Viime päivinä on keskusteltu siitä, kuinka Jumalan läsnäolon voi tuntea, mutta sen tuntevat vain harvat ja sittenkin pitää uskoa, vaikka ei koe eikä näe mitään.
Muihin Jumala ei pysty vaikuttamaan, eli Jumala ei ole kiinnostunut pelastamaan kaikkia, vaan hän haluaa pelastaa vain jotkut, joka on tietenkin ihmeellistä, jos kyseinen Jumala väittää olevansa kaikkien jumala.
Minulle tuli tästä asiasta mieleen vertaus tuonne taikurien suuntaan.
Kuvittelisin, että kukaan meistä aikuisista ei pidä taikatemppuja oikeasti mahdollisina, eli kenenkään korvasta ei voi oikeasta taikoa rahaa, eikä pupu osaa muuttua hatussa oikeasti kyyhkyseksi, olenko oikeassa?
Raamatun mielestä taikatemput ovat Saata:nan aiheuttamaa noituutta, jonka harrastaja pitää tappaa justiinsa, mutta ei nyt puututa siihen. Joten raamattu ilmeisesti pitää taikuutta todellisena ilmiönä, eli raamatun aikaan tehty temppu silinterihatussa tapahtuvasta muutoksesta, jossa pupu muuttaa muotoaan kyyhkyseksi, olisi syrjäyttänyt Jeesuksen ihmeiden tekijänä aika nopeasti.
Kuitenkin vaikka ei usko taikuuteen eikä pidä taikatemppuja todellisena ilmiönä (pupu ei muutu todellisuudessa linnuksi), niin siitä huolimatta voi vaikuttua taikuuden illuusiosta, eli hyvin tehty taikuus on aina viihdyttävää.
Hyvä taikuri siis osaa luoda illuusion taikuudesta sellaisellekin, joka ei usko itse taikatemppuihin, eikä pidä niitä todellisena ilmiönä, vaan silmänkääntötemppuina.
Huono taikuri sen sijaan ei kykene vakuuttamaan edes hölmöä luomastaan illuusiosta, tai ehkä jonkun, mutta suurinta osaa ei kuitenkaan.
Huono taikuri kyllä yrittää yrittämästä päästyään ja hän kehittelee juttuja, jotka eivät toimi ja ne eivät ole illuusioina uskottavia, eikä niitä pysty nauramatta katsomaan.
Arvatkaapas että mikä minulle tuli mieleen sellaisesta jumalasta, joka ei osaa vakuuttaa kaikkia jumaluudestaan, kaikkivaltiuudestaan, eikä oikein yhtään mistään, vaan siihen pitää vaan uskoa, vaikka illuusio on surkea?
Huonosta taikurista ei tule hyvä muuten kuin sokealla uskolla ja sillä, että uskoo huonon taikurin sanat omasta paremmuudestaan.
Hyvä taikuri sen sijaan vakuuttaa taidoistaan kaikki, eikä taikuriin tai taikuuteen tarvitse edes uskoa, sillä hyvä illuusio on uskottava, jos sen oikein tekee ja se on sen homman pointti.
Joten luulisin, että oikea Jumala on kuin hyvä taikuri, joka voi ilmaista itsensä kaikille ja uskottavasti, vaikka ei uskoisi itse Jumalaan ja sen ei luulisi olevan hyvälle Jumalalle mikään temppu, jos se onnistuu kerran hyvältä taikuriltakin.
Onko Jumala kuin huono taikuri?
11
80
Vastaukset
- simsala BIMMM.
Siksipä sinä bushmanni et löydä Jumalaa, kun etsit taikuriasi.
>>> Siksipä sinä bushmanni et löydä Jumalaa, kun etsit taikuriasi. >>>
Se oli vertaus, mutta lienet jättänyt ymmärtämättä, joten jumalasi lienee kuin huono taikuri, jonka temput eivät vakuuta, mutta jonka jotkut sanovat olevan hyvä taikuri ja heitä pitää vain uskoa.
Kristinuskolla menee tätä nykyä aika heikosti, kun pääosan esittäjä ei oikein enää kykene vakuuttamaan ketään, joka onnistui kuitenkin noin 2000 vuotta jonkinlaisella prosentilla. Kehitysmaissa vielä porskutetaan, mutta sekin alkaa olla menossa koko ajan enemmän kohti huonoa showta, kuin hyvää uskontoa.
Joten miksi pääosan esittäjä tässä uskonnossa, ei kykene samaan, kuin kykenee hyvä taikuri, eli olemaan uskottava sellaisellekin, joka ei usko taikuuteen, eikä usko taikatempuihin?
Miksi tämä kristinuskon "päätaikuri" on niin huono, että hän ei enää kykene vakuuttamaan "taikatempuillaan" kuin kaikkein toivottomimman osan yleisöstä ja muut jättävät lipun ostamatta, vaikka mainosten mukaan sillä saisi elämän kuoleman jälkeen?
Show olisi noin periaatteessa hyvä ja loppuhuipennus mieliinpainuva, mutta se ei myy, koska päätaikuri ei osaa tehdä uskottavasti temppuja.
Missä vika?
Onko sellainen "taikuri" hyvä, joka valikoi yleisönsä tiukalla seulalla?
Eikös voida silloin puhua taikurista, joka pelkää, että hänen taikatemppunsa huijaukset paljastuvat vain silmänkääntötempuiksi?
Ehkäpä siitä syystä ko. taivaallinen taikahemmo onkin valinnut ne kaikkein herkkäuskoisimmat yleisöönsä, heitä kun on jatkossakin helppo huijata, heiltä saa kuitenkin kaikkein parhaimmat ablodit, vaikka temppu olisikin mennyt hivenen poskelleen, kukaan ei kuitenkaan huomaa mitään?>>> Onko sellainen "taikuri" hyvä, joka valikoi yleisönsä tiukalla seulalla?
Eikös voida silloin puhua taikurista, joka pelkää, että hänen taikatemppunsa huijaukset paljastuvat vain silmänkääntötempuiksi? >>>
Hyvä pointti!!
Kyllä huonostakin taikurista saadaan hyvä, kun valitaan sellainen yleisö, että ne eivät tajua eroa hyvään taikuriin.
Siksi voikin kysyä, että miksi Jumala pitää itsensä piilossa ja esiintyy vain osalle yleisöstä ja silloinkin niin, että sen huomaa vain se, joka luulee jotain näkevänsä ja tuntevansa.
Samaan perustuu usko joulupukkiin, eli jos lapsi saa jostain kuulla joulupukista, niin hänen annetaan se uskoa, kunnes vanhemmista usko joulupukkiin on jo hieman pienemmille lapsille ja illuusio rikotaan.
Joulupukki on siis todellinen niin kauan, kuin sen annetaan olla todellinen.
Jumalassa on jotain samaa.
Niin kauan kuin uskot sen mikä käsketään, Jumala pysyy hengissä, mutta kun alat ajatella itse ja katsot sinne silinterihattuun, illuusio katoaa ja Jumala kuolee samalla hetkellä.
Oikea Jumala ei kuolisi.
Kyllä te olette nyt ihan metsässä näine juttuinenne. :)
Yks pointti tuossa on, että se mitä kutsutaan kristinuskoksi voi tarkoittaa niin montaa eri asiaa että Bushmannin jututkin varmaan sopii joihinkin ihmisiin.
Vois ajatella esimerkiksi että joku joka luulee parantuvansa sairauksistaan jonkun Benny Hinnin käsien alla pitää ehkä Jumalaa ainakin jollain tavalla taikurina, mutta nämä ihmiset ovat kuitenkin aika harvinaisia joten en alkais yleistämään.
Täytyy yhtyä tuohon hyvään huomioon, että joka hakee taikuria ei löydä Jumalaa.
alex>>> Kyllä te olette nyt ihan metsässä näine juttuinenne. :) >>
Niinkö?
Kyse on siitä, että miksi sinun jumalasi ei halua näyttäytyä kaikille?
Kyllä taikurin luomaan illuusioon voi uskoa, vaikka ei usko taikuuteen, jos on hyvä taikuri.
Sinun jumalasi ei näyttäydy suurimmalle osalle maailman ihmisistä millään tavalla, eikä sinun jumalasi kiinnosta suurinta osaa maailman ihmisistä.
Maapallolla asuu noin 7000 miljoonaa ihmistä, joista sinun jumalastasi on jollakin tapaa kiinnostunut noin 2000 miljoonaa ihmistä ja nyt meidän pitää laskea kaikki mukaan, eli sellaisetkin, joita ei välttämättä pidetä edes kovin kristillisinä.
Eli noin 5000 miljoonaa ihmistä ei näe eikä koe sinun jumalaasi, eikä jumalasi halua edes heille näyttäytyä, koska muutoin sinun jumalaasi uskoisi 7000 miljoonaa ihmistä.
Huonon taikurin luoma iluusio taikuudesta on huono, eikä ole uskottava.
Hyvän taikurin luoma illuusio taikuudesta on hyvä ja uskottava, vaikka jokainen tietää, että taikuus on pelkkää huijausta ja silmänkääntötemppua.
Miksi sinun jumalasi ei halua näyttäytyä noin 5000 miljoonalle ihmiselle, eikä halua luoda uskottavaa kuvaa jumaluudestaan?
Sillä suurin osa ei usko jumalaasi siksi, koska jumalasi luoma jumaluus ei ole uskottava, vaan se on kuin huonon taikurin esittämä illuusio taikuudesta, eli surkea ja epäuskottava.
EIkö hän haluakaan pelastaa kaikkia, vaan haluaa tuhoa ja hävitystä, niin häntä ei kiinnosta esitellä jumaluuttaan uskottavasti?
"Täytyy yhtyä tuohon hyvään huomioon, että joka hakee taikuria ei löydä Jumalaa."
Yksi taikureista kuitenkin loi 6000 vuotta sitten 6. päivässä koko telluksen kasveineen eläimineen, mutta oli kuitenkin aika tumpelo taikuriksi, koska huomasi itsekkin omien taikatemppujensa epäonnistuneen täysin ja lopulta päätti piilottaa ja peittää vedellä kaikki taikomansa asiat?Ei kai nyt sentään ? En minä ainakaan usko että itse luominen olisi kestänyt vain kuusi päivää, vaikka Luojaan uskonkin. Raamattu kyllä pitää sisällään noin 6000 vuoden ajanjakson.
Meitä uskojia on aika montaa sorttia - se ei kuitenkaan muuta Jumalaa millään tavalla toiseksi.
Miksiköhän Raamatun Jumala on muutamille kuin punainen vaate. Ei kiinnosta mutta kuitenkin ollaan tietävinään..
Onhan se ihan selvä asia että jos ei ymmärrä mitään Jumalasta niin ei tietenkään voi ymmärtää Raamatun sanomastakaan juuri mitään.
Minusta on viisaampaa, että ensin ottaa selvää siitä mistä Raamatussa on kysymys ja vasta sen jälkeen päättää että uskooko siihen vai ei.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11974526#comment-65472430-view
alex> Ei kai nyt sentään ? En minä ainakaan usko että itse luominen olisi kestänyt vain kuusi päivää, vaikka Luojaan uskonkin. Raamattu kyllä pitää sisällään noin 6000 vuoden ajanjakson.
Meitä uskojia on aika montaa sorttia - se ei kuitenkaan muuta Jumalaa millään tavalla toiseksi. >>>
Jaahas. Alexilla taitaa olla porttikielto adventistien taivaaseen, sillä tuo lausuntosi on adventtikirkon sääntöpapereissa pahimman sortin jumalanpilkkaa!
Mutta tietenkin jumala muuttuu uskomusten mukana. Jos joku väittää, että jokin jumala on luonut kaiken 6000 vuotta sitten, kuten adventtikirkko tekee, niin sellaista jumalaa ei voi olla olemassa, niin toki ne höpinät, joilla uskoa puolustellaan, vaikuttavat myös jumalaan.
Adventtikirkko väittää, että jumala loi kaiken kuudessa kirjaimellisessa päivässä jokin aika sitten, niin on täysin selvä asia, että adventtikirkon jumalaa ei ole, eikä tule, sillä kukaan taikaukkeli ei ole luonut täällä yhtään mitään kuudessa päivässä.
Tätäkö sinä et ymmärrä?
>>> Minusta on viisaampaa, että ensin ottaa selvää siitä mistä Raamatussa on kysymys ja vasta sen jälkeen päättää että uskooko siihen vai ei.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11974526#comment-65472430-view >>>
On se hyvä, että sinä et ollut Jeesus, sillä jos Jeesus olisi pitänyt noin sekavia puheita, joita maustaa tyyliin " Jumalan ominaisuuksien summaa kutsutaan Jumaluudeksi", niin kristinusko olisi kuollut jo ennen kuin olisi ehtinyt alkaakaan.- As usually
bushmanni kirjoitti:
> Ei kai nyt sentään ? En minä ainakaan usko että itse luominen olisi kestänyt vain kuusi päivää, vaikka Luojaan uskonkin. Raamattu kyllä pitää sisällään noin 6000 vuoden ajanjakson.
Meitä uskojia on aika montaa sorttia - se ei kuitenkaan muuta Jumalaa millään tavalla toiseksi. >>>
Jaahas. Alexilla taitaa olla porttikielto adventistien taivaaseen, sillä tuo lausuntosi on adventtikirkon sääntöpapereissa pahimman sortin jumalanpilkkaa!
Mutta tietenkin jumala muuttuu uskomusten mukana. Jos joku väittää, että jokin jumala on luonut kaiken 6000 vuotta sitten, kuten adventtikirkko tekee, niin sellaista jumalaa ei voi olla olemassa, niin toki ne höpinät, joilla uskoa puolustellaan, vaikuttavat myös jumalaan.
Adventtikirkko väittää, että jumala loi kaiken kuudessa kirjaimellisessa päivässä jokin aika sitten, niin on täysin selvä asia, että adventtikirkon jumalaa ei ole, eikä tule, sillä kukaan taikaukkeli ei ole luonut täällä yhtään mitään kuudessa päivässä.
Tätäkö sinä et ymmärrä?
>>> Minusta on viisaampaa, että ensin ottaa selvää siitä mistä Raamatussa on kysymys ja vasta sen jälkeen päättää että uskooko siihen vai ei.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11974526#comment-65472430-view >>>
On se hyvä, että sinä et ollut Jeesus, sillä jos Jeesus olisi pitänyt noin sekavia puheita, joita maustaa tyyliin " Jumalan ominaisuuksien summaa kutsutaan Jumaluudeksi", niin kristinusko olisi kuollut jo ennen kuin olisi ehtinyt alkaakaan.Bushmanni tunnsti ettei ymmärrä mutta ei niinkuin tavallista tunnusta, että se on hänen vikansa.
bushmanni kirjoitti:
> Ei kai nyt sentään ? En minä ainakaan usko että itse luominen olisi kestänyt vain kuusi päivää, vaikka Luojaan uskonkin. Raamattu kyllä pitää sisällään noin 6000 vuoden ajanjakson.
Meitä uskojia on aika montaa sorttia - se ei kuitenkaan muuta Jumalaa millään tavalla toiseksi. >>>
Jaahas. Alexilla taitaa olla porttikielto adventistien taivaaseen, sillä tuo lausuntosi on adventtikirkon sääntöpapereissa pahimman sortin jumalanpilkkaa!
Mutta tietenkin jumala muuttuu uskomusten mukana. Jos joku väittää, että jokin jumala on luonut kaiken 6000 vuotta sitten, kuten adventtikirkko tekee, niin sellaista jumalaa ei voi olla olemassa, niin toki ne höpinät, joilla uskoa puolustellaan, vaikuttavat myös jumalaan.
Adventtikirkko väittää, että jumala loi kaiken kuudessa kirjaimellisessa päivässä jokin aika sitten, niin on täysin selvä asia, että adventtikirkon jumalaa ei ole, eikä tule, sillä kukaan taikaukkeli ei ole luonut täällä yhtään mitään kuudessa päivässä.
Tätäkö sinä et ymmärrä?
>>> Minusta on viisaampaa, että ensin ottaa selvää siitä mistä Raamatussa on kysymys ja vasta sen jälkeen päättää että uskooko siihen vai ei.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11974526#comment-65472430-view >>>
On se hyvä, että sinä et ollut Jeesus, sillä jos Jeesus olisi pitänyt noin sekavia puheita, joita maustaa tyyliin " Jumalan ominaisuuksien summaa kutsutaan Jumaluudeksi", niin kristinusko olisi kuollut jo ennen kuin olisi ehtinyt alkaakaan."Taivasten taivaisiin sinä et mahdu."
http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288640447186.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1384350Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3382184Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik32074Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481881- 1071800
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4561770Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4831621MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar571449Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4821343Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441316