Kiuaskuulumisia

"Päätin perheeni kanssa siirtyä nykyaikaan ja vihdoin viimein luopua vanhasta puulämmitteisestä kiukaasta. Uudeksi kiukaaksi ajattelimme jotain sähkölämmitteistä mallia. Lehdessä oli jo viikkoja ollut tarjouksia "pentti nelonen" kiukaista ja päätimme ottaa tästä asiasta selvää. Liikkessä kävi selväksi, että pentti nelonen tosiaan oli paras ja halvin kiuas mitä 4-henkinen perhe tarvitsisi. Myyjä kehui koneen monipuolisuutta: hyvä kiuas ja kodin viihdekeskus (jossain määrin). Myyjä vielä kerskaili entisenä intelin käyttäjänä, että on se nyt niin mukavaa kun intel on siirtynyt kiuasteollisuuteen ja jättänyt prosessorimarkkinat osaavalle AMD:lle. Lisävarusteena myyjä suositteli sähköistä näyttöä, jonka voisi asentaa saunan seinälle. Siitä olisi sitten kiva seurailla pifast-ohjelman pyörittämiä lukuja saunomisen ohessa. Oikea numero show omassa saunassa. no mikä ettei. Kärräsimme kiukaan kotia ja asentaja suoriutuikin hommasta alta puolen tunnin. Kiuas oli täsmälleen oikean kokoinen saunaamme. Ja mikä parasta, tästä lähtien lämmitys onnistui kiukaaseen asennettavalla ohjelmalla. Päätinkin kutsua koko suvun juhlimaan tätä edullista ja uuden sukupolven kiuasta.. Ilta meni mukavasti viinaa ottaessa ja saunoessa. Saunaan järjestimme epävirallisen pifast shown. Konehan luonnollisesti laski sitä paremman tuloksen mitä enemmän löylyä jaksoi heittää. Kaikki olivat oikein tyytyväisä ja voiton veikin vanha iso-isä, joka pääsi voittoon kaatamalla ämpäreittäin vettä kiukaaseen. Tästä loistavasta suorituksesta päätin antaa hänelle pullon pontikkaa. -on se pentti nelonen kova kiuuaasss! sanoi iso-isä. Loppuillasta vedimme viinaa ja lapset pelailivat pentti nelosella kylpyhuoneesta käsin. Pian he kuitenkin tulivat siihen tulokseen ettei koneesta ole muuhun kuin saunomiseen ja kääntyivät amd:n puoleen. Suosittelen ehdottomasti "pentti nelonen" kiuasta joka kotiin ja miksei jopa mökillekin. Toivotan mukavia hetkiä uuden kiukaan parissa. Ehkäpä saamme jokavuotisen löyly-mm tapahtuman ohelle pifast osion =) hyvää kesää!

Intel pentti n3lon3n - lämpöä joka kotiin"


http://www.peliplaneetta.net/keskustelut/aihe?fid=24&tid=15989
11118
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

:DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

Äänestä

  • Tri.Windows Mieli-ala kirjoitti:

    On se kuitenkin hyvä, että edes joku uskaltaa vastustaa linukshihhuleiden valheita "toimivasta" tubuttimesta!

    Linuksin moni-toimimattomuudet on hyvä tuoda aika ajoin esille, ettei ihmiset särkisi ihan kaikkia tietokoneitaan niillä kurttauksilla!

    Äänestä

  • Onneksi on Pentti! kirjoitti:

    On se kuitenkin hyvä, että edes joku uskaltaa vastustaa linukshihhuleiden valheita "toimivasta" tubuttimesta!

    Linuksin moni-toimimattomuudet on hyvä tuoda aika ajoin esille, ettei ihmiset särkisi ihan kaikkia tietokoneitaan niillä kurttauksilla!

    Vielä minä teille rypistykset näytän!

    http://aijaa.com/img/b/00145/12944373.jpg

    Äänestä

  • tubutin on paskea kirjoitti:

    Vielä minä teille rypistykset näytän!

    http://aijaa.com/img/b/00145/12944373.jpg

    Palstan wintrolli on näköjään ottanut omasta anaalistaan kuvan ja liittänyt siihen ubuntun ihanan logon!

    Huhhuh, nyt pitää kyllä lisätä lääkitystä, seppokin varmaan jo kuolaa tuota kuvaa runkatessaan.

    Persereiät kiinnostaa tubutintrolleja!

    Äänestä

Ööö... häh?

Äänestä

Ah, lämmöllä (pun intended) muistelen niitä aikoja, kun AMD hakkasi prossuillaan Intelia pataan 6-0. Valitettavasti ne ajat ovat kaukana takana.

PS. http://nelosenpentti.wordpress.com/

Äänestä

Onkohan minun sähkökiukaassani Windows-järjestelmä kun siitä paloi marraskuussa yksi vastus? Kaatunut se ei ole vielä sillä se on aika jytäkästi pultattu seinään kiinni.

Äänestä
  • Itse ostin uuden sähkökiukaan. Itse tehty puukiuas kun toimi vain kerran.
    No jotenkin meni asennuksessa pari vaihetta väärin. Eli nyt sen kiertosuunta on väärä. Sillä nyt on aika suuri ero, onko saunassa 60 astetta lämmintä vai kylmää.
    No tilanteeseen pitää vain sopeutua. Tilasin nyt norjasta kontin turskaa pakkaseen.

    Äänestä

Windowsia kun käyttää niin helposti nousee ruumiinlämpö 60 asteeseen. Ja päästä nousee höyry.

Äänestä

Kiäh kiäh kiäh .....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pentin yhtiökumppani kirjoitti:

"Päätin perheeni kanssa siirtyä nykyaikaan ja vihdoin viimein luopua vanhasta puulämmitteisestä kiukaasta. Uudeksi kiukaaksi ajattelimme jotain sähkölämmitteistä mallia. Lehdessä oli jo viikkoja ollut tarjouksia "pentti nelonen" kiukaista ja päätimme ottaa tästä asiasta selvää. Liikkessä kävi selväksi, että pentti nelonen tosiaan oli paras ja halvin kiuas mitä 4-henkinen perhe tarvitsisi. Myyjä kehui koneen monipuolisuutta: hyvä kiuas ja kodin viihdekeskus (jossain määrin). Myyjä vielä kerskaili entisenä intelin käyttäjänä, että on se nyt niin mukavaa kun intel on siirtynyt kiuasteollisuuteen ja jättänyt prosessorimarkkinat osaavalle AMD:lle. Lisävarusteena myyjä suositteli sähköistä näyttöä, jonka voisi asentaa saunan seinälle. Siitä olisi sitten kiva seurailla pifast-ohjelman pyörittämiä lukuja saunomisen ohessa. Oikea numero show omassa saunassa. no mikä ettei. Kärräsimme kiukaan kotia ja asentaja suoriutuikin hommasta alta puolen tunnin. Kiuas oli täsmälleen oikean kokoinen saunaamme. Ja mikä parasta, tästä lähtien lämmitys onnistui kiukaaseen asennettavalla ohjelmalla. Päätinkin kutsua koko suvun juhlimaan tätä edullista ja uuden sukupolven kiuasta.. Ilta meni mukavasti viinaa ottaessa ja saunoessa. Saunaan järjestimme epävirallisen pifast shown. Konehan luonnollisesti laski sitä paremman tuloksen mitä enemmän löylyä jaksoi heittää. Kaikki olivat oikein tyytyväisä ja voiton veikin vanha iso-isä, joka pääsi voittoon kaatamalla ämpäreittäin vettä kiukaaseen. Tästä loistavasta suorituksesta päätin antaa hänelle pullon pontikkaa. -on se pentti nelonen kova kiuuaasss! sanoi iso-isä. Loppuillasta vedimme viinaa ja lapset pelailivat pentti nelosella kylpyhuoneesta käsin. Pian he kuitenkin tulivat siihen tulokseen ettei koneesta ole muuhun kuin saunomiseen ja kääntyivät amd:n puoleen. Suosittelen ehdottomasti "pentti nelonen" kiuasta joka kotiin ja miksei jopa mökillekin. Toivotan mukavia hetkiä uuden kiukaan parissa. Ehkäpä saamme jokavuotisen löyly-mm tapahtuman ohelle pifast osion =) hyvää kesää!

Intel pentti n3lon3n - lämpöä joka kotiin"


http://www.peliplaneetta.net/keskustelut/aihe?fid=24&tid=15989

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu