Tärkeintä

Porvoossa sattuimeitä kaikkia suomalaisia järkyttävä nuoren naisen raju kaappaus ja sitominen autoon. Voi vain kuvitella miten uhri henkisesti selviää. lehdet ympäri suomen uutisoivatkin tästä. Toki salaten visusti tekijän etnisen taustan. Samasta syystä Pohjalainen jätti uutisoimatta koko tapauksen. Tärkeämpää oli uutisoida tanssiesityksistä turvapaikanhakijoille.
18121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Uhri saa osakseen elinikäisen rangaistuksen, joka monesti sairastuttaa ihmisen jatkuvasti kymmenien vuosien jälkeenkin.

Rikoksen tekijä saa sakot tai muutaman kuukauden ehdollista, riippuu toki kulttuuritaustasta, ja jatkaa vihellellen mutkatonta lampsimistaan vailla huolta ja murhetta.

Tuntuu että rangaistus on kääntynyt päälaelleen.

Äänestä

Miksi paikallislehti Pohjalaisen pitäisi uutisoida tuollaisesta? Ei se ihan Iltasanomat tai Hymy vielä ole.

Ja mitäs tietoa sulla on mistään etnisistä taustoista? Vai levitätkö täällä vain omia junttifasistisia ennakkoluulojasi ja muukalaiskammoasi?

Jos muistetaan, että 2012 Suomessa murhattiin 22 lasta, kaikki kantasuomalaisten tekosia, niin voidaan sanoa, että supisuomalainen perimä se vasta altistaakin väkivallalle ja perhemurhille. Eipä ole yhtään mamu-kouluammuskelijaa tai -puukottajaa osunut eteen.

Äänestä
  • median tehtävänä on kertoa totuus, jotta ihmiset voisivat äänestämällä vaikuttaa maansa lakeihin. vaikka suomalaiset kuinka tekisivät rikoksia omassa maassaan, on maahamuuttajien suhteellinen osuus suurempi, lisäksi nuo rikokset jäisivät tekemättä ilman nykyistä kansainvaellusta maahamme.

    ja mitä tulee lapsiin, onko edes tiedossa kuinka monta hunnusta luopunutta tyttöä on lähetettyä takaisin omaan maahansa ja mahdollisesti kunniamurhattu siellä?

    tyypillisenä mamuttajana vaehtelet ja keksit asioita omasta päästäsi. Mihin jäi mm. tämä virolaisen äidin surmaamat 2 lasta?

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1361848731154

    sinun logiikallasi selität varmaan samalla tavalla mamujen yliedustuksen suhteessa väkilukuun mm. raiskaustapauksissa?

    http://hommaforum.org/index.php/topic,79920.0.html

    Äänestä

  • 2+4 kirjoitti:

    median tehtävänä on kertoa totuus, jotta ihmiset voisivat äänestämällä vaikuttaa maansa lakeihin. vaikka suomalaiset kuinka tekisivät rikoksia omassa maassaan, on maahamuuttajien suhteellinen osuus suurempi, lisäksi nuo rikokset jäisivät tekemättä ilman nykyistä kansainvaellusta maahamme.

    ja mitä tulee lapsiin, onko edes tiedossa kuinka monta hunnusta luopunutta tyttöä on lähetettyä takaisin omaan maahansa ja mahdollisesti kunniamurhattu siellä?

    tyypillisenä mamuttajana vaehtelet ja keksit asioita omasta päästäsi. Mihin jäi mm. tämä virolaisen äidin surmaamat 2 lasta?

    http://www.hs.fi/kotimaa/a1361848731154

    sinun logiikallasi selität varmaan samalla tavalla mamujen yliedustuksen suhteessa väkilukuun mm. raiskaustapauksissa?

    http://hommaforum.org/index.php/topic,79920.0.html

    Poika kaappasi äitinsä.

    Äänestä

  • Oululainen Kaleva ja Lapinkansakin uutisoivat tapauksen. Levikkialueensa ovat vielä kauempana maantieteellisesti kuin Vaasa tapahtumapaikasta. Julkaisivat jutun riippumatta tekijän etnisestä taustasta. Pohjalainen sen sijaan julkaisee jutun vasta jos tekijä paljastuu kantasuomalaiseksi.

    Äänestä

  • bölk kirjoitti:

    Poika kaappasi äitinsä.

    näinkä upan/ göterborgin kommarit tekevät? kun ei muuten saa naista, niin kunnon suvaitsevainen kukkahattusetä kappaa äitinsä

    Äänestä

Tekijä asunut Suomessa kaksi vuotta.

Äänestä
  • Jurvalainen.

    Äänestä

  • Jurva kirjoitti:

    Jurvalainen.

    olet vai?

    Äänestä

-niin...tärkeintä ehkä onkin se, et ei kerrota kaikkia tietoja tekijöistä, koska aika suuri osa on senkaltaisia paukapäitä, jotka yleistävät tyyliin: "joo, nehän on kaikki sellasia"...

Äänestä
  • niin lähtisi pian kukkahattusediltä työpaikka. mira-ralokin suljettaisiin, jos ei olisi enää mamuja, mistäs sitten tienestit? kukkahattuilijat joutuu oikeisiin töihin....

    Äänestä

  • 8+17 kirjoitti:

    niin lähtisi pian kukkahattusediltä työpaikka. mira-ralokin suljettaisiin, jos ei olisi enää mamuja, mistäs sitten tienestit? kukkahattuilijat joutuu oikeisiin töihin....

    Hanki töitä äläkä ruikuta!!

    Äänestä

  • niiiih kirjoitti:

    Hanki töitä äläkä ruikuta!!

    älä sekoile mokuttaja. Minä elätän sinut

    Äänestä

  • anttipaita...... kirjoitti:

    älä sekoile mokuttaja. Minä elätän sinut

    Sinä ketään elätä.. Et edes itseäsi. Sossustahan sinä rahasi haet niin kun muutkin kaltaisesi.
    Säälin sinua...

    Äänestä

Tekijäksi paljastui noin 2 vuotta Suomessa oleskellut henkilö.

Äänestä

Lapsisurmia (uhri alle 15v) on tapahtunut Suomessa viimeisen 10 vuoden aikana noin 3-4 tapausta vuodessa. Vuosi 2012 ei poikkea trendistä. Sairasta ja valheellista väittää, että Suomessa on yhtenä vuotena surmattu 22 lasta ja tekijät ovat pelkästään suomalaisia. Lapsisurmissa tekijä on useimmin lapsen oma äiti. Maahanmuuttajat näkyvät tilastoissa useammin kuin heidän väestömääränsä perusteella voisi olettaa.

Äänestä
  • koska joku yuuup tai muut maahanmuuton puolustajat ovat totuudesta piitanneet?

    henkisesti sairaita joka tapaus.

    Äänestä

Tekijä Kamerunista. Asuu pääkaupunkiseudulla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuparijateräs kirjoitti:

Porvoossa sattuimeitä kaikkia suomalaisia järkyttävä nuoren naisen raju kaappaus ja sitominen autoon. Voi vain kuvitella miten uhri henkisesti selviää. lehdet ympäri suomen uutisoivatkin tästä. Toki salaten visusti tekijän etnisen taustan. Samasta syystä Pohjalainen jätti uutisoimatta koko tapauksen. Tärkeämpää oli uutisoida tanssiesityksistä turvapaikanhakijoille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu