Kui moni on joutunu samantyyppiseen tilanteeseen sossujen kaa?Eli asun sijaiskodissa asunu jo 2vuotiaasta ja n.4vuotta sitten sijaisvanhempani erosivat ja nyt viimitteet vuodet on ollut älyttömän vaikeita..Eli rahasta on ollu jatkuvasti tiukkaa kun yksinhuoltajaäitimme on joutunut elättämään 4lastaan entisen sijaisisämme kanssa on jatkuvasti ollut riitaa.Eli "sijaisisämme" löysi uuden naisen baarista ja lähti tämän matkaan niin että vilahti..
Aluksi oli sovittu että näemme entistä "sijaisisäämme" kuukauden välein kuun ekana perjantaina,aluksi hän tuli pihasta asti hakemaan meitä meidän pihasta sitten se siirtyikin postilaatikolle ja siitä vielä kauemmas.Tuosta syttyi sellanen sota että,molemmat osapuolet haukkuivat toisiaan yms.Sijaisäitimme sai meidän oikeuksiemme puolustamisesta lähestymiskiellon jota seurasi lastensuojeluilmoitus..Tämä kyseinen ilmoitus on juuri nyt pääongelmanne siinä väitettiin tämän kaltaisia juttuja että sijaisäitimme olisi sekakäyttäjä että hänellä vaihtuisi miehet tiuhaan tahtiin ja siinä sanottiin myös suunnilleen näin;lapset otettiin pois oikeilta vanhemmiltaan juuri laiminlyömisen ja alkoholin käytön takia,joten eikö ole väärin pitää heitä samanlaisissa olosuhteissa..Eli oli suoraa vihjaisua että molemmat biologiset vanhemmat olisivat sekakäyttäjiä joka pitää vain puoliksi paikkansa oikea äitimme oli sekakäyttäjä mutta aika jätti hänessä n.3vuotta sitten.Lisäksi vihjataan että minut ja siskoni pitäisi siirtää kotoa pois ja koska olemme jo yli 14vuotiaita molemmat joutuisimme todennäköisesti jonnekkin laitokseen ja sehän eikäy.Jos niin käy niin sitten tulen tekemään jotain mistä saatatte lukee lehdestä joku päivä..
Mutta niin sossujen kaa on sellainen juttu että he pitävät tuota kaikkea mitä lastensuojeluilmotuksessa lukee niin täytenä totena eli minua ja siskoani on jututettu monta tuntia vai pitäisikö sanoa kuulusteltu.Nyt kun me oltiin juteltu sossujen kaa niin oli sijaisäidimme vuoro ja hän meni sinne kuulemma sillä periaatteella että hän on syyllinen hänelle oltiin oltu aivan älyttömän törkeitä esim oli uhkailtu että häneltä voidaan ottaa meidät pois ja että jos hän haluaisi pitää meidät hän ei saisi juoda ollenkaan alkoholia tai jättää meitä yksin kotio mitä ei tapahdu melkein koskaan yms.Kun sijaisäitimme palasi tuosta keskustelusta hän oli vihainen surullinen raivoissaan ja hieman hämmentynyt.Sitten kaikista törkeintä on että minun ja siskoni sanomisia on väännetty ja käännetty ihan nurinpäin meitä on loukattu ja tällä hetkellä mielipiteeni sossuista on että he ovat p.skiaisia sama juttu koskee entistä sijaisisäämme ja hänen uutta perhettään kohtaan.Saa kommentoida kertoa omia kokemuksiaan sossuista tai kertoo omat kantansa minun juttuun

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.