Huolestunut

Ex puolisoni yritti itsemurhaa lääkkeillä ja kaljalla huuhteli pillerit alas kurkusta kuulemani mukaan on miettinyt pidempään jo itsemurhaa. Meillä on lapsia yhteishuollossa vuoroviikko järjestelyllä.

Hän pääsi sairaalasta heti seuraavana aamuna pois ja lastensuojelusta otettiin yhteyttä minuun aamulla kyseisen asian tiimoilta.

Lasten parasta ajatellen lasten lähihuoltajuus siirtyisi etävanhemmalle tässä tapauksessa minulle. Kuitenkaan muuttamatta tapaamisia edellyttäen että ex lähihuoltajalla on tuetut tapaamiset kunnes on oikeasti selvää että hänen jaksamisensa on kohdillaan voisimme katsoa huoltajuus asiaa uudestaan jos tarve tähän on silloin.

Taustaa työpaikka kiusaaminen, avioero, masennus avioeroa ennen ja jälkeen myös. sukulaisen kuolemaa.

Edelleen välitän hänestä olimme kuitenkin pitkään avioliitossa.

En syytä häntä tai ole vihainen lähinnä huolissani hänen ja lasteniturvallisuudesta, kuitenkin esimerkki tapauksia on suomessa missä toinen on vienyt lapset ja itsensä ensimmäisen yrityksen jälkeen rajanyli mistä ei ole paluuta.

Olen ollut yhteydessä lastensuojeluun ja kriisipäivystykseen ja alan ammattilaisten kanssa keskustellut miten toimia tässä tilanteessa.

Lastensuojelusta sanottiin kerran viikkoon on palaverit jossa päätetään milloin asiaan puututaan mutta eivät sanoneet voinko pitää lapset luonani siihen asti kun tämä tapaaminen on. Joudun viemään toiselle vanhemmalle lapset joka on juuri yrittänyt riistää henkeään. Mistä kohtaan tälläinen käytös takaa lapseni turvallisuuden taikka saatika sitä onko lapset elossa seuraavana päivänä. Luottamus putosi nollaan kun hän yritti itsemurhaa.

Hän sanoi ettei hänellä ole muuta sisältöä elämään kuin lapset ja työ. eron jälkeen, kuitenkin hän itse haki avioeron.

Itse jatkoin elämääni eteenpäin ja rakensin elämäni itseni varaan ja lapseni on iso-osa elämääni ja minä heidän elämää. Itsellä on myös uusi kumppani jonka kanssa voin jakaa elämäni surut ja huolet ja lapsetkin tykkää hänestä koskaan uusi puolison ei ole yrittänyt korvata ex-puolisoani. Enkä hyväksyisikään jos yrittäisi sitä koska heillä on toinen vanhempi minun lisäkseni joka asuu nyt vaan eriosoitteessa.

Kysymys:

Miten te toimisitte minun asemassani?

p.s. Huomatkaa etten tieten tahtoen laittanut sukupuoltani tähän.
9227
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat
  • Minä ottaisin täyden vastuun lapsista tuossa tilanteessa. Olet ilm. Virallisesti etä-isä, vaikka lapsesi ovat sinulla vuorovikkoina. Jos oikeuteen joutuisit asiasta, kukaan ei sinua lapsikaappauksesta syyttäisi tuossa tilanteessa. Lasten turvallisuus on nyt tärkein, ei mikään muu! Antaisitko itsellesi anteeksi, jos jotain tapahtuisi?

    Äänestä

Jotain tuollaista olen miettinytkin kumminkin keskustellut viran omaisten kanssa ja he ovat sanoneet että jos olen yhtään huolissani tilanteesta niin pitää soittaa välittömästi kun hän tulee hakemaan lapsia.

Ja en. en kikinä antaisi anteeksi sitä itselleni jos lapsille tapahtuisi jotain.

Äänestä

Miten ex ei päätynyt osastolle yrityksen jälkeen? Se, täällä päin on ainakin tapana. Tuttavani on yrittänyt itsemurhaa kolme kertaa ja on aina joutunut osastolle useaksi viikoksi.

Äänestä

sitä tässä ihmetelläänkin miks ei, mutta kaipa täällä etelässä on kaikki niin täyttä ja välinpitämättömyys suuressa osassa elämää.

kummastuneena ihmeissään ja selvittelen asioita enemmän ja mitä enemmän selville saan sitä enemmän kysymyksiä tulee mieleen.

Selvisi vielä että hän on miettinyt sitä useasti.

joka ikinen kerta kun olen vienyt lapset hänelle niin olen kysyny mitä kuuluu...
Hänen vastaus on aina ollut ihan hyvin menee. sit tapahtuu tällästä, siihen vielä kun lisätään sellanen asia että yritti lakasta pöydänalle tän tapauksen. ettei puhuta kellekkään. niin lähipiirini alkoi hyssyttelemään asiaa ja sanoo koita ymmärtää että hänen on paha olla.

Juu kyllä ymmärrän että kun lapset on minun luona niin hänellä on ikävä lapsia.
ja totta kai toisinpäin myös itsellä ikävä lapsia kun ovat hänen luonaan.

Mutta mikä oikeuttaa ihmisen noin itsekeskeiseen ratkaisuun. jos yrittää saada itselleen lapset kokonaan.

Ei sen niin pitäisi mennä että pitää antaa lapset sellaselle vanhemmalle joka on henkisesti epävakaa ja on yrittänyt riistää oman elämän pois.

sitä vanhempaa kyllä pitää tukea mutta ei hyväksyä hänen tekoaan mutta kuitenkaan ei myöskään tuomita.

Kun muistelen eron alkua ja mitä sen johdosta tehtiin.

Itse hain apua itselleni lapsille jopa tarjosin hänelle mahdollisuutta lähteä keskustelemaan ulkopuolisen kanssa solmumme auki jotta ei heijastu jatkossa uusiin suhteisiin. Ei kelvannut hänelle. ei toista voi pakottaa ottamaan apua vastaan jos tämä ei sitä halua.

itse hoidin eroahistuksen ja muut ajatukset kasaan eron aikana ja sen jälkeenkin keskustelemalla psykologin kanssa. nyt katson asioita erikantilta kun erosta tuli virallinen. ystävänikin ovat huomanneet positiivisen muutoksen mielialassani. itsellä siis asiat olosuhteisiin nähden hyvin päiväkerrällaan ja viikko suunnitelmat puolen vuoden tähtäin ja viiidenvuoden tähtäimessäkin on paljon valoa.

Ja lapset kuuluu elämääni isona osana sitä ja itse kuulun lasteni elämään.

kerron kuinka kävi tässä asiassa myöhemmin. Ihmettelen suuresti jos lähihuoltaja saa pitää lähihuoltajuuden itsemurhayrityksen jälkeen.

Äänestä

Pisti vain silmään, että kirjoitat yhdyssanat erikseen ja useita erikseen kuuluvia sanoja yhteen. Miksiköhän?
No sait tuolla minut kuitenkin lukemaan tarinasi loppuun, vaikkakin vain tällaisen epäoleellisuuden vuoksi. :D

Äänestä

luki ja kirjoitus häiriöinen kun olen :(

Olen pahoillani kirjoitusvirheistä mutta asian sisältö kuitenkin on tärkein.
Vaikka kieliopillisesti ei olisikaan kohillaan.

Äänestä

Aika saatu viranomaisia siis tapaamaan.

Sanon vaan ei kauhean hyvältä näytä tämä tilanne.
Tässä selvittänyt asioita enemmän ja enemmän.

Mitä enemmän saan selville sitä enemmän huominen huolestuttaa.

Äänestä

Tämä yhteiskunta on kovin kummoinen jopa asianajaja oli tätä mieltä että isällä on silti huonot mahdollisuudet saada lähihuoltajuus itselleen vaikka äiti joka on yrittänyt itsemurhaa ei ole isän mielestä enään lähihuoltajan arvoinen eikä kenenkään mielestä joka on isän tuntenut pitkään kumma juttu että äiti on se jota hyysätään vaikka hän tekee noin itsekeskeisen teon silti isää rangaistaan siitä että hän on todella huolissaan lastensa hyvinvoinnista ja henkisestä kehityksestä epävakaan vanhemman luona.

Mielenkiintoista...

Joten jatketaan tilanteen selvittelyä menen vaikka korkeimpaan oikeuteen tässä asiassa jos on pakko.


Lapsetkin haluavat olla isän luona ja heitä harmittaa palata äidinluo.
Isä silti sanoo lapsille että äiti rakastaa heitä ihan yhtäpaljon kun isä. Vaikka isä ei luota enään äitiin ollenkaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huolissaan kirjoitti:

Ex puolisoni yritti itsemurhaa lääkkeillä ja kaljalla huuhteli pillerit alas kurkusta kuulemani mukaan on miettinyt pidempään jo itsemurhaa. Meillä on lapsia yhteishuollossa vuoroviikko järjestelyllä.

Hän pääsi sairaalasta heti seuraavana aamuna pois ja lastensuojelusta otettiin yhteyttä minuun aamulla kyseisen asian tiimoilta.

Lasten parasta ajatellen lasten lähihuoltajuus siirtyisi etävanhemmalle tässä tapauksessa minulle. Kuitenkaan muuttamatta tapaamisia edellyttäen että ex lähihuoltajalla on tuetut tapaamiset kunnes on oikeasti selvää että hänen jaksamisensa on kohdillaan voisimme katsoa huoltajuus asiaa uudestaan jos tarve tähän on silloin.

Taustaa työpaikka kiusaaminen, avioero, masennus avioeroa ennen ja jälkeen myös. sukulaisen kuolemaa.

Edelleen välitän hänestä olimme kuitenkin pitkään avioliitossa.

En syytä häntä tai ole vihainen lähinnä huolissani hänen ja lasteniturvallisuudesta, kuitenkin esimerkki tapauksia on suomessa missä toinen on vienyt lapset ja itsensä ensimmäisen yrityksen jälkeen rajanyli mistä ei ole paluuta.

Olen ollut yhteydessä lastensuojeluun ja kriisipäivystykseen ja alan ammattilaisten kanssa keskustellut miten toimia tässä tilanteessa.

Lastensuojelusta sanottiin kerran viikkoon on palaverit jossa päätetään milloin asiaan puututaan mutta eivät sanoneet voinko pitää lapset luonani siihen asti kun tämä tapaaminen on. Joudun viemään toiselle vanhemmalle lapset joka on juuri yrittänyt riistää henkeään. Mistä kohtaan tälläinen käytös takaa lapseni turvallisuuden taikka saatika sitä onko lapset elossa seuraavana päivänä. Luottamus putosi nollaan kun hän yritti itsemurhaa.

Hän sanoi ettei hänellä ole muuta sisältöä elämään kuin lapset ja työ. eron jälkeen, kuitenkin hän itse haki avioeron.

Itse jatkoin elämääni eteenpäin ja rakensin elämäni itseni varaan ja lapseni on iso-osa elämääni ja minä heidän elämää. Itsellä on myös uusi kumppani jonka kanssa voin jakaa elämäni surut ja huolet ja lapsetkin tykkää hänestä koskaan uusi puolison ei ole yrittänyt korvata ex-puolisoani. Enkä hyväksyisikään jos yrittäisi sitä koska heillä on toinen vanhempi minun lisäkseni joka asuu nyt vaan eriosoitteessa.

Kysymys:

Miten te toimisitte minun asemassani?

p.s. Huomatkaa etten tieten tahtoen laittanut sukupuoltani tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu