Minä olen hyvin toimeen tulevasta ns. piiloalkoholisoituneesta perheestä. Minä muistan toivoneeni, että minut haettaisiin kotoa pois johonkin paikkaan, missä ei olisi tarvinnut kuunnella tappelua, musiikinsoittoa öisin täysillä, äidin haukkumista. No, ei kukaan tullut. Ryhdyin rukoilemaan kun en muutakaan keksinyt, se jollain tavalla lohdutti.
No, kaikesta tuosta on vuosia ja tässä olen, perhetaustastani huolimatta. Lapsi on vahva. Vaan paljon on myös matkalla itsetuntemukseen tullut tehtyä itselleen väärin, hyviä ihmissuhteita katkennut, itsetunto on kovin, kovin hauras. Ei tuollaisen perheen jäljiltä ole helppo aloittaa omaa elämää.
Totta, että biologisia vanhempiaan rakastaa aina. Vaan joskus olisi helpompi rakastaa matkan päästä.
Voimia sijaisvanhemmille arvokkaassa tehtävässänne.
No, kaikesta tuosta on vuosia ja tässä olen, perhetaustastani huolimatta. Lapsi on vahva. Vaan paljon on myös matkalla itsetuntemukseen tullut tehtyä itselleen väärin, hyviä ihmissuhteita katkennut, itsetunto on kovin, kovin hauras. Ei tuollaisen perheen jäljiltä ole helppo aloittaa omaa elämää.
Totta, että biologisia vanhempiaan rakastaa aina. Vaan joskus olisi helpompi rakastaa matkan päästä.
Voimia sijaisvanhemmille arvokkaassa tehtävässänne.
Vastaukset 16
Vanhimmat
samanlaisia kokemuksia mulla kuin aiemmin kirjoittaneella.
asuin kanssa alkoholistivanhemman kanssa koko lapsuuteni ja kadehdin kaveriani joka oli huolittu lastenkotiin mutta minua ei,näin silloin lapsena ajattelin.
meidän sukulaiset kyllä tiesi tilanteemme mutta eivät uskaltaneet tehdä asialle mitään.
itse toivoi monesti että joku vaan tulisi ja veisi pois mutta näin ei käynyt.rakastin ja tänäpäivänäkin rakastan vanhempiani mutta uskon että jos minut olisi lapsena huostaanotettu ja esim.sijoitettu normaaliin perheeseen olisin selvinnyt pienemmillä ongelmilla ja ehjempänä ihmisenä tähän päivään.olisi ollut joku malli normaalista elämästä ja jotkut ihmiset joista olisin voinut ottaa mallia,nyt tälläistä mahdollisuutta ei ole koska vanhempieni valitsemalla "uralla"en halua jatkaa.joten pikkuhiljaa olen keräillyt lapsuudesta jääneet rippeet ja kasannut niistä elämälle eväitä.
Itse toivoin, että eroaisivat niin loppuisi ainainen viikonlopputappelu kapakkaillan päätteeksi.
Voitteko kuvitella pienen tytön pelkoa, kun sydän pamppaillen odottaa sängyssään, että koska vanhemmat tulevat kotiin ja rukoilee Jumalalta, että älä anna niiden tällä kertaa ruveta tappelemaan.
Rukouksiin ei koskaan vastattu, ehkä siksi olen nykyään ateisti.
Ei sitä kauhun määrää voi millään unohtaa, se muistuu vieläkin mieleen vaikka tapahtumista on jo vuosia aikaa.
Joskus jouduin itse menemään väliin; usein vanhemmat siitä rauhoittuivatkin, mutta onko se todella pienen tytön tehtävä...toimia erotuomarina känniläisten vanhempiensa välissä.
Asiaa häpesi niin kovasti, etten kenellekään kertonut.
Paitsi kerran, kun talvella keskellä yötä kävelin poliisiasemalle ja sain kuin sainkin sanottua, että äiti ja isä tappelee.
Onneksi poliisit ottivat pienen tytön puheen vakavasti ja Mustalla maijalla mentiin.
Kotona oli äiti huuli halki ja isä vietti loppuyön putkassa.
Omia lapsia saatuani olen päättänyt, etteivät he koskaan joudu vastaavaa kokemaan.
Tähän asti olenkin onnistunut.
Olen myös sijaisäiti....se "minä", joka tuolla alempana hieman kitkerästi kirjoitteli.
onko näin että minulla on kanssaeläjiäkin, sitä usein unohtaa että on muitakin samoin kokeneita. Itse olen koekenut toellakin saman elämän ja siihen kuului paljon väkivaltaa vanhempien välillä ja kaikenlaista piilottelua ja käähäilyä etteivät vain muut ihmiset kaikkea saisi tietää. Häpesin ja kärsin. Vielä aikuisenakin olen ajatellut miksi minulla eiv oinut olla juuri sitä oikeaa ja onnellista perhettä ja kotia, miksi kaikilla kavereilla oli? Oliko heillä? Mistäs sitä tietää kun niistä ei aina puhuta. Toimin itsekin sijaisäitinä kahdelle lapselle joilla on ko. tausta ja tunnen olevani oikealla "alalla". Aistin niin kovin helposti tunteet, ajatukset ja tarpeet joita lapsi kokee ja ymmärrän myös kuinka paljon hän omia vanhempiaan rakastaa vaikkakin he eivät voi tarjota hänelle sitä mitä pitäisi. Uskon että voin tukea lapsia heidän tuskassaan ja tarjota sen turvallisen ja onnellisen kodin joka minulta ja monelta muultakin on puuttunut.
Jaksamista meille!!!
Täällä myös sijaisäiti joka on itse rikkinäisestä kodista. Alkoholi oli siinä kodissa nro 1. Minä myös monesti toivoin että pääsisimme jonekin pois, mutta siellä vartuimme ja lähdimme yksi toisemme jälkeen omille siiville, kaikki alaikäisinä. Ei ollut hyvä olla siinä kodissa. Vanhempiani rakastan edelleen, vaikka äitiini jouduin panemaan vähäksi aikaa välit poikki jotta ymmärsi että todellakin olemme täysin itsenäiset toisistamme erilliset ihmiset.
Välillä nämä lasten biovanhempien tekemisest satuttavat henkilökohtaisesti. Tuntuu pahalta kun tietää miltä lapsista tuntuu. Miksi ihmiset ovat niin typeriä ja itsekkäitä???! Miksi ihmiset eivät välitä lapsistaan?! Tai kyllähän suurin osa taitaa välittää, mutta siitä jostain vielä enemmän =(
...lapsena sitä luulee ja uskoo että kavereiden kotona on asiat paremmin. Sehän siinä juuri onkin, että kukaan ei tiedä. Kun julkisivu on kunnossa, kukaan ei arvaa eikä usko..
On hyvä kun sijaisäidit nyt tunnustavat, että ovat rikkinäisistä kodeista itse. Kuitenkin on todella väärin se, että otatte sijaislapsia kantamaan ja elämään pois teiltä TEIDÄN ongelmanne, teette niin koska lapsi ei pysty vastustamaan ongelmienne siirtoa heihin. Näin ovelia on tosi sairaat. Sijaislapset pois joka iikalta heti, että heistä jäisi jotain ehjääkin.
Sijaislapsia tulee teille ehjistä ja hyvistä kodeista, sossut hommaa niitä teille, samat on taustat näillä sossuilla kuin teilläkin ja siksi niin paljon huostaanottoja. Katkerat sossut ja sijaisvanhemmat ei anna periksi vaikka heille oikea osoite olisi mielenterveyshoito. Siis sijaisvanhemmat ja sossut mielenterveyshoidon pariin.
Kuinka sairas on edellisen viestin kirjoittaja??
Kyllä ihminen joka on saman kokenut ja siitä selvinnyt on paras auttaja ja ymmärtäjä vastaavassa tilanteessa olevalle. Ei lapsia huostaanoteta liikaa vaan liian vähän. On olemassa asioita jotka eivät ole kunnossa huostaanotto käsittelyssä, mutta noin yleisesti, kyllä huostaanotto on niitä ihan viimeisempiä toimenpiteitä joilla yritettään antaa lapselle parempi lapsuus/nuoruus. Usein ihan liian myöhään puututaan.
kun tiedät kaiken niin hyvin, olisitko valmis ottamaan myös sijaisperheen omat biologiset lapset hoitoosi, tottahan hekin kärsivät äitiensä ongelmista siinä kuin sijaislapsetkin?
Luulenpa, että suurin osa meista on työstänyt ongelmansa ja kasvanut aikuiseksi ja ehjäksi sellaiseksi.
Sinulla sen sijaan tuntuu olevan todella pahoja ongelmia itsesi kanssa...oletko tosissasi koskaan ajatellut hoitoon menemistä?
Sinulle en kyllä omia lapsiani antaisi.
Voisi kyllä toisaalta olla mielenkiintoista vaihteeksi kokeilla sitä katkeroituneen bioäidin elämää, saisin panetella ja haukkua mielin määrin, arvostella sinua ja perhettäsi kaikista mahdollisista asioista ja heittäytyä todella hankalaksi.
Niinkuin sinä epäilemättä teet, jos lapsesi on huostaanotettu.
sijaislapsista, jotka tulevat ehjistä ja hyvistä kodeista:
>SUOMI-PROJEKTI
RIKOLLISUUS JA VANKILAT
Kun ihmiselle ilmaantuu nuorena tai aikuisena erilaisia ongelmia, kuten paniikkihäiriö, masennus, anoreksia, bulimia, loppuun palaminen yms., niiden sanotaan olevan sairauksia, joita hoidetaan. Usein näiden sairauksien katsotaan aiheutuneen lapsuuden kokemuksista tai ainakin lapsuuden oletetaan vahvasti vaikuttaneen niiden syntyyn.
Kun sitten traumaattisen lapsuuden seurauksena ihmisestä tulee esimerkiksi väkivaltainen muita kohtaan, se nähdäänkin pääasiassa vain rikollisuutena, jonka tekijää pitää rangaista. Asian traaginen tausta jää joko vähäiselle huomiolle tai kokonaan huomiotta.
--------------------------------------------------------------------------------
Joutuuko suomalainenkin yhteiskunta maksamaan "järkyttävän hinnan" siitä, ettemme osaa opettaa lapsiamme siihen, että huonolla käyttäytymisellä on seurauksensa? Me maksamme jo nyt
...
Perheväkivallasta koituu kunnille 90 miljoonan euron vuosikulut
- Helsingin Sanomat 18.6.2002
--------------------------------------------------------------------------------
Kriminaalipsykologi ja tutkija Jaana Haapasalo (Jyväskylän yliopisto) kirjoittaa muiden tutkijoiden kanssa Sosiaalilääketieteellisessä aikakausilehdessä 1998:53:3-14 julkaistussa artikkelissa Lapsen fyysisen kaltoinkohtelun riskitekijöitä muun muassa: ”Lapsen kaltoinkohtelu voi sisältää fyysistä, psykologista ja seksuaalista väkivaltaa ja lapsen tarpeiden laiminlyöntiä. Fyysinen väkivalta voi olla vakavuudeltaan eriasteista vaihdellen läimäytyksistä kidutukseen.
… Lasten kaltoinkohtelu on siten Suomessa ajankohtainen aihe yhtä hyvin kuin Yhdysvalloissakin, jossa suuri osa vanhemmista turvautuu lasten ruumiilliseen kuritukseen …
Psykologisella väkivallalla tarkoitetaan lapsen hyljeksintää, pelottelua, nöyryyttämistä, eristämistä, epäsosiaalisten käyttäytymismallien juurruttamista, epätarkoituksenmukaisia vaatimuksia ja monenlaista sanallista väkivaltaa (Hart, Brassard ja Karlson 1996). Psykologisen väkivallan esiintyvyyttä on vaikea arvioida, koska se usein kytkeytyy muihin väkivallan muotoihin ja koska sen mittaaminen on muita väkivallan muotoja tulkinnanvaraisempaa.
Seksuaalinen väkivalta voi käsittää vihjailuja, ehdotuksia, koskettelua, pakottamista seksuaaliseen toimintaan, lapsen kaupallista hyväksikäyttöä ja seksuaalista sadismia …
Laiminlyönti voi kohdistua ravintoon, terveydenhoitoon, hygieniaan, vaatetukseen, turvallisuuteen, valvontaan, emotionaalisiin tarpeisiin, koulunkäynnin järjestämiseen ja kasvatuksellisiin malleihin. Kaikkia mainittuja kaltoinkohtelun muotoja voidaan pitää lapsen kehityksen riskitekijöinä, kun riskitekijällä tarkoitetaan kielteisen, haitallisen tai epätoivottavan lopputuloksen esiintymisen riskiä lisäävää tapahtumaa."
90 prosentilla vangeista ongelmainen lapsuus
Lapsen hakkaaminen ja henkinen väkivalta siirtyy herkästi sukupolvelta toiselle.
Lapsen kotonaan kokema väkivalta saa hänet herkästi turvautumaan nyrkkiin myöhemmässä elämässään.
Kotiolojen merkityksestä lapsen tulevaisuudelle kertonee jotain sekin, että peräti 90 prosenttia nuorista vangeista on lapsuudessaan tarvinnut lastensuojelun apua ja 52 prosenttia on joutunut huostaanotetuksi.
Psykologian tohtori Jaana Haapasalon Suomen Akatemialle tekemästä tutkimuksesta käy ilmi, että hyvin usein vankien lapsuudesta paljastuu raakaa pahoinpitelyä, lapsen laiminlyöntiä sekä vanhempien alkoholismia.
Tutkimuksen huolestuttavin havainto on Haapasalon mukaan se, että ongelmat näyttävät siirtyvän sukupolvelta toiselle: monen lastensuojelua tarvinneen vangin vanhemmat ovat omassa lapsuudessaan olleet lastensuojelun kohteita.
- Tarvitaan poikkeuksellinen onnenpotku, että lapsuudessaan paljon pahoinpidelty onnistuu katkaisemaan väkivallan kierteen ja olemaan pahoinpitelemättä lapsiaan tai vaimoaan, Haapasalo arvioi.
- Turun Sanomat 8.6.2001.
Perhetaustalla yhteys aikuisiän mielenterveyshäiriöihin
Aikuisiän mielenterveyshäiriöt ja rikollisuus voivat liittyä lapsuuden perheen tekijöihin. Tämä ilmenee lääketieteen lisensiaatti, psykiatrian erikoislääkäri Liisa Kemppaisen väitöskirjasta. ...
Tyttöjen aikuisiän rikollisuutta ennustavaksi merkittäväksi tekijäksi taas osoittautui isän puuttuminen perheestä. Myös äidin raskaudenaikainen tupakointi näytti liittyvän tyttöjen aikuisiän rikollisuuteen.
- Turun Sanomat 10.11.2001
Vangit kärsivät aiempaa enemmän vakavista mielenterveysongelmista
Lastensuojelun asiakkaiksi päätyneiden vankien suhteellisen suuri osuus ei yllätä vankimielisairaalan ylilääkäriä Hannu Lauermaa.
...
Lauerman mukaan moni vanki on elänyt lapsuutensa varsin kaoottisissa olosuhteissa. Vanhempien päihteiden käytön ohella arkea on leimannut normaalin elämänrytmin puute.
- Vankilaan joutuvat ovat kokeneet rajua osattomuutta jo lapsesta saakka. Läsnäoleva ja ohjaava vanhemmuus on näissä perheissä väistynyt ja tilalle on tullut yleinen keinottomuus puuttua asioiden kulkuun ja omaan tilanteeseen. Elämästä on saattanut esimerkiksi kokonaan uupua normaali syklisyys vuorokausirytmistä alkaen, Lauerma kertoo.
- Turun Sanomat 8.6.2001.
Oikeus siis määrää rangaistuksen. Tietääkseni mikään laitos ei ainakaan nykyisellään pyri systemaattisesti tarjoamaan rikollisille apua ja hoitoa, joka kohdistuisi niihin psyykkisiin ongelmiin ja tuskaisiin olotiloihin, joita helpottaakseen tai kestääkseen henkilö ajautuu (valitsee) rikolliseen toimintaan.>
Ja jos vajavaisilla älynlahjoillasi mitään ymmärsit, edelliset sijaisäidit jotka kirjoittelivat tähän, eivät olleet itse joutuneet kokemaan fyysistä väkivaltaa, vaan lähinnä todistamaan aikuisten välistä tappelua.
Mutta sinunhan näyttää olevan mahdoton mitään ymmärtää, kun päässä kiertää vain yksi ajatus: sijaisvanhemmat ovat pahoja, sijaisvanhemmat ovat pahoja, sijaisvanhemmat ovat......
Hoitoon mars!
Siis nämä vangit ovat olleet sijoituslapsia.
Sijaiskodissa vammautuneita. Sopii haukkua vain, totuus ei muuksi muutu. Sensijaan tunnut olevan sairautesitunnoton. Ellet mene hoitoon ja saa vaikka mielialalääkkeitä, ei kiukkusi laannu kuin väliaikaisesti siirtämällä omat ongelmasi lapsiin jotka taas ovat syyttömiä sinun kurjaan lapsuuteesi. Hoksasitko?
Voisit lukea aluksi vaikka Martti Paloheimon kirjan Kotivammaiset, sen lukee kerralla ja pääset jyvälle.
Kysymykseesi voisinko ottaa sinun lapsesi hoitooni olen sitä mieltä että annat sijoituslapset pois ja keskityt perheesi kanssa sinun hoitamiseesi, lapsesi/lastesi tilanne paranee ja ehkä miehesikin lakkaa katselemasta aidan toiselle puolelle. Niin siinä nimittäin tulee käymään, muussa tapauksessa miehesi on vätys.
Mee hoitoon, ja äkkiä!
on jonkun ihmisen todellisuudentaju pahasti hämärtynyt kun viitsii tuollaista edes kirjoittaa ja vielä väittää sijaislapsien tulevan hyvistä ja ehjistä kodeista sijaisperheisiin,ei taida ihmisparka edes tietää mikä on ehjä ja hyvä koti,se on hänenmielestään kait sitten sellanen missä juodaan,tapellaan,pieksetään toisiaan jne koska pääsääntoisestihän sijaislapset huostaanotetaan tälläisistä ongelmista kärsivistä perheistä.
eipä tuohon kannata enää kommentoida kun ihminen tuon kirjoituksen takana on niin pihalla että tuskin se mitään hyödyttää.
Ensinnäänkin suurin osa sosiaalityöntekijöistä tulevat hyvin koulutetuista perheistä. niistä ehjistä kodeista.Sijaisvanhemmat ovat yleensä perheitä joilla asiat on hyvin että he myös jaksavat omiensa lisäksi hoitaa ja ottaa vastuun myös toisten lapsista.Ehjästä perheestä ei lapsia pois oteta. Lapsesta kyllä näkee kun voi huonosti. Jotkut sijaiskodit voivat olla huonoja vieläkin, mutta nykyisin kontrolli on kyllä parempi. Jos itse on rikkinäisestä kodista niin varmaan osaa ymmärtää lasta ja myös lapsen tunteita omia vanhempiaan kohtaan.
Ei kai kaikkiin asiattomuuksiin tarvi vastata? jos ihminen selvästi on sekaisin, on kai se parempi antaa olla...Ei se selittämällä parane
tuli laitettua tämä viestini, hetken mielijohteesta. Näitä muidenkin saman kokeneiden viestejä lukiessa tuli ihan sellainen olo kuin se minussa kauan sitten itkenyt lapsi olisi saanut seuraa ja turvaa toisista saman kokeneista. Hassu tunne.
Joku kirjoitti negatiivisesti omien tunteiden siirtämisestä sijaislapsiin...tuskinpa vaan. Tunnetasolla sitä elää lapsien kautta korkeintaan niin, että iloitsee toisen ilosta ja hyvästä olosta, sekin voi tehdä omassa itsessä jotain hieman ehjemmäksi. Tuskin omien traumojen läpikäyminen tulee ensimmäisenä mieleen, niinhän usein omat vanhempamme tekivät meille, senhän sitä siis juuri haluaa välttää. No, jokainen ymmärtää nämä asiat tavallaan, vaan tosiasia on se, että lapsia kohdellaan joissain kodeissa kaltoin. Ja on hyvä asia, että heille on tarjota siinä tapauksessa kannustavia ja täysjärkisiä aikuissuhteita tilalle. Ei kai sellaisten tarvetta voi kukaan kieltää?
Jos sijaisäidillä olisi omia traumoja läpikäymättä, ei tätä rumbaa jaksaisi varmasti.
Kun omat traumat on läpikäyty, kääntyy ne voimavaroisksi, mitä näiden lasten kanssa tarvitaan.