei riitä, että haluaisi ostaa oman, vaikka saa lainan järjestymään. Sitten vielä ajoissa ostaneet miettivät, päästävätkö armosta tuhnun omaan!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Sehän vain odotti, että käypä hintataso selviää.
Tee seuraavalle keikarille jekku, ja maksa enemmän kuin pyynti niin sitten lunastettaessa miljonäärikeikari joutuu maksamaan ylihintaa.
Laupias ei siellä saunassa tarvitse niin rikas olla, kun olet Ok-Asukas olet tervetullut Loordin saunaan, loppiaisen jälkeen järjestetään kunnon iltamat.
Loordin saunaan tulee porhoja ja muita Ok-asukkaita ja meisselistä otetaan mittaa, Loordin saunassa riittää pito ja luisto ja jos ei riitä, niin rasvataan, Auts. Laupias mukaan vaan.
Kovat on homppeliloordilla puheet, siinä on laupiaalla haastetta, itse en kyllä heterona menisi loordin saunaan.
Nopea on ollut Loordin henkilökohtainen rommaus.
Loordin omaisuuden arvo kasvaa yhäti ja velattoman talon hinta raketoi, miten kassulla, nousiko oluen hinta, entä tummelin, millä Läskipera nyt rasvaa Reiskan aunuksen...
Loordilla on rahaa ja valtaa, valtiollakin johtava virka ja makkaraa saa aunukseen silloin kun haluaa, juomat on XO ja Tanskalainen olut, näin täällä paremmissa Ok-piireissä tänään.
Kassulla tyffelipojat tuhnuttaa ja hoonaa toistensa perää, auts.
Loordilla ei nouse muuta, kuin käyrä kellosken suuntaan, kun hakevat taas hoitoon.
Jos tuo kantakaupunki sijaitsee pääkaupungissa, niin eipä yksiöiden hinnoista tingitä.