Mitä tykkäät, jos sinua sanotaan kauniiksi? Entä komeaksi?
Mulle vaan tuntuisi oudolta kehua hyvin poikamaisen naisen ulkonäköä näillä sanoilla. Ettei oikein kumpikaan sovi. Söpö ja hyvännäköinen on ihan käytettävissä.
Entä mitä tykkäät, jos nainen kehuu tissejäsi ja takapuoltasi?
Mulle vaan tuntuisi oudolta kehua hyvin poikamaisen naisen ulkonäköä näillä sanoilla. Ettei oikein kumpikaan sovi. Söpö ja hyvännäköinen on ihan käytettävissä.
Entä mitä tykkäät, jos nainen kehuu tissejäsi ja takapuoltasi?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mikäs siinä.Kehut pitää ottaa vastaan kun niitä satelee.Harvenee ne sit ajan myötä joskus.
Ite puristelen mielelläni butcini pakaroita ja kehun niitä :)
1 kehu päivässä pitää vieraat loitolla ;)
Miehekkäät naiset.. Voi jeesus. En vaan tajuu miks pitää kenenkään naisen olla "miehekäs", rupeais sitten kokonaan mieheksi.
Ja olen itsekin ulkoisesti "poikamainen, niin sanotaan. Mutta vaikka minulla on lyhyt tukka ja vähän "poikamaisemmat" vaatteet, (ei poikien vaatteet muttei niin naiselliset) em silti halua, että minua ei pidettäisi kauniina. Koska olen kaunis, kyllä sen peilistä näkee, ja minulla on naisen kroppa. Ja olen nainen, minulla on tarve tulla kehutuksi.
Ja haluan että minua sanotaan kauniiksi, nätiksi, söpöksi, haluan että minua puristellaan perseestä ja muualta ihan niinkuin muitakin naisia. Vaikka kuinka poikatyttö olenkin.
Ja niin raivostuttavaa ja surullista on se, ettei nykyinen muijani minua ikinä sano kauniiksi, vaikka minä kehun häntä paljon, minusta se on ihanaa ja saa kenet vaan tuntemaan itsensä ihanaksi. Ja vaikkei hän minua pitäisikään kauniina niin voisi edes valehdella että minulle tulisi parempi mieli.
Oletko ajatellut, että voisit avata sen suusi ja kertoa nuo sille kumppanille. Vaikka esim. Kulta olisi kiva jos joskus kehuisit, ei ole vaikeata. Älä ole turhaan surullinen, kun niille asioille voi tehdä jotain. ja olkoon jokainen semmoinen kun hyvältä tuntuu.
Mulla on taas vähän toiste päin olen naisellinen, mutta en välitä kehuista enk huomiosta, enkä ole huomio tsi reaktiohakuinen,mutta tykkään kehua paljon muita. olen myös suora ja arvostan sitä piirrettä ihmisessä.
Olen minä pariin otteeseen kertonutkin. Hän on sitten pitänyt sen mielessä pari tuntia.. Jos toiselta ei tule luonnostaan kehuminen ja hellyydenosoitukset, en voi häntä pakottaa. Harmittaa se vaan kun häntä rakastan, mutta tiedän ettei hän koskaan tule minua paljoa liehittelemään ja palvomaan.
Sitä tulee vaan semmonen olo, että eikö toi nyt musta ookaan kiinostunut..
Onko se aina ollut noin, mites suhteen alussa? Vaikka parisuhde etenee ja alkuhuuma laimenee, olisi hyvä kuitenkin muistaa kehua toista ja ottaa huomioon. Vaikka ei tule luonnostaan ihminen kyllä pystyy oppimaan uusia asioita. Jos teette vaikka diilin, että yksi kehu päivässä kumpikin toiselle.
Ei, se on ollut aina näin. Toinen ei vaan ymmärrä kehua ja mä oon semmonen haihattelija ja tykkään paljon sitä sanoa kauniiks ja ihanaks. En haluis tehä mitään sopimuksia koska se ei vaan tunnu luontevalta, en taho toista mihkää pakottaa, jos ei se tuu luonnostaan niin ei väen vängällä :-/
Mitä jos itse lopetat kaiken liehittelyn ja käyttäydyt häntä kohtaan samoin kuin hän käyttäytyy sinua kohtaan. Sitten jos hän alkaa ihmetellä, että onko jokin vialla kun ei saakaan sinun huomionosoituksia niin kerrot vain että nyt hän tietää miltä sinusta tuntuu ja selität asian uudelleen, että miten toivoisit huomionosoitusten olevan aitoja ja molemminpuolisia.
"Miehekkäät naiset.. Voi jeesus. En vaan tajuu miks pitää kenenkään naisen olla "miehekäs", rupeais sitten kokonaan mieheksi. "
Ei kai se ole mitenkään sinulta eikä sinun ihastuksenkohteilta pois, jos joku nainen on ihan kuin mies, mutta kokee silti olevansa ihan nainen. Onhan maailmassa varmasti paljon erilaisia ihmisiä, joihin et voi itse samaistua ja jotka ei sinua kiinnosta seksuaalisesti eikä romanttisesti etkä silti kyseenalaista heidän identiteettiään. Ihmisiä on erilaisia ja jollain voi olla vaikka jokin hormonaalinen tekijä taustalla, jolloin ei mahda mitään että naisen kehossa on miehisiäkin merkkejä.
En itse kuulu tähän ihmisryhmään, mutta en vain pidä ahdasmielisyydestä. Varsinkin kun on kyse vähemmistöjen sisäisestä ennakkoluuloisuudesta. Luulisi ymmärtävän ettei kaikki ole ihan niin yksinkertaista eikä erilaisuus ole mitenkään itseltä pois.
Pidän itseäni maskuliinisena naisena ja uskon muidenkin pitävän. :) On minussa toki myös feminiininen puoli, mutta se ilmenee useimmiten muilla tavoin kuin ulkoisessa olemuksessani.
Olen huomannut, että joillekin naisille tuottaa vaikeuksia tietää, millä tavoin ulkonäköäni voisi kehua, mikäli he näin haluavat tehdä. Minulta on välillä kysytty suoraan, pitäisikö sanoa kauniiksi vai komeaksi. Molemmat kyllä käyvät, mutta komeaksi sanominen tuntuu mukavammalta. Sen sijaan söpöksi en haluaisi itseäni koskaan kutsuttavan, vaikka sellaisiakin kommentteja olen saanut. Söpöys ei mielestäni kuvaa minua ihmisenä, enkä pidä söpöyttä kovinkaan kummoisena ominaisuutena. Siitä tulee mieleen jotain lapsellista ja ei-tavoiteltavaa.
Ulkonäköäni saa toki muutenkin kehua, mikäs siinä. :) Erityisesti suhteessa oman puolison kehut tuntuvat mukavalta. Mutta en ehkä niinkään kaipaa kehuja naisellisista ominaisuuksista, kuten rinnoista. Nehän ovat lähinnä pelkkää rasvaa. Ennemmin kuulen jotain positiivista lihaksistani, vaikka sitten rintalihaksista. ;) Eniten olen varmaan saanutkin naisilta kehuja siitä, että olen suuri ja turvallinen ja hyvässä kunnossa.
Samoin minussakin on maskuliininen puoli korostunut, vaikka feminiininenkin löytyy. Kiltillä tavalla maskuliininen tyyppi. Naapurinpoikatyttö? :D
Olen hieman keskimittaista naista pidempi ja luustoltani myös kohtuullisen kookas; hartiat ja lantio ovat suunnilleen saman levyiset ja mitään naisellista uumaa minulla ei ole. Lihasta tulee treenaamalla helposti, rasvakerrostakin on pikkuisen enemmän kuin THL sallii. Siksikin pitäisin itseäni pikkuisen mieluummin komeana kuin kauniina. Se johtuu siitä, etten oikein sovellu perinteiseen feminiinisen kauneuden muottiin. Olen siis komeampi kuin mitä olen kaunis. Mutta sanotaanhan toisaalta maisemaa tai rakennustakin kauniiksi. Ei se siis aivan feminiininen asia ole. Ja voihan molempia sanoja käyttää, ja on käytetty, sekä miehistä että naisista.
Mutta se kosketus. En yleensä ottaen tykkää, jos minua kosketetaan feminisoivalla tavalla. Mieluummin otan vastaan kosketusta käsivarsiin, hartioihin, selkään. Toisaalta siinä vaiheessa kun vaatteet lähtevät pois, asia onkin ehkä hieman eri. Mutta sanotaanko näin, ettei tuo tissiperse-akseli tee MINULLE mitään vastaanottavana osapuolena. Sen sijaan feminiiniset partnerini nimenomaan ovat saaneet siitä mielihyvää, että heitä kosketetaan sillä tavoin. Siinä se pääero varmasti on!
Allekirjoitan myös aivan täysin Maskuliinisen naisen kommentin siitä, että mieluummin sitä ottaa vastaan kehuja lihaksista kuin rinnoista. Tosin annan mielelläni kehuja jälkimmäisestä, jos vastaanottaja vain pitää siitä :D.
Kaikkein mieluiten olen "hyvännäköinen". Siitä tulee semmoinen raikas mielikuva.
Kaksi viimeisintä yläpuolella olevaa tekstiä on sisältöineen aika samanlainen kohdallani.
Ero tulee vain siinä, etten koe olevani nainen, taikka ihan toinenkaan ääripää. Ehkä maskuliininen tg-ihminen. Nimityksillä ei niin väliä, mutta minua on joskus huvittanut kuinka nuorempana olen kokenut jonkinlaista alemmuudentunnetta ulkoisesti maskuliinisiin naisiin. "Hmh, toi lesbo näyttää kuin hyvännäköiseltä jätkältä, mutta on silti nainen ja kokee olevansa sellainen mutta minä en, niin epäreilua".
Se oli kovaa epävarmuutta, siksi on ihailtavaa niiden kohdalla, jotka uskaltavat olla omia itseään, naisia vaikkakin pois perinteisestä feminiinisestä muotista.
Onneksi tosin itsekin passaan läpi sellaisena kuin haluaisin, yleensä.
Olen monesti huomannut joissakin todella poikamaisissa naisissa olevan aika vahva sisäinen herkkyys. Jopa herkempiä itkemäänkin kuin jotkut femmehtävät naiset. Ehkä niiden kahden energian ihmisessä täytyy ollakin edes jollain lailla tasapainossa, tai ilmentyä.
Minulla kesti pitkä aika ennenkuin tunnustin henkisen feminiinisyyteni, koska sitä herkkyyttäkin löytyy paljon, varsinkin empaattisuuden muodossa.
Tajusin kuinka monet heteromiehetkin tuppaavat olemaan niin umpinaisia, etteivät osaa käsitellä tunteitaan. Lähinnä ulkoistamaan pahan olonsa ulos, muihin ja itseensä tuhoisalla tavalla. Sellaiset yksilöt eivät osaa hyväksyä omaa feminiinisyyttään mitä niiltäkin löytyisi. Haluavat mieluiten tukahduttaa sen herkkyyden, mikä olisi kuitenkin vahva eikä hauras.
Alkuperäinen kysymys ei koske minunlaistani mutta vastaan kohteliaasti kun tänne kehtasin kirjoittaa: Söpö ja hyvännäköinen kelpaavat hyvin. Pallukoistani en välitä, eivätkä minulle sovi, joten kehut olisi liian outoja.
hybridi on asian ytimessä!
Itsekään en identifioidu naiseksi muutoin kuin fyysisesti. Henkisesti koen olevani väliinputoaja, kolmatta sukupuolta. Minäkin olen ollut todella yllättynyt, kun todella maskuliinisten näköisten naisten identiteetti onkin ollut enemmän naisen kuin minun! Minulla on kuitenkin vaatevarastossa naisten vaatteitakin, ja lyhyet, mutta ei miesten malliin leikatut hiukset. Ehkä tässä on enemmän kyse jonkinlaisesta konformismista kohdallani. Ystävänikään eivät välillä ymmärrä, kuinka sisäisesti maskuliininen olen. Ne hetket, jolloin tulee todella nähdyksi, ne ovat harvinaisia ja kallisarvoisia.
Ja kyllä, me poikamaiset olemme monesti todella herkkiä. Teoriani asista on yksinkertainen: Sosiaalistaminen naiseksi ruumiin perusteella (tunteet ovat sallittuja) kasvukokemukset (sisäinen maskuliininen todellisuus lapsesta asti ristiriidassa ulkoisen todellisuuden kanssa) = Poikamainen, mutta herkkä naispuolinen ihminen. Tästä johtuen koen olevani kolmatta sukupuolta. Jo lapsena ajattelin tätä hyvin paljon leikkiessäni. Yhä uudelleen jouduin päättämään, että en voi olla nainen... mutta en myöskään ole mies. Ajattelin, että ehkäpä voin elämässäni yhdistää parhaita puolia molemmista.
Maskuliinisena naisena olen myös tottunut, että ulkonäölläni en ystäviä saa (tai ainakin se on lähtöoletus). Kukaan ei tule mielistelemään minua, eikä yritä lyöttäytyä seuraani. Valokeila ei minuun paista, paitsi silloin kun isken juttua. Ja huumorissa olen hyvä. Osittain luonnostaan, osittain olen sen opetellut selviytymistaitona. Ystäviä ei ole helppo tehdä, koska en *oleta* kenenkään pitävän minusta. Syrjin siis itse itseäni. Mutta ne ystävät, joita minulla on, heille olen järkkymättömän lojaali. Jokaisella ihmisellä, hyvine ja huonoine puolineen, on elämässäni suuri arvo. Siksi olen opetellut myös työstämään hankalia ihmissuhteita ja puhumaan niistä tunteista. Se ei ollut aluksi helppoa, koska minun piti irtisanoutua klassisen maskuliinisuuden negatiivisista puolista (ja lapsuuden roolimallini olivat hyvin klassisia miehiä), kuten "tunteista ei voi puhua, kannattaa mieluummin kääntää tunteet toiminnaksi, ihan miksi toiminnaksi vain". Se ero on minun ja keskivertomiehen välillä.
Femmehtävät naiset ovat taas ovat mielestäni jo lapsesta asti oppineet, että heidän ulkonäkönsä on heille kiistämätön etu -- mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki toiset ihmiset heistä aidosti välittäisivät, ja he tietävät sen. Lisäksi h/b-femme joutuu kohtaamaan hetero-oletuksen mukana tulevia ikäviä (mutta myös mukavia) juttuja. Tästä aiheutuu aivan eri setti haasteita. Heillä on kuitenkin monesti terveempi itsetunto, koska he ovat saaneet kasvaa rauhassa (ovat olleet kykeneviä täyttämään sukupuoleen kohdistuvat vaatimukset ennen). He ovat paljon vaativampia, mitä ympärillä oleviin ihmisiin tulee. Minun kokemuksessani he ovat päältä pehmeitä, mutta sisältä täyttä terästä.
Mielenkiintoista keskustelua täällä.
Itselläni biologisen naisen - samoin kuin lesbon - identiteetti on vahva. En osaisi kuvitella itseäni miehen vartalossa, vaikken toisaalta ole myöskään erityisen naisellinen ruumiinrakenteeltani. Viihdyn kuitenkin vartalossani. Lapsesta saakka olen kokenut sekä feminiinisen että maskuliinisen puolen itsessäni vahvaksi ja toteuttanut molempia puoliani - maskuliinista muun muassa urheilun kautta.
Sukupuolenkokemukseeni kietoutuvat nämä kaikki asiat, eikä minulla ole erityistä tarvetta luokitella itseäni, mutta aikuistuttuani olen ymmärtänyt, että sijoitun kenties henkiseltä sukupuoleltani jonnekin kahden eri valtasukupuolen välimaastoon. Ymmärrän molempia sukupuolia hyvin, mutta näen selkeästi myös eroja, jos vertaan itseäni jomman kumman valtasukupuolen stereotypiaan. Toisaalta en kannata stereotypioita, joten pidän itseäni yksinkertaisesti maskuliinisena naisena, mikä sopii minulle hyvin. :)
Naisten tavat - yleistys - kommunikoida ovat minulle kenties luontevampia kuin miesten, vaikka koen sopivani hyvin molempiin maailmoihin. Ihmisenä pidän kuitenkin syvällisistä keskusteluista ja avoimuudesta ja olen elämäni aikana löytänyt tällaisia piirteitä useammin naisista kuin miehistä. Toisaalta pidän myös useimmiten miesten keskuudessa havaitsemastani suoruudesta ja tietynlaisesta mutkattomuudesta.
Naapurinpoikatytön kirjoituksessa minua pohditutti erityisesti kokemus ulkonäöstä ystävyyden rakentumisen esteenä. Itse en ole kenties kokenut ulkonäköäni suoranaiseksi esteeksi, mutta huomaan kyllä selkeästi sen, että tutustuessani naisiin heidän suhtautumisensa minuun poikkeaa usein heidän suhtautumisestaan naisellisempiin naisiin. Olen havainnut, että ulkonäköni vuoksi minun ajatellaan usein olevan todella maskuliininen myös sisäisesti. Kanssani ei välttämättä ryhdytä esimerkiksi ensimmäiseksi puhumaan lapsista tai muista vastaavista asioista, joista naiset saattavat usein keskustella. Saatetaan myös ajatella, etten esimerkiksi osaa sisustaa tai ole kiinnostunut shoppailusta, koska olen maskuliininen nainen.
Tutustumisen myötä - esimerkiksi töiden kautta - ihmiset usein pääsevät tutustumaan minuun ja luonteeseeni paremmin. Teen sen tyyppistä työtä, jossa ajatusmaailmani pääsee hyvin esille. Usein olen myös havainnut, että ennakkoluulottomat heteronaiset bi-seksuaalien ja lesbojen ohella lähestyvät minua mutkattomimmin. On naisia, jotka lähestyvät minua ja kohtaavat minut omanlaisenani ihmisenä ja kenties jopa nauttivat maskuliinisuudestani ja siihen liittyvistä ominaisuuksistani, kuten suojelunhalustani. Sellaisia naisia on harvassa, mutta he ovat minulle tärkeitä, sillä jokaiselle ihmiselle on tärkeää tulla nähdyksi ja ymmärretyksi sellaisena kuin on, ilman sen suurempia ihmettelyjä.
Hei, olipa hienosti kirjoitettu. Olen itse femme ja vaikka en yleistyksistä pidäkään, se mitä kirjoitit femmeistä, tuntuu ainakin kohdallani (sekä myös monen muun kohdalla) pitävän paikkansa. Tunnistan myös kirjoituksestasi maskuliinisempia tuttaviani. Mielenkiintoisia juttua.
Mukava kuulla, että se, mitä rohkenin femmeistä kirjoittaa, resonoi :) En siis aivan hakoteillä kaiketi ole -- muistan kovin yllättyneeni, miten erilainen maailmankuva ensimmäisillä tuntemillani femmeillä oli. Se mietityttää ja kiehtoo edelleen! Edellinen tyttöystäväni tykkäsi nauraa sille, miten eri tavalla meillä oli tapana valmistautua illalla ulos mennessä. Miten eri asioita molemmat sisäisesti halusivat, toiselta ja itseltään, tunteakseen olonsa hyväksi ovesta ulos astuessa. Se oli hienoa, koska kumpikin meistä ymmärsi, mitä toinen tarvitsi ja kumpikin halusi antaa toiselle sitä oikeaa asiaa. Oli hienoa tulla nähdyksi sillä tavalla.
Moro, olipa hyvää heijastelua. Lause "sijoitun kenties henkiseltä sukupuoleltani jonnekin kahden eri valtasukupuolen välimaastoon" kuvaa myös minua hyvin.
Ystävyyden rakentumisessa kyse on ehkä oikeastaan sekä sosiaalisesta roolista että ulkonäöstä.
Pari esimerkkiä: lapsuuden ensimmäinen ystäväni, joka oli poika, ei enää ryhmäpaineen vuoksi voinut olla kaverini mentyämme ensimmäiselle luokalle. Myöhemmin toisen kaveripojan kanssa ystävyys vaati hirveästi selittelyitä toisten poikien suuntaan. Meitä haastettiin kovasti, eikä ollut ollenkaan itsestäänselvyys, että sain pelata heidän porukkansa kanssa katukiekkoa, vaikka kaverini vakuutteli toisille pojille, että olen "hyvä jätkä". Se oli enemmän sitä sosiaalisen roolin väliintulemista. Vanhemmalla iällä olen huomannut, että sosiaalinen rooli ei enää ole niin suuri haaste muille ihmisille. Miesten vain pitää päästä yli siitä, että minuun ei tarvitse, eikä voi, suhtautua niin kuin keskivertonaiseen. He eivät oikein tiedä, pitäisikö minulle availla ovia. Heteronaisten (yleistys!) kanssa tulen todella hyvin toimeen -- en ole mikään kilpailijatar enkä toisaalta yritä iskeä heitä. Toisinaan on vähän ikävä ajatella, että olen tällä tavalla "turvallinen" ystävä, mutta eipä sille mitään voi, ja mukavampihan se on olla turvallinen kuin turvaton. Lisäksi haastan pelkällä olemassaolollani heidän maailmankuvaansa, mikä on tietysti hyvä asia.
Ulkonäkö sen sijaan on esimerkiksi ultraheterofemmelle työkaverilleni aivan selkeä etu, koska työympäristöihin liittyy paljon nopeita kanssakäymisiä, joissa ei ole aikaa ottaa toisesta selvää. Minulla ei ole muuta toivoa kuin olla hauska ja asiantunteva. Pitkällä tähtäimellä tämä on kuitenkin mielestäni helpompi yhtälö kuin navigoida seksuaalisen haluttavuuden ja ammattimaisuuden ristiaallokossa. Olemme tästä puhuneetkin työkaverini kanssa, ja hän on samaa mieltä.
Yllättävän traditionaalisessa yhteiskunnassa tässä vielä elellään. Enkä odota näiden asioiden olevan kovassa muutoksessa, sillä nämä asiat kietoutuvat seksuaalidynamiikkaan jotenkin todella olennaisesti.
En sanoisi itseäni "poikamaiseksi" tai "miehekkääksi" naiseksi, mutta en ole pitkätukkainen säihkysääri joka kulkee minihameissa ja korkokengissä kaupungilla tekoripsiään räpsytellen. Olen nainen, mutten yhteiskunnan määrittelemän naisihanteen mukainen nainen, tai sellainen nainen kuin naisen "pitäisi" olla. En silti yritä olla mikään äijä tai jätkä tai mies tai poika, vaan ihan oma itseni. Minusta tuntuisi todella oudolta jos minua sanottaisiiin komeaksi, tulisin siitä varmaan surulliseksi.
En usein pidä niistä vaatteista joita kaupat myyvät naistenosastoilla, ne ovat usein oudonmuotoisia tai -näköisiä, ja tuntuvat päällä omituisilta. Kankaat ovat erikoisia ja paitojakin pitäisi olla päällä neljä että ne muodostavat yhtessä edes jotenkin järkevännäköisen kokonaisuuden. Miestenpuolen vaatteet ovat paljon järkevämpiä, mutta eivät todellakaan istu, joten shoppailu on usein hyvin rasittavaa ja yhtä helvettiä. Jos löydän kivan paidan, ostan sen.
Olen lyhyttukkainen, koska mielestäni näytän kauniimmalta lyhyttukkaisena ja sitäpaitsi tämä hiustyyli on niin paljon helpompi hoitaa kuin pitkä. En ole huomannut tämänkään kasvattavan penistä jalkojeni väliin.
Se, ettei elä muiden olettamusten mukaan, vaan on ihan omana itsenään ilman näkymättömiä seiniä tai itsensä laittamista laatikkoon vain koska joku muu olettaa sinun olevan sellainen ja tällainen, on itseasiassa todella vapauttavaa. Joku vikisee ja valittaa aina, teitpä elämässä ihan mitä tahansa, joten minusta on sama tehdä sellaisia asioita joista tulee onnelliseksi.
Oon komee kun oon tekemässä jotain mihin tarvitaan keskittymistä ja voimaa . Ja kaunis kun oon rento ja leikkisällä päällä . Hymy on aina herkässä .
= D , = D , = D !