Putkiremontti tulossa - mihin koira päiviksi?

häkkiinkö

Meille on tulossa kevään aikana melko laaja putkiremontti, eli kylppäri menee kokonaan uusiksi ja ilmeisesti myös keittiön putkistoille tehdään jotain. Itsepäisinä päätimme jäädä kuitenkin asuntoon asumaan remontin ajaksi, joka meidän asuntomme kohdalta kestää noin 6 viikkoa. Nyt ongelmana olisi kuitenkin koiran "sijoitus" remontin aikana. Koiraahan ei tietenkään voi jättää nimittäin päiviksi vapaaksi asuntoon, kun ovet ovat auki ja työmiehiä ravaa asunnossa edestakaisin. Tietenkin jo sen takia, että koira voi olla tiellä tai karata, mutta meidän kohdallamme myös sen takia, että koiramme ei aina tykkää vieraista. Ei varsinkaan isoista miehissä, joissa on toisten uroskoirien hajuja. Saattaa yrittää purra.
Mihin siis suosittelisitte, että sijoitamme koiran aina päiviksi, kun olemme itse töissä? Paras vaihtoehtohan olisi viedä koira joko päiviksi tai koko remontin ajaksi hoitoon, jottei koiralle aiheudu ylimääräistä stressiä häsellyksestä ja vieraista ihmisistä ja äänistä, mutta se ei valitettavasti ole mahdollista. Koiran laittaminen hihnaan ja johonkin kiinni taitaa olla myös huono vaihtoehto, koska hihnan kanssa on tietenkin aina kuristumisvaara, kun koira on valvomatta. Enkä usko sen muutenkaan olevan kovin mukavaa.
Remontin pitäisi alkaa huhti-toukokuussa, joten ensin ajattelin, että koiran voisin päiviksi laittaa parvekkeelle, mutta en tiedä onko sekään hyvä ajatus. Parvekkeemme on kyllä lasitettu ja kaiteet ovat betonia ja melko korkeat, joten koiran hyppääminen alas ei olisi mahdollista. Mutta tuohon aikaan saattaa olla kuitenkin vielä melko kylmä ja muutenkin koiran jättäminen parvekkeelle päiväksi kuulostaa jotenkin vähän kurjalta ja muutenkin ehkä hieman riskialttiilta. Eikö näin?
Oikeastaan ainoat vaihtoehdot, jotka kuulostavat käyviltä olisivat joko häkki tai koiran telkeäminen yhteen huoneeseen päivän ajaksi. Asuntomme on siitä hankala pohjaratkaisultaan, että eteinen, olohuone ja keittiö ovat avoimia, niiden välissä ei siis ole suljettavia ovia vaan pelkät leveät oviaukot. Lisäksi keittiöstä pääsee sekä olohuoneeseen, että eteiseen, eli se on molemmista "päistä" avoin. Koiraporttien hankkiminen näiden huoneiden välille ei siis onnistu. Muuten koiran voisi sijoittaa lastenhuoneeseen, joka on tällä hetkellä asuntomme tilavin huone, mutta huone on ihan kylppärin vieressä, sekä koira saa oven auki (kerran olen tullut kotiin joka niin, että koira on saanut auki sekä välioven, että ulko-oven).
Ainoaksi mahdolliseksi huoneeksi jää siis oma makuuhuoneemme. Huoneessa on liukuovi, joten sitä ei saa kunnolla lukittua, mutta oviaukkoon voisi hankkia koiraportin. Tämän huoneen kanssa ainoa ongelma on se, että koira mielellään kiipeää päivisin sänkyyn, joten illalla kotiin tullessa tuloksena saattaa olla karvainen sänky, sekä kerran jopa repaleinen lakana. Sänkyyn pääsemisen saisi kuitenkin luultavasti jotenkin estettyä, kun käyttää vähän mielikuvitusta.
Viimeinen vaihtoehto on sitten se häkin hankkiminen. Se olisi tietysti kaikkein helpoin, varmin ja turvallisin vaihtoehto, sillä koiran voisi laittaa vain päiviksi sinne, eikä se varmasti pääse sieltä omin avuin ulos. Häkin pitäisi kuitenkin olla aika iso, jotta koira mahtuisi sinne mukavasti. Millaisia mielipiteitä teillä olisi tuon häkin suhteen? Koiraahan ei varsinaisesti kai saisi häkkiin päiviksi jättää, mutta nyt kyseessä olisi tietysti pelkkä väliaikainen ratkaisu. Minkä hintaisi tuollaiset isot häkit ovat verrattuna leveään ja korkeaan koiraporttiin?

Tulihan pitkä selostus, mutta nyt on ainakin tilanne selvitetty mahdollisimman yksityiskohtaisesti. Millaisia mielipiteitä teillä olisi? Helppo häkki vai mahdollisesti karvainen sänky? Mikä olisi toimivin, turvallisin ja koiralle paras vaihtoehto teidän mielestänne?

5

436

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokemusta

      Älä kuvittelekaan et asunnossa voisit remontin aikana asua. Rupeatte hyvissä ajoin etsimään toista kämppää. Asunnossa ei voi melun takia olla yhtään sitten kuin oma kämppä puretaan niin huh.

      • Lisäksi

        kun noissa taloyhtiöremonteissa yleensä tekijät ovat nykyään estonian veljeskansaa, tai muita itäblokin veijareita, niin saat olla aika varma että moni nykyisin omistuksessasi oleva tavara vaihtaa omistajaa ilman rahaa. Kotimaisissa veijareissa taas on ongelmana heidän kömpelyys, eli tavarat tahtoo vaan yllättäen rikkoutua. Vaikka esine ei olisi edes samalla puolella asuntoasi jossa remonttia tehdään.


    • hyvä neuvo

      Minä kyllä veisin koiran koirahoitolaan tai muualle hoitoon.

      kuvitteleppas, miltä koirastas tuntuu; vieraita miesten ääniä, kovia koneiden ääniä ja tuo raasu olisi oven takana suljettuna johonkin häkkiin :(

      Jos ei koiran psyyke siinä petä, niin on ihme.

      Siis hoitolaan tmv. siksi ajaksi.

    • Pois asunnosta

      Luulen että koira stressaantuu enemmän jos on häkitetty ja vieraita tulee ja menee, kun että löytäisitte sille hoitopaikan. Voi kysellä ihan tori.fin kautta tai jotain jos joku haluaisi koiraa hoivata.

    • luomuhurtta

      ilmoittele kaupan seinässä, ja kysele tutuilta, naapureilta, että ottaisivatko koiran hoitoonsa. Parvekkeella tuskin kylmyys on ongelma, senhän saa ratkaistua lämmityslaitteella, vaan kuumuus, kun aurinko paistaa lasin läpi, se kuumentaa jo huhtikuussakin.
      Itse tietenkin panisin koiran kamariin, koska koirani muutenkin nukkuu sängyn vieressä ja sängyssäkin. Ei ne karvat maailman loppu ole. Hanki vaan hyvin karvaa sitova päiväpeite sängyn suojaksi. Älä edes yritä pitää koiraa pois sängystä, pitäähän sille karvaturrille edes jotain kivaan putkassaan olla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa.

      Neljä nuorta kuoli Nurmijärvellä, auto suistui jokeen Onnettomuuden tutkinta on vielä alussa. Poliisi sai lauantaina 4.
      Maailman menoa
      323
      11519
    2. Ja taas kerran

      Mutka ja joki. Kenties liikaa nopeutta. Miksi?
      Nurmijärvi
      217
      4883
    3. Tänään olisn uskaltanut

      Ainakin luulen, kun tänään oli jotenkin varma olo. Olisin vähintään sanonut moi ja jos olisit ollut yksin olisin pyytäny
      Ikävä
      11
      2588
    4. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      162
      1924
    5. Kirjoita jotain kivaa

      ja positiivista ikäväsi kohteesta. 🫠
      Ikävä
      129
      1891
    6. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      13
      1378
    7. Tiistaina nähdään.

      Pitkästä aikaa. Minua on alkanut jännittää kovasti se näkeminen ja miten taas osaan olla. En tiedä yhtään oletko kiinnos
      Ikävä
      92
      1238
    8. Rattoisaa lauantai iltaa

      Mitäs tänään tapahtuu? Mitäs kirsikalle kuuluu? Onko lähdössä iltaelämään? 😊✨💞🌆 Minä vietä taas yksinäistä koti-iltaa
      Ikävä
      241
      1146
    9. Sinusta jäi lopulta kuitenkin hyvä kuva

      Vaikka voit ajatella itsestäsi kaikkea, mitä siinä mylläkässä saattoi tapahtua, mutta näin se on. Seurasin kyllä, ja mon
      Ikävä
      40
      1060
    10. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      85
      954
    Aihe