Lund jotain sähköhommia puuhasteli tänään lehdessä, niin vilkaisin siinä sivussa hänen blogiansa. Näyttäisi seuraavana julkaisuvuorossa olevan taannoinen koulujupakka ja Antti Korven asia (lue: oma asia).
"Tilapäinen valiokunta selvittämään kaupunginjohtajan sekä kaupunginlakimiehen ja koulutoimenjohtajan luottamusta" http://mikkolund.blogspot.fr/
Hän viittaa 22.12 kirjoitukseen, josta on poiminut pätkän omaan tekstiinsä:
"Tästä on yksi eikä ainut esimerkki nimimerkin “Vaadimme vastausta kaupungin johdolta” kirjoitus (Aamuposti 22.12.2013), jossa kirjoittaja pyytää lakimies Tuomista, kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Santakalliota ja kaupunginjohtaja Keskiruokasta kertomaan kaupunkilaisille, mitkä olivat tosiasialliset perusteet ja kenen toimesta luokanopettaja sai varoituksen. Kirjoittajan mukaan virkamiehen tehtävä on läpinäkyvästi, julkisesti ja avoimesti perustella ja selittää toimiensa tarkoituksenmukaisuutta ja laillisuutta siten, että kuntalainen ymmärtää ja käsittää. Vai onko sitä turha toivoa näiltä johtajilta?"
Tällä palstalla on jonkin verran ruodittu valtuutetun tekemisiä; kirjoitusten perusteella valtaosin. On epäilty, että kaikki tuollaiset huolestunut kuntalainen nimimerkit on hänen omia tekstejä. Onko todellakin niin, että hän lainaa omia kirjoituksiaan ja laittaa siten, ne toisten kirjoittajien ansioksi?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tosi on. Kukas sen ketunhännän muuten nostaisi ellei kettu itse.
Kun yhdellä nimimerkillä kysyy ja toisella vastaa ja kannattaa edellistä puhujaa, niin siinähän on jo kuntalaiskeskustelu täydessä käynnissä
Pääperiaatteena: "Minä yksin oikeassa, kaikki muut väärässä".
22.12 tekstissä esiintyy sana "sumutus". Sitä en ole nähnyt käyttävän kuin kahden poliittisen henkilön; muistaakseni. Toinen on jyrkkä Demokraatti ja toinen kommunisti.
Sutinen kirjoittaa aina kiireessä, ei virheitä? On tuon toisen tekstejä ollut pitkiäkin lainauksia, onks sillä aina luvat kunnossa? ATK on ainakin hanskassa, kun itte en
näkäristä saa kopsuu, saatika painetusta versiosta. Toki ne voi luntata ja kirjoittaa omalle koneelle talteen; samalla oikolukea vaikka Sutisen paperipäästöjä. Skannari?
Älkää kettua solvatko. Alan jo olemaan huolissani sen voinnin tilasta, vaikka on pitkälti talvei ollut sille otollista ruoan saanti aikaa, tää kettu vaan laihtuu. Eikö enään muistu ruokakaan mieleen? Siitä kärsii aivotkin ravinnon puutteesta ja verenkiertohäiriöistä.
Mennä jolkottaa päättömästi omaa polkua ympäri niin kauan kuin kuukahtaa siihen, toivottavasti kukaan ei ilmoita el. auttajille ettei ne hommaa sitä johonkin tarhalle kuntoutumaan.