Onko kellään ystävyys muuttunut rakkaudeksi ja suhteeksi?
Itselläni on sellainen tilanne, että eräs ystäväni on tullut minulle niin tärkeäksi ja rakkaaksi. Olemme jo vuosia viihtyneet hyvin toistemme kanssa ja olleet paljon tekemisissä. Olemme samalla aaltopituudella. Minä olen eronnut miehestäni jo neljä vuotta sitten. Liitto ja ero oli raskas, en oikein jaksanut alkaa etsimään uutta suhdetta. Naisia minulla ei ole koskaan ollut, mutta olen vain jotenkin alkanut haaveilemaan heistä.
Ystävätterelläni on todealla vaikeaa omassa avioliitossaan, hän joutuu hoitamaan kodin ja lapset eikä mies tee muuta kuin moiti. Olen keskustellut hänen kanssaan ja pyrkinyt tukemaan, mutta hyvin hienovaraisesti, en ole halunnut laittaa omia mielipiteitäni hänen päähänsä. En voi kieltää etteikö ottaisi päähän miehen käytös.
Olen jo pitkään haaveillut ystävästäni ja jotenkin minusta tuntuu ettei se ole yksipuolista. Semmoiset pienet kosketukset ja hipaisut. Katseet ja sanat. Hän on älykäs nainen. En usko että ystävyytemme kärsisi jos ottaisin esille tunteeni vaikka ne olisivatkin yksipuolisia.
Haluaisin tietää, onko kellään käynyt niin, että ystävyys olisi muuttunut rakkaudeksi ja suhteeksi? Jotenkin olen semmoisessa oudossa tilassa, haluaisin niin kovasti mutta pelottaa.
Itselläni on sellainen tilanne, että eräs ystäväni on tullut minulle niin tärkeäksi ja rakkaaksi. Olemme jo vuosia viihtyneet hyvin toistemme kanssa ja olleet paljon tekemisissä. Olemme samalla aaltopituudella. Minä olen eronnut miehestäni jo neljä vuotta sitten. Liitto ja ero oli raskas, en oikein jaksanut alkaa etsimään uutta suhdetta. Naisia minulla ei ole koskaan ollut, mutta olen vain jotenkin alkanut haaveilemaan heistä.
Ystävätterelläni on todealla vaikeaa omassa avioliitossaan, hän joutuu hoitamaan kodin ja lapset eikä mies tee muuta kuin moiti. Olen keskustellut hänen kanssaan ja pyrkinyt tukemaan, mutta hyvin hienovaraisesti, en ole halunnut laittaa omia mielipiteitäni hänen päähänsä. En voi kieltää etteikö ottaisi päähän miehen käytös.
Olen jo pitkään haaveillut ystävästäni ja jotenkin minusta tuntuu ettei se ole yksipuolista. Semmoiset pienet kosketukset ja hipaisut. Katseet ja sanat. Hän on älykäs nainen. En usko että ystävyytemme kärsisi jos ottaisin esille tunteeni vaikka ne olisivatkin yksipuolisia.
Haluaisin tietää, onko kellään käynyt niin, että ystävyys olisi muuttunut rakkaudeksi ja suhteeksi? Jotenkin olen semmoisessa oudossa tilassa, haluaisin niin kovasti mutta pelottaa.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Jos tunteet voisi laittaa sivuun helposti, sanoisin että lähde menemään kun vielä ehdit. Mutta mikä lopulta merkitsee elämässä eniten. Lähdin vastaavaan tilanteeseen ja kaiken ihanuuden keskellä räjähti niin suuri pommi ettei sen jälkeen enää mikään tietämäni ollut enää sama. Lähtisinkö uudestaan, sairasta mutta ehkä, ehken kuitenkaan. Jos haluat ottaa riskin niin juttele ystäväsi kanssa yleisesti tämän tyyppisistä suhteista. Katso miten reagoi. Jos huomaat vastustusta, kerkeät vielä pitämään ystävyydestä kiinni.
Kannatan edellisen kommentoijan ehdotusta - kokeile varovasti. Joskus ystävän signaalit voivat olla aidosti vain platonista rakkautta, varsinkin kriisitilanteessa. Ja jos siinä tilanteessa tekee aloitteen muusta, saattaa ystävyyden jatkaminen olla hankalaa. Eli etene hyvin varovasti ja tarkkaile reaktioita, niin säilyy ainakin ystävyys ja läheisyys, vaikkei teistä paria tulisikaan.
Ja kuka tietää, voihan olla että tunne onkin molemminpuolinen. Mikäs sen ihanampaa olisikaan :). Tietysti sitten jos suhde jonain päivänä loppuu, loppuu helposti ystävyyskin. Nimimerkillä kokemusta on. Mutta kyllä se oli sen arvoista :).
On on. Jos siltä tuntuu, anna mennä. Jos on kypsistä ja suht täyspäisistä ihmisistä kysymys, niin asiat menevät suht mukavasti. Puhukaa asiat, myös mahd pelot jo alkuun selviksi ja olkaa toisillenne avoimia ja rehellisiä koko ajan. Jos sitten jotain on tullakseen, niin asiasta on keskusteltu jo eikä minkään pitäisi tulla ns. ikävänä yllätyksenä.
kerran käynyt näin ja oli viimeinen kerta. Poikki meni ja menetin ystävän. Siitä lähtien ystävät ystävinä. En sano kuitenkaan asian todellakaan olevan mahdoton, onhan tuossa hyvä ponnahduslauta, kun toista jo tuntee entuudestaan. Mutta suosittelen kuitenkin varovaisuutta, koska ystävyys on timanttiakin arvokkaampi asia.
Tuota olen itsekin pelännyt. Vitsin varjolla heitin naiskaverilleni kommenttia että eikö olisikin kaikista helpointa jos me vaan alettaisiin seurustelemaan keskenään (meillä molemmilla oli silloin ihmissuhdehuolia, kuten teilläkin. tosin olimme molemmat sinkkuja.). Sain kuitenkin tuolla mitään menettämättä selville, että kyseinen nainen ei ole kiinnostunut naisista sillä tavalla. Muunlaista kokemusta minulla ei vastaavasta tilanteesta ole. Toisaalta olin helpottunut, koska ystävyys säilyi, toisaalta pettynyt.
Kyllä on,olen jo pitemmän aikaa lukenut näitä juttuja ja ovat paljon helpottaneet oloani.Eli olen yli 40v.nainen,avioliitossa ja lapsia.Työn kautta tutustunut ikäiseeni naiseen,jolla myös lapsia,mutta eronnut. Uskomatonta näin jälkikäteen ,mutta olen rakastunut tähän naiseen,tunteeni häntä kohtaan ovat vahvat,vaikka välillä yritän kieltää kaiken ja ajattelen,että mitä hullutuksia...olen tunnustanut tälle naiselle,että tunnen enemmän kuin vain tavallinen ystävä,oli pakko,olin tukahtua.Hän otti kaiken vastaan yllättäen positiivisesti mun kannalta,hän sanoi ettei ystävyys tähän kipu ja hän halaa mua entiseen malliin ja näin on tapahtunutkin.Hieman vaivautuneisuutta on välillä töissä ha hän karttelee ettei istu mua vastapäätä kahvitauolla.Mutta hän kutsuu mua kylään kahville entiseen malliin ja juttelemme kaikesta,ei kylläkään tärkeimmästä eli meidän suhteesta.Tosiasiassa en tiedä missä mennään,toki olen kiitollinen ettei hän katkaissut meidän välejä kuulleessaan ,että olen fyysisessäkin mielessä hänestä kiinnostunut.Mutta vaikeinta tässä kaikessa on ollut se,että yhtäkkiä huomaa olevansa kiinnostunut naisesta ja haaveilevansa saavansa fyysisesti koskettaa naista ja tuntea naisen iho omalla iholla....
Tuntuiko susta, että hänelläkin oli samanlaisia tunteita sua kohtaan? Musta tuntuu, että mä en enää tiedä mistään mitään! Mä en edes tiedä, voilo ystävyys oikeasti jatkua, jos tunteet on yksipuolisia. Sen kyllä ymmärtää, jos pinnan alla kytee ja on enemmänkin ajan kysymys, koska roihahtaa. Mut yksipuoliset tunteet ja ystävyys, enpä tiedä onko mahdollista pitkän päälle.
Kiitos vastauksista. Pitäisi kai vaan rohkaistua ja ottaa asia puheeksi. Lauantaina oli onnistunut saamaan miehensä lapsineen appivanhemmilleen (mikä sinänsä oli ihme) ja tuli sitten luokseni. Kun avasin oven ja näin hänet siinä stressaantuneena minä halasin häntä oikein voimakkaasti ja silitin hänen hiuksiaan ja hän otti sen hellyyden vastaan.
Minun oma tyttäreni on kymmenvuotias joten emme silloin oikein voineet keskustella mistään hänen perheasioistaan, mutta kun sain oman lapseni nukkumaan menimme saunaan ja hän kertoi miten oli niin väsynyt ja tympääntynyt liittoonsa ja elämäänsä. Nämä nyt on juteltu läpi jo moneen kertaan, mutta kysyin mitä hän tahtoi elämältään eikä hän osannut sanoa muuta kuin että hän tahtoisi erota, mutta pelkäsi sitä miten pärjäis kolmen lapsen kanssa yksin vaikka tavallaan hän oli jo yksinhuoltaja sekä lapsilleen että miehelleen, että siinä mielessä ero vain helpottaisi tilannetta. Tavallaan se keskustelu pyörii ympyrää. Hän sanoikin, että puhutaan jostain muusta ja kysyi, että mitäs oikein minun elämään kuuluu kun aina vaan hänen ongelmistaan puhutaan ja kiitti myös siitä, että olen jaksanut kuunnella häntä.
En oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. "Olen rakastunut sinuun ja haluan sinut vierelleni". Sen sijaan sanoin, että olen tyytyväinen, että erosin aikanaan, mutta toisaalta olisihan se kiva jakaa elämä jonkun toisen kanssa,johon hän sitten, että kyllä sinä vielä hyvän miehen löydät ja sanoi, että minä olen hyvännäköinen ja että minulla on kaunis vartalo.
Oli jotenkin kaksijakoinen tunne. Vartalon kehuminen tuntui ihananalta, mutta se että hän sanoi että löydän miehen jotenkin romutti kaikki haaveeni.
Joimme vielä vähän viiniä ja juttelimme ja sitten kävimme yöpuulle. Hänelle oli ihan ok nukkua parivuoteessani kanssani. Höpöttelimme vielä sängyssä jonkin aikaa ja minä silittelin häntä varovaisesti, mutta hän ei juurikaan osoittanut mitään hellyyksiä, vaikka on aiemmin välillä ollut paljonkin koskettelemassa ja suoraan sanottuna lääppimässä (mistä minä olen ollut haltioissani).
Jotenkin kaikki vaikuttaa selvältä ja luulen, että häntä ei sitten kiinnosta naisjutut. Olen jotenkin ylitulkinnut häntä omien toiveideni mukaisesti ja ehkä hän halusi tehdä siitä lopun, koska on varmasti vaistonnut minun tunteeni. Olo on karvas.
Heräsi seuraavia kysymyksiä eli miksi antoi koskettaa itseään ja miksi tuli kanssasi saunaan sekä miksi tuli parisänkyyn kanssasi nukkumaan, jos on vaistonnut tunteesi ja haluaa tehdä niistä lopun? Jos hän halusikin tunnustella tuntemuksiasi eikä siksi koskettanutkaan erityisemmin takaisin päin ja heitti mies-kommentin. Kehui kuitenkin ulkonäköäsi. Tosin aidot ystävät käyttäytyvät hyvinkin ystävällisesti, kun pitävät toisistaan. Lisäksi hän voi olla herkässä mielentilassa ja tarvitsee tukea, kun elämä tuntuu ainakin omien tai sinunkin sanojen mukaan olevan sekaisin, joten ei kannata hyödyntää tilannetta ainakaan tietyllä tavalla tai tarkoitan, että yrittämällä edistää omaa etua liikaa paitsi, jos hänkin niin haluaa. Hmm, mikä ihanan kamala dilemma, mutta en vielä heittäisi kirvestä kaivoon luopumalla hänestä :)!
Lakkaa karvastelu! Itsehän sanoit, että hän on älykäs nainen. Älykäs nainen ei olisi lähtenyt ensimmäisen tilanteen koittaessa mihinkään hätäiseen lohtulempeen. Se olisi todennäköisesti johtanut vain vältteleviin katseisiin ja vaivautuneisuuteen heti aamunkoitteessa. Mun tulkinnan mukaan teillä on asiat hyvällä tavalla auki. Itse asiassa teillä on jo nyt aika intiimit välit, mikä se suhde sitten onkaan. Ota rauhassa ja anna tilanteiden kypsyä omaan tahtiin.
Enpä tosiaan tiedä. Tuli sittenkin mieleen, jos se hänen viittauksensa, että löydän vielä hyvän miehen, olikin vain semmoinen lipsahdus, että näin tässä kuuluu sanoa. Voi olla, että hän oli jotenkin nännittynyt siinä tilanteessa. Äääh!
Oma pää on aivan sekaisin. Mikä minä olen? Minä tunnen voimakasta vetoa, fyysistä ja henkistä ystävättereeni. Se on selvä. Tunteeko hän myös niin on epäselvä, vaikka minusta niin tuntuu, mutta se voi olla minun tulkintaani ja toiveiuniani.
Se kun olemme yhdessä lastemme kanssa, niin kaikki toimii vaan niin kivasti. Voidaan jutella, syödä, puuhata kotihommia ja hoitaa lapsia, toinen osaa auttaa aina. Semmoista yhdessä oloa. Siitäkin syntyy semmoista kiintymystä ja hyvää oloa. Toinen ottaa sinut huomioon. Onhan se tietysti selvää, että nainen mmärtää toista naista paremmin.
Kun on vielä muistissa oma avioliitto, voi hyvänen aika. Minkähän ihmeen takia minä menin sen kanssa naimisiin? Suoraan sanottuna sitä oli kai niin typerä, että tuo on ihan kunnon mies, hyvä koulutus ja hyvä työ ja ihan hyvännäköinen, ei juo pahemmin ja kuntoilee. Alku meninkin ihan kivasti, lapsi tuli ja perhettä leikittiin. Mutta sitten siihen leikkimiseen väsyy. Mies hoitaa lasta silloin kun sopii, antaa "laatuaikaa" ja tekee kotitöitä jos ehtii ja viitsii, itse ne on tehtävä ja siitä tulee motkotettua. Yksi asia mikä hirveästi vaivasi oli se, että mies ei voinut olla oma itsensä, esitti parempaa kuin onkaan ja teeskenteli kaikille, eritoten omille erinomaisille vanhemmilleen.
Ystäväni kanssa on niin luontevaa kun toinen on se mikä on ja itse on se mikä on. Toinen ei esitä osaavansa ja ymmärtävänsä kaikki maailman asiat, eikä se ettei osaa tai tiedä jotain ole mitenkään häpeällistä vaan se on ihan normaalia.
Ja kun toinen tulee koskettamaan, niin siinäkin on sellainen tuntu, että se vaan puristelee tissejä, jotta saa itse siitä nautintoa ja kähmii ja lähmii, se ns. hellyyskin oli sitä, että mies saa itse siitä jotain. Ja seksikin oli pitkälti sitä, että hän tyydytti itsensä minuun. En kyllä yhtään ihmettele, että muutuin siinä liitossa kylmäksi ja kohtelin miestä lopun alkaessa tylysti, mikä ei kyllä ollut oikein,mutta sanoisin, että hyvin ymmärrettävää.
Kamalasti purkausta. Tuntuu vain niin, että nainen voi ymmärtää mitä toinen nainen kaipaa, millaista puhetta ja millaista kosketusta, millaisia tekoja, sitä hiljaista ymmärrystä. Tulee melkein kyynelet silmiin, kun muistan miten kerran olin käsin tiskaamassa taikinakulhoa ja ystäväni tuli takaapäin ja kietoi kädet vatsani ympäri ja puristi hiljaa ja kiitti ystävyydestäni. Se tunne oli niin ihana, se hellyys, tuli sellainen ihmeellinen kutina tai väristys koko kehoon, semmoinen yksinkertainen hyvänolon ja pienen kiihottumisen sekoitus.
Toisaalta mietin, että nautinkohan minä jotenkin tästä epävarmuuden tilasta? Olisiko sittenkin parempi vain jatkaa niinkuin tähänkin asti ja ottaa se ilo niistä yhteisistä hetkistä mitä on eikä yrittääkään mitään sen enempää? Oijoi.
Jos osaisin sanoa, mitä sinun pitää tehdä, niin kertoisin sen heti. Mutta tilanne on kyllä todella vaikea. Ystävyytenne on jotain niin hienoa, että sitä kannattaa vaalia. Ystävyytenne kuulostaa todella mahtavalta, sellaiselta josta moni olisi kateellinen. Joskus käytetään nimitystä "sydänystävä", kuulostaa, että olette juuri sellaiset toisillenne.
Mutta kun haluaisit enemmän.. Pitäisikö vaan jatkaa entiseen malliin ja antaa pieniä vihjeitä pikkuhiljaa? Vähän rohkeampia kosketuksia, reagointia tarkkaillen, keskustelua lesbosuhteista yleisesti, reagointia tarkkaillen jne. En tiedä, vaikeaa.
Vai oli hän siinä tilanteessa "nännittynyt"... ymmärrettävää, kun kerran nakuna istuitte lauteilla XD
Hmmm...mielesi tekee sulle nyt tepposia turhanpäiväisen analysoinnin muodossa. Mulle kerran yksi viisas ja laaja-alaisesti näkevä nainen sanoi kerran, että tyhjennä mielesi ja aisti teidän välisiänne energioita, eivät ne ole mitään toiveita tai pelkoja vaan ihan totisinta totta. Hän oli oikeassa. Läsnäolevien hetkien kauneus ei ole mitään toiveunta, vaan se hetki todellakin ON. Tee sinä samoin ja unohda kaikki mennyt scheisse mitä olet ihmissuhteissasi kokenut. Ehkä olet tarvinnut niitäkin tietääksesi mitä todella haluat.
Kuvauksesi perusteella teillä on kyllä aika tiiviit välit ollakseen perus ystävyysosastoa :)
Ihan tekee mieli kysyä, että mitä olit leiponut? Tuo taikinakulho herätti mielenkiintoni.....
Piirakkaa?
No piirakkaa olin leiponut! Sitä en muista oliko suolaista vai makeaa piirakkaa.
Ajattelin pitää hieman hiljaiseloa ystäväni suhteen. Jospa se saisi päätä selvemmäksi ja rauhoittuisin tästä vatvomisesta.
Jos jotain uutta tapahtuu, niin laita ihmeessä raporttia tänne, jännä tilanne teillä!!
Väliraportti tässä.
Pidin tässä pientä "taukoa" yhteydenpidossa ystävääni, normaalisti olemme yhteyksissä aika tiuhaan, ei välttämättä päivittäin, mutta miten nyt kummankin aikataulut sallii. En siis soitellut tai laittanut tekstareita hänelle itse, vastailin kyllä jotain hänen tekstareihin (Facebookissa en ole) ja soittikin hän minulle ja juteltiin kaikennäköistä aika yhdentekevää. Hän kysyi minulta, että onko kaikki kunnossa kun kuulostan jotenkin vaisulta. Olisi pitänyt sanoa, että ei todellakaan ole kaikki kunnossa, mutta sanoin vain, että olen kai vain jotenkin väsynyt. Hän sanoi haluavansa tavata minut, hänellä olisi jotain puhuttavaa mitä ei oikein puhelimessa voi sanoa.
Jotenkin minua pelottaa aivan kauheasti. Pelottaa, että hän sanoo, että on vaistonnut minun tunteet häntä kohtaan, mutta ei itse tunne mitään romanttista minua kohtaan. Toisaalta sittenhän se selviää. Siitä olen varma, ettei hän hylkää minua ystävänä, tunsin minä sitten mitä tahansa, mutta onhan se vaikeaa.
On vain vaikea saada järjestettyä nyt tapaamista, vaikka asummekin aika lähellä. Se nyt on auki milloin tapaamme, yritetään tässä jo lähiaikoina.
Mulla on vaan semmoinen pelko ja olen siksi alakuloinen ja olen nukkunut huonosti. Mutta on huojentavaa kirjoitella tänne.
*klumbs*
Ymmärrän tunnelmasi. Koita asennoitua positiivisesti, se asiahan voi olla mitä vaan ja hyvääkin. Pysy vahvana!
Ehkä hän haluaa kertoa sinulle, että alkaa tekemään vihdoinkin eroa miehestään, tai vastaavaa. Samalla haluten sinulta paljon tukea.
Jos hän haluaa tukea, sitä ei kannata käyttää väärin. Anna hänen vaikka rohkaistua ensin..
No nyt vasta jännät paikat onkin! Voi tosiaan olla, että hän on nyt päättänyt hakea eroa tai jotain sen suuntaista. Mutta mitäpä jos hän kertookin ihastuksestaan sinuun?? No, toivottavasti saatte pian treffit sovittua ja tänne sitten raporttia, kiitos :)
Pitää kirjoittaa nopeasti ja olen väsynyt ja sekaisin ja töitäkin pitää tehdä. HÄn soittikin eilen kun oli saanut lapset nukkumaan ja sanoi että halausi tavata vielä jos vain mulle kävisi. Miehensä ei varsinaisesti pidä minusta, sietää ehkä jotenkin, vaikka minä juuri hädin tuskin siedän häntä. Niin mihelleen ystäväni sanoi että minä olen hieman masentunut ja tarvitsisin ystävää juuri nyt. Sinänsä siinä ei ollut mitään outoa, on hän ennenkin käynyt iltateellä mun luona kun on saanut omat lapset sänkyyn.
Tuli, kello oli jo yli yhdeksän. Ei halunnut teetä kun kysyin, sanoi vain, että voitaisiinko istua vaikka sohvalle. Hän oli jännittynyt, sen huomasti koko olemuksesta, liikkeet ja kaikki, ja ääni. Istuttiin siihen sohvalle, hän oli ihan hiljaa ja minäkään en sanonut mitään, en kysynyt että "mitä asiaa". Oltiin vaan hiljaa.
Sitten hän alkoi puhumaan. Miten hienoa meidän ystävyys on ja miten paljon se merkitsee hänelle, kaikki tuo me ollaan kyllä puhuttu ennenkin, ettei siinä ollut mitään uutta. Mutta sitten se lopultakin tuli, ja se tuli hänen puoleltaan. Muotoili sen jotenkin näin: hän tuntee minua kohtaan jotain enemmän kuin pelkän ystävyyden, enemmän kuin pelkän sydänystävyyden, jotain sielunkumppanuutta. Hän kysyi tuntuuko minusta samalta. Olin niin jännittynyt, en vieläkään ihan täysin ymmärtänyt hänen puhettaan, että mitä hän nyt sitten tarkoitti. Vastasin, että tunsin aivan samoin ja sitten ajattelin että nyt on se hetki. Puhuin vielä kaikkea siitä meidän yhdessä olosta ja siitä hyvän olon tunteesta ja turvallisuudesta kun on toisen lähellä ja miten hyvältä hänen koskutuksensa tuntui ja sitten sanoin vain, että luulen että olen rakastunut häneen, rakastunut sillä tavalla kuin rakastavaiset, että sillä tavalla minä tunnen, mutta pelännyt kertoa siitä. Sitten vain sanoin: rakastan sinua.
Sitten se oli sanottu ja hyvä niin. Hän tarttui minua kädestä ja vastasi: niin minäkin sinua.
Ei me mitään pussailtu, oltiin vain liki ja pidettiin toisiamme kädestä ja vähän siliteltiin. Oltiin molemmat huojentuneita, että se oli sanottu. Hän sanoi, että täytyy selvittää vielä ajatuksia, ettei puhuta nyt mitään enempää mistään, ollaan vaan nyt tässä sylikkäin vähän aikaa.
Ovella sovittiin, että rauhoitutaan nyt. Miehensä on ehkä lähdössä viikonloppuna kotiseudulleen ja voisin mennä hänen luokseen. Mutta haluaisi tavata jo ennen sitäkin jos vaan mahdollista. Halattiin vielä, mutta ei pussailtu, ei vaikka mieli vähän teki, mutta ei sitä sitten osannut. Se jäi jotenkin kaivelemaan kun kävin nukkumaan. Nyt väsyttää ihan hirveästi kun unet muutenkin jääneet vähälle ja viime yökin meni levottomasti.
Olo on edelleen ihan seko. Tavallaan tuntuu hyvältä se, että on tulkinnut kuitenkin oikein toisen merkkejä, vaikka vieläkin ihmetyttää se, että miksi hän sanoi silloin aiemmin, että saan hyvän miehen vielä.
Voi sisko hyvä, älä nyt jää märehtimään jotain yksittäistä heittoa hänen puoleltaan! Ei se mies-kommentti ollut muuta kuin testausta, että miten reagoit. Olisithan voinut sanoa jo siinä, ettei sua kiinnostakaan miehet, tai jotain. Teillä on tosi spessu tilanne ja suhde kehittymässä. Vaalikaa sitä ja käyttäytykää kunnioittavasti muita osallisia kohtaan. Kaikkea ihanaa!
Miten ihanaa! Voi tuo oli todella kannustava juttu kuulla, kun olen itsekin vähän sellaisessa tilanteessa että epävarma toisesta. Olitte todella rohkeita kun puhuitte asian. Nauti siitä, että elämässäsi alkaa ihan uudenlainen aika, nauti jokaikisestä pienestä hetkestä mikä teillä on. :)
oli ihana lukea tällaistä, olkaa onnellisia ja iloisia toisistanne! Itsellä ei mennyt vastaavassa tilanteessa yhtä hyvin...
Niin, sitä minä pelkäsinkin, että jos sittenkin kaikki menee pieleen ja menettää sen hyvän mitä jo on. Vaikka meillä on asiat vielä avoimet, mutta helpottaa kun ollaan saatu "tie avoimeksi".
Toisaalta tuntuu vähän hassulta vuodatella tänne Suomi24:een näitä juttujamme, toisaalta se, että on saanut purkaa anonyymisti epävarmuutta ja nyt myös tätä onnea. Onnea kai tämä on. Tai jotain hyvää tunnetta.
Eilisessä usvassa lähetin hänelle tekstarin,jossa kysyin, että olinko nähnyt unta jossa hän oli tullut kylään ja olimme tunnustaneet tunteemme ja hän vastasi että se oli ihan totta ja kysyi, että rakastanko häntä vielä ja minä vastasin, että kyllä, kyllä minä rakastan häntä, koska hän on niin ihana ja hän vastasi, että hän rakastaa minua koska minäkin olen ihana ja minulla on kauneimmat silmät. Tuollaisia viestejä lähettelimme pitkin päivää. Hänellä on ihana huumorintaju. Kun tekstasin hänelle, että hänellä on upeat hiukset, niin hän vastasi, että oli ajatellut ajaa siiliksi. Minä ehdotin sitten, että otetaanko nännilävistykset.
Oli jotenkin ihmeellinen olo. Töissäkin oli väsymyksestä huolimatta mukavaa ja tuntui että kaikki sujui ja kyllä asiat järjestyvät. Valitettavasti nyt ei päästä näkemään, eikä tiedä siitä viikonlopustakaan. Oli toivetta, että miehen pitäisi mennä sinne vanhemmilleen, kun siellä jotain teknistä ongelmaa, mutta se on nyt epävarmaa. Minun puolestani saisi olla kaikki putket jäässä.
Tuntuu teinimäiseltä. Pitää aina välillä lukea meidän tekstareita. Niistä tulee niin hyvä tunne. Luen niitä uudestaan ja uudestaan. Hän kysyi, että rakastanko minä häntä, vaikka hänellä on ihan tyhmät näköiset jalat ja rinnat on hassun muotoiset. Kysyin häneltä rakastaako hän minua myös huomenna ja saanko syödä tänään liikaa suklaata vaikka finnejä voi tulla ja perä levenee entisestään ja hän vastasi että rakastaa. Erityisesti hän rakastaa yhtä pientä luomea selässäni.
Kunpa saisimme yhteistä aikaa viikoloppuna. Toivon sitä niiiiiiin.
Okei hei...nyt teillä on latu auki ja kai kaikkea kivaa tiedossa. Kiva lukea tällaisia tarinoita, mutta älä kerro täällä enempää, se ei ole hyvä juttu.
Joo, tulee mieleni sen yhden open ketju, jossa vedätti tarinalla pari vuotta lukijoita, joita oli yli 10 000.... ja mitään ei tapahtunut.
Ja hei, tuo toinen on kuitenkin naimisissa! Aika likaista eikä mitään käsitystä tunteiden hallinnasta ja realitystä. On mennyt sekaisin ap:n vaikutuksesta tunne-elämään!
Nyt naiset, jos jotakin vakavaa haluaa, niin on ihan sama onko nainen vai mies kyseessä. Ap nyt vain antaa ymmärtää, että hän olisi se viaton osapuoli ja toinen sitten on pulmunen, voi kele, mitä naiiviutta! Joo joo. Ensin ero, ositukset, lasten ystävät ja mahdollisesti muuttuva kaveripiiri, vakuutukset, lainat/vuokrat, toisen osapuolen tunteet... Toinen ei ole paha vaikka kuinka ap haluaa sen näin nähdä ja tuoda esiin.
Sitten lasten tunteet! Ei vastuunsa tunteva aikuinen voi toimia niin, että hyppää naisen kanssa suhteeseen vain sen vuoksi, että toinen on taikinakulhoa sekoittaessaan tuntenut pientä kiihoittumisen ym. tunnetta. Lähennelty on ja aivan varmasti on ollut tiedossa mitä on tapahtumassa.
Lähinnä tulee mieleen ambivalentti lesbo!
Pieni ryhtiliike olisi nyt paikallaan. Ei näin!
Tulihan se moralisointisaarna sieltä, ihmeen kauan kesti. Eiköhän se ole ihan hyvä, jos ihmiset on onnellisia. Elämä on lyhyt, ei sitä kannata huonossa parisuhteessa viettää.
Hyvä Katriina, olen niin iloinen puolestanne! Toivon todella, että teillä on edessä yhteinen tulevaisuus!
Ei ollenkaan moralisointia, vaan muidenkin tunteita ajatteleva.
Itselläni sellainen tilanne, että mietin kertoako maailman ihanimmalle naiselle tunteistani. Ollaan ns "uusia" ystäviä, ei tunneta vielä kovin hyvin toisiamme, mutta ilmassa on ystävyyttä syvempää. Katsomme usein toisiamme (pitkään, vilkuilemme, katsomme salaa), kosketamme toisemme kättä usein ja puhumme toisillemme sellaisilla sanoilla, jotka viittaavat muuhun kuin ystävyyteen. Hän on esim sanonut minulle "Kultaseni", "meillä on loppuelämä aikaa...", "hyvä, ettet hylkää meitä", "jos lähdet niin jään kaipaukseen". Lisäksi hän sanoi kerran että jos (minun nimi?) saataisiin mulle, niin sitten munkin elämään kuuluisi se, jota rakastaa". Kyseessä siis mitä todennäkösemmin molemminpuolinen lovestory, mutta kun en voi olla täysin varma kuitenkaan. Haluaisin säilyttää ystävyyden, mutta toisaalta ahdistaa tämä tilanne. Pitäisikö ottaa riski ja kertoa, että se mitä tunnen on rakkautta?
Voiko tuosta nyt enää erehtyä.....
Täytyy sitten vaan rohkaistua. Mutta kun olen sen verran ujo muutenkin, niin vaikeaa tulee sen takia olemaan. Tunteistani olen kyllä aivan varma. Mutta kun en ole ihan varma siitä sanoiko "jos se mes saataisiin mulle,,," vai sanoiko "jos se (mun etunimi) saataisiin mulle". Jos tämä maailman ihanin ihminen ei kuitenkaan ole kiinnostunut naisista? Tosin aika mielenkiintoisia sanavalintoja meillä, jos tunne on vaan ystävyyttä. Kumpa voisin olla ihan varma.Ja kun mulla ei ole sitä aikasempaa kokemusta naisten kanssa seurustelustakaan, ystäviä mulla kyllä on, mutta se on ihan eri asia. Lisäksi en ole koskaan aikasemmin tuntenut ketään naista kohtaan tällaista, ennen tätä naista luulin olevani umpihetero.
Kyllä tämä on välillä niin vaikeaa, kun pohtii sitä miten toiselle kertoa omista tunteistaan ja miettii sitä onko toinen kiinnostunut naisista ja voisiko olla minuun ihastunut/rakastunut. Heterosuhteet on siinä mielessä helpompia, mutta kun olen tällä hetkellä totaalisen rakastunut naiseen. Toisaalta voisi olla parempi ratkaisu kun ei niin paljon pohtisi vaan keskittyisi tuntemaan ja elämään. Ja luottaisi siihen, etä joskus tulee se oikea tilanne ja hetki, milloin kertoa tai näyttää ne tunteet muuten.