Silmien verestys

Mikähän on vialla, kun silmiä verestää. Tai onko se haitallista? Syynä taitaa olla silmien väsyminen tietokonetta tuijottaessa. Oikeastaan aika hassua, että yleensä vaiva on alkuviikosta, ilmeisesti syynä se että on vähemmän yöunta takana ja ehkä muutenkin väsyneempi, ja se vaikuttaa silmiin. Vai voiko näin olla, yöuni jää univaikeuksien takia ehkä tunnin pari vähäisemmäksi esim. su-ma yönä, maanantaina silmiä usein verestää ja tuntuvat myös kuin olisi hiekkaa silmissä (kerran jopa illalla alkoi sattua silmien liikuttelu, pakko oli pitää vain kiinni, mutta tämä vain kerran). Ja vaikka nyt olen vähän enemmän nukkunut, niin samanlaista oiretta tuntuu olevan tänäänkin (ja kyse ei ole vain tästä viikosta, vaan tämä on ihan jokaviikkoista). Näöntarkkuudessa ei ole vikaa tai mitään muutakaan näköongelmaa ei ole, verestyskin menee ohi suht nopeasti. Mutta ei tämä kivalle tunnu.
2823
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Eli yleensä kyynelnesteen koostumuksen muuttuessa voi tulla mainitsemiasi oireita, jotka voivat korostua väsyneenä. Mikäli haitta on sen verran kiusallinen, että haluat silmätippoja kokeilla, voit hankkia apteekista keinokyyneleitä eli silmän kostutustippoja, joita voit tarvittaessa käyttää. Suosittelen säilöntäaineettomia, jotka ovat kertakäyttöpipeteissä (hieman kalliimpia), mutta niitä voi käyttää sitten myös harvakseltaan esim. aina maanantaisin oireen ollessa voimakkaampi.
Tipoista on kylläkin yleensä vain melko lyhytaikainen apu eli niitä voi joutua käyttämään useamman kerran päivässä aina tarpeen mukaan saadakseen kunnon lievityksen vaivaan.

Äänestä

Minä kävin samaisen vaivan takia silmälääkärissä ja mitään varsinaista vikaa ei silmissä näkynyt. Usein tuntuu siltä, kuin olisi joku karva tai hiekkaa silmissä ja etenkin aamulla ne ovat ihan punaiset. Joskus aamuisin tuntuu, etten saa silmiä kunnolla auki, ikään kuin ne olisivat liimautuneet kiinni. Rähmää ei kuitenkaan ole. Viscotears-tippoja olen sitten käyttänyt, mutta mitään mainittavaa apua en ole saanut. Joten elämä jatkuu punasilmäisenä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiekkaa silmissä kirjoitti:

Mikähän on vialla, kun silmiä verestää. Tai onko se haitallista? Syynä taitaa olla silmien väsyminen tietokonetta tuijottaessa. Oikeastaan aika hassua, että yleensä vaiva on alkuviikosta, ilmeisesti syynä se että on vähemmän yöunta takana ja ehkä muutenkin väsyneempi, ja se vaikuttaa silmiin. Vai voiko näin olla, yöuni jää univaikeuksien takia ehkä tunnin pari vähäisemmäksi esim. su-ma yönä, maanantaina silmiä usein verestää ja tuntuvat myös kuin olisi hiekkaa silmissä (kerran jopa illalla alkoi sattua silmien liikuttelu, pakko oli pitää vain kiinni, mutta tämä vain kerran). Ja vaikka nyt olen vähän enemmän nukkunut, niin samanlaista oiretta tuntuu olevan tänäänkin (ja kyse ei ole vain tästä viikosta, vaan tämä on ihan jokaviikkoista). Näöntarkkuudessa ei ole vikaa tai mitään muutakaan näköongelmaa ei ole, verestyskin menee ohi suht nopeasti. Mutta ei tämä kivalle tunnu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu