Kynsien pituus

Koiraltamme on kynnet leikattu niin lyhyeksi kuin mahdollista, mutta silti tassut rapisevat lattiaa vastaan. Tarkoittaako se, että pitäisi yrittää pikkuhiljaa sopeuttaa kynsiä edelleen lyhyemmiksi?
2103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

no meil kultsu ja sen kynnet (vasta olin leikannut) ei "osu" lattiaan. Jos siis tulee verta vielä jos aiot lyhentää niin, ne on sit jo tarpeeksi lyhyet. Yks joka tuli mieleen niin koirallasi on voinut olla niin pitkät kynnet, että kynnet ja samalla ydin on kasvanut pitkiksi, että ei ole mahd. leikata normaalin lyhyiksi. Mut jos koira pystyy vaivatta kävellä ja juosta ni ei ne sit ole pitkät. Toivottavasti saat selkoo :) Aiemmalla koiralla oli mustat kynnet ja sillä osui lattiaan kun on vaikee arvioida missä kohtaa ydin on, ettei verta tulisi. Ei ollut mitään ongelmaa juoksemisessakaan.

Äänestä

koiralla on luonnollista, että kynnet osuvatkin alustaan sen liikkuessa. Kynnet on koiralla olemassa liukumista estämään juostessa.
Ihan ääri lyhyet kynnet on näyttely ihmisten mieltymyksen mukaiset, kun näyttävät kivalta kehässä.
Kynnen ytimen pituus vaihtelee eri yksilöillä ja joillain se on niin pitkä, että kynnet lyhyinäkin ottavat kiinni alustaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tassut rapsuu kirjoitti:

Koiraltamme on kynnet leikattu niin lyhyeksi kuin mahdollista, mutta silti tassut rapisevat lattiaa vastaan. Tarkoittaako se, että pitäisi yrittää pikkuhiljaa sopeuttaa kynsiä edelleen lyhyemmiksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu