Ajokoiran paino

ajokoirau

Minkäs painosia suomenajokoiria omistatte? Kiinnostaa erityisesti tietää urosten painoja.

Olen tässä pariinkin otteeseen törmännyt eri koirakirjojen jne. kohdalla sellaiseen, että suomenajokoiran normaalipainoksi on laitettu 25kg. Aika kevyeltä tuo tuntuu kun oma 2v. uros, säkä 60cm, painaa 28 kg ja on vielä kevytrakenteisempi kuin moni muu koira, jonka olen nähnyt, eikä ole ylimääräistä, lihaskimppu tuo on. :)

Ehkä tuo narttujen kohdalla voi pitää paikkaansa, mutta ei kyllä ainakaan kaikkien uroksien.

12

6409

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Raappana

      Minulla oli uros, painoi n. 24kg. Oli yleisesti ottaen pieni urokseksi, aika matala ja sirorakenteinen, ja moni luulikin nartuksi. Painoa vei tosin pois myös kortisonilääkitys jonka johdosta koiralla ei ollut suuria lihaksia ja pysyi ruikkuna.
      Koira ei ollut ajava, siitäkin voi osittain johtua lihaksettomuus.

    • käyttökoira

      Jos uros painaa 23 - 28 kiloa, niin se olisi riittävän pieni ja liikuntakykyinen hyväksi metsästyskoiraksi. Suomenajokoira tahtoo nykyisin olla liian iso ja painava, koska ulkomuototuomarit ovat lipsuneet rotumääritelmästä ja suosineet isoja ja painavia uroksia 30 - 40 kg. Näyttelyissä pitäisi pysyä keskiraskaissa ja -korkeissa koirissa eikä suosia raskastyyppisia ja korkeita yksilöitä.

    • eioonimee

      Minustakin tuo 25kg urokselle kuulostaa aika vähältä. Meillä keskikorkuisella ja kevyttyyppisellä uroksella näin metsästyskaudella painoa aika tarkalleen 30kg. Lihaksikas se on, mutta ei liian rotevarakenteinen, ja jaksaa kyllä metsässä hyvin.

    • kainuun kovettu

      Pennut kannattaa valita pääsääntöisesti keskikorkeista ja keskiraskaista vanhemmista. Korkeus nartut 54 - 56 cm ja urokset 57 - 59 cm. Raskaus arvioitava silmämääräisesti, luusto saisi olla keskivahvaa, lihaksisto riittävä ja rakenteeltaan sopivan kuiva ja jäntevä.

    • ajotus

      Olen sitä mieltä, että suomenajokoiran ei tarvitse olla liian painava. Näyttelyissä pitäisi punnita koirat, jotta tämäkin tieto olisi käytettävissä jalostusta varten.

      • kilot ylös

        Juuri niin.


      • jusi22

        Kannatan


    • hyvärotu

      Suomenajokoirat pitäisi ehdottomasti punnita näyttelyissä. Jalostuksessa on tärkeä karsia liian raskanrakenteiset ja isot yksilöt pois.

    • hautingman

      Moro...mulla 5vuotias uros ja paino 28kg.ja todellakin lihasta löytyy

    • ishlaben

      Samaa mieltä painon mittaus näyttelyissä olisi hyvä. Mutta ulkomuototuomarit saisivat kiinnittää myös huomiota säkäkorkeuksiis enemmän ja tähän liikakirjavuutee!
      Meillä ajokoira uros säkä 59cm ja paino 27kg ja narttu ajuri säkä 54cm ja paino 23kg.

    • Anonyymi

      Minulla on ollut monen kokoisia aikoinaan olivat pienempiä neljä vuotiaana ensimmäinen koira nm.kuudetta sukupolvea Suomen Ajokoira on muoto ja käyttövalioita kyllä geenit kertoo toki ei eläimet kerrostalossa ilman oppia opi aktiivinen ihminen pitää olla.Nykyinen meidän Puppe kennel nimi muu täytti juuri 4 v on känny tutkat sun muuta ennen piti juosta ajokoiratuomari kortin sain 16 v silloin jaksoi vielä juosta kortti kaulassa mihin ajo ja tauko ajat.Helppoa nyt.

    • Anonyymi

      Suomen Ajokoira on King.Kuuntele laulu Kikka ajokoirasta.T.Puppe

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ohjelma "Rikollisjengien Ruotsi" hyvin paljasti jakautuneen maan

      eli ns. ruotsalaiset yhdellä puolella, muslimit ja muut kehitysmaalaiset toisella puolella. Siinäkin hyvin näki mitä ma
      Maailman menoa
      21
      2662
    2. Jalankulkija kuoli. Poliisi etsii mustaa BMW Coupe -autoa, jossa on punertavat vanteet.

      Jalankulkija kuoli jäätyään auton alle Joensuussa – kuljettaja pakeni, poliisi pyytää havaintoja https://www.mtvuutiset.
      Joensuu
      103
      2620
    3. Vassarina hymyilyttää vaurastuminen persujen kustannuksella

      Olen sijottanut määrätietoisesti osan Kelan tuista pörssiosakkeisiin, ja salkku on paisunut jo toiselle sadalle tuhanne
      Maailman menoa
      38
      2522
    4. Riikka runnoo: Elisalta potkut 400:lle

      Erinomaisen hallitusohjelman tavoite 100 000 työllistä lisää yksityisellä sektorilla on kohta saavutettu. Toivotaan toiv
      Maailman menoa
      74
      2391
    5. PÄIVÄN PARAS: Nigerialainen haki turvapaikkaa Suomesta, lähti takas huilaamaan

      kotimaahansa, koska turvapaikan saaminen kesti niin kauan. Ja tämän kertoo ihan Yle, eikä yhtään toimittaja kyseenalaist
      Maailman menoa
      33
      2280
    6. Pidennetään viikko 8 päiväiseksi

      Ja jätetään työpäivien määrä nykyiseen 5:een. Tuo olisi kompromissiratkaisu vellovaan keskusteluun työajan lyhentämisest
      Maailman menoa
      10
      2254
    7. Pääseekö kuka tahansa hoitaja katselemaan kenen tahansa ihmisen terveystietoja?

      "Meeri selaili puhelinta uteliaisuuttaan ja katuu nyt – Moni hoitaja on tehnyt saman rikoksen Tuttujen ihmisten asiat k
      Maailman menoa
      77
      1888
    8. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      196
      1752
    9. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      86
      1664
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      134
      1655
    Aihe