kyselin tästä samaisesta asiasta tällä samaisella palstalla aikasemmin joskus melkein vuosi sitten ja en oikeen saanut mitenkään avittavia vastauksia, joten alotan tän nyt sanomalla sen, että en mäkään valita teijän typeryyksistä täällä kun ette te muuta tapojanne kumminkaan niin toivoisin, että mulle vois vastata asiallisesti!
Eli... Kissan synnytyksen kokeneet: Mulla on (mahdollisesti) viimesillään raskaana oleva kissa. Turtle värityksellinen, reipas, (nykyään lempeä, ennen antisosiaalinen), 1,6v. Olen lukenut tästä tiineydestä ja sen hoidosta, mahdollisista komplikaatioista yms. jokusen vuoden ja pari kuukautta. Mikä nyt sitten on oikea määrä tuolle opiskelemiselle, sen päättäköön itse kunkin. Olen kumminkin hyvin epäileväinen ihminen, eli en helposti usko asioihin joista ei ole todisteita. Mutta vähän vaikea tuota on huomata kun maha lähtenyt pyöristymään.
Mutta siis syy miksi täällä selittelen näitä, on että haluan varmuuden asiasta. Eli pientä faktaa. Kissa sai siitoksia useampia, koska asuu leikkaamattoman uroskissan kanssa. Siitokset tapahtuivat lokakuun puolesta välistä Marraskuun alkuun, onoffina, kiimoja oli 2 kappaletta. Sen jälkeen ei ole kuulunut kiimasta. Ensimmäinen oire minkä huomasin oli, että tyttö alkoi syömään kaksinkertaisesti (ennen oli hyvin nirso ja niukkaruokainen) ja tietty se että ei kiimasta kuulunut mitään, nyt olen siis huomannut tuon mahan pyöristymisen, nännien punertumista en ole huomannut, mutta nyt ovat kuitenkin kasvaneet jonkin verran ja vähän kuivahtaneet. Mietin myös, kun katsoin kissojen synnytysvideoita, että muilla kissoilla oli huomattavasti enemmän mahaa ja nännit olivat valtavat! Joten päätin ottaa lisää selvää asiasta, löysin kuitenkin vaan samoja asioita mitä aikasemminkin, tosin että löysin sen lisäksi tiedon, että kissan maha saattaa kasvaa isommaksi vasta raskauden viimesillä viikoilla. Mutta sen laskettu aika olis puolessa välissä tammikuuta. Eli voiko olla mahollista, että sieltä tulis vaan 1? (se olis myös toivekin)
Pyydän siis vastauksia vain kasvattajilta/asian kokeneilta
Kiitos etukäteen :)
Kissojen tiineydestä asiaa
linsky
1
179
Vastaukset
- linsky
on olla huomaamatta** siis :D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1092740EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291331- 981176
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621007Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987Empaattisuus ja suoruus.
Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi133948- 54843
Sä saat mut tuntemaan
Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne22673- 40668
Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja
Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta109625