Kummallekkos puolelle menen?

Isojen vai pienten? Kun minulla on kääpiöpinseri ja saksanpaimenkoira? Vai laitanko kääpiöpinserini pienten puolelle ja saksanpaimenkoirani isojen puolelle, ja seistä kökötän aitojen välissä? aidalta toiselle on matkaa noin 5 metriä ja välissä on pusikkoa joten näkyvyys on huono enkä tällöin voi vahtia molempia samaan aikaan. Olen kerran ottanut saksanpaimenkoiran pienten puolelle mutta minulle on sanottu että pitää mennä toiselle puolelle. kerran otin kääpiöpinserin isojen puolelle, mutta jotkut isot koirat eivät osaa leikkiä nätisti pienten koirien kanssa. Minulla ei ole autoa ja puistolle kävelen koirien kanssa n. 3 km per suunta, joten en jaksaisi rampata edestakaisin hakemassa ensin toista koiraani ja sitten olla sen kanssa puistossa 1,5h mikä on yleensä normaali aikamme puistoilemassa ja tämän jälkeen viedä koira kotiin ja hakea toinen tilalle, siihenhän menisi koko päivä.
2222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Et ainakaan eri puolille jollei sinulla ole kaveria mukana joka menisi toisen koiran vahdiksi toiselle puolelle.

Voit mennä pienten puolelle jos kysyt ensin portilta sopiiko kaikille paikalla olijoille että tulette sisään ja omatoimisesti myös tarjoudut poistumaan jos sinne haluaa joku pienen koiran omistaja tulla joka ei halua että olette siellä.
Voit mennä isojen puolelle kunhan varaudut siihen että kaikki isot koirat eivät muista kokoaan innostuessaan leikkimään ja pieni pakeneva koira voi laukausta isomman koiran saalisvietin. Taas kannattaa portilta ennen sisään menoa kysyä osaavatko puistossa olevat koirat leikkiä nätisti pienen kanssa ja jos ei niin ei kannata mennä.

Tavallisempaahan se on mielummin tuoda pieni isojen puolelle kuin toisinpäin. Itsekkin olen käynyt isojen puolella ison koiran ja pienen pennun kanssa, tottakai isompia koiria kiinnosti pieni kaveri kovin mutta kertaakaan meillä ei tullut ongelmia. Omistajat pitivät hyvin koiriaan silmällä ja komensivat jos meinasi leikki äityä liian rajuksi ja muutenkin isot osasivat aina jättää pennun rauhaan jos se hakeutui jonkun ihmisen jalkoihin.

Äänestä

Siis Saksari kuuluu isojen puolelle ja pinseri pienten mutta et voi jättää kumpaakaan vahtimatta omaan aitaansa joten ainoa ratkaisu on joko puistoilla kun puisto on tyhjä tai käytät koirat erikseen puistossa . Tähänkin varmaan varauduit kun eri tyyppiset koirat otit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitäs nyt? kirjoitti:

Isojen vai pienten? Kun minulla on kääpiöpinseri ja saksanpaimenkoira? Vai laitanko kääpiöpinserini pienten puolelle ja saksanpaimenkoirani isojen puolelle, ja seistä kökötän aitojen välissä? aidalta toiselle on matkaa noin 5 metriä ja välissä on pusikkoa joten näkyvyys on huono enkä tällöin voi vahtia molempia samaan aikaan. Olen kerran ottanut saksanpaimenkoiran pienten puolelle mutta minulle on sanottu että pitää mennä toiselle puolelle. kerran otin kääpiöpinserin isojen puolelle, mutta jotkut isot koirat eivät osaa leikkiä nätisti pienten koirien kanssa. Minulla ei ole autoa ja puistolle kävelen koirien kanssa n. 3 km per suunta, joten en jaksaisi rampata edestakaisin hakemassa ensin toista koiraani ja sitten olla sen kanssa puistossa 1,5h mikä on yleensä normaali aikamme puistoilemassa ja tämän jälkeen viedä koira kotiin ja hakea toinen tilalle, siihenhän menisi koko päivä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu