Haistattelut pois

Asiat asioina

Täällä kirjoitetaan niin valtavasti asiattomia, toisia loukkaavia kommentteja, että moderaattorien on varmasti mahdoton tehdä palstoista sivistyneitä, koska sensuuriakaan ei siedetä. Muuutoksen on lähdettävä kirjoittajien korvien välistä. Eli muistakaa että olette kirjoittamassa oikeille ihmisille, eikä asiattomuuuksilla pitäisi loukata toisia nimimerkin takaa. Ainoa lääke tähän kai olisi se, että kirjoituksia julkaistaisiin vain kirjautuneilta joiden oikea nimi julkaistaan kirjoituksen yhteydessä. Moni häirikkö jättäytyisi rannalle siinä tapauksessa, ja keskustelun taso nousisi huimasti. Koska on niitä, jotka vastustavat tällaista ajatusta, sivistyneille ihmisille voitaisiin laittaa oma palsta, öykkäreille omansa.

3

102

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • näillä mennään

      Palstojen lukemista helpottaa, kun muistaa että Suomi24 toimii muiden funktioidensa lisäksi maamme suurimpana avohoitoyksikkönä. Kun ei ole työtä, ei kavereita, ei mitään järjellistä tekemistä mihin voisi ryhtyä tai mihin olisi varaa- aina on mahdollista purkaa vihaansa ja turhautumistaan meihin kanssalukijoihin. Vaikka olisi päästään vähän tai pahastikin pipi, tänne uppoaa ja saa kunnolla hangattua jonkun "kunnon kansalaisen" naamaan sitä ihtiään.

    • Varmin tapa

      tappaa keskustelupalsta on vaatia kirjoittamaan omalla nimellä. Parempi tapa olisi vaatia toimiva sähköpostiosoite nimimerkillä kirjoittavalta. Moni ei voi asemansa, työpaikkansa tms. syyn takia lausua mielipiteitään omalla nimellään.
      Palstanpitäjänkin tulisi uudistaa toimintatapaansa eli kenen tahansa mielijohteesta ei tule poistaa asiallisia kirjoituksia ja koko ketjuja. Jos sana on vapaa, sillä tulee myös olla oikeus vapauteen noudattamalla sääntöjä.

      • joko tai....

        Verkkopankki tunnistautuminen, tällöin voit edelleen kirjoittaa anonyymiteetillä suojattuna. Jos syylistyt laittomuuksiin kirjoituksissasi, niin ylläpito pystyy antaan sinun tiedot viranomaisille. Jos tämä ei kelpaa, niin silloin on parempi olla kirjoittelematta, koska 100 % tekstin sisältö täyttänee rikosnimikkeen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      151
      13467
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9761
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      96
      9148
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      8106
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      40
      6773
    6. 149
      6186
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      24
      3375
    8. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      33
      1674
    9. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      397
      1265
    10. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1194
    Aihe