Tottumattomana alkohololijuomin, kysyn näin raivorittiina, mihin tällaisia juomia käytetään. Sain saksalaiselta ystävältäin Baijerista t ällasen tummanvihreen linjakkaan pullon, nimi on Redbreast,. Mitä mie sen kans teen. Uskallanko jalojuomaa maistaa.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No irkkukahvia tietenkin! Itse kyllä nauttisin laadukkaan irkun sellaisenaan ilman vettä tai jäitä!
Edesmennyt Margaret Thatcher paukautti suoraan kerran, että whiskypaukku antaa woimaa, jota hienostorouvien punssit eivät anna.
UKK:lla oli mieliwhiskynsä, jonka nimeä en nyt muista. Ostin sitä, onneton viime vuonna lahjaksi velipojan päiville.
Eilinen päänsärky ohrapirtelöistä oli sen verran tanakkaa, etten uskaltanut enää tänään yhtä paljon maistella.
Tunnetuin tapa nauttia viski lienee juoda se jäiden kera, on the rocks. Monien mielestä tämä kuitenkin pilaa erityisesti laadukkaiden viskien aromit ja tekee niistä katkeran makuisia. Kylmä myös turruttaa makuhermoja. Toisaalta jo ennestään katkeran makuisia, usein halpoja viskejä, kylmyys ja jäästä sulava vesi saattavat hieman parantaa. Jos viskiä halutaan laimentaa siihen voidaan sekoittaa hieman puhdasta lämmintä vettä. Parhaimmillaan se avaa viskin makua. Veden lisääminen voi olla erityisesti tarpeen tynnyrivahvuisille viskeille (ns. barrel strength, cask strength, natural cask strength), jotka usein ovat liian vahvoja (noin 60 prosenttia) sellaisenaan nautittavaksi jo pelkän alkoholipitoisuutensa vuoksi. Single malt -viskejä ei kannata maistella suorasta juomalasista (engl. tumbler), vaan ylöspäin kapenevasta aromilasista (snifter), joka tuo aromit paremmin esille. Myös sherry copita -tyyppinen lasi sopii mainiosti. Nykyisin on saatavilla ns. Glencairn lasi, joka tulppaanin muotoisena ja tukevapohjaisena on oivallinen nautiskelijoiden lasi.
Viskejä voidaan käyttää myös drinkkien pohjana. Tunnetuin ja helpoin lienee viskikola, jota on saatavana myös valmiina tölkeissä. Viskejä voidaan käyttää myös liköörien pohjana. Tunnetuimpia lienevät irlantilaisiin viskeihin pohjautuvat kermaliköörit Baileys Irish Cream ja Saint Brendan’s. Yleisin tapa maailmalla lienee juoda viski joko soodaveden tai kolajuoman kanssa. Jälkimmäinen on suosittu juoma mm. Yhdysvaltojen etelävaltioissa. Hyvin suosittu ja yleinen tapa on juoda viski oluen kanssa erikseen tai oluen seassa.
Sus laittoi kirjoittajaksi suin ihailija ja kopioi sitten Wikipediasta Baarikaappi / Raaka-aineet / Käyttö, suoraa tekstiä omanaan.
Tätä
"Tunnetuin tapa nauttia viski lienee juoda se jäiden kera on the rocks. Monien mielestä tämä kuitenkin pilaa erityisesti laadukkaiden viskien aromit ja tekee niistä katkeran makuisia. Kylmä myös turruttaa makuhermoja. Toisaalta jo ennestään katkeran makuisia, usein halpoja viskejä, kylmyys ja jäästä sulava vesi saattaa hieman parantaa. Jos viskiä halutaan laimentaa siihen voidaan sekoittaa hieman puhdasta lämmintä vettä. Parhaimmillaan tämä avaa viskin makua. " jne
http://fi.wikibooks.org/wiki/Baarikaappi/Raaka-aineet
Kekkonen oli tykästynyt ainakin Chivas Regaliin. Sanoi sen olevan parhaimmillaan raakana.
Liekö tuo vuosikerta whiskejä. Kai niitäkin koten konjakeissakin.
no kiitos, helekutin hyvää olkin olikin i ihan ´raakana´ , katotaa m mulla , sood , siis aamulla vaikutusyaa, vaikurusta, vaikyrysta., vaikutusta.
http://www.bing.com/videos/search?q=fado youtube&docid=4618486955905104&mid=EF0840AA2C503E0264BEEF0840AA2C503E0264BE&view=detail&FORM=VIRE1#view=detail&mid=9A671F808767E38F8A0B9A671F808767E38F8A0B
Kaikki nämä kukatkin Snulle !
Obrigada, ihan riisuttuna tunnen olevani.
Viskit ovat sellaisenaan ihan paikallaan, kuten konjakitkin.
Sopiva lämpötila, ei liian kylmää, koska kylmä tappaa aromit.
Hiukan heilutellen lasia, aromin tuoksut nenään ja juoma maistuu täydellisesti.
Olen joskus saanut punssia jossa oli viskiä, galvadosta ja sitruuna teetä, makeutettuna rypälesokerilla. Ei kuumaa, mutta sopivan lämmintä.
Punssit ovat muutoinkin kiva tapa sekoitella makuja ja mausteita,
Ei ole vain yksi tapa punssillakaan, eikä vain Punssia pullosta.