onko vaikeaa

On. Se on vaikeaa. Vaikka miten on hyvää tahtoa ja rakkautta, on kaunista ajatusta ja päätöstä ja periaatetta - ei se silti ehkä olekaan juuri sitä mitä kuvittele.
Kun kuherruskuukausi on mennyt ohi - puolison lasten suhteen sii!! - iskee arki. Ja miten voikaan toisen lapsi ärsyttää! Miten kummalliset tavat ja niin edelleen!

Sama lapsen suhtautumisessa sinuun: miksi hänen pitäisi sinua totella, sinun outoja tapojasi. Jos et siinä olisi, olisi isin kanssa kivempää. Sinun takiasi tehdään, mennään ja ollaan, sinä määräät aina.. Ja ehkä äiti ja isikin palaisi yhteen vielä joskus, sinun takia eivät ikinä voi..

Saattaa olla, että se exäkin hermostuu, kun huomaa ettei "oma exä" sittenkään "odota".

Itselle kävi aikoinaan niin, että olin monta vuotta yh. Yhteistyö exän kanssa sujui kohtuullisen hyvin.
Kun aloitin vakavan suhteen, lasten isä hermostui ja perui tapaamisia ja haukkui minut puhelimessa ja alkoi urputtaa elatusmaksuistakin ja siitä, että elättää MINUA ??

Reilun vuoden hän jaksoi. Sitten rauhoittui.

Mutta ajatukseni oli kertoa, että kyllä kaikenlaisia ennalta-arvaamattomia tilanteita tulee eteen. Saattaa tulla siis.
Voi olla että kaikki sujuu hyvin, ongelmitta. Mutta voi olla, että tulee mukaan kaikenlaista pientä, joita ei nyt tällä hetkellä osaa arvatakaan eikä edes ennakoida.

Kannattaa käydä suomenuusperheellistenliitto.fi - sivuilla. Siellä voit kysyä, voit lukea, mitä on uusperheellisten arki. Hyvässä ja huonossa. Siellä on eron jälkeen Nyxänsä tavanneita ja sen kanssa yhteen muuttaneita, toiset uunituoreita, toiset vanhoja konkareita.

Saat paljon ja fiksua tietoa ja ajatusta. Kannattaa siis siirtyä sinne sivustolle.

Ei se välttämättä mitään helppoa ole, mutta ei se sitten taas kyllä mitään kaameaa umpisolmuakaan ole...
Mitä nyt sanoisi...
Anna kaikille aikaa. Älä odota mitään ruusuilla tanssimista. Ole tavallaan itsekäs, sillä lailla "terveesti". Anna itsellesikin oikeus olla sopeutumatta tilanteeseen.
Lapsille ei kannata esittää mitään mitä et oikeasti ole. Ole vain aina oma itsesi, paljon helpompaa kaikille. Etenkin itsellesi.
Juttele asioista paljon. Juttele miehesi kanssa. Juttele lapsesi kanssa. Ja samaten miehesi omien lastensa kanssa. Puhukaa asioista yhdessä ja erikseen. Älä pidä sisälläsi turhaan asioita, vaan kerro miehellesi.
Alusta asti kannattaa olla kaikkia lapsia kohtaan reilu ja tasapuolinen! Jos lapsi kokee tulleensa kohdelluksi epäreilusti ja että toista aina suositaan, on se huono alku.
Myös se, että kunnioitetaan kodissa vakituisesti asuvan lapsen omaa "yksityisyyttä" on tärkeää. Ja vastaavasti taas isäänsä/äitiään tapaamaan tulleille lapsille on tärkeää, että heillä on tapaajavanhemman kodissa jotain omaa. Oma peti, oma kaappi, oma hammasharjamuki, oma istumapaikka ruokapöydässä... ja niin edelleen.
Meillä muutto uuteen kotiin, jossa oli oma huone etälapsille oli asia, josta lapset ovat myöhemmin sanoneet olleensa tyytyväisiä. Ja voi sitä ylpeyttä, millä oma huone esiteltiin esim. mummulle! Nyt meillä onkin jo koti, missä on jokaiselle oma huone... Haluamme, että lapset tuntevat kuuluvansa konkreettisesti meidän kotiimme ja että tämä koti on myös heidän kotinsa.
Ei se aina ole helppoa tottua "uusiin" lapsiin, eikä lasten ole helppoa tottua "uuteen" aikuiseen... Hirveästi ei kannata heti alussa polttaa hihojaan, jos lapsen tavat ovat erilaiset. Tai jos jatkuvasti saa kuulla, että äidin luona saa tehdä näin. Sen voi vain yksinkertaisesti ohittaa sanomalla, että no meillä täällä ei saa tehdä noin. Kehoittaisin kuitenkin aina kunnioittamaan äidin mielipiteitä. Yritä olla kumoamatta äidin mielipiteitä ja käskyjä. Lapselle aika rankkaa ja ristiriitaista jos toisessa kodissa äiti sanoo toisin ja toisessa kodissa taas käsketään tekemään ihan päinvastoin. Meillä ei kyllä ole ollut mielestäni mitään erikoisempia kasvatuksellisia ristiriitoja. Ilmeisesti ollaan niin paljon samoilla linjoilla, ettei sellaisia ole tullut eteen.
Lapsia ei voi pakottaa tulemaan keskenään parhaiksi kavereiksi, mutta kohtelemalla heitä tasapuolisesti, he kyllä hyväksyvät toisensa.
Yksi asia, mikä on minusta tärkeää, on se, että kaikki lapset saavat pitää sen "oman" äidin ja isän kaikkein läheisimpänä, ettei siis kukaan toinen lapsi ole riistämässä sitä isää tai äitiä lapselta pois! Tosi tärkeä juttu! Meillä ainakin välillä tehdään jotain juttuja ihan kahdestaan oman äidin tai isän kanssa.
Tätä juttua ja pohdintaa piisaisi vaikka kuinka paljon, mutta lopetan tähän, eihän tätä kukaan jaksa edes enää lukea ;)
Hyvää syksyä teille!

miehen kanssa ennen perheen yhdistämistä pelisäännöistä. Ettei sitten tule isompia ongelmia myöhemmin. Sääntöjen täytyy pitää molemmilla. Vielä siitä, että jokainen aikuinen (kuului perheeseen tai ei) saa ja pitää oikeista/ opastaa/ komentaa lasta, mikäli tämä tekee tyhmyyksiä. Se on aikuisten velvollisuus. Näin ei tule sitä tilannetta, että lapsi väittää, ettei joku voi komentaa kun se kerran on kaikkien aikuisten velvollisuus opastaa aikuisuuteen. Kaikille samat säännöt. Käyttäytymissäännöt ovat vaikeimpia ja lasten kasvatessa, vastuun opettaminen ja jakaminen (omien jälkien siivoaminen, joka koskee kaikkia) jne.

Tärkeintä on, että te aikuset pidätte yhtä ja sitoudutte sopimaanne. Kyllä se sitten onnistuu. Aikaa vaaditaan paljon ja kykyä sopeutua. Pitää muistaa myös, että lapset vaativat oman rauhansa muulta "laumalta". Pitää olla paikka rauhoittua ja rentoutua ilman toisten jatkuvaa läsnäoloa (puolison lapset ja oman sisar/veli).