Energia irrallaan - talteen?

Kumppanini on sitä mieltä että kun maailmassa jatkuvasti laukeilee suuri määrä ihmisiä ja näiden orgasmien energia suurimmaksi osaksi pölähtää taivahan tuuliin, voisi aivan mainiosti alkaa kerätä sitä energiaa.

Onko tämä energiavampyrismiä? (Miksi olisi kun ei keneltäkään väkisin mitään viedä...?)

Entä voiko vieraiden ihmisten energian myötä saada itseensä ei-toivottuja vaikutteita? (Pitäisikö jonkinlaista puhdistuskäsittelyä suorittaa?)

(En ole tietenkään varma onko tuollainen toiminta mahdollista, mutta esittäkää mielipiteenne jos huvittaa.)

:P
5457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ei ole koskaan tuo ajatus käynyt mielessä, mutta minusta muiden ihmisten ylijäämäenergia orgasmeista on vapaata riistaa siinä missä muukin.

Riippuu pitkälti omasta etiikasta mistä omansa ottaa. ;)

En myöskään pitäisi tätä e-vampyrisminä, koska se luovutetaan vapaaehtoisesti pois jollei sitä kumppani ota hyötykäyttöön tai jostain syystä kerätä itselleen takaisin.

Mielenkiintoinen kysymys onkin, että kuinka saat sen kanavoitua itsellesi talteen ja hyötykäyttöön ns.persoonattomilta ihmisiltä. Ainakin se tulee vaatimaan paljon työtä. Voithan toki aloittaa harjoittelun silloin, kun naapurista alkaa kuulua patjan jouset...

Orgasmin mukana purkautuu painetta ja stressiä joten ehkäpä jonkinmoinen jalostus olisi tarpeen ennen sen "itseensä ottamista".

Eikun kokeilemaan vaan. Ideointia ja kehittelyä varmasti vielä kannattaa tehdä, mutta kenties saat hyviä tuloksia. Kerro kuinka kävi, kun kokeilet.

Äänestä
  • Kumppikseni väittää kokeilleensa jo, mutta hänellä kun on muutenkin niin vilkas mielikuvitus, niin tiedä hänestä kun väittää että oli oikein mahtava olo kun meditoidessa keräsi tätä ylijäämäenergiaa...

    Naapurissa pai tö vei sänky naukuu harva se päivä. Heidän hekumansa hetkeä vain on vähän vaikea ajoittaa kun varsinkin naisenpuoli vinkuu koko aktin alusta loppuun. xD

    Äänestä

Minun mielestäni tuo kuulostaa hieman vähäpätöiseltä puuhastelulta. En tiedä miten tuo voisi toimia ja mitä hyötyä siitä olisi. En myöskään pidä energian vampyrisoinnin harjoittelua kovinkaan viisaana ajankäyttönä. Kerro silti kokemuksistasi jos saat tuolla tavalla jotakin kokemuksia aikaan.

Äänestä
  • En minäkään usko, että tällä tavalla voidaan suurta hyötyä saada aikaan, mutta aina kaikkea voi kokeilla. Voi siitä ainakin omanlaisensa kiksit saada....

    Äänestä

Täten lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, että kokeilen useamman meditaation aikana ottaa vastaan oman onnensa nojaan lempattua onnellista ja kevyttä energiaa. Mahdollisesti hyväkseni saaman positiivisen energian verran omaa negatiivista ja raskasta synkkämielisyysenergiaani luovutan Maan ytimeen kierrätystä varten.

Onhan ihmiskunta Maata kupannut joltisenkin paljon, jotta miksen näin tekisi.

Tylsän rutiiniähkinnän harjoittajat älkööt suotta vaivautuko energiaansa hollille jättämään.

Ugh.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Qadesha kirjoitti:

Kumppanini on sitä mieltä että kun maailmassa jatkuvasti laukeilee suuri määrä ihmisiä ja näiden orgasmien energia suurimmaksi osaksi pölähtää taivahan tuuliin, voisi aivan mainiosti alkaa kerätä sitä energiaa.

Onko tämä energiavampyrismiä? (Miksi olisi kun ei keneltäkään väkisin mitään viedä...?)

Entä voiko vieraiden ihmisten energian myötä saada itseensä ei-toivottuja vaikutteita? (Pitäisikö jonkinlaista puhdistuskäsittelyä suorittaa?)

(En ole tietenkään varma onko tuollainen toiminta mahdollista, mutta esittäkää mielipiteenne jos huvittaa.)

:P

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu