Jos jollakin on kokemusta urheiluopistoista niin olisin kiinnostunut tietämään et, minkalaiset pääsykokeet niissä yleensä on tai onko jotain tiettyä ikää minkä ikäisenä olisi hyvä lähteä edes koittamaan
Vastaukset 2
- liivalainen
Hei!
Ensin on tehtävä valinta haluaako opiskella liikuntaneuvojaksi (liikunnan ohjauksen perustutkinto, LPT) vaiko liikunnanohjaajaksi (AMK). Liikuntaneuvoja on toisen asteen tutkinto, eli pohjakoulutkseksi riittää peruskoulu. Liikunnanohjaajaksi valmistava koulutusohjelma puolestaan on 3. asteen, joten ennen sitä täytyy valmistua joko lukiosta tai ammattikoulusta. Liikunnanohjaajia valmistuu siis ammattikorkeakoulusta.
Nämä edellä mainitut seikat vaikuttavat tietenkin siihen ikään, koska voi hakea. Ts. jos haluaa liikunnanohjaajaksi, on ennen ammattikorkeaa suoritettava 2. asteen tutkinto, jossa useinmiten menee se 3 vuotta. Liikunta-alaa pääsee opiskelemaan tosiaan jo peruskoulun jälkeenkin eli yleensä 16 -vuotiaana, jos päätyy havittelemaan liikuntaneuvojan tutkintoa. Alaikärajaa ei mielestäni ole. Mitä nuorempana hakee, sitä aiemmin tulee valituksi pääsykokeissa ja tätä kautta pääsee opiskelemaan ja töihin sitten aikanaan.
Liikunta-alalle on paljon hakijoita, joten alan opiskelupaikat ovat usein työn takana. Pääsykokeisiin osallistuu yleensä moninkertainen määrä sisälle otettujen määrään verrattaessa, joten usein valituksi tulee vasta useamman yrityksen jälkeen.
Pääsykokeet vaihtelevat kyseessä olevasta urheiluopistosta ja opintoasteesta riippuen. Liikunnanohjaajaksi (AMK) voi valmistua tietojeni mukaan 4 eri ammattikorkeasta. Liikuntaneuvojia (LPT) Suomessa puolestaan koulutetaan 10:llä urheiluopistolla. Sammalla urh.opist. järjestettävät AMK:n ja LPT:n kokeetkin poikkeavat yleensä toisistaan.
Pääsykokeissa mitataan yleensä hakijan fyysistä kuntoa ja liikunnallisia taitoja erilaisten liikuntatestien avulla. Pääsykokeet sisältävät useita eri lajeja. Hakijan ei tarvitse olla huippu-urheilija, vaan tasainen suorittaminen ja monipuolisuus ovat usein tärkeämpiä. Yleisesti määritellen liikuntatesteihin voi kuulua seuraavia tehtäviä: pallon kuljetus, uinti (hyppy sukellus uinti), rytmiikka (esim. nopeasti opetettu askelsarja), telinevoimistelu (kuperkeikkaa, kärrynpyörää, käsilläseisontaa, kieppiä), loikkatesti (esim. vauhditon pituus), kestävyys kuntoa miittaava juoksutesti, motoriikan testaus (esim. pallon kiinniotto) jne.
Liikuntatestien lisäksi hakijan soveltuvuutta mitataan yleensä myös ohjaustuokion avulla. Useimmiten hakijalle annetaan muutama min. aikaa valmistautua ohjaukseen ja tutustua välineisiin, jonka jälkeen tämä pitää liikunnnallisen ohjaustuokion annetusta aiheesta.
Joissakin tapauksissa pääsykokeisiin sisältyy myös haastattelu tai ryhmäkeskustelu, joiden avulla pyritään selvittämään hakijan sosiaalisia taitoja ja valmiuksia alan opiskeluun. Pääsykokeissa on näiden osioiden lisäksi usein myös kirjallinen koe, jolla testataan hakijan motivaatiota ja perehtyneisyyttä alan aiheita käsittelevään pääsykoemateriaaliin.
Toivottavasti vastaus selvensi asiaa. Ei muuta kuin rohkeasti pääsykokeissiin ja jos mahdollista niin kannattaa hakea useampaankin kerralla, niin mahdollisuudet sisälle pääsyyn lisääntyvät! Eikä pidä luovuttaa vaikkei ensimmäisellä kerralla tärppää, niin se on käynyt useille sisään jo päässeillekkin. Kannattaa aina kokeilla! Tuolta voi pääsee näkemään myös jotakin:
https://verkkokurssille.fi/liikuntaneuvoja-opiskelijan-vinkit-urheiluopiston-paasykokeisiin/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran77788Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?144760- 57666
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47654Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25653Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46634- 44587
- 31531
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20513Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä27511Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27506- 6466
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee402462Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭77445- 30436
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 363420En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39404- 36392
Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä
Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole3390- 28384