Juupas eipäs

Jännää tämä tanssi- ja iskelmäkansan kinastelu artisteista ja heidän paremmuudestaan. Joskus jopa tuntuu menevän palvonta jopa uskonnon asteelle. Näitä artisteja senverran henk. koht. tuntevana voi sanoa, että ei näistä juuri esikuviksi kenellekään oikeasti ole.

Entäs nämä fanit sitten?
Muistanpa keikka- aikoinani vierailleeni eräänkin fanin luona, jolla oli asunto vuorattu erään artistin kuvilla jääkaapin ovea myöten ja suurin haave oli hänellä päästä sänkyyn tämän honottajan kanssa.

Sitten nämä " ihana tanssia" tyypit tulevat lavoille esittelemään höyheniään ja pätemään kuvioillaan. Ei uskoisi, että siellä on ihan koulutettujakin ihmisiä, kun joskus jututtaa heitä. Kun päässä ei tunnu liikkuvan mikään...Tuntuu, että millä järjellä he siviilityönsä oikein hoitavat.

Kyllä oikeat soittajat pitävät kyllä kohteliaan pokerin edessäpäin, mutta todellisuudessa he halveksivat näitä seeprakenkiä ym. tyrkkyjä. Mutta jokaisessa hommassa on rasitteensa, se on vain hyväksyttävä.
3218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Etpä näy kovinkaan hyvin tuntevan artisteja, kun mollaat heitä noin. Itse olen saanut tutustua lukuisiin artisteihin ja keskusteluissamme olen todennut, että he melkein järkenään kunnioittavat ja arvostavat fanejaan. Lähinnä kyse tällöin on nuoremmasta artistikaartista. Joku Tapsuliini, Eikka Grön, Reiska Taipale, Paula Koivuniemi, jne... vanhemman kaartin artisteista eivät tosiaankaan arvosta fanejaan ja muutakaan yleisöään tippaakaan. Kari Tapio oli iso poikkeus siinä rivistössä. Nuoremmista artisteista voisin mainita fanejaan arvostamattomia muutaman; Suvi Teräsniska on aivan ehdoton ykkönen siinä lajissa. Unelmavävyt on heti hyvänä kakkosena, Simo Silmu kolmantena. Vielähän niitä joitakin muitakin on, mutten kaikkia ala luettelemaan.

Äänestä

Kyllähän ne taiteilijat senverran osaavat venyä, näytellä kiinnostunutta, kun se kuuluu siihen työhön.

Nuoremmat voivat jaksaa näytellä vähän pidempään, ennekuin huomaavat, että ei tää oikeesti oo kivaa.

Äänestä

Sen lauluja laulat,kenen leipää syöt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Gamle Spelare kirjoitti:

Jännää tämä tanssi- ja iskelmäkansan kinastelu artisteista ja heidän paremmuudestaan. Joskus jopa tuntuu menevän palvonta jopa uskonnon asteelle. Näitä artisteja senverran henk. koht. tuntevana voi sanoa, että ei näistä juuri esikuviksi kenellekään oikeasti ole.

Entäs nämä fanit sitten?
Muistanpa keikka- aikoinani vierailleeni eräänkin fanin luona, jolla oli asunto vuorattu erään artistin kuvilla jääkaapin ovea myöten ja suurin haave oli hänellä päästä sänkyyn tämän honottajan kanssa.

Sitten nämä " ihana tanssia" tyypit tulevat lavoille esittelemään höyheniään ja pätemään kuvioillaan. Ei uskoisi, että siellä on ihan koulutettujakin ihmisiä, kun joskus jututtaa heitä. Kun päässä ei tunnu liikkuvan mikään...Tuntuu, että millä järjellä he siviilityönsä oikein hoitavat.

Kyllä oikeat soittajat pitävät kyllä kohteliaan pokerin edessäpäin, mutta todellisuudessa he halveksivat näitä seeprakenkiä ym. tyrkkyjä. Mutta jokaisessa hommassa on rasitteensa, se on vain hyväksyttävä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu