Itse olen tyytyväinen siihen että lapsillani on isä. Olen onnellinen myös koska olen elänyt yh-elämää. Ei tarvitse jakaa arjen vastuuta yksin ihan yksinkertaisissakin asioissa on mukavaa että on toinen aikuinen jakamassa asioita. On minun lapsia ja miehen ja yhteisiäkin. Minulle se on iso asia että aamurumbassa on mukana aikuinen . Jakaa kotiaskareet. Saa käydä rauhassa kaupassa ja kävelyillä. Käydä yhdessä lasten kanssa ulkona ja tehdä asioita perheenä. Lasten etu on hyvin voivat aikuiset ja rakastava ilmapiiri. Meidän perhe on sellainen jossa vanhemmat kunnioittavat toisiaan josaa lapsia ei pidetä lyömäaseina . Lapset ovat tyytyväisiä ja onnellisia. Ikävää että joillekin uusperheiden onni on heiltä pois. Miksi tuhlata elämänsä jonnin joutavaan valittamiseen ja toisten elämän mollaamiseen? Minua ei ainakaan edes kiinnosta toisten ihmisten henkilökohtainen elämä niin paljoa että viitsisin käyttää energiaani haukkumseen ym. Jokainen saa olla ihan niin katkera kuin haluaa jos se on elämää hallitseva asia kunhan muistaa myös ne lapset.
lasten etu
uudet tuulet
176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Peesaan täysin kirjoitustasi :) Itse olemme vain tilanteessa jossa miehen ex puuttuu joka asiaan ja haukkuu meitä lapsille jotka selvästi kärsivät :( Omat välini ex:n ovat kohtuulliset ja asiat hoidetaan ja toisiamme emme hauku lapsille. Nämä lapset voivat hyvin ja ovat tasapainoisia. Tilanteessa mihin itse emme voi vaikuttaa on kamalaa. Lokaa tulee niskaan ämpärikaupalla, vaikka nainen oli se joka eron joskus halusi. Nyt ilmeisesti kaduttaa kun myöhäistä mikä myöhäistä. Nauttisi vain uudesta suhteestaan ja käyttäisi kaiken energian sen onnistumiseen ja jättäisi meidät rauhaan. Näin miehenkin lapset saisivat keskittyä lapsuuteensa ja nuoruuteensa onnellisina ja tasapainoisina. Nyt he ovat tahtomattaan vain välikappaleita katkeruudessa ja loppua ei näy...