Kadonnut

Se oli kadonnut. Olin aivan ymmälläni sen oikullisuudesta, jollaista ominaisuutta sillä ei tähän päivään asti ole ollut. Aina kun olen silmäni avannut, se on ollut siinä, jos nyt ei aivan siinä niin ainakin hetken etsimisen päässä.

Minä luulin tuntevani sen kuin omat taskuni, mutta tutkittuani ne, en tiennyt että minulla oli taskussani juuri ne asiat joita sieltä sittemmin löytyi. Katselin kapineita ja kolikoita kädessäni, enkä tiennyt miksi minulla oli vieraan maan rahoja hallussani, olinko tulossa ulkomailta vai menossa sinne, tuskin. Kyllä minä muistaisin jos näin olisi, kyllä minä tietäisin todellakin jos näin olisi. Mutta missä se on. Rahat minä voin aina asettaa kahvikuppiin johon kerään tarpeettomia rahoja, siellä ei ole vielä yhtään rahaa, mutta minä ajattelin aloittaa tänään, koska tänään on erityisen huono päivä koska en löydä sitä mistään.
Minä en voi käsittää tätä. Miten jokin sellainen voi kadota jonnekin. Ehkä minun olisi matkustettava pois, tyhjennettävä koko kuppi yhdellä kertaa ja suunnattava jonnekin satamaan josta lähtisi laiva etelään, tai junaraiteille, josta lähtisi juna pohjoiseen. En tiedä kuitenkaan voinko lähteä ilman sitä. Miten minä voisin olla ilman sitä. En tiedä.

Asuntoni ei kertonut minulle mitään. Sen seinät olivat suorat ja vaiti, vähätaiteelliset ja karsitut kaikesta siitä jota siinä ei kai koskaan ole ollutkaan. En voi muistaa. Olen asunut tässä niin vähän aikaa ja jo nyt minulla on tämä ongelma. On kai luonnollista että uusissa paikoissa on uudenlaisia ongelmia.

Astelin asuntoni lävitse ja jouduin ymmälleni, en tuntenut sitä omakseni vaan minulle vieraaksi kyhäelmäksi jonkin toisen asuntoa. Lohduttauduin sillä että olin täällä niin uusi. Enhän tuntenut ketään heistä jotka asuntoani rauhantahtoisesti piirittivät joka suunnalta. He olivat turvallisesti seiniensä takana ja olivat vaiti. En ollut nähnyt heistä vielä ketään vaikka olin asunut täällä jo kauan – vai vasta hetken. En muista. En voi muistaa. Ja minne minä sen kadotin.

Ehkä sen kadotti jokin heistä joita en ole koskaan edes tavannut, joku heistä jotka piirittävät minua hyväntahtoisesti. Ehkä joku oli piloillaan sen vienyt pois ja jättänyt minut ihmettelemään ja syyttelemään itseäni. Ei kai. Eihän asuntooni pääse sisään ilman avaimia, joten on mahdotonta tulla tänne sisään tekemään sellaista – paitsi tietenkin yleisavaimella.
Minä en tiedä saako sellaista sitten omaan käyttöönsä kukaan, eihän sellaista voi antaa kenelle tahansa, johan nyt varkaudet ja haitanteko lisääntyisivät aivan sietämättömiin mittoihin näin toimittaessa.
Juuri tällaisen takia avaimia annetaan vain joillekin harvoille ja luotettaville ihmisille jotka eivät hukkaa niitä.

Voiko sellaisen hukata. Eihän kukaan ihminen voi olla niin täydellinen etteikö joskus jotain hukkaisi. On varmaankin tapahtunut jonkinlainen inhimillinen virhe. Se on voinut olla aivan harmiton sattuma tai haaveri. Tuskinpa kukaan näin luotettava ihminen voisi olla niin leväperäinen ja huolimaton että jättäisi avaimensa ulko-oven lukkoon roikkumaan ja menisi itse sisään. Ei, ei! Tällaisten tapaturmien ehkäisemiseksi on keksitty nuo teräsketjut jotka eivät katkea vaikka niitä vetäisi kaikin voimin. Sellainen on mahdotonta, vain lukkorengas saattoi vääntyä ja antaa periksi. Kauheaa. Niin sen täytyy olla. Rengas on pettänyt ja avain on tippunut maahan. EI , ei! Siitä kuuluisi kilaus. Ehkä kantaja on kuuro, tai sitten yleisavaimen haltija on kolkattu puistossa ja häneltä on viety koko avainnippu. Kamalaa. Kai mies on saanut apua.
Hehän ovat yleensä miehiä, koska miehet ovat vahvempia kuin naiset, siksi heitä ei kolkata niin usein kuin naisia. Kauheaa! Yleisavaimen haltija on ollut nainen. Voi ihmisparkaa. Minun on häntä surku. Makaa jossain verissään ja tajuttomana ja apua vailla. Kauheaa! Minun on soitettava heti poliisille. He saavat ottaa roistot kiinni…Ei! Ensin tietenkin ambulanssi, olinpa minä tyhmä. Voi minua tyhmää…Eihän poliisi nyt voi auttaa kolkattua naisparkaa puistossa. Ainoastaan ambulanssimiehet voivat häntä auttaa. Mutta onko tärkeämpää ensin löytää ne minun varastetut avaimeni.
Ehkä roistot ovat jo juosseet niin pitkälle että he ovat ennättäneet herättää poliisissa epäilyksiä ja ovat joutuneet jo putkaan. Oikein hyvä. Minä voin soittaa aivan rauhassa ambulanssin. ..mutta minne minä sen puhelimeni laitoin…kiirehän tässä jo on. Ei tässä voi todellakaan aikailla….Puhelin! Missä pirussa se on!
5378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olenko varma olemassaolostani? En enää aikoihin. Aluksi olin, elin, hengitin. Söin, nukuin ja nauroin. Mutta sitten tuli joku, jotain, joskus. Vei minut.

Etsikää minut, olen täällä, koneessani jumissa. Tuo joka näppäimiä painaa, on vain kuva jonka heijastan saadakseni ääneni kuuluville...

Fucoo, mainio teksti, kuljin mukana tuolla pimeässä puistossa kolkattua naisrukkaa etsien. Puhelimesi on siinä koneesi oikealla puolella. Siinä puhelimet tuppaavat olemaan... meillä koneihmisillä...

Äänestä

Löysin yhden mielenkiintoisen lauseen: "On kai luonnollista että uusissa paikoissa on uudenlaisia ongelmia." En tiedä liittyykö siihen sen suurempaa viisautta, mutta se toimii yhteydessään.
Tarinan loppupuolisko oli varsinaista puskafarssia! (huomaa huutomerkki.)

Äänestä

Ei ylimaallinen teksti, mutta hauska lukea. Tyyli jotenkin joltain toiselta vuosikymmeneltä. Kun luen uudestaan, alan ajatella tätä parodiana Kafkan ja kumppaneiden angsti- ja toiseuskuvauksista.

"Juuri tällaisen takia avaimia annetaan vain joillekin harvoille ja luotettaville ihmisille jotka eivät hukkaa niitä."

Olipas hassu loppu.

Äänestä

Ei loistava eikä loppuun asti hiottu, mutta mukavaa luettavaa.

Voisit kyllä käyttää kysymysmerkkejä vähän rohkeammin. Kysyvät virkkeet tarvitsevat sellaisen peräänsä ja niiden avulla voi myös haastaa lukijan miettimään tekstin sisältöä.

Äänestä
  • Tosiaan! Eihän tekstissä ole yhtään kysymysmerkkiä (???). Mistäköhän moinen johtuu. Kyllä mä yleensä sitä käytän, enkö käytäkin?

    Kiitti vinkistä.

    Mä en osaa näitä hioa kirjoittamisen jälkeen yhtään miksikään. Yleensä luen tekstin kerran lävitse ja poistan sieltä suurimmat järjettömyydet ja toisinnot - moneen kertaan käytetyt samat sanat; jostakin lauseesta tulee jokus tässä vaiheessa todella naurettavan hauska, kun etsin yhdelle ainoalle, neljään kertaan käytetylle sanalle neljä erilaista synonyymiä. Koittakaahan joskus.

    Hiomisesta mä teille sanoisin sen verran: että mä kerran kaukana lapissa tapasin jänkhällä erään miehen. Hänellä ja mulla oli kalavehkeet mukana, joten tempastiin siinä illalliseksi muutama harri ja avattiin sormet rasvassa Stroh-pullo naama nuotion loimossa. Yleensä tuolla ei kerrota ollenkaan kaikille niille harvoille vastaantulijoille mitään työ- tai seurapiiriasioista, mutta nytpä tuo kaveri kertoili minulle kivistä.

    Mä kiinnostuin valtavasti asiasta hänen kaivelessa rinkastaan kaikenlaisia kiviä siihen käteeni puhellen samalla ammatistaan jota harjoitti. Minä katselin kiviä kädessäni ja tunsin että ne olivat kiviä - mutta hänelle ne eivät olleet kiviä vaan jotain ihan muuta. Hän katseli niiden sisään ja hioi näkemänsä esiin suurella ammattitaidolla, lopulta otti valmiin kiven sormiensa otteeseen ja käveli ikkunan eteen katsoen sen lävitse onnistuneeseen unelmaansa.

    Minusta hänellä on hieno ammatti.

    Kun mä kömmin sitten parin viikon kuluttua kotiin, saunoin ja join öltsin lueskellen meilejäni, niin tuo kaveri Inarin takamail.ta tuli mieleen ja mä kirjoitin ensimmäisen sivun galleriaani - galleriaan joka käsittelee kaikenlaisia luonnontilaisia ihmisiä.

    :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Fucoo kirjoitti:

Se oli kadonnut. Olin aivan ymmälläni sen oikullisuudesta, jollaista ominaisuutta sillä ei tähän päivään asti ole ollut. Aina kun olen silmäni avannut, se on ollut siinä, jos nyt ei aivan siinä niin ainakin hetken etsimisen päässä.

Minä luulin tuntevani sen kuin omat taskuni, mutta tutkittuani ne, en tiennyt että minulla oli taskussani juuri ne asiat joita sieltä sittemmin löytyi. Katselin kapineita ja kolikoita kädessäni, enkä tiennyt miksi minulla oli vieraan maan rahoja hallussani, olinko tulossa ulkomailta vai menossa sinne, tuskin. Kyllä minä muistaisin jos näin olisi, kyllä minä tietäisin todellakin jos näin olisi. Mutta missä se on. Rahat minä voin aina asettaa kahvikuppiin johon kerään tarpeettomia rahoja, siellä ei ole vielä yhtään rahaa, mutta minä ajattelin aloittaa tänään, koska tänään on erityisen huono päivä koska en löydä sitä mistään.
Minä en voi käsittää tätä. Miten jokin sellainen voi kadota jonnekin. Ehkä minun olisi matkustettava pois, tyhjennettävä koko kuppi yhdellä kertaa ja suunnattava jonnekin satamaan josta lähtisi laiva etelään, tai junaraiteille, josta lähtisi juna pohjoiseen. En tiedä kuitenkaan voinko lähteä ilman sitä. Miten minä voisin olla ilman sitä. En tiedä.

Asuntoni ei kertonut minulle mitään. Sen seinät olivat suorat ja vaiti, vähätaiteelliset ja karsitut kaikesta siitä jota siinä ei kai koskaan ole ollutkaan. En voi muistaa. Olen asunut tässä niin vähän aikaa ja jo nyt minulla on tämä ongelma. On kai luonnollista että uusissa paikoissa on uudenlaisia ongelmia.

Astelin asuntoni lävitse ja jouduin ymmälleni, en tuntenut sitä omakseni vaan minulle vieraaksi kyhäelmäksi jonkin toisen asuntoa. Lohduttauduin sillä että olin täällä niin uusi. Enhän tuntenut ketään heistä jotka asuntoani rauhantahtoisesti piirittivät joka suunnalta. He olivat turvallisesti seiniensä takana ja olivat vaiti. En ollut nähnyt heistä vielä ketään vaikka olin asunut täällä jo kauan – vai vasta hetken. En muista. En voi muistaa. Ja minne minä sen kadotin.

Ehkä sen kadotti jokin heistä joita en ole koskaan edes tavannut, joku heistä jotka piirittävät minua hyväntahtoisesti. Ehkä joku oli piloillaan sen vienyt pois ja jättänyt minut ihmettelemään ja syyttelemään itseäni. Ei kai. Eihän asuntooni pääse sisään ilman avaimia, joten on mahdotonta tulla tänne sisään tekemään sellaista – paitsi tietenkin yleisavaimella.
Minä en tiedä saako sellaista sitten omaan käyttöönsä kukaan, eihän sellaista voi antaa kenelle tahansa, johan nyt varkaudet ja haitanteko lisääntyisivät aivan sietämättömiin mittoihin näin toimittaessa.
Juuri tällaisen takia avaimia annetaan vain joillekin harvoille ja luotettaville ihmisille jotka eivät hukkaa niitä.

Voiko sellaisen hukata. Eihän kukaan ihminen voi olla niin täydellinen etteikö joskus jotain hukkaisi. On varmaankin tapahtunut jonkinlainen inhimillinen virhe. Se on voinut olla aivan harmiton sattuma tai haaveri. Tuskinpa kukaan näin luotettava ihminen voisi olla niin leväperäinen ja huolimaton että jättäisi avaimensa ulko-oven lukkoon roikkumaan ja menisi itse sisään. Ei, ei! Tällaisten tapaturmien ehkäisemiseksi on keksitty nuo teräsketjut jotka eivät katkea vaikka niitä vetäisi kaikin voimin. Sellainen on mahdotonta, vain lukkorengas saattoi vääntyä ja antaa periksi. Kauheaa. Niin sen täytyy olla. Rengas on pettänyt ja avain on tippunut maahan. EI , ei! Siitä kuuluisi kilaus. Ehkä kantaja on kuuro, tai sitten yleisavaimen haltija on kolkattu puistossa ja häneltä on viety koko avainnippu. Kamalaa. Kai mies on saanut apua.
Hehän ovat yleensä miehiä, koska miehet ovat vahvempia kuin naiset, siksi heitä ei kolkata niin usein kuin naisia. Kauheaa! Yleisavaimen haltija on ollut nainen. Voi ihmisparkaa. Minun on häntä surku. Makaa jossain verissään ja tajuttomana ja apua vailla. Kauheaa! Minun on soitettava heti poliisille. He saavat ottaa roistot kiinni…Ei! Ensin tietenkin ambulanssi, olinpa minä tyhmä. Voi minua tyhmää…Eihän poliisi nyt voi auttaa kolkattua naisparkaa puistossa. Ainoastaan ambulanssimiehet voivat häntä auttaa. Mutta onko tärkeämpää ensin löytää ne minun varastetut avaimeni.
Ehkä roistot ovat jo juosseet niin pitkälle että he ovat ennättäneet herättää poliisissa epäilyksiä ja ovat joutuneet jo putkaan. Oikein hyvä. Minä voin soittaa aivan rauhassa ambulanssin. ..mutta minne minä sen puhelimeni laitoin…kiirehän tässä jo on. Ei tässä voi todellakaan aikailla….Puhelin! Missä pirussa se on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu