Monet aloitukset ja viestit on tällä palstalla luettu kumppanin petollisuudesta, haihattelusta, sitoutumiskyvyn puutteesta ym. Mutta tangoon tarvitaan kaksi. Kuka tunnustaa toimillaan aiheuttaneensa eron, tuskaa, loukkaantumista tai muuta? Kuka on itse ripustautunut, kahlinnut, epäillyt, ollut liian mustasukkainen...? Vai kirjoittelevatko tänne enimmäkseen vain oikeudenmukaiset, uskolliset, syvälliset, rakastamiseen ehdottoman kykenevät naiset?
Syytön, syytön, syytön?
June
111458
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
..olet kirjoitukset kokenut...?
Itse olen ollut lukevanani aika monitahoista analyysiä siitä, mitä on suhteissa tapahtunut.
Toisaalta en usko, että parisuhteeseen kykenemätön juurikaan kirjoittelisi millään palstalla itsestään, koska se kykenemättömyyshän on juuri hänen ongelmansa.
Tuskin siitä olisi helppoa edes kirjoittaa..
Noh, aloita vaikkapa sinä itse, missä missasit, kun tuli ero tai suhdetta ei syntynyt lainkaan..:) Olisi kiva kuulla, toki.
"Toisaalta en usko, että parisuhteeseen kykenemätön juurikaan kirjoittelisi millään palstalla itsestään, koska se kykenemättömyyshän on juuri hänen ongelmansa." Mieletön lause, ja uskomaton väite. Minut jätettiin - minä ansaitsin sen - ja minä olen kertonut siitä teille. (Joskaan en tällä nimimerkilläni.)
Minä kahlitsin, olin mustasukkainen, suutuin pienistä ja komentelin. Minä pidin häntä itsestään selvyytenä, minä rakastin hänen läsnäoloaan, minä rakastin häntä. Mutta eihän se aina riitä. Ei juuri milloinkaan. Tarvitaan pieniä eleitä, suloisia sanoja, paljon sellaista, minkä opin vasta erottuamme. Olenko minä parisuhteeseen kykenemätön? Se pölkkypää, joka ei osaa ilmaista ajatuksiaan sanoin? Kuinka toivonkaan sinulta negatiivista vastausta, sillä olemme palanneet yhteen. Seison yhä varpaillani, varon särkemästä kuvajaistamme tällä kertaa. Mutta mitä sitten, kun oma itseni pääsee taas irti - pääseekö se? Voiko muutos olla pysyvää, tai oppi pysyä päässä, jos sen on kerran kunnolla kantapään kautta oppinut? Eikö elämä ole jatkuvaa kasvamista? Toki on taantumuskausiakin... mutta... jos tietää mitä haluaa, eikö tie silloin ole avoin? Minä niin tahtoisin unohtaa menneet. Hulluhan minä olisin, jos kasaisin selkääni niin suuren taakan, kun niin paljon kerättävää on vielä edessäni.
..kun en muistanut yhtä, joskus aijemmin kirjoitettua, tarinaa täällä, jossa nimenomaan kirjoittaja kertoi itse aiheuttaneensa oman eronsa!
No eipä tuo Junekaan ollut sitä kirjoitusta huomannut, koska nimenomaan kysyi, että missä ne ovat ne "syylliset", kun syyttömät täällä vaan kirjoittelee.
Ja sitäpaitsi kirjoitin, että mielestäni monenlaista analyysiä käydään.
Joopa joo.
Sinulle Eben sanoisin, että ole onnellinen suhteestasi ja unohda nyt ihmeessä joku palstakirjoittaja.
Jennifer on ärsyttävä kaikkitietävä, päähän taputteleva asenne joihinkin asioihin, kuten nyt tähän. Oletko sinä joku parisuhde-expertti ja yli-ihminen? Etkö sinä ole koskaan tehnyt virheitä suhteissa tai ylipäätään missään asioissa? Etkö ole roikkunut, ripustautunut, ollut mustasukkainen ja sietämätön, tukahduttanyt elintilan toiselta?
Minä olen ja uskon että niin ovat monet muutkin. Eri kumppanit saavat erilaisia piirteitä esiin meissä ja jotkut valitettvasti saavat juuri nuo "alhaisimmat" piirteet esiin..ehkä se on hyväksi. Oppii ainakin tuntemaan omat varjopuolensakin, mutta tuskin nuo asiat pitemmän päälle suhdetta jalostavat kovin paljon ellei noiden asioiden yli pääse jotenkin.
..parisuhde-expertti ja yli-ihminen.
Koeta kestää.
Tuo oli aloitus, ja ajattelen, että aloitus saa olla naseva ja kärjistetty.
En ole sanonut, ettei täällä kyettäisi itsetutkiskeluun. En viihtyisi tällä palstalla ilman monia monitahoisesti ajattelevia ja avaria kirjoittajia.
Minä olen uinut parisuhdesuossa korviani myöten savessa. Tarkoittamatta loukata olen tullut loukanneeksi, itseäni heikompi on ollut minua vahvempi, ärsytettynä olen löytänyt itsestäni piirteitä, joita en tiennyt olevankaan.
Todellakin tangoon tarvitaan kaksi. Mutta ne Siltsun selässä estradilla nähdyt pienet valkeat enkelinsiivet kummittelevat elävässä elämässäkin, mikä on kyllä inhimillistä. Niitä nyt ajattelin vähän puhallella ja katsoa, josko pörhistyvät tai peräti irtoavat... No, kunnioituksella kaikkia kirjoittajia kohtaan..
Elämä on vaikeaa. Nuoruuteen kuuluu näsäviisaus ja kaikkitietävyys, se vain kuuluu, ei siitä pidä pulttia ottaa. Jenniferille vielä: minä olen todellakin miettinyt jopa sitä, olenko jollain lailla ollut aiheuttamassa toisen ihmisen sairastumisen, tai ainakin olisinko jotenkin voinut estää ja tehdä ehjäksi... Ja joka tapauksessa suhteen päättymisestä on seurannut syyllisyydentunteita, silloinkin, kun mitään kovin dramaattista ei ole tapahtunut. Ihminen on kovin hauras otus. Myös minä.
..tuo aloituksesi ärsyttänyt. Itse vaan olen lueskellut täällä niin monenlaista tarinaa, jotta yllätyin, että joku pitää tarinoita yksipuolisina.
Totta on muuten se, että me vaikutamme toisiimme. Mutta miten paljon, sitä tuskin kukaan osaa sanoa, edes asianosaiset itse.
Mutta itsetutkiskelu jatkuu, kuten tämä keskustelukin täällä..
Hyvä aloitus.
..vähän rauhoittua, miten jaksatkin vetää herneet nenään kaikesta koko ajan.. hoh hoijaa..
sä oot heti puolustus/hyökkäys asemissa.
Kukaan ei edes hyökännyt sua vastaan millään lailla..
Et sitten osaa ottaa minkäänlaista kritiikkiä vastaan pillastumatta.. varsinainen hemmoteltu pentu... anteeks vaan, ei pahalla ;)
oon jonkin aikaa seurannu näitä keskusteluja ja
pidin sua alkuun ihan fiksuna, mut erehdyin näemmä pahasti..
On hyvä et joku tekee aloitteita ja pitää keskustelua muutenkin yllä, mutta eihän keskustelusta voi tulla mitään jos ei ihmiset saa rauhassa kertoa ajatuksiaan ja mielipiteitää, yhden ja saman ihmisen aina pillastuessa ja puuttuessa kaikkeen...
Pilaa ilmapiirin tuollainen... :/
Olen todellakin miettinyt omaa käytöstäni suhteessa,joka päättyi toukokuussa.Olen myöntänyt itselleni, myös exälleni,että olin mustasukkainen(nyt jälkeenpäin ajatellen taisi olla oikeutettua:)),otin itsestäänselvyytenä hänen rakkautensa,olin välillä tukahduttava, ja valitin turhasta, ja vaadin liikaa.En koskaan pitänyt itseäni kuitenkaan Äiti Theresana.
Mutta en mielestäni koskaan olisi ansainnut sellaista kohtelua erossa kun häneltä sain. Se sattuu edelleen,ja jätti syvät arvet sieluuni.
Luulen ja uskon, että jokainen miettii useaan kertaan eron syitä. Joillakin on tapana etsiä liikaakin itsestään syitä, kun taas toiset porskuttaa eteenpäin ja sysäävät syyn pelkästään toisen niskaan. Meitä on moneksi.
Minä olen syyllistynyt noihin kaikkiin ja vielä moneen muuhunkin! Heterosuhteessa. Olen aiheuttanut hämmennystä, surua ja pahaa mieltä, myös ihan konkreettisia seurauksia on ollut enemmän kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Ja useammalle kuin yhdelle ihmiselle. Syitä olen miettinyt ja osa on selvinnyt vasta vuosien kuluttua, kaikki eivät vieläkään...
Tällä kokemuksella olen aika arka tekemään elämässäni sellaisia muutoksia jotka vaikuttavat negatiivisesti jonkun muun ihmisen elämään.
Kun nuorena aloittaa, saa paljon aikaan. Pahassa ja toivottavasti myös hyvässä!