Oon siis jo pidemmän aikaa suunnitellu lähteväni vaihtoon heti kunhan peruskoulusta pääsen. Oon jo nyt kuitenki alkanu tutkimaan eri järjestöjä ja törmäsin sitten tuohon Universal playersiin. Onko kellään kokemusta ko. järjestöstä? Ja onko väliä lähteekö vaihtoon heti jo lukion ekana vuonna, vai olisko järkevämpää lähtee vasta toisena vuonna?
kaikenlaisia tarinoita vaihtovuosista tähän vaan. Olis kiva lukee teidän kokemuksia :)
Universal players?
108
5817
Vastaukset
- harmukka
heh kiitos vain mainoksesta :D
muakin kiinnostaisi tietää tästä järjestöstä lisää, kokemuksia kellään??- Tuurillamennään
Sen tiedän, että vaikka menisitkin yksityiskouluun ja maksaisit vähintään kaksinkertaisen hinnan vaihtovuodestasi niin sekään ei takaa sitä, että isäntäperhe( jos siis päättäisit majoittua sellaisessa) olisi yhtään sen parempi tai varakkaampi tai edes paremmalla alueella. Nimittäin yhdessä isäntäperheessä, jossa nuoremme oli ja josta pyysimme vaihtoa pois, oli myös majoitettuna yksityiskoulua käyviä opiskelijoita! Voitte arvata, että oltiin iloisia, ettei meiltä saaneet huijattua enempää rahaa!
Muuten en tästä järjestöstä tiedä mitään. Ota selvää heidän paikallisjärjestöntä ja googlaa ne. - boss
Tuurillamennään kirjoitti:
Sen tiedän, että vaikka menisitkin yksityiskouluun ja maksaisit vähintään kaksinkertaisen hinnan vaihtovuodestasi niin sekään ei takaa sitä, että isäntäperhe( jos siis päättäisit majoittua sellaisessa) olisi yhtään sen parempi tai varakkaampi tai edes paremmalla alueella. Nimittäin yhdessä isäntäperheessä, jossa nuoremme oli ja josta pyysimme vaihtoa pois, oli myös majoitettuna yksityiskoulua käyviä opiskelijoita! Voitte arvata, että oltiin iloisia, ettei meiltä saaneet huijattua enempää rahaa!
Muuten en tästä järjestöstä tiedä mitään. Ota selvää heidän paikallisjärjestöntä ja googlaa ne.Oletko tosissasi vitun pökö,
kyse ei ole huijaamisesta vaan siitä että UP:n kautta oppilaita lähetetään LAADUKKAISIIN yksityiskouluihin, joissa oppilaat oikeasti oppivatkin jotain.. Useimmiten oppilaat asuvat koulun kampuksella ja siksi hinnat ovat kalliimpia. Kampuksella kaverit ovat lähellä,terveydenhuolto ja ruoka kuuluvat pakettiin, joten vanhempien suomessa ei tarvitse huolehtia onko kaikki hyvin vai ei. Varmasti hienoja kokemuksia voi saada myös kunnallisista kouluista jne mutta akateemista kehittymistä ei noissa paikoissa usein tapahdu.
Jenkeissä JOKAINEN vanhempi tietää että jos lapselle halutaan antaa hyvä koulutus, lapsi laitetaan opiskelemaan yksityiskouluun.
Yksityiskoulut ovat myös paljon turvallisempia paikkoja, kavereideni tarinoiden mukaan kunnallisissa kouluissa tapahtuu kaikkea vanhempien mielestä vähemmän coolia (huumeet, alkoholi jne..)
Itse asiassa et myöskään tiedä mistä puhut, tottakai 100% tyytyväisyyttä isäntäperheeseen ei kukaan voi taata mutta UP järjestönä ottaa oppilaansa enemmän kuin asiakkaana, siksi jo ohjelmaan ei pääse jokainen. UP tarkastaa isäntäperheet ja olosuhteet erittäin hyvin.
Itselläni ei ole kokemuksia kyseisestä vaihtarijärhestöstä mutta kavereideni kokemusten perusteella tätä kirjoittelen.
Jos itselläni olisi mahdollisuus lähteä ykistyiskouluun opiskelemaan JA URHEILEMAAN, lähtisin heti! - Overmydeadbody
boss kirjoitti:
Oletko tosissasi vitun pökö,

Jos itselläni olisi mahdollisuus lähteä ykistyiskouluun opiskelemaan JA URHEILEMAAN, lähtisin heti!Ehehhehheee on näköjään pr-studentit tms. aktivoituneet taas! Tuossa tuli siis UP-educationin asennetta.
Voisitko siis sinä ***** pökö kertoa meille kaikille, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöjä esim. USA:ssa?
Itse asiassa tiedän 100%:sti mistä puhun, koska ihan omakohtainen oli tuo helvetillinen "exchange experience"! Nuo yksityiskoulua käyvät vaihtarit, jotka olivat sijoitettuna samaan perheeseen, eivät kylläkään olleet UP-educationilta, minkä mainitsin tuossa kommentissani. Senpä takia kiinostaisikin tietää, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöt?
En päästäisi toista lastani MINKÄÄN " järjestön kautta mihinkään VAIKKA MAKSETTAIS! - Overmydeadbody
Overmydeadbody kirjoitti:
Ehehhehheee on näköjään pr-studentit tms. aktivoituneet taas! Tuossa tuli siis UP-educationin asennetta.
Voisitko siis sinä ***** pökö kertoa meille kaikille, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöjä esim. USA:ssa?
Itse asiassa tiedän 100%:sti mistä puhun, koska ihan omakohtainen oli tuo helvetillinen "exchange experience"! Nuo yksityiskoulua käyvät vaihtarit, jotka olivat sijoitettuna samaan perheeseen, eivät kylläkään olleet UP-educationilta, minkä mainitsin tuossa kommentissani. Senpä takia kiinostaisikin tietää, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöt?
En päästäisi toista lastani MINKÄÄN " järjestön kautta mihinkään VAIKKA MAKSETTAIS!Ja ei kai kukaan suomalainen lähetä nuortaan lukioikäisenä mihinkään maahan "akateemisen kehittymisen" toivossa. Uskoisin, että tärkeintä on kielitaidon huima kehitys ja verkostoituminen...? Suomen lukiota parempaa ei rahallakaan saa!
- AmIRight?
Overmydeadbody kirjoitti:
Ja ei kai kukaan suomalainen lähetä nuortaan lukioikäisenä mihinkään maahan "akateemisen kehittymisen" toivossa. Uskoisin, että tärkeintä on kielitaidon huima kehitys ja verkostoituminen...? Suomen lukiota parempaa ei rahallakaan saa!
Et selvästikään tiedä mistä puhut, nuorilla on mahdollisuus valmistua yksityiskoulusta ja jatkaa hyvään yliopistoon jenkeissä, saada hyvä ja arvostettu koulutus ja pärjätä elämässä . Mutta toki joillekkin sopii paremmin tylsä peräkyläelämä.
Missään vaiheessa en kuitenkaan suomalaista koulusysteemiä haukkunut, totuus vain on että paremman koulutuksen saa huipputasoisessa yksityiskoulussa, koska nuo koulut ovat ns "prep schooleja" eli valmistavat yliopistoon.
Korjaa jos olen väärässä - qweruiopadbgchdc
Overmydeadbody kirjoitti:
Ehehhehheee on näköjään pr-studentit tms. aktivoituneet taas! Tuossa tuli siis UP-educationin asennetta.
Voisitko siis sinä ***** pökö kertoa meille kaikille, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöjä esim. USA:ssa?
Itse asiassa tiedän 100%:sti mistä puhun, koska ihan omakohtainen oli tuo helvetillinen "exchange experience"! Nuo yksityiskoulua käyvät vaihtarit, jotka olivat sijoitettuna samaan perheeseen, eivät kylläkään olleet UP-educationilta, minkä mainitsin tuossa kommentissani. Senpä takia kiinostaisikin tietää, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöt?
En päästäisi toista lastani MINKÄÄN " järjestön kautta mihinkään VAIKKA MAKSETTAIS!Onko UP education ja Universal Players sama asia? Luin nettisivuja ja jäin siihen käsitykseen että UP education lähettää nuoria lähinnä julkisiin kouluihin kun taas Universal Players yksityiskouluihin?
- Vai että pr student
Overmydeadbody kirjoitti:
Ehehhehheee on näköjään pr-studentit tms. aktivoituneet taas! Tuossa tuli siis UP-educationin asennetta.
Voisitko siis sinä ***** pökö kertoa meille kaikille, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöjä esim. USA:ssa?
Itse asiassa tiedän 100%:sti mistä puhun, koska ihan omakohtainen oli tuo helvetillinen "exchange experience"! Nuo yksityiskoulua käyvät vaihtarit, jotka olivat sijoitettuna samaan perheeseen, eivät kylläkään olleet UP-educationilta, minkä mainitsin tuossa kommentissani. Senpä takia kiinostaisikin tietää, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöt?
En päästäisi toista lastani MINKÄÄN " järjestön kautta mihinkään VAIKKA MAKSETTAIS!Ja ei, en ole minkäänlainen pr-student tms, halusin vain jakaa tietoni, tämä on ainoa vaihtarifirma josta en ole kuullut minkään äköistä pahaa palautetta, lieneekö syynä se että ottavat ohjelmaan vain fiksuja ja hyvin koulussa pärjääviä ja mahdollisesti urheilullisia opiskelijoita..
- Antisosiaalisuus
Overmydeadbody kirjoitti:
Ehehhehheee on näköjään pr-studentit tms. aktivoituneet taas! Tuossa tuli siis UP-educationin asennetta.
Voisitko siis sinä ***** pökö kertoa meille kaikille, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöjä esim. USA:ssa?
Itse asiassa tiedän 100%:sti mistä puhun, koska ihan omakohtainen oli tuo helvetillinen "exchange experience"! Nuo yksityiskoulua käyvät vaihtarit, jotka olivat sijoitettuna samaan perheeseen, eivät kylläkään olleet UP-educationilta, minkä mainitsin tuossa kommentissani. Senpä takia kiinostaisikin tietää, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöt?
En päästäisi toista lastani MINKÄÄN " järjestön kautta mihinkään VAIKKA MAKSETTAIS!ja pahoittelut sinun helvetillisestä exchange experiencestä, kaikki nuoret eivät vain ole tarpeeksi kypsiä ja sosiaalisia vaihtovuoteen, siksi sitä on hyvä harkita etukäteen.
- Who knows
AmIRight? kirjoitti:
Et selvästikään tiedä mistä puhut, nuorilla on mahdollisuus valmistua yksityiskoulusta ja jatkaa hyvään yliopistoon jenkeissä, saada hyvä ja arvostettu koulutus ja pärjätä elämässä . Mutta toki joillekkin sopii paremmin tylsä peräkyläelämä.
Missään vaiheessa en kuitenkaan suomalaista koulusysteemiä haukkunut, totuus vain on että paremman koulutuksen saa huipputasoisessa yksityiskoulussa, koska nuo koulut ovat ns "prep schooleja" eli valmistavat yliopistoon.
Korjaa jos olen väärässäAre private schools better than public schools? New book says 'no ...
www.washingtonpost.com/.../are-private-schools-better-... - Käännä tämä sivu
5.11.2013 - It is often assumed that private schools do a better job educating children than public schools, but a new book, “The Public School Advantage,” ... - Terkuisinneperäkylää
AmIRight? kirjoitti:
Et selvästikään tiedä mistä puhut, nuorilla on mahdollisuus valmistua yksityiskoulusta ja jatkaa hyvään yliopistoon jenkeissä, saada hyvä ja arvostettu koulutus ja pärjätä elämässä . Mutta toki joillekkin sopii paremmin tylsä peräkyläelämä.
Missään vaiheessa en kuitenkaan suomalaista koulusysteemiä haukkunut, totuus vain on että paremman koulutuksen saa huipputasoisessa yksityiskoulussa, koska nuo koulut ovat ns "prep schooleja" eli valmistavat yliopistoon.
Korjaa jos olen väärässä"A vast majority of exchange students play a sport, and are interested in continuing that sport or picking up a new one while they are in the U.S. However, exchange organizations cannot guarantee students that they will be able to play in the U.S. In some states, exchange students cannot play at all. In others, there are restrictions, regulations and “red tape” the student must get through to play. And yet in others there are no restrictions at all. There are also national, State Department rules regarding students who are sporty, their host families and why they are coming to America.
In general, as an exchange student, you should not pin all your hopes and dreams of a successful year on playing a specific sport. You may end up disappointed, or in some cases, students don’t want to come at all once they learn they won’t be able to play soccer or baseball or what have you. The exchange experience and a year in America is worth so much more than playing a sport.
Some states do not permit certain kinds of exchange students to play sports
State Department regulations
In response to some abuses of J1 visas many years ago, the State Department restricts students coming to the U.S. solely to play sports. Basically, if you’ve been recruited to an exchange program for the sole reason of playing a sport at a school, or living with a coach, you cannot do so. A school or coach or sports association may not pay your program fee in order to get you to the U.S. What happened in the past as coaches would bring dozens of students from certain countries — Swedes, Danes, Germans to play soccer/hockey, etc. — house them in unsafe and unsatisfactory situations (such as 10 students sleeping on cots in a basement), and have them as “ringers” on teams.
For this reason also — the ringer one — if you are a high school sport coach, you cannot host a student who plays or has an interest in the same sport as you coach. A lot of potential host families are upset by this, because, understandably, if it’s someone’s job to work in a sport, that sport is something important to the family that they would want to share with a student. Regardless, this State Department policy is not flexible.
State Sport regulations — who can and cannot play
Many states, including Kentucky and Indiana (to name a few), have extensive regulations on exchange students playing sports in high school. This is because in these states high school sports are taken very seriously, and they want to control abuses of exchange student students and their potential talents. Be aware that in many states, the following types of students cannot play sports:
those who have “graduated” from secondary school in their home country
those who are pre-placements (aka: they knew their host family before coming to the U.S.)
students living with local coordinators
students who are over the age of 18
In many of these states, the exchange students who want to play must submit paperwork — and a letter from their exchange organization — proving that they were not recruited to play sports, their parents paid their program fee, and they are not in violation of " - Harkitkaa
Antisosiaalisuus kirjoitti:
ja pahoittelut sinun helvetillisestä exchange experiencestä, kaikki nuoret eivät vain ole tarpeeksi kypsiä ja sosiaalisia vaihtovuoteen, siksi sitä on hyvä harkita etukäteen.
Pököpökön mielestä näissäkin tapauksissa on kyse nuoren epäsosiaalisuudesta ja kypsymättömyydestä? Vanhempien ja vaihtariksi haluavien kannattaakin harkita ja huomata tämä vaihto-oppilas"järjestöjen" toimintamalli, jossa järjestelmällisesti syytetään nuorta KAIKESTA.
Tärkeäätietää9.11.2014 20:57 12
Tässä suomennos hienosta tiivistelmästä, jonka löysin "trygghetforutvekslingseleven"-blogista, jota pitää norjalainen äiti. Näin halloweenina aiheeseen sopien ajattelin laittaa vapaan suomennoksen tuosta edellisestä jutusta: " Ajattelin laittaa pienen listan tänä vuonna tietooni tulleista asioista. En mainitse järjestöjen nimiä, koska jotkut näistä järjestöistä aiheuttavat vakavia ongelmia juuri tällökin hetkellä. En myöskään mainitse maita, joissa vaihtarit oleilevat.
Klassikko numero 1: Vaihtari on henkisesti häiriintynyt ja täytyy siksi lähettää kotiin mahdollisimman pian. Näissä tapauksissa häiriintyneitä asioita ovat tehneet isäntäperheet ta paikallisvalvojat. Tai järjestön edustajat eivät ole tehneet työtään valitessaan isäntäperheitä. Vaihtaria uhataan kotiinlähettämisellä.
Klassikko numero 2: Vaihtari on ihan ......... ( täytä millä tahansa mieleenjuolahtavalla negatiivisella adjektiivilla). Näissä tapauksissa syy on yleensä sama kuin edellisessä. Vaihtaria uhataan kotiinlähettämisellä.
Uskonnollinen painostus. Tämä johtaa helposti erilaisiin tilanteisiin, joissa vaihtaria syytetään syntiseksi ja vaihtarin käytöstä huonoksi. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Aluevalvoja ei päästä vaihtaria kouluun. Tämä johtuu usein siitä, ettei koulupaikkaa ole järjestetty. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Vaihtari sijoitetaan vaaralliselle asuinalueelle. Oli perhe sitten hyvä tai asuinalueensa edustaja niin vaihtari ( varsinkin tyttö) ei voi mennä ulos yksin. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Vaihtari sijoitetaan " väliaikaiseen" perheeseen, joka sattuu olemaan paikallisvalvojan koti. Siellä saattaa asustella kaksi, kolme tai jopa neljä muuta vaihtaria. Vaihtari ei saa omaa sänkyä tai paikkaa, jossa tehdä läksyjä. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Biologiset vanhemmat ovat löytäneet perheen, jota järjestö ei hyväksy. Vaihtari tarvitsee uuden perheen mm. yllä mainituista syistä. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Sitten asiat, jotka saavat minut itkemään. Vaihtari sijoitetaan huonon terveydentilan omaavan yksin asuvan isäntä"perheen" kotiin. Isäntä"perheen" sukulainen tulee "auttamaan" ja käyttää tilaisuutta hyväkseen häiriten vaihtaria ja käyttää vaihtaria seksuaalisesti hyväkseen. Vaihtari yrittää pyytää apua järjestöltä, mutta saa haukut päälleen ja hänet uhataan lähettää kotiin.
Vaihtari sijoitetaan köyhään perheeseen. Perhe haluaa lainata vaihtarilta rahaa. Kun vaihtari ei lainaa heille rahaa, he syyttävät vaihtarin varastaneen heiltä suuren summan rahaa. Vaihtaria ei uskota vaan häntä uhataan kotiin lähettämisellä.
Vaihtari ja tämän biologinen perhe maksaa isäntäperheelle rahaa. Sen lisäksi vaihtari joutuu itse maksamaan ruokansa. Kun he valittavat, heidät haukutaan maan rakoon. Vaihtari uhataan lähettää kotiin.
Nyt lopetan tältä erää. Tämä käy aina vain masentavammaksi. Jotkut näistä vaihtareista ovat norjalaisia, jotkut muun maalaisia. Jotkut heistä ovat USA:ssa, toiset monissa muissa maissa. Mikä pahinta, heitä on tänä vuonna paljon enemmän ja nämä ovat vain ne , jotka ovat pyytäneet apua.
Kyllä, suurin osa vaihtareista voi hyvin. Mutta ne, joilla menee huonosti, kokevat todella huonoja asioita. Sen takia teen tätä.toivoisin, että vaihto-oppilasjärjestöt parantaisivat tapansa ja hoitaisivat hommansa niin, että järjestöjen kautta vaihtoon haluavat nuoret voisivat tehdä sen turvallisin mielin." - Löytyykö pököä
Harkitkaa kirjoitti:
Pököpökön mielestä näissäkin tapauksissa on kyse nuoren epäsosiaalisuudesta ja kypsymättömyydestä? Vanhempien ja vaihtariksi haluavien kannattaakin harkita ja huomata tämä vaihto-oppilas"järjestöjen" toimintamalli, jossa järjestelmällisesti syytetään nuorta KAIKESTA.
Tärkeäätietää9.11.2014 20:57 12
Tässä suomennos hienosta tiivistelmästä, jonka löysin "trygghetforutvekslingseleven"-blogista, jota pitää norjalainen äiti. Näin halloweenina aiheeseen sopien ajattelin laittaa vapaan suomennoksen tuosta edellisestä jutusta: " Ajattelin laittaa pienen listan tänä vuonna tietooni tulleista asioista. En mainitse järjestöjen nimiä, koska jotkut näistä järjestöistä aiheuttavat vakavia ongelmia juuri tällökin hetkellä. En myöskään mainitse maita, joissa vaihtarit oleilevat.
Klassikko numero 1: Vaihtari on henkisesti häiriintynyt ja täytyy siksi lähettää kotiin mahdollisimman pian. Näissä tapauksissa häiriintyneitä asioita ovat tehneet isäntäperheet ta paikallisvalvojat. Tai järjestön edustajat eivät ole tehneet työtään valitessaan isäntäperheitä. Vaihtaria uhataan kotiinlähettämisellä.
Klassikko numero 2: Vaihtari on ihan ......... ( täytä millä tahansa mieleenjuolahtavalla negatiivisella adjektiivilla). Näissä tapauksissa syy on yleensä sama kuin edellisessä. Vaihtaria uhataan kotiinlähettämisellä.
Uskonnollinen painostus. Tämä johtaa helposti erilaisiin tilanteisiin, joissa vaihtaria syytetään syntiseksi ja vaihtarin käytöstä huonoksi. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Aluevalvoja ei päästä vaihtaria kouluun. Tämä johtuu usein siitä, ettei koulupaikkaa ole järjestetty. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Vaihtari sijoitetaan vaaralliselle asuinalueelle. Oli perhe sitten hyvä tai asuinalueensa edustaja niin vaihtari ( varsinkin tyttö) ei voi mennä ulos yksin. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Vaihtari sijoitetaan " väliaikaiseen" perheeseen, joka sattuu olemaan paikallisvalvojan koti. Siellä saattaa asustella kaksi, kolme tai jopa neljä muuta vaihtaria. Vaihtari ei saa omaa sänkyä tai paikkaa, jossa tehdä läksyjä. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Biologiset vanhemmat ovat löytäneet perheen, jota järjestö ei hyväksy. Vaihtari tarvitsee uuden perheen mm. yllä mainituista syistä. Vaihtaria uhataan kotiin lähettämisellä.
Sitten asiat, jotka saavat minut itkemään. Vaihtari sijoitetaan huonon terveydentilan omaavan yksin asuvan isäntä"perheen" kotiin. Isäntä"perheen" sukulainen tulee "auttamaan" ja käyttää tilaisuutta hyväkseen häiriten vaihtaria ja käyttää vaihtaria seksuaalisesti hyväkseen. Vaihtari yrittää pyytää apua järjestöltä, mutta saa haukut päälleen ja hänet uhataan lähettää kotiin.
Vaihtari sijoitetaan köyhään perheeseen. Perhe haluaa lainata vaihtarilta rahaa. Kun vaihtari ei lainaa heille rahaa, he syyttävät vaihtarin varastaneen heiltä suuren summan rahaa. Vaihtaria ei uskota vaan häntä uhataan kotiin lähettämisellä.
Vaihtari ja tämän biologinen perhe maksaa isäntäperheelle rahaa. Sen lisäksi vaihtari joutuu itse maksamaan ruokansa. Kun he valittavat, heidät haukutaan maan rakoon. Vaihtari uhataan lähettää kotiin.
Nyt lopetan tältä erää. Tämä käy aina vain masentavammaksi. Jotkut näistä vaihtareista ovat norjalaisia, jotkut muun maalaisia. Jotkut heistä ovat USA:ssa, toiset monissa muissa maissa. Mikä pahinta, heitä on tänä vuonna paljon enemmän ja nämä ovat vain ne , jotka ovat pyytäneet apua.
Kyllä, suurin osa vaihtareista voi hyvin. Mutta ne, joilla menee huonosti, kokevat todella huonoja asioita. Sen takia teen tätä.toivoisin, että vaihto-oppilasjärjestöt parantaisivat tapansa ja hoitaisivat hommansa niin, että järjestöjen kautta vaihtoon haluavat nuoret voisivat tehdä sen turvallisin mielin."Ja sen nuoren kypsyyden ja sosiaalisuuden järjestöt niin upeasti testaavatkin= löytyykö pököä= rahat järjestölle= nuoret heitteille ja karmeisiin lääviin tai hullujen armoille.
- Ex Up Student
Terkuisinneperäkylää kirjoitti:
"A vast majority of exchange students play a sport, and are interested in continuing that sport or picking up a new one while they are in the U.S. However, exchange organizations cannot guarantee students that they will be able to play in the U.S. In some states, exchange students cannot play at all. In others, there are restrictions, regulations and “red tape” the student must get through to play. And yet in others there are no restrictions at all. There are also national, State Department rules regarding students who are sporty, their host families and why they are coming to America.
In general, as an exchange student, you should not pin all your hopes and dreams of a successful year on playing a specific sport. You may end up disappointed, or in some cases, students don’t want to come at all once they learn they won’t be able to play soccer or baseball or what have you. The exchange experience and a year in America is worth so much more than playing a sport.
Some states do not permit certain kinds of exchange students to play sports
State Department regulations
In response to some abuses of J1 visas many years ago, the State Department restricts students coming to the U.S. solely to play sports. Basically, if you’ve been recruited to an exchange program for the sole reason of playing a sport at a school, or living with a coach, you cannot do so. A school or coach or sports association may not pay your program fee in order to get you to the U.S. What happened in the past as coaches would bring dozens of students from certain countries — Swedes, Danes, Germans to play soccer/hockey, etc. — house them in unsafe and unsatisfactory situations (such as 10 students sleeping on cots in a basement), and have them as “ringers” on teams.
For this reason also — the ringer one — if you are a high school sport coach, you cannot host a student who plays or has an interest in the same sport as you coach. A lot of potential host families are upset by this, because, understandably, if it’s someone’s job to work in a sport, that sport is something important to the family that they would want to share with a student. Regardless, this State Department policy is not flexible.
State Sport regulations — who can and cannot play
Many states, including Kentucky and Indiana (to name a few), have extensive regulations on exchange students playing sports in high school. This is because in these states high school sports are taken very seriously, and they want to control abuses of exchange student students and their potential talents. Be aware that in many states, the following types of students cannot play sports:
those who have “graduated” from secondary school in their home country
those who are pre-placements (aka: they knew their host family before coming to the U.S.)
students living with local coordinators
students who are over the age of 18
In many of these states, the exchange students who want to play must submit paperwork — and a letter from their exchange organization — proving that they were not recruited to play sports, their parents paid their program fee, and they are not in violation of "Universal Players huolehtii kaikki nämä asiat varmuudella kuntoon ennen oppilaan lähettämistä.
Omat kokemukset erittäin hyvät, vuonna 2011 olin vaihdossa ja ei kyllä ole muuta kuin positiivista palautetta näistä firmoista. - Pököäläkiusaa
Löytyykö pököä kirjoitti:
Ja sen nuoren kypsyyden ja sosiaalisuuden järjestöt niin upeasti testaavatkin= löytyykö pököä= rahat järjestölle= nuoret heitteille ja karmeisiin lääviin tai hullujen armoille.
Älä ole ilkeä *****pökö!
- Ziiii
AmIRight? kirjoitti:
Et selvästikään tiedä mistä puhut, nuorilla on mahdollisuus valmistua yksityiskoulusta ja jatkaa hyvään yliopistoon jenkeissä, saada hyvä ja arvostettu koulutus ja pärjätä elämässä . Mutta toki joillekkin sopii paremmin tylsä peräkyläelämä.
Missään vaiheessa en kuitenkaan suomalaista koulusysteemiä haukkunut, totuus vain on että paremman koulutuksen saa huipputasoisessa yksityiskoulussa, koska nuo koulut ovat ns "prep schooleja" eli valmistavat yliopistoon.
Korjaa jos olen väärässäAre Private Schools Worth It?
A new book argues that public schools are actually academically superior.
JULIA RYANOCT 18 2013, 12:19 PM ET
Joe Raymond/AP Photo
Sarah Theule Lubienski didn’t set out to compare public schools and private schools. A professor at the University of Illinois at Urbana-Champaign, she was studying math instructional techniques when she discovered something surprising: Private schools—long assumed to be educationally superior—were underperforming public schools.
She called her husband, Christopher A. Lubienski, also a professor at the university. “I said, ‘This is a really weird thing,’ and I checked it and double checked it,” she remembers. The couple decided to take on a project that would ultimately disprove decades of assumptions about private and public education.
Studying the National Assessment of Educational Progress and the Early Childhood Longitudinal Study, they have found that, when controlling for demographic factors, public schools are doing a better job academically than private schools. It seems that private school students have higher scores because they come from more affluent backgrounds, not because the schools they attend are better educational institutions. They write about these conclusions—and explain how they came to them—in their book, The Public School Advantage: Why Public Schools Outperform Private Schools. Here’s an interview with the Lubienskis about their work, edited and condensed for clarity and length.
Summarize what you discovered in your research.
CAL: We already know that scores for students in private schools tend to be higher. The question is, is that because they’re from more affluent families…or is that because the schools are doing better? If you go back for a generation the research suggests that there is a private school effect, that even when you control for background factors, private schools seem to be more effective, particularly for certain populations, at boosting their achievement.
So what we did, controlling for these background factors, we actually found that the opposite appears to be true and that there is actually a public school effect. Which was a surprise… We were not expecting that at all, but then digging deeper into the data, using multiple data sets, that actually held up. And since that time, other researchers—people at the Educational Testing Service, Notre Dame, and Stanford—have looked at these data sets and come to similar conclusions.
Do you agree that public schools are failing? Or is it that private schools are just failing more?
Related Story
Cities Are Trying to Fix Their Schools by Luring the Middle Class: It Won't Work
CAL: Our data says: If public schools are truly failing, then private schools are in even more trouble. But I’m not convinced that’s the case when you look at a lot of the longitudinal data and even some of the international data. There are reasons to think our typical and our best public schools are doing a pretty great job—it’s just the national averages are often dragged down by the fact that we have a lot of schools with poor-performing students who happen to also be poor. That we have such large socio-economic polarization in this country that students at the bottom are kind of skewing the overall sense of how we are doing. But there are reasons to think that over time, top scores have stabilized or even improved despite the additional challenges that are being pushed on the public schools.
STL: I would add that the NAEP data over the past couple of decades have shown remarkable improvement in U.S. students’ scores. So you know yes, public schools have challenges and have problems, but I would say that they really have shown themselves to be effective at implementing new forms of instruction and improving student achievement. And they do that with incredible demands on them to reach such a broad range of students.
1 2 > > SINGLE PAGE - Who knows
Who knows kirjoitti:
Are private schools better than public schools? New book says 'no ...
www.washingtonpost.com/.../are-private-schools-better-... - Käännä tämä sivu
5.11.2013 - It is often assumed that private schools do a better job educating children than public schools, but a new book, “The Public School Advantage,” ... - Ziiii
Ziiii kirjoitti:
Are Private Schools Worth It?
A new book argues that public schools are actually academically superior.
JULIA RYANOCT 18 2013, 12:19 PM ET
Joe Raymond/AP Photo
Sarah Theule Lubienski didn’t set out to compare public schools and private schools. A professor at the University of Illinois at Urbana-Champaign, she was studying math instructional techniques when she discovered something surprising: Private schools—long assumed to be educationally superior—were underperforming public schools.
She called her husband, Christopher A. Lubienski, also a professor at the university. “I said, ‘This is a really weird thing,’ and I checked it and double checked it,” she remembers. The couple decided to take on a project that would ultimately disprove decades of assumptions about private and public education.
Studying the National Assessment of Educational Progress and the Early Childhood Longitudinal Study, they have found that, when controlling for demographic factors, public schools are doing a better job academically than private schools. It seems that private school students have higher scores because they come from more affluent backgrounds, not because the schools they attend are better educational institutions. They write about these conclusions—and explain how they came to them—in their book, The Public School Advantage: Why Public Schools Outperform Private Schools. Here’s an interview with the Lubienskis about their work, edited and condensed for clarity and length.
Summarize what you discovered in your research.
CAL: We already know that scores for students in private schools tend to be higher. The question is, is that because they’re from more affluent families…or is that because the schools are doing better? If you go back for a generation the research suggests that there is a private school effect, that even when you control for background factors, private schools seem to be more effective, particularly for certain populations, at boosting their achievement.
So what we did, controlling for these background factors, we actually found that the opposite appears to be true and that there is actually a public school effect. Which was a surprise… We were not expecting that at all, but then digging deeper into the data, using multiple data sets, that actually held up. And since that time, other researchers—people at the Educational Testing Service, Notre Dame, and Stanford—have looked at these data sets and come to similar conclusions.
Do you agree that public schools are failing? Or is it that private schools are just failing more?
Related Story
Cities Are Trying to Fix Their Schools by Luring the Middle Class: It Won't Work
CAL: Our data says: If public schools are truly failing, then private schools are in even more trouble. But I’m not convinced that’s the case when you look at a lot of the longitudinal data and even some of the international data. There are reasons to think our typical and our best public schools are doing a pretty great job—it’s just the national averages are often dragged down by the fact that we have a lot of schools with poor-performing students who happen to also be poor. That we have such large socio-economic polarization in this country that students at the bottom are kind of skewing the overall sense of how we are doing. But there are reasons to think that over time, top scores have stabilized or even improved despite the additional challenges that are being pushed on the public schools.
STL: I would add that the NAEP data over the past couple of decades have shown remarkable improvement in U.S. students’ scores. So you know yes, public schools have challenges and have problems, but I would say that they really have shown themselves to be effective at implementing new forms of instruction and improving student achievement. And they do that with incredible demands on them to reach such a broad range of students.
1 2 > > SINGLE PAGEhttp://www.theatlantic.com/education/archive/2013/10/are-private-schools-worth-it/280693/
- Tälleensä
Who knows kirjoitti:
Se on vaan niin, että opiskelu amerikassa on aika helskutin kallista. Pökökin tuntee varmasti monia, ketkä ovat saaneet " hyvän , arvostetun koulutuksen siellä ja vielä pärjänneet elämässä. Jos joku on todella lahjakas niin pääsee kyllä Euroopassa johonkin kouluun halvemmalla ja kantsii hakea stipendiä jos ei satu oleen julmetun rikas. Suurin osa tuhlaa vain rahansa siellä ameriikoissa.
Ainevalinnat ratkaisevat sen kuka voi hakea yliopistoon tai collegeen. Monet julkisetkin high schoolit opettavat tarvittavia aineita.
En ole asiantuntija, mutta ei ole pökökään. - Järjestöjen erot
Overmydeadbody kirjoitti:
Ehehhehheee on näköjään pr-studentit tms. aktivoituneet taas! Tuossa tuli siis UP-educationin asennetta.
Voisitko siis sinä ***** pökö kertoa meille kaikille, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöjä esim. USA:ssa?
Itse asiassa tiedän 100%:sti mistä puhun, koska ihan omakohtainen oli tuo helvetillinen "exchange experience"! Nuo yksityiskoulua käyvät vaihtarit, jotka olivat sijoitettuna samaan perheeseen, eivät kylläkään olleet UP-educationilta, minkä mainitsin tuossa kommentissani. Senpä takia kiinostaisikin tietää, mitkä ovat UP-educationin yhteistyöjärjestöt?
En päästäisi toista lastani MINKÄÄN " järjestön kautta mihinkään VAIKKA MAKSETTAIS!UP-Education ja Universal Players ovat ihan eriasia. UP educationiin pääsee jokainen, kenellä rahaa tähän vain riittää, kun taas Universal Players valitsee tarkasti opiskelijat/urheilijat keitä lähettää vaihtoon. Jos koulumenestys ei ole riittävä, sinulla ei ole asiaa Universal Playersin järjestön listoille. Jos opiskelija päättää mennä isäntäperheeseen, perheet ovat hyvin tarkasti valittuja ja heillä on kokemuksia vaihtareista entuudestaan. :)
- Rose-täti/ISE/UP
Järjestöjen erot kirjoitti:
UP-Education ja Universal Players ovat ihan eriasia. UP educationiin pääsee jokainen, kenellä rahaa tähän vain riittää, kun taas Universal Players valitsee tarkasti opiskelijat/urheilijat keitä lähettää vaihtoon. Jos koulumenestys ei ole riittävä, sinulla ei ole asiaa Universal Playersin järjestön listoille. Jos opiskelija päättää mennä isäntäperheeseen, perheet ovat hyvin tarkasti valittuja ja heillä on kokemuksia vaihtareista entuudestaan. :)
Uskooko kukaan? Enää?
Sanokaa terveisiä Rose Hawkins:lle! - Hahhhahh
Järjestöjen erot kirjoitti:
UP-Education ja Universal Players ovat ihan eriasia. UP educationiin pääsee jokainen, kenellä rahaa tähän vain riittää, kun taas Universal Players valitsee tarkasti opiskelijat/urheilijat keitä lähettää vaihtoon. Jos koulumenestys ei ole riittävä, sinulla ei ole asiaa Universal Playersin järjestön listoille. Jos opiskelija päättää mennä isäntäperheeseen, perheet ovat hyvin tarkasti valittuja ja heillä on kokemuksia vaihtareista entuudestaan. :)
Hahhhaa... aivan uskomatonta pask*aa saa taas lukea..!!
En tiedä, itkisinkö vai nauraisin... Nauraisin ellen tietäisi että taas useita perheitä johdetaan harhaan ja kusetetaan.
Ottakaa hyvät ihmiset selvää asioista ja tästä Rose Hawkinsista, joka vaikuttaa tosi ikvällä ja sairaalla tavalla asioihin..!!! - Miettikääheivähän
boss kirjoitti:
Oletko tosissasi vitun pökö,
kyse ei ole huijaamisesta vaan siitä että UP:n kautta oppilaita lähetetään LAADUKKAISIIN yksityiskouluihin, joissa oppilaat oikeasti oppivatkin jotain.. Useimmiten oppilaat asuvat koulun kampuksella ja siksi hinnat ovat kalliimpia. Kampuksella kaverit ovat lähellä,terveydenhuolto ja ruoka kuuluvat pakettiin, joten vanhempien suomessa ei tarvitse huolehtia onko kaikki hyvin vai ei. Varmasti hienoja kokemuksia voi saada myös kunnallisista kouluista jne mutta akateemista kehittymistä ei noissa paikoissa usein tapahdu.
Jenkeissä JOKAINEN vanhempi tietää että jos lapselle halutaan antaa hyvä koulutus, lapsi laitetaan opiskelemaan yksityiskouluun.
Yksityiskoulut ovat myös paljon turvallisempia paikkoja, kavereideni tarinoiden mukaan kunnallisissa kouluissa tapahtuu kaikkea vanhempien mielestä vähemmän coolia (huumeet, alkoholi jne..)
Itse asiassa et myöskään tiedä mistä puhut, tottakai 100% tyytyväisyyttä isäntäperheeseen ei kukaan voi taata mutta UP järjestönä ottaa oppilaansa enemmän kuin asiakkaana, siksi jo ohjelmaan ei pääse jokainen. UP tarkastaa isäntäperheet ja olosuhteet erittäin hyvin.
Itselläni ei ole kokemuksia kyseisestä vaihtarijärhestöstä mutta kavereideni kokemusten perusteella tätä kirjoittelen.
Jos itselläni olisi mahdollisuus lähteä ykistyiskouluun opiskelemaan JA URHEILEMAAN, lähtisin heti!Ai niinku että köyhät laitetaan sitten Rose Hawkinsin ja muiden hirviöiden luokse ja vain rikkaimmat pääsevät parempiin paikkoihin universal playersin kautta? Köyhät upeducationin kautta samojen miesten toimesta!!!!
- vittumikko
boss kirjoitti:
Oletko tosissasi vitun pökö,
kyse ei ole huijaamisesta vaan siitä että UP:n kautta oppilaita lähetetään LAADUKKAISIIN yksityiskouluihin, joissa oppilaat oikeasti oppivatkin jotain.. Useimmiten oppilaat asuvat koulun kampuksella ja siksi hinnat ovat kalliimpia. Kampuksella kaverit ovat lähellä,terveydenhuolto ja ruoka kuuluvat pakettiin, joten vanhempien suomessa ei tarvitse huolehtia onko kaikki hyvin vai ei. Varmasti hienoja kokemuksia voi saada myös kunnallisista kouluista jne mutta akateemista kehittymistä ei noissa paikoissa usein tapahdu.
Jenkeissä JOKAINEN vanhempi tietää että jos lapselle halutaan antaa hyvä koulutus, lapsi laitetaan opiskelemaan yksityiskouluun.
Yksityiskoulut ovat myös paljon turvallisempia paikkoja, kavereideni tarinoiden mukaan kunnallisissa kouluissa tapahtuu kaikkea vanhempien mielestä vähemmän coolia (huumeet, alkoholi jne..)
Itse asiassa et myöskään tiedä mistä puhut, tottakai 100% tyytyväisyyttä isäntäperheeseen ei kukaan voi taata mutta UP järjestönä ottaa oppilaansa enemmän kuin asiakkaana, siksi jo ohjelmaan ei pääse jokainen. UP tarkastaa isäntäperheet ja olosuhteet erittäin hyvin.
Itselläni ei ole kokemuksia kyseisestä vaihtarijärhestöstä mutta kavereideni kokemusten perusteella tätä kirjoittelen.
Jos itselläni olisi mahdollisuus lähteä ykistyiskouluun opiskelemaan JA URHEILEMAAN, lähtisin heti!Kukas se väittää, ettei järjestöt lue ja vastaile palstalla?
Näin on jäänyt tämäkin boss kiinni! - RelevanttiaTietoaPlease
AmIRight? kirjoitti:
Et selvästikään tiedä mistä puhut, nuorilla on mahdollisuus valmistua yksityiskoulusta ja jatkaa hyvään yliopistoon jenkeissä, saada hyvä ja arvostettu koulutus ja pärjätä elämässä . Mutta toki joillekkin sopii paremmin tylsä peräkyläelämä.
Missään vaiheessa en kuitenkaan suomalaista koulusysteemiä haukkunut, totuus vain on että paremman koulutuksen saa huipputasoisessa yksityiskoulussa, koska nuo koulut ovat ns "prep schooleja" eli valmistavat yliopistoon.
Korjaa jos olen väärässäKovasti kehuu Mikko Saarni näitä "huipputasoisia" yksityiskoulujaan.. Samoilla kehuilla mennään myös Upin ja Universalin nettisivuilla.
Mikko toteaa, että vaihtovuotta suunnittelevat tarvitsevat ennen kaikkea relevanttia tietoa.. Joten voisitko Mikko ihan aluksi vaikkapa nimetä näitä yksityiskouluja, joita Pohjois-Amerikassa käytätte?
Vaihtaritoiminta kun on täynnä lupauksia "tarkkaan valituista" isäntäperheistä, 24/7 turvaverkostosta, "huipputasoisista" yksityiskouluista jne. Totuus vaan ei oikein käy yksiin lupaustenne kanssa!!
Nyt vaan nuuskaa huuleen ja pohtimaan, mikä se totuus teidänkin "huipputasoisista" yksityiskouluista on! - NiinSurullista
Huipputasoa luvattiin näillekin nuorille http://www.mercurynews.com/2016/08/26/livermore-charter-school-was-mafia-like-says-former-foreign-exchange-student/
So sad!
- ihan ookoo
up
- Ahahhahhahaaa
Oliskohan yhteistyöjärjestö ISE? Siitä taisi olla uusi juttu tuolla CSFES:in sivustolla. Valitus lähtenyt Department of Justice:n. Käyppä *****pököpossekin lukemassa tuolta niin sitten sinäkin tiedät jotain asioista!
- *****pökö
Ahahhahhahaaa kirjoitti:
Oliskohan yhteistyöjärjestö ISE? Siitä taisi olla uusi juttu tuolla CSFES:in sivustolla. Valitus lähtenyt Department of Justice:n. Käyppä *****pököpossekin lukemassa tuolta niin sitten sinäkin tiedät jotain asioista!
Ai niin ja kyllä olen tosissani!
- UniversalPlayers/ISE
*****pökö kirjoitti:
Ai niin ja kyllä olen tosissani!
Tuolla joku kysyi, että onko up-education/universal players:lla suomalainen henkilökiunta ulkomaillakin. EI OLE! Tämäkin järjestö mainostaa harhaanjohtavasti olevansa täysin suomalainen järjestö. Olis kuluttajavalvonnalle töitä tässäkin tapauksessa!
Googlatkaapa Rose Hawkins, ISE. Ja CSFES-sivustoilta löytyy myös tältä vuodelta vanhempien kertomus karmaisevasta vaihtovuodesta ISE:n hoteissa.
Toivottavasti up/universal players palauttaa heille kaikki rahat ilman oikeudenkäyntiä!
Jos kerran on niin hyvä yritys ja "quality over quantity". Tuosta oli nimittäin laatu kaukana. Käykää vilkasee. - Täältä
UniversalPlayers/ISE kirjoitti:
Tuolla joku kysyi, että onko up-education/universal players:lla suomalainen henkilökiunta ulkomaillakin. EI OLE! Tämäkin järjestö mainostaa harhaanjohtavasti olevansa täysin suomalainen järjestö. Olis kuluttajavalvonnalle töitä tässäkin tapauksessa!
Googlatkaapa Rose Hawkins, ISE. Ja CSFES-sivustoilta löytyy myös tältä vuodelta vanhempien kertomus karmaisevasta vaihtovuodesta ISE:n hoteissa.
Toivottavasti up/universal players palauttaa heille kaikki rahat ilman oikeudenkäyntiä!
Jos kerran on niin hyvä yritys ja "quality over quantity". Tuosta oli nimittäin laatu kaukana. Käykää vilkasee. - Jössess
UniversalPlayers/ISE kirjoitti:
Tuolla joku kysyi, että onko up-education/universal players:lla suomalainen henkilökiunta ulkomaillakin. EI OLE! Tämäkin järjestö mainostaa harhaanjohtavasti olevansa täysin suomalainen järjestö. Olis kuluttajavalvonnalle töitä tässäkin tapauksessa!
Googlatkaapa Rose Hawkins, ISE. Ja CSFES-sivustoilta löytyy myös tältä vuodelta vanhempien kertomus karmaisevasta vaihtovuodesta ISE:n hoteissa.
Toivottavasti up/universal players palauttaa heille kaikki rahat ilman oikeudenkäyntiä!
Jos kerran on niin hyvä yritys ja "quality over quantity". Tuosta oli nimittäin laatu kaukana. Käykää vilkasee.Mikä valehteleva lääväpulju tää up-education/universal players oikein onkaan!
- Rose-täti
http://www.isenorthcentral.com/#!meet-our-reps/c1u4i
Siellä se Rose Hawkins vaikuttaa " johtotehtävässä" ISe:llä.
Tämä täti saattaa keskellä yötä sit tulla herättelee ja autossaan vaatia allekirjoittamaan "papereita".
TÖRKEÄÄ! - Rose-täti
http://www.isenorthcentral.com/#!meet-our-reps/c1u4i
- Sopii tänne myös
Explorius toimintaa1.1.2015 15:18 2 SULJE
Tässä jälleen yksi esimerkki Explorius Assen ala-arvoisesta toiminnasta....
Nuoret vaihto-oppilaspojat sijoitettiin asumaan torakoiden ja rikoksista tuomitun kanssa samaan huusholliin. Kouluna toimi "yksityiskoulu", joka alkuun toimi varastohallissa ja muuton jälkeen strippikeskuksessa.... "Opetusta" oli tunti päivässä jne.
Tässäon myös esimerkki ja varoitus niille, jotka luottavat ns. yksityiskoulujen korkeampaan tasoon ja ovat jopa valmiita maksamaan siitä enemmän!!!
Järjestöillä tämä yksityiskoulullla kikkaieminen on vain yksi konsti rahastaa lisää rahaa hyväuskoisilta vanhemmilta!!!!
Olisiko Explorius Assen toimistolla tähän jotain kommentoitavaa, vai vaaditteko tämänkin jutun poistamista aiheettomana mustamaalaamisena??
http://newsok.com/article/3064452
- Huomiohuomio
Up-education/Universal players ei näköjään ollut mukana bisneksissä vielä tuolloin eli selittänee omalta osaltaan tuon ISE-tapauksen?
Eivöt siiis ole allekirjoittaneet eivätkä sitoutuneet noudattamaan opetushallituksen suosituksia!!- Joskusjulkisetvalvoopar
Tässä vielä "todisteita" yksityiskoulujen "paremmuudesta"! Kaikissa maissa ei yksityiskouluja velvoita samat säädökset kuin ns. julkisia kouluja. Esim. Opettajien pätevyysvaatimukset ovat erilaiset. Juuri pätevöityminen ja luvat antavat viranomaisille keinon valvoa esim. pedareita. Mutta yksityiskoulusta toiseen voi pedariopettajat siirtyä vuosikymmeniä.
http://edition.cnn.com/2014/04/22/justice/texas-fbi-international-child-predator-victims/index.html?hpt=hp_c2
- nippiniilo
Universal players kokonaan suomalainen? Höpö höpö, nimi ei ainakaan ole! Nimi taitaisi olla suomeksi Maailmanlaajuiset ketkut.
- Lollollo
LOL toi oli hyvä! Tietääks joku niiden yhteistyöjärjestöjä?
- ISEisäntäperhe
Ai niin ja nää kuvat kauhujen talosta. Ihan kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Varmaan menis shokkiin kun tollaseen joutuis "elämänsä parhaaksi vuodeksi"!
- ISEisäntäperhe
ISEisäntäperhe kirjoitti:
Ai niin ja nää kuvat kauhujen talosta. Ihan kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Varmaan menis shokkiin kun tollaseen joutuis "elämänsä parhaaksi vuodeksi"!
- HockeyShit
Rose Hawkins jyrää Minnesotassa eikä ihan terveellä tavalla jyrääkään. Lukekaahan kirjoituksia ja linkitettyjä raportteja!
ISE on aiheuttanut paljon ikäviä kokemuksia ja pettymyksiä nuorille, eikä yksin Rose-tädin ansiosta!!
Universal Players markkinoi urheilijoille mahdollisuutta oman lajinsa harrastamiseen ja urheiluun vaihtovuonna, mutta kuinkas kävikään senkin suomalaisen jääkiekkoilijapojan, joka joutui Minnesotassa toteamaan ettei ollutkaan mitään mahdollisuuksia päästä edes jäähallille... "HOCKEY, SHIT!!" totesi Rose-täti ja siinä oli se urheilu. - OllaanHiljaaVain
ISEisäntäperhe kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla UP:n Mikko Saarnilta, miten tämä on mahdollista...?! Oliko tämäkin niitä "yksittäistapauksia"? Vai oliko pissis itse syypää sopeutumattomuudellaan...?
- Mikkoeivastaa
OllaanHiljaaVain kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla UP:n Mikko Saarnilta, miten tämä on mahdollista...?! Oliko tämäkin niitä "yksittäistapauksia"? Vai oliko pissis itse syypää sopeutumattomuudellaan...?
Tuskin tulee vastausta! UP toimii kuten muutkin rahanahneet roskafirmat..
Aiheesta on yritetty kysyä aiemminkin suoraan Mikolta, mutta kommentoimatta ja vastaamatta Mikko poisti kylmästi vaan kysymykset sivuilta.. Näin se homma toimii UP:lläkin. Vastuuta ei tunneta eikä vaihtareista välitetä. Lupauksilla kalastellaan vain rahaa firman tilille. Näin toimii näköjään myös Mikko Saarni/UP. - Varoitus
Aivan kerrassaan mahtavaa ja luottamusta herättävää yhteistyökumppaninne toimintaa:
https://csfessuomi.wordpress.com/2015/03/19/experiences-with-ise-usa-in-minnesota/
Universal Players siis käyttää yhetistyökumppaninaan ISE:ä!! - UPkauhujentalo
Tällaiseen kauhujen taloon voit sinäkin päätyä UP vaihtarina...
https://csfessuomi.wordpress.com/2015/03/16/ise-placement/ - Huhuuuuu
Ettei vaan tukeva naisihminen kummittelisi siellä...
- UniversalPlayers
Arvoisat keskustelijat,
Kommentoin tähän ketjuun koska sitä on ilmeisesti täällä odoteltu. Minun tapana ei ole lukea näitä kovinkaan usein koska kuten huomataan, niin täällä kukaan muu ei kirjoita omalla nimellään kuin minä. On suhteellisen helppoa heitellä vääriä faktoja kun esiintyy nimimerkin alla.
Faktana voin kertoa, että Universal Players ja ISE eivät ole missään tekemisissä keskenään. Yksikään Universal Playersin oppilas ei mene USA:han ISE:n kautta eikä ole ikinä mennytkään. Näin ollen kaikki siihen viittaava ei ole totta. Jos jollain on joku virallinen sopimus tai faktaa toisin, niin voi esittää ne halutessaan.
Universal Players sijoittaa KAIKKI oppilaat itsenäisesti yksityisiin kouluihin Pohjois- Amerikassa. Meillä on täysin suomalainen organisaatio eikä meillä ole yhtään vastaanottavaa organisaatiota (ISE tai kukaan muukaan) USA:ssa, jotka sijoittavat oppilaitamme.
En tule enää kommentoimaan tätä ketjua tämän jälkeen. Halukkaat voivat olla suoraan yhteydessä meidän toimistoon asian tiimoilta.
Terveisin,
Mikko Saarni
Universal Players- Kuisonmikko
Flying over the sea and living a dream
-97 syntynyt tyttö Tampereelta lähdössä elämänsä matkalle viettämään vaihtarivuotta 2014-15 kohteenaan Michigan USA via Up Education/ISE! Seikkailu odottaa!
Päivitetty 13. huhtikuuta 2015 klo 01:21
Avainsanat: vaihtari vaihtariblogi vaihtooppilas vaihtooppilasblogi vaihtooppilasvuosi vaihtarivuosi usa amerikka vaihtoopiskelu michigan jenkit 20142015 ulkomaat upeducation vaihtooppilaskokemukset vaihtarikokemukset vaihto
Lisätietoa – Tietoa kirjoittajasta – Seuraa blogia
Mitäs tästä sanot?
Up-education ja Universal Players ovat kuitenkin samassa osoitteessa toimivia yrityksiä eli asiakkaan näkökulmasta sama pulju. - Nimileikkiäkö
Vs: UP Education
« Vastaus #18 : 15 Marraskuu, 2011, 01:07 »
Mulla on ISE (International Student Exchange) vastaanottavana järjestönä Hyvin on tääläkin päässä kaikki asiat toiminu ja oon tosi tyytyväinen ^^
Kirjattu
USA - IL / 2011-2012 / UP Education
BLOGI
turha-
Tallinnan tallaaja
Viestejä: 79
Life is beautiful
Vs: UP Education
« Vastaus #19 : 16 Marraskuu, 2011, 02:40 »
Mullaki on ISE. Upilla on vissiin kaks eri vastaanottavaa järjestöä, en tiiä mikä se toinen on. Mut hyvin on ISEnki pääs toiminu, ja mul on ihan paras aluevalvoja.
Vaihtari.fi-sivustolta? Ekkö vois vielä Mikko tähän vastata? UP-education ja Universal Players on yks ja sama vai? - PrivateSchoolFinn
UP Education ja Universal Players ovat todellakin kaks eri asiaa. Olin Universalin kautta yksityiskoulussa. Oli loistava vuosi ja palasin toiseksi vuodeksikin! Niillähän on ihan eri nettisivutkin. Soittakaa sinne ja kysykää!!
- Voivoi
PrivateSchoolFinn kirjoitti:
UP Education ja Universal Players ovat todellakin kaks eri asiaa. Olin Universalin kautta yksityiskoulussa. Oli loistava vuosi ja palasin toiseksi vuodeksikin! Niillähän on ihan eri nettisivutkin. Soittakaa sinne ja kysykää!!
Voi voi. Niillähän on ihan SAMA osoitekin. Ovat todellakin sama pulju. Kuinka pahasti aliarvioitte asiakkaiden äo:n?
- Kukkuuuuuuuu
http://www.finder.fi/Kielimatkoja/UP Education Oy/TAMPERE/paattajat/1819003
Ja kas ihan samat henkilöt siellä! Sujuvasti valehdellaan täältäkin näköjään. Voi elämän kevät mitä toimintaa! - TheNameOfTheGame
Sujuvasti totuuden vierestä vähintäänkin se onnistuu mikoltakin näköjään. Nyt jos joku vielä ei ole tajunnut tän koko alan olevan varkaiden ja valehtelijoiden käsissä niin tervemenoa vaan. Rahoistanne pääsette taatusti eroon. Mistään muusta takeita ei ole.
- KahdenKimppa
Hei Mikko,
kiva että osallistut keskusteluun!
Aika kivasti vaan sinäkin pyörittelet asioita ja pelaat tätä nimileikkiä.. "Allekirjoitit" kommenttisi "Terveisin, Mikko Saarni Universal Players". Taisi olla tarkoitushakuinen veto sen jälkeen, kun kirjoituksessasi ensin korostat, ettei Universal Players ja ISE ole tekemisissä keskenään tai yksikään Universal Playersin oppilas ei mene USA:an ISE:n kautta. Unohditko vahingossa mainita, että toimit myös UP Educationissa, jonka toimenkuvaan varsinaisesti kuuluu tämä vaihtaritoiminta?
Olennaistahan tässä kuviossa lukijoiden kannalta on se, että UP Education ja Universal Players toimivat käytännössä samassa osoitteessa ja kahden saman miehen käsissä: Mikko Saarni ja Timo Mäkelä (julkista tietoa).
Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon vielä, että Universal Playersin pitkässä toimialakuvauksessa ei ole mainittu sanaakaan vaihto-oppilastoiminnasta, kielimatkoista tms.! http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/universal players of finland oy/14950939
Universal Playersin toimialaan kuuluu mm. kansainvälinen urheilijavälitys, palvelukset urheilijoille, rahoitustoiminta, omistamiensa(?) samoin kuin muiden yhtiöiden liiketoiminnan organisointi ja rahoitus jne. Että silleen!! Universal Players ja UP Education = kahden kimppa. - Mitenonmikko
Kovin haiskahtaa Mikonkin selitykset... "Yksikään Universal Playersin oppilas ei mene USA:han ISE:n kautta eikä ole ikinä mennytkään." Etteivät olisi nimellisesti matkassa UP Educationin kautta..? Kiinnostaisi tietää, miksi Universal Players of Finlandin (ex Universal Players of Tampere) pitkään toimialaluetteloon ei kuulu kielimatka-, vaihto-oppilastoiminta tai mikään, mikä viittaisi vaihto-oppilastoimintaan? Päätoimialan ollessa urheiluseuratoiminta on yhtenä kiinnostavana lisänä toimialaluettelossa omistamien ja muiden yhtiöiden liiketoiminnan organisointi, rahoitus ja markkinointi!
By the way, elinkeinonharjoittaja on velvollinen ilmoittamaan viivytyksettä kaupparekisteriin esim. toimialamuutokset (Patentti- ja Rekisterihallitus)!!! - MikonBisneksistä
KahdenKimppa kirjoitti:
Hei Mikko,
kiva että osallistut keskusteluun!
Aika kivasti vaan sinäkin pyörittelet asioita ja pelaat tätä nimileikkiä.. "Allekirjoitit" kommenttisi "Terveisin, Mikko Saarni Universal Players". Taisi olla tarkoitushakuinen veto sen jälkeen, kun kirjoituksessasi ensin korostat, ettei Universal Players ja ISE ole tekemisissä keskenään tai yksikään Universal Playersin oppilas ei mene USA:an ISE:n kautta. Unohditko vahingossa mainita, että toimit myös UP Educationissa, jonka toimenkuvaan varsinaisesti kuuluu tämä vaihtaritoiminta?
Olennaistahan tässä kuviossa lukijoiden kannalta on se, että UP Education ja Universal Players toimivat käytännössä samassa osoitteessa ja kahden saman miehen käsissä: Mikko Saarni ja Timo Mäkelä (julkista tietoa).
Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon vielä, että Universal Playersin pitkässä toimialakuvauksessa ei ole mainittu sanaakaan vaihto-oppilastoiminnasta, kielimatkoista tms.! http://www.kauppalehti.fi/yritykset/yritys/universal players of finland oy/14950939
Universal Playersin toimialaan kuuluu mm. kansainvälinen urheilijavälitys, palvelukset urheilijoille, rahoitustoiminta, omistamiensa(?) samoin kuin muiden yhtiöiden liiketoiminnan organisointi ja rahoitus jne. Että silleen!! Universal Players ja UP Education = kahden kimppa.Kahden kimpalla Mikko Saarni - Timo Mäkelä on yritystietojen mukaan kolmaskin firma: Saarsalo Oy, mainos- ja urheilubisneksiä ja koulutustapahtumia yms.
- MikonYksityiskouluista
Mercury News käyttää artikkelissaan myös sanaa MAFIA kuvaillessaan vaihto-oppilasalaa.
http://www.mercurynews.com/2016/08//livermore-charter-school-was-mafia-like-says-former-foreign-exchange-student/
Sitähän tämä on laittomuuksineen ja rikollisine meininkeineen, mukaan lukien kylmyys ja tunteettomuus. Taidokkaasti vaan kehitetään uusia konsteja, joilla rahastetaan enemmän ja enemmän... Niihin kuuluu esimerkiksi nämä "hienot" ja "arvostetut" yksityiskoulut, kaiken maailman räätälöinti mahdollisuudet, leirit yms.
Artikkeliin liittyen:
Miettikää, että koulu oikeasti jättänyt ilmoittamatta viranomaisille parikymmentä vaihtaria! Uskomatonta, mutta totta! Miettikää, kuka pistää rahaa taskuihinsa aika paljon, kun vaihtarilta laskutetaan 28000 dollaria!
Ja miettikää, kuinka näitä olemattomia vaihtareita kohdellaan ja mikä heidän oikeusturvansa on, kun heitä ei ole olemassakaan.
Siinä pallotellaan vaihtaria sitten ympäriinsä ja keksitään varoituksia sun muuta tai vain jätetään tien poskeen...
- vaihtari
firmat ehkä toimii samassa osotteessa, mutta ohjelmasisältö ja lupaukset siitä mitä rahallaan saa täysin eri.. Tiedän koska kävin molempien puljujen haastattelussa syksyllä, ei rahkeet riittäny Universaliin joten syksyllä lähtö UP Educationin kautta USAan.
- TotuudellaPäähån
Pointtihan on se, että samat sedät siellä häärää. Ja Mikko tääl nyt sit yritti esittää viatonta ja kuin ei olisi mitenkään ISE:n kanssa yhteistyössä! Eli Mikko Saarni tuntee ISE:n ja sitä myötä Rose-tädin ja tekee yhteistyötä ISE:n kanssa ja lähettää sinne vaihtareita.
Samat sedät siis pyörittää sekä UP-educationia, että Universal Playersiä. Mistäköhän syystä Mikko Saarni jätti sen mainitsematta?
- TerveisiäRoselle
Onko niin, että yhteistyökumppani ISE:n maine kuumottaa UP:n taustalla? Näin sitä yritetään kasvojenpesua kierrellen ja kaarrellen, totuutta salaten. UP:n ja Mikon touhua voi hyvin verrata ASSE:n menettelyyn. ASSE:n ryvetettyä maineensa on vaihto-oppilasmatkoja alettu markkinoimaan "Student Exchange Finland"-nimellä. Ko. Sivuilta lainattua: "Miksi valita Student Exchange Finland? - on pieni suomalainen vaihto-oppilasorganisaatio, jolla on vuosikymmenien kokemus kansainvälisestä oppilasvaihdosta."
Kerrottakoon lukijoille, että ensinnäkään tämän nimistä yritystä EI OLE. On toiminut joskus nimellä Aspect Foundation (lopettanut toimintansa v.2006) joka taasen toimi sitä ennen nimellä ASSE Finnish Educational Travel Oy.
Nykyisin ASSE Finland on viralliselta nimeltään Explorius Education AB eli EXPLORIUS!!!
Vieläkö pysytte kärryillä...? Edell. esimerkki ja Explorius ei sinällään liity UP:n toimintaan, mutta kuvaa hyvin tätä nimillä kikkailua, peittelyä ja salailua, mikä liittyy tähän huijaribisnekseen ja jota UP:kin näyttää harrastavan.
Ikävä juttu, mutta ihmisillä, jotka harkitsevat lapsensa lähettämistä maailmalle, on oikeus tietää tästä toiminnasta ja sen kieroudesta. Olipa kommentit kirjoitettu nimellä, "huutelua nimimerkin takaa" tai "syytöksiä", on ymmärrettävää, että vaihtariyritykset pyrkivät ne mitätöimään. Useimmat täällä esillä olleista asioista perustuvat julkisiin tietoihin ja asiakirjoihin.
Ottakaahan ihmiset selvää asioista!!! Totuus on taruakin ihmeellisempi ja huomaatte vaihto-oppilasmaailman olevan paha ja petollinen.- seliselimanitserit
Tarkennuksena, että Aspect Foundation ja Aspect Education olivat Exploriuksen omistajan, ruotsalaisen Tom Ericssonin yrityksiä (Exploriuksen edeltäjiä). Eikä ole pitkäkään aika, kun Exploriuksen maan mainio maajohtaja Anu Husu-Peltonen vakuutti tällä foorumilla, kuinka Exploriuksella ja Assella ei ole mitään tekemistä keskenään. Asse oli kuulemma vain "ostettu tuotemerkki"!! Näin astui Anu omaan miinaansa. Ettei kävisi Mikolle samoin...
- Ryöstettyjanuorivaaraan
Väitän tosissaan, että vaihtobisness on LÄPIMÄTÄ ja nuorten etua ei ajatella eikä nuoria ja biologisia vanhempia kohdella kuten asiakasta kuuluu kohdella!
Yhtä tosissani väitän, että nämä puljut käyttävät luottamusasemaansa VÄÄRIN. Valehtelevat kuten Mira( jopa oikeudessa, ja Anu ja mikkohan jäivät täällä palstalla kiinni valehtelusta...
Taidatkin itse olla joku niistä tai Anun "tytöistä". Aina tasaiain väliajoin joku teistä tulee tämne vähättelemään...
Tosissani väitän, että törkeät toimintatavat ovat vakiintuneet ja niitä toteutetaan järjestelmällisesti.
Laitan tämän mielipiteeni myös tähän ketjuun kun nuo järjestöjen aloittamat ketjut tuppaa katoamaan aina silloin tällöin;) - AspectFoundation
seliselimanitserit kirjoitti:
Tarkennuksena, että Aspect Foundation ja Aspect Education olivat Exploriuksen omistajan, ruotsalaisen Tom Ericssonin yrityksiä (Exploriuksen edeltäjiä). Eikä ole pitkäkään aika, kun Exploriuksen maan mainio maajohtaja Anu Husu-Peltonen vakuutti tällä foorumilla, kuinka Exploriuksella ja Assella ei ole mitään tekemistä keskenään. Asse oli kuulemma vain "ostettu tuotemerkki"!! Näin astui Anu omaan miinaansa. Ettei kävisi Mikolle samoin...
Aspect Foundation oli tosiaan Exploriuksen edeltäjä ja saman omistajan, Tom Ericssonin käsissä. Aspect Foundation ryvettyi lukuisissa skandaaleissa kuten on Assekin ryvettynyt. Antaa hyvin yksiselitteisen kuvan Exploriuksen toiminnasta!
Linkittäisikö joku vakiokirjoittajista enemmän Aspect Foundationista...? Ala-arvoista Explorius laatua jo tuolloin!!! - OlkaapaHyvät
Yleisön pyynnöstä!
Neiti Edna Burguette oli tämä kuuluisa aluevalvoja!
Kannattaa lukea myös kommentit ja "related stories".
http://thetimes-tribune.com/news/changes-recommended-for-foreign-exchange-programs-after-scranton-scandal-1.356850 - SaattaapiOlla
Missähän järjestössä neiti Burgette nykyään vaikuttaa?
Saattaapa olla ISE, up-educationin=universal playersin yhteistyökumppanin riveissä. - GoAwayXplorius
Tässä sama juttu eri sanoin.
http://edition.cnn.com/2009/US/07/15/us.exchange.students/index.html?eref=ib_us - EntäsKevät
Ja näköjään Explorius käyttää edelleen Aspectin "palveluja"!
BETWEEN OCEANS
16-vuotias tyttö helsingistä kirjoittaa vaihto-oppilasvuodestaan Bremertonissa, Washingtonin osavaltiossa 2014-2015 USA/Explorius/Aspect Foundation
Päivitetty 17. joulukuuta 2014 klo 06:26
Lisätietoa – Seuraa blogia - Vajakkeja
Ja vielä samasta keissistä.
http://citizensvoice.com/news/state-department-punishes-exchange-student-company-as-criminal-probe-widens-1.118002 - Vajakit
Vajakkeja kirjoitti:
Ja vielä samasta keissistä.
http://citizensvoice.com/news/state-department-punishes-exchange-student-company-as-criminal-probe-widens-1.118002Tyypillinen vaihto-oppilasjärjestö!
"Aspect "is a financially troubled corporation operating with a largely untrained and unsupervised field staff," according to the Department of State. "Underlying this weak organizational structure appears to be a corporate culture that does not grasp the complexity of the current international high school exchange environment." - KaikkeeSeLeipäElättää
Vajakkeja kirjoitti:
Ja vielä samasta keissistä.
http://citizensvoice.com/news/state-department-punishes-exchange-student-company-as-criminal-probe-widens-1.118002Enkä suosittele tuudittautumaan siihen uskoon, että asiat olisivat parantuneet. Aina kun silmä välttää niin järjestöt toimivat kuten Edna, koska niin ovet tehneet jo kymmeniä vuosia!
Jos ei olisi ollut nykyaikaisia kommunikointivälineitä ja nopea tapa lähettää ruokarahaa nuorellemme, niin olisi voinut käydä köplästi viime vuonna meidänkin tapauksessamme!
"Twelve area foreign exchange students, who paid Aspect to place them with area families, have reported arriving in Scranton and not having a host family secured, then living in filthy homes, some of which were later condemned. Students say they were shuffled from home to home, including living in one with a man who had been convicted of drug-related offenses. At least one required medical attention for lack of adequate food and drink.
One student had been so deprived of food he cried when offered pizza by county detectives, Jarbola said Wednesday."
Regulations violated. - EdnojaRiittää
SaattaapiOlla kirjoitti:
Missähän järjestössä neiti Burgette nykyään vaikuttaa?
Saattaapa olla ISE, up-educationin=universal playersin yhteistyökumppanin riveissä.Uskallan epäillä, että neiti Edna Burgette enää vaikuttaa vaihtaritoiminnassa, on jo 74v. Eihän se tietty mahdotonta ole.. ja uusia Ednojahan on ilmaantunut kaiken aikaa manttelinperijöiksi!
- SeitkytOnUusiKuuskyt
EdnojaRiittää kirjoitti:
Uskallan epäillä, että neiti Edna Burgette enää vaikuttaa vaihtaritoiminnassa, on jo 74v. Eihän se tietty mahdotonta ole.. ja uusia Ednojahan on ilmaantunut kaiken aikaa manttelinperijöiksi!
Kyllä Edna vielä ehtii hostata useamman vuoden! Onhan niitä ollut kuuromykkiä ja liikuntakyvyttömiäkin hostaajia. Se on se host family stipendi ja kaks matkaa vuodessa kun niin houkuttaa. Ja jos vaihtoehtoina on huumeiden kauppa ( kun muuta kaupattavaa ei enää tuossa iässä ole) niin kyllä vaihtarikauppa aina voiton vie ja rangaistukset lievempiä...
- Rahatsäästöön
ja ihmiset lukevat sokeina, tai paremmin sanottuna sinisilmäisinä näitä järjestöjen valheellisia esitteitä... Ei helvata!!!! Saisimmepa me palstan vakkarit tehdä totuudenmukaisemman esitteen vaihto-oppilaaksi lähtöä suunnitteleville... No, tietoa jaetaan ja ihmisiä infotaan..!!
Kunpa ihmiset ymmärtäisivät vaihtovuoden hinnan olevan täysin ylihinnoiteltu ja usein hukkaan heitettyä rahaa. Kuinka paljon enemmän siitä summasta olisi hyötyä ja iloa nuorelle muutama vuosi myöhemmin! - KantapäänKauttaOpitaan
Ryöstettyjanuorivaaraan kirjoitti:
Väitän tosissaan, että vaihtobisness on LÄPIMÄTÄ ja nuorten etua ei ajatella eikä nuoria ja biologisia vanhempia kohdella kuten asiakasta kuuluu kohdella!
Yhtä tosissani väitän, että nämä puljut käyttävät luottamusasemaansa VÄÄRIN. Valehtelevat kuten Mira( jopa oikeudessa, ja Anu ja mikkohan jäivät täällä palstalla kiinni valehtelusta...
Taidatkin itse olla joku niistä tai Anun "tytöistä". Aina tasaiain väliajoin joku teistä tulee tämne vähättelemään...
Tosissani väitän, että törkeät toimintatavat ovat vakiintuneet ja niitä toteutetaan järjestelmällisesti.
Laitan tämän mielipiteeni myös tähän ketjuun kun nuo järjestöjen aloittamat ketjut tuppaa katoamaan aina silloin tällöin;)Olet selvästikin täysin jyvällä ja selvillä siitä, mitä tämä "kulttuurinvaihto" todellisuudessa on!!
- Nixuu
On kokemusta STS:stä ja ihan hyvin on heidän kanssa asiat sujuneet. Yleisimmin lähdetään vaihtoon lukion ekan vuoden jälkeen. Kannattaa soitella eri toimistoihin, ja lueskella netistä eri vaihtareiden blogeja, niistä saat hyvin tietoa.
- VarottavaSTS
Rahanahne Sts värvää hostperheiksi perheitä joilla ei ole mitään edellytyksiä pitää vaihtaria. Sitten jaetaan varoituksia ja rakennetaan syy vaihtarin erottamiseksi, jos tuo ei ymmärrä itse lähteä.
Siinä lyhykäisyydessään Sts:n toimintakaava. Ellette usko, tilatkaa kuluttajariitalautakunnasta päätöksiä ja käräjäoikeuksista ja perehtykää niihin!!!
Mira Silvonen on kaiken lisäksi täysin vastuuntunnoton ja epärehellinen maajohtaja, joka vain vaikeuttaa asioiden hoitamista.
Kannattaa ehdottomasti varoa tätä yritystä, jolla on enemmän riitatapauksia kuin yhdelläkään toisella vaihtarijärjestöllä!!! - Hommathoitoon
"Kannattaa soitella eri toimistoihin, ja lueskella netistä eri vaihtareiden blogeja, niistä saat hyvin tietoa". Osa blogaajista on yritysten palkaamia kirjoittajia. Älkää vaan pelkästään blogeihin ja toimistoilta saamaan tietoon luottako. Toimistot tietenkin markkinoivat toimintaansa ja houkuttelevat kaikilla konsteilla, esim Soft Landing Camp. Ne jotka erotetaan tai ne jotka keskeyttävät eivät useinkaan blogeejaan auki pidä eivätkä muutenkaan kokemuksistaan julkisesti huutele. Näiltä palstoilta löytyy tärkeää tietoa toiminnan varjopuolista ja vihjeitä miten kannattaa toimia jos tulee ongelmia eteen. Ja kuluttajariitalautakunnasta ja lehtien palstoilta löytyy lisää tietoa.
- Järkyttävää
http://www.bostonglobe.com/metro/2016/05/06/private-schools-painful-secrets/OaRI9PFpRnCTJxCzko5hkN/story.html
Mielenkiintoinen artikkeli näistä "paremmista" kouluista. Yksityiskoulujen valvonta on heikompaa verrattuna julkisiin kouluihin!- HuijaustaKaikkiTyynni
Yksityiskoulut ovat vain yksi keino muiden joukossa rahastaa sinisilmäisiä ja hyväuskoisia vanhempia. Muita ovat nämä Soft Landing Campit sun muut pilipalileirit.
Yksityiskoulut saadaan kuulostamaan hienolta - Älkää menkö halpaa!!!
- Kolmas_lapsi_maailmalle
Kopion tämän alkunintoisesta postauksestani:
Lapsemme ovat olleet tähän mennessä STS:n (perhe), UP Players:in (sisäoppilaitos) vaihto-oppilaina, sekä kolmas lapsemme on nyt lähdössä Sunexperience:n kautta vaihto-oppilaaksi. Itse olin YFU:n kautta vaihdossa ja olen toiminut useana vuotena YFU:n vaihto-oppilaiden tukihenkilönä. Itse olemme majoittaneet yli kymmennen nuorta (AIESEC, Rotary, Lions, suoraan jne.).
Tämän kokemuksen perusteella voin sanoa että kyllä UP Players ja SUNexperience ovat ammattimaisimpia toimijoita omissa segmenteissään - mikä tietenkin heijastuu hinnassa (ja jos he pysyvät osaamissegmentissään).
Ulkolaiset yhteistyökumppanit ovat niin hyviä kuin he yksilöinä ovat - eli valitettavasti heidän laatunsa vaihtelee jopa paikkakunnittain (ja erityisesti vapaaehtoistyössä on omat haasteensa).
Mikäli hinta on päädriveri, kasvavat riskit hinnan lasketessa (suurimmin osin vaihto-oppilas majoittaminen on perheelle hyvää businestä joko verohelpotusten tai tulon muodossa - eli motiivi on kaupallinen). Ainakin tässä sekä Reeta että Mikko ovat olleet täysin avoimia (toisin kuin useat muut).
Olen myös käynyt itse Yhdysvaltalaista yksityiskoulua (yliopisto) ja tiedän että yksityisistäkin kouluista löytyy hirvittäviä eroja - samoin kuin julkisissa kouluissakin.- Voihyvääpäivää
Eikö juuri tämä olisi näiden "täysin suomalaisten" ja muiden pskantärkeiden vaehtelijapuljujen tehtävä???!!!
Eli katsoa, että koulut ja perheet, joihin täysin suomalaisia valionuoria lähetetään, olisivat edes kohtuullisia! - Mitähöpäjät
UP Players???? Mikä se on? Tarkoitatko Universal Playersia vai UP Educationia? (Toiminta lopetettu tappiollisena) Asiantuntevuuttasi vakuuttelet, mutta sanoisin, että pikkasen ontuu..!
- Yritystäpoikineen
Häikäilemätöntä bisnestä ja rahan tekoahan tämä toiminta näillä alan yrittäjillä on! Mikko Saarninkin yritystoimintaa tarkastaltaessa selviää kyllä, mistä on kysymys. Tutkikaapa ihan mielenkiinnosta yritysrekistereitä! Tappiollinen UP Education jatkaa nyk. toiminimellä Pirkanmaan Välitystoiminta Oy, Universal Players of Tampere Oy myöh. Universal Players of Finland Oy on saanut kesällä 2016 rinnalleen Universal Players Global Oy:n...
- Hommathoitton
Verohelpotus ei ainkaan USA:ss ole niin suuri että pelkästään lisätulo keskiluokan perheitä houkuttelisi hostperheiksi. Verohuojenneus ei riitä nuoren elättämiseen ja köyhien hostperheiden täytyy pistää nuoret itse ostamaan ruokansa jne. Meidän nuorimmalle tyttärelle kävi niin. Ja oli paljon muitankin vastoinkäymisiä ja tukea ei löytynyt. Nuorin tytär päätti matkaan lähdöstään vasta kesäkuun alussa 2015 ja Explorius oli silloin ainoa vaihtoehto. Ymmärämme nyt jälkikäteen että Explorius viime tippaan saakka "kalasteli" nuoria ja rahoja. Meillä on myös jonkin verran kokemusta näistä yrityksitä ja järjestöista (STS kielimatkoja Ranska, YFU vaihtovuosi USA, Explorius vaihtovuosi USA:aan) ja nyt vanhin tytär on vaihdossa yliopiston kautta Brasiliassa. Olemme myös olleet ilman mitään korvauksia hostvanhempina ja majoittaneet peruskoulun, lukion ja yliopiston kautta vaihdossa olleita nuoria. Vapaaehtoistyössä on tietenkin omat haasteensa mutta jos järjestöt/yritykset ja hostvanhemmat tietävät vastuunsa ja toimivat niinkuin aikuisten täytyisi toimia voi vaikeitakin tilanteita selvittää vahingoittamatta ala-ikäisiä ja nuoria aikuisia.
Suosittelen vaihtoa yliopiston ja korkeakoulujen kautta. Halvempaa ja turvallisempaa. Kehoitan varovaisuuteen muuten. Ottakaa selvää asioista ja älkää haksahtako kaikenlaisiin houkutuksiin. Suoraan sanottuna kallista arpapeliä. Ei tiedä millaisen perheen tai koulun saa ja miten tukihenkilöt toimivat. Terveys, rahat ja kuolunkäynti voi pahimillaan mennä pilalle. Monet nuorista on nykyään maailmalla ja puhuvat esim. englantia sujuvasti. Vaihdossa oleminen ei välttamättä ole enää edes mikään meriitti. - Kolmas_lapsi_maailmalle
Verohelpotus Yhdysvalloissa on jopa yli 10.000$/vaihto-oppilas järjestön maksamat kulut - ja kun sitä vertaa USA:n hintatasoon, on kyseessä ihan kiva business perheelle.
- Hommathoitoon
Näilläkin palstoilla kirjoittajat nuoret ovat sattuneet vahingossa kuulemaan että vaihtoyritykset maksavat hostperheille.Kutsuvat summia stipendeiksi jne. Tavallinen ongelma vaikuttaa olevan ettei hostperheeet sopimusten mukaisia kuluja kanna vaan pistävät vaihto-oppilaat ostamaan mm. ruokansa.
- Laskelmoituhyöty
Tässä sitä taas tuli ilmi lisää tosiasioita kuka hyötyy ja mitenkin toiminnasta.. Voittoa tavoittekemattomat ruotsalaispuljut mainostavat "miksi perheet ottavat vaihto-oppilaan" hieman toisin ja totuuden salaten. Toistetaan kuluneita fraaseja kulttuurinvaihdosta, elämänikuisesta ystävyydestä ja halusta tutustua suomalaisuuteen ja kulttuuriimme.. Hahhah! Lapsemme kummassakaan isäntäperheessä ei esitetty ainuttakaan kysymystä siihen liittyen. Ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Vaihto-oppilasta kohdeltiin kuin pakollista riesaa molemmissa perheissä.
Toinen juttu, mikä tuli hyvin ilmi on nämä suomalaisuudella ratsastavat Saarnit! On tyystin väärin korostaa toimintaansa "kokonaan suomalaisena järjestönä" jos yhteistyökumppanit ovat maailmalla mitä ovat.. Siis samoja mitä nämä pskat ruotsalaispuljutkin käyttävät! (Terveisiä vaan Roselle..)
"Kolmas lapsi maailmalle" hyvin paljastaakin, ettei Saarnienkaan toiminnassa voi luottaa yhteistyökumppaneihin. Niinpä!!! Maksat sitten mielipuolisesti tai paljon, niin arpapelistä on kysymys!! Ja, muitutuksena vielä: Lähettävä järjestö on vastuussa yhteistyökumppaneidensa toiminnasta ja korvausvastuullinen palveluvirheistä!!! - kolmas_lapsi_maailmalle
onko joku nähnyt jossain virallisia tilastoja vaihto-oppilaiden määristä ja keskeyttäneiden osuuksista ?
- 99prosenttiasuosittelee
Kuvitteletko tosiaan järjestöjen ilmoittavan tällaisia lukuja?? Järjestöjen ilmoittamat luvut voi jättää omaan arvoonsa, totuutta ne eivät kerro.
- Kolmas_laps_maailmalle
Asia liittyi erään toisen kirjoittelijan väittämään että tälläisiä lukuja löytyy - eli haluan varmistaa onko joku jostain löytänyt näitä lukuja (itse olen nähnyt YFU:n luvut muutama vuosi sitten ja keskeyttäneiden määrä oli yllättävän pieni)
- UskooKenHaluaa
Kolmas_laps_maailmalle kirjoitti:

Muutama vuosi sitten joku toimittaja oli tehnyt sellaisen kyselyn. Kyllä sekin täältä ketjuista löytyy jostain.
Huomionarvoista on se, että nuo luvutkin olivat järjestöjen itsensä ilmoittamia. Kukaanhan ei näitä pysty valvomaan ja järjestöihin ei kannata luottaa. - Aijaijaijai
UskooKenHaluaa kirjoitti:
Muutama vuosi sitten joku toimittaja oli tehnyt sellaisen kyselyn. Kyllä sekin täältä ketjuista löytyy jostain.
Huomionarvoista on se, että nuo luvutkin olivat järjestöjen itsensä ilmoittamia. Kukaanhan ei näitä pysty valvomaan ja järjestöihin ei kannata luottaa.Jonkun puolueettoman, korostan sanaa puolueeton, täytyisi tehdä kysely itse vaihtareille.
Sepä vasta olisikin mielenkiintoista. - Hommathoitoon
Kolmas_laps_maailmalle kirjoitti:
Asia liittyi erään toisen kirjoittelijan väittämään että tälläisiä lukuja löytyy - eli haluan varmistaa onko joku jostain löytänyt näitä lukuja (itse olen nähnyt YFU:n luvut muutama vuosi sitten ja keskeyttäneiden määrä oli yllättävän pieni)
Sekä keskeyttäneitten määrä että erotettujen määrä olisi mielenkiintoista tietää mutta mistä saa luotettavaa tietoa ? YFU luvut nähneille. YFU ei saa myöskään niin paljon valituksia kuin jotkut muut yritykset/järjestöt ja ne perheenvaihdot joista olemme tietoisia (muutamia vanhimman tyttären vaihtarikavereita ja ne vaihdot joista tiedämme täällä kotipuolessa (olimme mm väliaikaisperhe yhdelle joka vaihtoi perhettä ). Vaihdot hoidettiin asiallisesti ilman nuorien nöyryyttämistä ja haukkumisia jne. Huonosti hoidetut perheen vaihdot myös monen keskeytyksen takana!
- Nokkapokkaa
Tässä hyvä ketju sille, joka kyseli tästä järjestöstä! Eipä erityisen luotettavalta vaikuta. Pokkaa riittää Mikko Saarnella UP=universal players educationin puuhasedällä.
Miksi pitää olla samalla sedällä hieman eri nimisiä "yrityksiä"? - Ottdyöi
Näistä yksityiskouluista puheen ollen...
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/sarjamurhaaja-tyoskentelee-vapaaehtoisena-alakoulussa-kanadassa/6455604- huipputasoataas
Mikon "huipputasoisia" yksityiskouluja?
- Enluota
Ostaisitko käytetyn auton Mikko Saarnilta? En.
Lähettäisitkö lapsesi vaihtoon Mikko Saarnin kautta? En.
- Vuosiulkomailla
En jaksa lukea tätä koko ketjua enkä siksi kommentoi mitään jo sinne kirjoitettua. Haluan vain kertoa, että tyttömme oli UP:n kautta vuoden Kanadassa boarding schoolissa ja meidän osalta kaikki meni aivan loistavasti. UP: n toiminnan suhteen ei ole kuin hyvää sanottavaa ja koulu oli aivan huippukoulu sekä akateemisesti että urheilullisesti. Vuosi ulkomailla opettaa nuorelle todella paljon ja ehdottomasti suosittelen kaikille, joilla siihen vain on mahdollisuus.
- Valhettalisää
Ja lehmätkin lentää joo...
- Haiskahtaamikolta
Kuinka ylimielistä. Ei jaksa lukea eikä kommentoida, mutta kehua jaksaa.
- Heheheheheheheheh
Haiskahtaamikolta kirjoitti:
Kuinka ylimielistä. Ei jaksa lukea eikä kommentoida, mutta kehua jaksaa.
Niin mikkohan ei koskaan lue tätä palstaa eikä varsinkaan kommentoi kuin yhden kerran🙄.
- Satunnainenihmettelijä
Kyllä jollain näyttää olevan jotain henkilökohtasta kaunaa Mikko Saarnia kohtaan😁
- Nuortenhyväksi
Satunnainenihmettelijä kirjoitti:
Kyllä jollain näyttää olevan jotain henkilökohtasta kaunaa Mikko Saarnia kohtaan😁
En usko, että kyse henkilökohtaisesta kaunasta vaan halusta tuoda julki nuoria kyseenalaisiin paikkoihin rahasta välittävät tyypit ja kaikki pska mikä näihin vaihtarijärjestöiksi itseään kutsuvien bisnesten ympärillä tapahtuu...
- Nourtenhyväksi2
Aivan juuri niin Nuortenhyväksi.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3217635Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1771856
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161392- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91261Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j571186Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029