apua!

Hei !

Meillä on edessä ensimmäinen kerta mitään hoitoa ikinä, icsi pitkällä kaavalla. Meillä ei ole ollut suunnitteluaikaa, vaan OYS lähetti lapun postissa ja sitä pitäisi tulkita. Ultrat on käsketty varata jo valmiiksi, eli aloitan sumuttelun keskiviikkona ja nollaultraan piti kuulemma varata aika 22.1. Olen kuitenkin nyt sitten lukenut, että pitäisi soitella ultra-aikaa vasta kuukautisten alettua. Miten teillä muilla on mennyt ? Meille ei papereissa ohjeistettu varaamaan aikaa vasta kuukautisten alettua, vaan tosiaan papereissa lueteltiin ajat jo valmiiksi. Hoidot siis julkisella puolella.
Hölmosti oletin ettei menkkoja edes tule, jos oma hormonitoiminta kerran pysäytetään sumutteilla...
Eli teenkö vain papereiden mukaan ja olen välittämättä menkoista, tulivat ne sitten milloin hyvänsä ? Vai soitanko jonnekin heti menkkojen alettua ?

Tuo suunnitteluaika jäi siis siitä syystä, että miehelleni tehtiin kivesbiobsia, jossa ei oletettu löytyvän yhtään mitään. Sellainen "varmuuden vuoksi"-toimenpide, jota sanottiin että voihan sitä tieten kokeilla vaikkei olekaan mahdollisuuksia että siellä mitään olisi. No onneksi oli ! Kun soitin OYSsiin sitten ja sanoin että löytyi, heillä meni ihan pasmat sekaisin ja miettivät että mitä tehdään. Sitten sanoivat että ei kannata suunnitteluaikaa sinne kun ollaan niin kaukaa, että lähettävät ohjeita kirjeitse. POstissa sitten tuli tyyliin pari reseptiä ja ultra-ajat. Minulla on hirveästi kysymyksiä eikä mitään hajua mistään, esim. saako hoitojen aikana vielä laihduttaa, muuttuuko annos kun olen laihtunut 5 kg merkitystä painosta, jne..


Anteeksi kun kyselen näin tyhmiä !
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


sannunen kirjoitti:

Hei !

Meillä on edessä ensimmäinen kerta mitään hoitoa ikinä, icsi pitkällä kaavalla. Meillä ei ole ollut suunnitteluaikaa, vaan OYS lähetti lapun postissa ja sitä pitäisi tulkita. Ultrat on käsketty varata jo valmiiksi, eli aloitan sumuttelun keskiviikkona ja nollaultraan piti kuulemma varata aika 22.1. Olen kuitenkin nyt sitten lukenut, että pitäisi soitella ultra-aikaa vasta kuukautisten alettua. Miten teillä muilla on mennyt ? Meille ei papereissa ohjeistettu varaamaan aikaa vasta kuukautisten alettua, vaan tosiaan papereissa lueteltiin ajat jo valmiiksi. Hoidot siis julkisella puolella.
Hölmosti oletin ettei menkkoja edes tule, jos oma hormonitoiminta kerran pysäytetään sumutteilla...
Eli teenkö vain papereiden mukaan ja olen välittämättä menkoista, tulivat ne sitten milloin hyvänsä ? Vai soitanko jonnekin heti menkkojen alettua ?

Tuo suunnitteluaika jäi siis siitä syystä, että miehelleni tehtiin kivesbiobsia, jossa ei oletettu löytyvän yhtään mitään. Sellainen "varmuuden vuoksi"-toimenpide, jota sanottiin että voihan sitä tieten kokeilla vaikkei olekaan mahdollisuuksia että siellä mitään olisi. No onneksi oli ! Kun soitin OYSsiin sitten ja sanoin että löytyi, heillä meni ihan pasmat sekaisin ja miettivät että mitä tehdään. Sitten sanoivat että ei kannata suunnitteluaikaa sinne kun ollaan niin kaukaa, että lähettävät ohjeita kirjeitse. POstissa sitten tuli tyyliin pari reseptiä ja ultra-ajat. Minulla on hirveästi kysymyksiä eikä mitään hajua mistään, esim. saako hoitojen aikana vielä laihduttaa, muuttuuko annos kun olen laihtunut 5 kg merkitystä painosta, jne..


Anteeksi kun kyselen näin tyhmiä !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu