ihmisluonteet ja suhde

Nimenomaan niin, että erilaisuus on hyvä niin kauan kuin sitä ei ole liikaa eikä perusarvoissa ollenkaan. (toinen yksiavioinen, toinen ei... jne.)

Yhdistäviä tekijöitä tarvitsee olla aika paljon, samoin joitakin yhteisiä mielenkiinnon kohteita. Mulle se toimii parhaiten niin koska myös ystävyys ja yhdessä viihtyminen ovat todella tärkeitä arjessa.

Haluan tehdä kivoja asioita yhdessä rakkaani kanssa, vaikka harrastaa jotain yhdessä. Hänen kanssaan haluan kuitenkin enimmän ajan viettää, vaikka omia ystäviä ja omaa elämääkin on.

Kovin erilaiset perusluonteet ja arvot eivät mulla varmaan toimisi. Rakastan läheisyyttä ja hellyyttä, koskettelua, ja jos toinen ei niitä arvostaisi tai kaipaisi se olisi aika ikävä tilanne, molemmille.

Melko paljon siis pitää yhdistäviä tekijöitä olla, ainakin mulle. :D Vaikka omia persoonia molemmat ovatkin ja hyvä niin.

Sanotaan, että rakkaus kestää kaiken.
Sanotaan, että kunhan vain on rakkautta niin se riittää.

Minä sanon notta ei se nyt niin ole!

Rakkaus riittää tiettyyn pisteeseen. Pari voi rakastaa aivan älyttömästi, mutta kun arki ei toimi, niin ei sitä suhdetta pysty pitämään yllä. Vaikka molemmat sitä haluaisivatkin.

Erilaisuus on hyvästä, mutta tietyt perus mielipiteet, tavoitteet, mieltymykset ja halut, pitäisi olla samankaltaiset. Ei aivan samanlaiset tietenkään!

Lopullista vastausta en tähän kysymykseen ja aiheeseen pysty antamaan. Onko se sitten kohtalo vai sattuma, joka saattaa kaksi ihmistä yhteen? Ja sitten onni, joka määrittelee kestääkö suhde vai ei?

Meitä on moneksi, kuka mistäkin tykkää. Minä kyllä olen niin suppea tyyppi, että pidän tutunoloisista eli suhtkoht itseni kaltaisista, mutta reilusti rohkeammista - ja kiintoisemmista. Niitä eroavuuksia kuitenkin aina löytyy roppakaupalla, ei me klooneja olla. Varsinkin perusarvojen ja huumorin pitäisi olla samanhenkistä, muuten ei suju.

Myös hellittely&hyväilytarpeen tulisi ilman muuta molemminpuolisesti täyttyä sopivassa suhteessa. Edellinen ex oli kasvanut hyväilyittä varakkaassa kodissaan eikä meinannut mitenkään oppia olemaan spontaani aloittaja, itse hyrisi kuin kissa paijauksista. Minä kyllä pitkään kärsin, en vuosiin osannut ilmaista, että "rupeapa halaamaan". Kun kerran tein "opettavaisen" lakon, oli toinen vilpittömän hämmästynyt ("mistä sä olet suuttunut"). Huoh.

Sen sijaan temperamenttierojen kanssa tulen toimeen (hidas/nopea, perusteellinen/impulsiivinen jne), jopa erot järjestysnäkemyksissä on pystytty ensi vaikeuksien jälkeen ratkaisemaan (haluan tavaroiden löytyvän paikoiltaan, muu raivostuttaa). Useimmat pikkuhankaluudet ovat sovittavissa, jos on aitoa yhteistä tahtoa, jos yhteisyys koetaan niin arvokkaaksi, että kumpikin voi pikkuisen joustaa. Liikaa ei voi keltään vaatia, se on kohtuutonta.

..ihmissuhteen rakentaminen ei ole mitään salatiedettä, vaan yksinkertaisimmillaan se on tahdon asia.

Minä tahdon suhteeseen kanssasi, koska olen viehättynyt sinuun ja jos toinen tuntee samoin ja tahtoo samaa, niin suhdehan siitä syntyy.

Tottakai on joitakin perusasioita, jotka mukavasti täydentävät toisiaan ja helpottavat huomattavasti yhteiselämää.

Mutta ihmisluonteet hioutuvat, jos niin tahdotaan. Esim. itsekkyys on voitettavissa oleva ominaisuus.