Vuodenaikoja

Vuodenaikoja

Hiihtokausi jäi Ukkohallan lumille
Vappukin meni ilman viuhkaa ja viinaa
Nyt jo matkalla kesälaitumille
lapsuuden kotiin, siihen toiseen

Halot kannan tulet sytytän
Syöttövettä haen, lämmitän
Puita lisään hiillosta kohennan
Sähköt kytken vettä putkiin pumppaan
Sulatan talven jään

Tiluksia katselen kierrän
kuljen joen rantaa
Nousen vaaran laelle
Lintuja katselen, kiikaroin taivaallekin
jos on onnekas voi nähdä
kotkan lennon

Seison lapsuudenkotini raunioilla
sen ensimmäisen
Muuttolinnut palanneet
sinisorsa telkkä tavi kuikka uikku lokki
liitää sinisuohaukka rantaniityn yllä
Kaksi joutsenta järven selällä

Lapasuolla kyy kulkijaa säikähtää
mättäälle kiepille kiertyy
otus tuo nahkansa luonut
katsoo kevättä
samein silmin

Kuljen lapsuuden koulutietä
polkua tuota, kauan sitten kadonnutta
lapsuuteni kotiin, siihen toiseen
Tuvassa jo kotoisen lämmintä

Puttaalla punainen tupa ja perunamaa
Pensasaidat leikkaan, haravoin pihamaan
Kasvimaalla jyrsin möyrin
siemenet maahan laitan, taimet istutan
Kastelen, kitken
pihasaunaa lämmitän


Kanootti lipuu Näljänkäjoen pintaa
siima vettä halkoo, äkkiä vapa taipuu
terävähampainen peto vaappua puree
vetää kiskoo ui, taistelee
viimein väsyy, luovuttaa, haaviin vaipuu
joutuu ruokapöytään, ihmispedon

Kanootti lipuu Näljänkäjoen pintaa
vilunväreitä selkäpiissä
veden pinnalla keltainen lehti
ilmassa jo syksyn merkki

Sihahtaa kiuas kotisaunan, sen toisen
lämmittää löyly lauteilla istujaa
Luukun lasin läpi katsoo liekki
illan hämärää

Keittiön pöydällä lasissa punaista viiniä
Kaksi jänistä loikkii pihamaan poikki
hyppii pomppii, istuu kuuntelee
haistaa maistaa syö
Tämän kesän poikasia ovat
Näkeekö kevättä, niistä kumpikaan

Kylässä paljon autiotaloja
raivaajat rakentajat pois lähteneet
monet heistä, rauhan laitumille
Jäljellä vain, hiljaisuus

Kärry kiinni auton perässä
pressun alla lava takkapuita täynnä
Kuorman päällä kanootti kumollaan
kiinni köytettynä könöttää, odottaa
Huomenna lähden pois

Puttaalla punainen tupa ja perunamaa
Tuvan keittiössä pakastin käyntiin hyrähtää
Sisus täynnä herukoita mustikoita
mansikoita porkkanoita puolukoita
Talven varoiksi, mitä lie

Jo ajat sitten vienyt tuuli lehdet puista
Ei sula enää öinen kuura
tulee tuisku lumipyry
Jo valkoisena maa
huomenna voitelen sukset
076
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pimpara kirjoitti:

Vuodenaikoja

Hiihtokausi jäi Ukkohallan lumille
Vappukin meni ilman viuhkaa ja viinaa
Nyt jo matkalla kesälaitumille
lapsuuden kotiin, siihen toiseen

Halot kannan tulet sytytän
Syöttövettä haen, lämmitän
Puita lisään hiillosta kohennan
Sähköt kytken vettä putkiin pumppaan
Sulatan talven jään

Tiluksia katselen kierrän
kuljen joen rantaa
Nousen vaaran laelle
Lintuja katselen, kiikaroin taivaallekin
jos on onnekas voi nähdä
kotkan lennon

Seison lapsuudenkotini raunioilla
sen ensimmäisen
Muuttolinnut palanneet
sinisorsa telkkä tavi kuikka uikku lokki
liitää sinisuohaukka rantaniityn yllä
Kaksi joutsenta järven selällä

Lapasuolla kyy kulkijaa säikähtää
mättäälle kiepille kiertyy
otus tuo nahkansa luonut
katsoo kevättä
samein silmin

Kuljen lapsuuden koulutietä
polkua tuota, kauan sitten kadonnutta
lapsuuteni kotiin, siihen toiseen
Tuvassa jo kotoisen lämmintä

Puttaalla punainen tupa ja perunamaa
Pensasaidat leikkaan, haravoin pihamaan
Kasvimaalla jyrsin möyrin
siemenet maahan laitan, taimet istutan
Kastelen, kitken
pihasaunaa lämmitän


Kanootti lipuu Näljänkäjoen pintaa
siima vettä halkoo, äkkiä vapa taipuu
terävähampainen peto vaappua puree
vetää kiskoo ui, taistelee
viimein väsyy, luovuttaa, haaviin vaipuu
joutuu ruokapöytään, ihmispedon

Kanootti lipuu Näljänkäjoen pintaa
vilunväreitä selkäpiissä
veden pinnalla keltainen lehti
ilmassa jo syksyn merkki

Sihahtaa kiuas kotisaunan, sen toisen
lämmittää löyly lauteilla istujaa
Luukun lasin läpi katsoo liekki
illan hämärää

Keittiön pöydällä lasissa punaista viiniä
Kaksi jänistä loikkii pihamaan poikki
hyppii pomppii, istuu kuuntelee
haistaa maistaa syö
Tämän kesän poikasia ovat
Näkeekö kevättä, niistä kumpikaan

Kylässä paljon autiotaloja
raivaajat rakentajat pois lähteneet
monet heistä, rauhan laitumille
Jäljellä vain, hiljaisuus

Kärry kiinni auton perässä
pressun alla lava takkapuita täynnä
Kuorman päällä kanootti kumollaan
kiinni köytettynä könöttää, odottaa
Huomenna lähden pois

Puttaalla punainen tupa ja perunamaa
Tuvan keittiössä pakastin käyntiin hyrähtää
Sisus täynnä herukoita mustikoita
mansikoita porkkanoita puolukoita
Talven varoiksi, mitä lie

Jo ajat sitten vienyt tuuli lehdet puista
Ei sula enää öinen kuura
tulee tuisku lumipyry
Jo valkoisena maa
huomenna voitelen sukset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu