Meidän perheen joulutradiitiot

Perheemme reissus

Millaisia jouludratiittioita teillä on? Minäpä kerron meidän suurperheen joulunvietosta. Näin joulun jälkeen vasta tosin. Mutta tiedän jo etukäteen mitä ensi jouluna tapahtuu. Meillä kun on niin valtavasti tradiittiioita, jotka pysyy vuodesta toiseen, että lapset jo kiusoittelee ja nauraa (varsinkin lihava ja ilkeä Pentti-poikamme) että kohta meillä mennään sekuntiaikataululla, että saadaan suoritettua joulu kunniallisesti läpi ja tutun kaavan mukaan ja vielä päivitettyä plögiin. Meillä on porukkaa niin paljon, etten ole vuosiin enää pysynyt laskuissa, ketä perheeseemme kuuluu ja siksi osa porukasta jää pois, tai on huomaamattamme kuollut. Tai sotkeutuu kanojen kanssa. No nyt se tradiittio. Ensi jouluna joulumme menee suunnilleen näin:

Me ahtaudumme taas koko porukka Pariisiin matkalle. Ollaan vuokrattu niin suuri hotelli, että mahdutaan kaikki siihen. Koko perhe eli minä, mies kaikki lapset (myös aikuistuneet) miniät vävyt, appi-vanhemmat, serkun täti, naapurit, ja näiden koirat. Kahdeksanvuotias (muistaakseni) poikamme Kyösti ei ole perheen keskuudessa erityisen suosittu. Tai oikeastaan koko ajan joku on haukkumassa häntä ja syrjimässä. Kun ahtaudutaan matkalle, me unohdamme kiireessä Kyöstin kotiin.

Laitettiin nääs Kyösti tuhmuuden takia vintille nukkumaan yöksi ennen Pariisiin lähtöä nukuttiin sitten pommiin koko konsistenssi. Kukaan ei huomaa mitään. Mutta Kyösti ei tästä masennu vaan riemuitsee kun pääsee vähäksi aikaa rauhaan perheestämme ja tdariittioistamme, hän kun toivoi joulupukilta että katoaisimme planeetalta. En ihmettele tätä. Hän saa nyt syödä mitä haluaa, katsoa telkusta mitä haluaa klo 14.45 , pelata yksin mono-gamiaa 15.20 ja muutenkin tehdä mitä huvittaa. Hän myös seisoo tuolin takana ja laulaa Enkeli taivaan klo 16.21. Ikävä vain, että tradiittinion mukaan Kyöstille aikoo tehdä jotain jäynää ja ryöstää sukukalleutemme eli maalipurkit Kakolasta karannut rosvopari Martti ja Harri, jotka kyttäävät pimeässä lähtöämme Pariisiin klo 3.00.

Martti on muka ovelampi rosvoista ja Harri taas se tyhmä. Veijo päättää hoidella nuo nilkit itse. Kyöstiä muuten pelottaa myös naapurisamme asuva lapiomurhaaja, Ransu-setä. Viksu Kyösti laittaa ikkunaan pahvikuvat pyörimään levysoittimimen avulla klo 20.02 ja rosvot luulee, että ne on oikeita ihmisiä. Sitten rosvot tulevat sisälle, ja Kyösti laittaa heille ansoja: jäädyttää rappuset ja laittaa maalipurkkeja kattoon, jotka putoaa rosmojen päähän. Rosmot loukkaantuvat pahasti, ja viimein lapiomurhaaja Ransu tuleekin apuun.

Sitten me muistetaan lentokoneessa vasta, että herranjumala (sama tietenkin ruotsiksi ;)) ), Kyösti-poika ei olekaan mukana ja yksi meistä lähtee sitten kotiin äkkiä. Se olen kai minä. Saan kyytiä milloin keneltäkin, välillä koko orkesterilta. Meillä on mukavan jouluinen ja huoleton tunnelma. Siis ihan mahtavaa ja Suuri Salaisuus, kuin Fort Knoxissa konsanaan, tai jossain sielläpäin Alaskaa. Kyöstipä fiksuna poikana laittaa myös lapiomurhaaja-Ransun asiat kuntoon noin kello 12.54, sillä Ransu ei olekaan oikea lapiomurhaaja (menitte lankaan! vai? heh hee) vaan muuten vaan sulkeutunut.

Seuraavankin joulun osaan ennustaa! Meidän trariittiomme on niin samankaltaisia vuodesta toiseen.Kyösti-poikamme tulee aika suurella todennäköisyydellä joko Pielaveden teboilille tai New Yorkiin kun ollaan taas reissussa. Hän eksyy lentokentällä muusta porukasta. Onneksi Kyöstille jää iskän Visa, millä hän pääsee tekemään ostoksia ja kirjautumaan hulppeaan hotelliin, missä syö ja juo taas traditioiden mukaan ja pelaa Vesserbisseria, Monogamiaa ja Tvisteriä, joka on pienempienmieleen. Samalla hän käy hevosajelulla ja syö suklaata seisten tuolin takana.

Yllättävää kyllä, (ette varmaan arvanneet tätä!!) samat rosmot Harri ja Martti on taas Kyöstin huolena, kun nämä veijarit meinaavat ryöstää lelukaupan kassan. Mutta meidän Kyösti on niin fiksu ja neitsyt marian suojeluksessa ja niin kovassa konsistenssissa, että se selviää rosmoista taas, ja pistää ne telkien taakse. Kaiken kukkuraksi Kyösti vielä laittaa kodittoman naisenkin asiat kuntoon. Sitten tulee jouluyö.

Mitä dratiitioita teillä on jouluna?

3

239

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Perheemme reissus

      Meitän perheeseen kuuluu siis
      Raili,18w
      Rauno 17w
      Terttu 16w
      Helvi, 15w
      Tauno:14w
      Pentti ,13w
      Lutja, 12w
      Köysti,11w
      Jurri ja Jallu kaksospojat 10w
      Veijo,8w
      Tenho,6w
      Timitri,3w
      Lyyli, 2w
      Uolevi 0,5 v

      ei muista enempää.

    • Käyn niin kateeksi

      Mulla on ihan semmonen olo kuin olisin ollut mukana joulussanne itsekkin. Ihan melkein silmissä kuin filminä nään teidän kirkuvan Kyöstin ja rosmot murtautumassa kellariin ja naama täynnä lasinsiruja. On se teidän Köysti sitten fiksu poika, vaikka vietti joulun yksin kotona.

    • Eli Kottero

      Ennen en kadehtinut ketään mutta nyt olen alkanut kadehtia suunnattomasti teidän joulujanne. Harmi, että meillä ei ole lainkaan noin hienoa joulua. En olekkaan tavannut koskaan perhettä josta on tehty oikein pari elokuvaakin. Jatko-osat 3 ja 4 ei tosin olleet hyviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1330
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      842
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      730
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      252
      622
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      597
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      574
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      570
    Aihe