En tiedä, mille palstalle tämän asian esittäisin, mutta laitetaan nyt tänne. Meillä on tilanne, että olen raskaana, mutta emme asu lapsen isän kanssa yhdessä, emmekä todennäköisesti tule asumaan lapsen synnyttyäkään. Seurustelemme kylläkin (ainakin toistaiseksi).
Tuli puheeksi lapsen sukunimi, ja tilanteessamme minulle on itsestäänselvää, että lapsi saa minun sukunimeni. Mies on kuitenkin toista mieltä. Nimilakia luettuani olen ymmärtänyt, että jos emme pääse asiasta yhteisymmärrykseen, lapsi saa automaattisesti minun nimeni. Minua kuitenkin vaivaa, miten tuo eripura asiasta tulee vaikuttamaan esim. ristiäisten järjestämiseen ym. virallisten asioiden hoitamiseen lapsen syntymän jälkeen, jos jyrään oman tahtoni läpi asiassa vastoin lapsen isän tahtoa.
Kun emme ole naimisissa, emmekä edes asu yhdessä ja koko suhteenkin ollessa epävarma, näen vain järkevimpänä, että lapsi on samanniminen minun kanssani. Miehen kanta on tunnepitoinen ja kumpuaa vanhoista perinteistä. Tässä tapauksessa vain en näe mitään syytä kunnioittaa nimiasiassa vanhoja perinteitä, kun perhetilanteemmekaan ei tule olemaan perinteinen. Jos olisimme ehjä perhe, olisin minäkin miehen nimen kannalla.
En varsinaisesti kaipaa neuvoa, miten asiassa toimia, koska meidän asiahan tämä on, mutta olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, miten vastaavista riitatilanteista on selvitty.
Tuli puheeksi lapsen sukunimi, ja tilanteessamme minulle on itsestäänselvää, että lapsi saa minun sukunimeni. Mies on kuitenkin toista mieltä. Nimilakia luettuani olen ymmärtänyt, että jos emme pääse asiasta yhteisymmärrykseen, lapsi saa automaattisesti minun nimeni. Minua kuitenkin vaivaa, miten tuo eripura asiasta tulee vaikuttamaan esim. ristiäisten järjestämiseen ym. virallisten asioiden hoitamiseen lapsen syntymän jälkeen, jos jyrään oman tahtoni läpi asiassa vastoin lapsen isän tahtoa.
Kun emme ole naimisissa, emmekä edes asu yhdessä ja koko suhteenkin ollessa epävarma, näen vain järkevimpänä, että lapsi on samanniminen minun kanssani. Miehen kanta on tunnepitoinen ja kumpuaa vanhoista perinteistä. Tässä tapauksessa vain en näe mitään syytä kunnioittaa nimiasiassa vanhoja perinteitä, kun perhetilanteemmekaan ei tule olemaan perinteinen. Jos olisimme ehjä perhe, olisin minäkin miehen nimen kannalla.
En varsinaisesti kaipaa neuvoa, miten asiassa toimia, koska meidän asiahan tämä on, mutta olisi kiva kuulla muiden kokemuksia, miten vastaavista riitatilanteista on selvitty.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Riita poikki, voita väliin ja sukunimeksi Jortikka.
Kirjoituksestasi päätellen suhteenne on ainakin tällä hetkellä vähän epävarmalla pohjalla. Näin ollen antaisin lapselle sinun (äidin) sukunimen.
Jos tilanne muuttuu matkan varrella, ja ehkä muutatte yhteenkin on mahdollista vaihtaa lapsen sukunimi (niinkuin sinunkin, jos menette naimisiin).
Onko erillään asuminen yhteinen päätöksenne, vai miksi epäilet yhteenmuuton mahdollisuutta? Oletteko seurustelleen kauan, vai onko suhde vasta aluillaan?
Vuoden verran ollaan seurusteltu, eikä raskaus ollut suunniteltu. Yhteisesti epäröimme yhteen muuttoa, osaksi käytännön hankaluuksien takia (molemmilla kaksi kouluikäistä lasta edellisistä liitoista), ja osaksi henkilökohtaisten eroavaisuuksiemme ja ristiriitojen takia. Lapsen isä haluaisi olla osa lapsen arkea ja osallistua hänen elämäänsä, mikä tietysti olisi lapsenkin kannalta paras, mutta minä pelkään niitä hankaluuksia, mitä mahdollinen riitatilanne nimiasiassa voi aiheuttaa. Aion kuitenkin pitää kiinni siitä, että jos emme ole perhe lapsen syntyessä, hän saa minun sukunimeni. Minun mielestäni se on käytännöllistä ja luonnollista siinä tilanteessa.
Ei kannattas kaekkien hunsvottiloihen kanssa niitä lapsia tehä!!!!!!
Lapsi on yhtälailla isän kun sinunkin... jos lapsi kuitenkin pääasiassa asuu sinun luonasi, ja varmaan myös virallisestikin asuu sinun luonasi, olisi vain reilua että ainakin lapsella olisi isän nimi... se olisi varmaan tärkeää isälle... isähän voi myös yhtälailla vaatia lasta asumaan hänen luonaan pääsääntöisesti mutta varmaan kokee että se taas on sinulle tärkeää... mutta tää nyt on vain mun mielipide...
lapsen huoltajuus on häntä vatsassaan 9 kk kantaneella äidillä automaattisesti eikä äidin ole pako suostua (eikä myöskään pidä) yhteishuoltajuuteen miehen kanssa joka ei ole naisen oma puoliso tai edes kiinnostunut asumaan yhdessä.nimen ei pitäis olla noin tärkeä asia, mutta kaikestahan voi aina halutessa tapella jos on oikein hölmö ja yksinkertainen, eikä merkkaa muu kuin mikä on omaa, lapsesta viis.isällä joka on sitoutunut parisuhteeseen ja perheeseen on oikeus huoltajuuteen, muussa tapauksessa lapsen huoltaja on äiti ja tätä on hyvin vaikea kumota.
Ensinäkin nimiasia on vähäpätöinen asia huoltajuuden rinnalla. Sä pidät lapsen huoltajuuden ja ohjat käsissäsi etkä anna piirun vertaa tuolle miehelle nyt periksi.
Pidät nyt vain pääsi ja ajattelet järjelläsi. Jos miehelle lapsen nimi on jo noin helvetin tärkeä, mitenkähän kypsästä ihmisestä onkaan kyse? Asutte erillänne, eikö mies olisi halunnut pitää teistä edes huolta ? Jos päädytte naimisiin tilanne on eri, mutta lapsen takia sinuna en menisi sitä lukemani perusteella tekemään.Pidä huoltajuus ja lapselle sun nimi. Isällä tapaamisoikeus, sinulla ohjat!
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi tänä tasa-arvon aikana vielä pidetään isän nimeä jotenkin parempana kuin äidin. Lapsellahan on aina sukunimi syntyessään ja se on sama kuin äidillä. Miksi nimi pitäisi lähteä jonkun vanhan kaavan mukaan muuttamaan isän nimeksi? Ei miehen nimi tee lapsesta mitenkään "parempaa" eikä lähennä isää ja lasta, jos ei muita tekijöitä ole.
Omat kaksi lasta ovat syntyneet avoliitossa ja näin ollen heillä on äidin nimi. Lapset ovat jo kyllä aikuisia, mutta minä äitinä olin se, joka vei lapset neuvolaan, kouluun yms, ja silloin oli kätevämpää, että minulla ja lapsillani oli sama sukunimi. Ei perheessämme koskaan käyty sukunimestä vääntöä. Lapset hoidettiin yhdessä ja yhdessä ollaan oltu jo 30 vuotta.
sukunimi on aina kaikilla lapsilla sama yleensä.
paitsi jos edellisillä lapsilla on isänsä sukunimi.