lapsi on hylännyt vanhempansa

mumma ja vaari

Aikuinen lapsemme on kääntänyt selkänsä omalle perheelleen. Meille vanhemmilleen ja sisarilleen. Nyt kun puolisonsa kanssa sai lapsen, meitä ei huolita mummaksi ja vaariksi. Vain puolisonsa sukuun pitää yhteyksiä ja ainoat lapsenlapsemme hyväksytyt isovanhemmat ovat siellä. Mitään pahaa ei tapahtunut hänen lapsuudessaan ja nuoruudessaan. Olemme ajatelleet, että olemmeko liian köyhiä tai tyhmiä hänen uuteen sukuunsa? Häpeääkö hän meitä? Olemme ihan työläisiä, emme isotuloisia, mutta asiamme aina hoitaneet. Lapsemme puolison suku ns. parempaa väkeä. Tilanne on kauhea, koska haluaisimme tavata lapsemme lasta ja uskomme, että hänkin joskus kysyy jotakin meistä.

47

1132

Vastaukset

  • Oletteko kysyneet syytä moiseen käyttäytymiseen? Jotainhan siinä taytyy takana olla että tekee noin.

    Milloin tämä selän kääntö tapahtui? Ennen lapsen syntymää vai vasta sen jälkeen?

  • Todennäköisesti olette yrittäneet puuttua perheen asiouhin, jotka eivät teille kuulu. Asia, joka tulee selväksi tekstistäsi on se, että tunnet alemmuudentunnetta sekä katkeruutta ja kateutta toisia isovanhempia kohtaan joka varmaan näkyy käytöksessänne perhettä kohtaan. Katse peiliin, sieltä se syy löytyy!

    • Kohdallani kävi niin että kun minut leikattiin eli laitettiin keinonivel jalkaan Poikani katkaisi suhteen, meni aikaa ja ihmettelin miksi hän ei ole yhteyksissä,,, sitten rohkasin itseni ja soitin hänelle että olenko tehnyt jotain jolla olen sinua (poikaani) loukannut, oli vastaus et mitään meni pari vuotta eikä mitään yhteyden ottoja joten soitin pojalleni kysyin samaa asiaa uudellen, vastaus sama, Jatkoin ja pyysin että tulisi käymään että voitaisiin keskustella, hetken houkuteltuani hän suostui. tuli oman poikansa kanssa , juotiin kahvit ja aloin kyselemään mistä johtuu? En saanut mitään uutta vastausta , samaa toisti , mitä ennenkin ei mitään syytä. Tuli meikäläislle tippa silmään. Meni taasen muutama vuosi, olin jo käynyt mielenterveys toimistolla ja muutaman kerran terapiassa , >Kun sain "raivarin" Lähetin kiukkuisen sähköpostin pojalleni että kun kuolen ei sinulla ole mitään asiaa hautajaisiini, ei reaktiota. Tämän jälkeen hoidin asiat siten että jos vanhin tyttäreni järjestää jotain niin pitää huolen ettei me pojan kanssa olla samaan aikaan niissä juhlissa /eliäistämis velvollisuus. vaikka ei mustalaisa ollakkaan. Samoiten kun menin pojan tyttären Rippijuhliin vaadin että olemme siellä kohtaaamatta eli toimivin väistämisvelvollisuuksi. Nyt on samat oireet Vanhimman tyttärenikin kanssa .
      Olen todennut itsessäni kyllä muutamia asioita . ensiksi olen Maahanmuuttokriitinen ja siksi en julkisestikkaan hyväksy nyky systeemiä Suomivanhukset on takasijalla , Josta kirjoittelen julkisestikkin , enkä suinkaan kaunokielellä, Johtunee siitä että olen ollut itse lapesta pitäen itsekäs, Sekä lasten nuoruudessa jo alkoholisoiduin aika pahasti, Raitistuin 76 lasten ollessa 10 ja 8 v , mutta vuoden kuluttua erosin lasten äidistä. Mutta perhettä en heitteille jättänyt vaan myin talomme ja konkurssikypsät yritykseni joista minulle jäi n. 100 000 markkaa jonka nnoin lasten äidille elatus maksaun ennakkona kun tiesin että ulosotto mies tulee viemään tulevaisuudessa osan tilistäni , sillä antamani summa vaimolleni keplottelin konkurssipesästä. Joten mitään hätää ei lapsilla eikä äidillä ollut talouden kanssa . Itse olin luottokiellossa reilut 20 v. enen kuin sain luottoni takaisin. Raittius on säilynyt töitä on riittänyt, Siten ei mitään huolta mutta lasten lapsien tapaaminenkin on ollut hyvin nihkeetä. Yhteyden otot on ollut pelkästään <ukin suunnalta. Löysin itselleni uuden kumppanin jumalaisen naisen jonka kanssa olemme olleet yhdessä 30 vuotta ilman papin siunausta ja hyvä niin vapauden tunne on molemmin pyolista, Vuosi sitten puolisollani todettiin vakava sairaus joka lopetti osaltaan työn tekoni joten tulona vain eläke . Todella vaikea ja ahdistavn pelokas vuosi takana , tselläni on todettu Azshaimer joka on perintönä äitini puolelta , mutta lääkitys auttaa aika hyvin, Käytän Joka maanantai puolisoni Meilahdessa hoidosssa, en juurikaan ole päässyt käymään mökillä ja pilkkihommatkin jääneet tosi vähii, Mutta vaikka olen 70v olen aktiivi ja aloin työskentelemään kotona, sain idean jota toteutan,, Ja uskon että näillä mennään , mutta masentunutkin olen ajoittain vaikka lääkitys on kohillaan.
      Se mikä muoa on alkanut häiritsemään = itsetuhoiset ajatukset eilen googlettelin keinoja jolla jelppaan itseäni mikäli puolisoni ei kestä tai selviä. Tämä ei ole sinänsä mikään säälikirjoitus , olen m uuten mieleltäni koht terve, pelottaa vaan nuo omat ajatukset, Ja olen tottunuy että purkamalla helpottaa-


  • Hei mumma ja vaari,

    Kiitos, että jaoitte hylkäämiskokemuksenne yhteisesti. Olen pahoillani, että olette joutuneet sen kokemaan tietämättä edes syytä siihen.

    Olen työssäni tavannut vastaanvanlaisia tilanteita ja usein syynä on ollut dominoiva puoliso, joka on määritellyt, että vain hänen vanhempiinsa pidetään yhteyttä ja vain heidät kutsutaan lastenlasten juhliin kuten kastajaisiin tai syntymäpäiville.

    En tiedä, onko teidän tilanteessanne kyse tällaisesta vai onko lapsenne jostain muusta syystä pahoittanut kenties mielensä? Kirjotuksestanne ei käy selville, onko lapsenne tytär tai poika?

    Ohjaisin teitä puhumaan asiastanne kirkon perheasiainneuvottelukeskuksiin tai avaamaan tilannetta vähän tarkemmin täällä, jotta voisimme auttaa ja ohjata teitä.
    Hienoa, että olette rohjenneet asiasta nyt kertoa meille. Seuraava askel olisi viestittää asian aiheuttamasta mielipahasta lapsellenne.

    t. Maarit-pappi

    • Kiitos Maarit-pappi vastauksetasi.

      Sen verran valotamme verhoa asian tiimoilta, että lapsemme joutui esikoisena seuraamaan sivusta, kun hänen pikkuveljensä syntyi vammaisena. Eli muutaman vuoden, mutta sitten nukkui pois.

      Ehkä esikoisemme ei saanut kaikkea sitä huomiota osakseen, mitä olisi tuolloin tarvinnut? Mutta meillä vanhempina elämän täytti huoli vaikeasti vammaisesta lapsesta, hänen hoidostaan ja henkiin jäämisestään.
      Kaikkea materiaa kyllä esikoinen sai, mutta ehkä hän koki itsensä hylätyksi?

      Toisaalta muut lapset ovat 'normaaleja'. Tosin niin nuoria, ettei heillä vielä parisuhteitakaan, vakavia ainakaan. Hekin kuitenkin kärsivät tästä hylkäämisestä.

      Lapsenlapsemme on meille tärkeä ja rakas ja haluaisimme olla mukana pikkuisen elämässä, kun hän varttuu ja alkaa ymmärtää asioita.

      Lapsellemme olemme kyllä asiasta yrittää viesttää ja häntä lähestyä, mutta seurauksena on ollut mielenosoituksia ja mielestämme aiheettomia vihanpurkauksia. Tuo puolison dominointi... ehkä mahdollista.
      Surullista kaikki kuitenkin.

      Jos S24 sallii, meitä voi lähestyä: wanhempim@gmail.com


    • Kiitos ketjun aloittajille ja kuuntelevan_kirkon papille kannanotosta! Ehkäpä tällaista kirkon työntekijöiden kuuntelua/keskusteluun osallistumista tähän aikaan ja ilmiöihin kaivattaisiin enemmänkin. Hylkäämisen kokemukset perhepiireissä ja suvuissa ovat todella rankkoja. Hylkääminen koetaan hyvin usein myös häpeällisenä vaikka syytä ei tiedettäiskään. Omasta lähipiiristä pois sulkeminen koetaan raskaana ja aiheesta usein vaietaan. Tärkeän, läheisen ihmissuhteen menetyksen suru ja tuska seuraavat kuitenkin päivin-öin mukana. Hyvä, että tästä kipeästä asiasta avaudutaan ja keskustellaan.


  • Meidän perheessä samanlainen tilanne. Tytär perheen perustettuaan hyljännyt meidät ja sisaruksensa. Emme saa nähdä lapsia. Kaksi vuotta tätä kestänyt,siihen asti hyvät välit ja varsinkin sisaruksiin läheiset. Toinen suku saa olla mummo ja pappa ja paljon tekemisissä,me emme. Haluaisimme tuntea lapsenlapsemme ja nähdä jokus lastamme muuta vaatimusta ei ole. Sitä vain ei sallita. Ei edes puhelinyhteyttä. Suru on joka päiväinen vieras kodissamme.

  • Kyllähän se näyttää puoliso olevan ,joka haraa aina vastaan toisen puolison sukulaisten yhteyden pitoon,ikävä kyllä,eikä siinä auta vaikka kuinka yrität hyvä olla heitä kohtaan.

    • Miksi se puoliso olisi syypää siihen että _aikuinen_ ihminen ei pidä yhteyttä omiin vanhempiinsa?? Kovin vedetään hätäisiä päätöksiä tietämättä asioista sen kummosemmin.

      "Tuo puolison dominointi... ehkä mahdollista." Ap. mainitsee itse sanan ehkä..

      Jotainhan tuossa on takana, siis lasten ja vanhempien välillä, jos lapsi ei enää halua pitää yhteyttä vanhempiinsa. Ja se syy on kyllä jokin muu kuin puoliso. Voisihan se lapsi vaikka soittaa, ilman että se puoliso on siinä vierellä, käydä lapsuudenkodissa _ilman_ puolisioa jne.


  • Joku syy on aina olemassa, ja se pitäisi kysyä. Onko ollut riitaa, epäkohteliaisuutta, hyljeksintää tai holhoamista? Jos lapsen puoliso estää yhteydenpidon, mieti onko hänen kohdallaan takana joku vastaava syy. Jos välit miniään/vävyyn ovat kunnossa, hän tuskin estää tapaamisianne.
    Nyt pitäisi keskustella. Toinen vaihtoehto olisi yrittää vain uudelleen yhteydenpitoa jotenkin positiivisemmin ja menneet virheet korjaten

    • On helppo neuvoa toisia ja kehoittaa keskustelemaan.
      Luulisin, että kaikissa tapauksissa on aluksi yritetty keskustella, koska vain puhumalla asiat selviävät. Jos tilanne yhä jatkuu ja kiristyy, kannattaako järjestää keskustelutilaisuus. Useinmiten ei.
      Se toinen osapuoli ei puhu, ei pukahda. Kun keskustelusta tulee riita ja solvauksien vyöry, tai kun toinen osapuoli vaikenee kokonaan tai rupeaa ivalliseksi ja toistaa sanojasi tai nälvii happamana "tätäkö tämä sinun keskustelusi muka on? Taitaa nut unohtua aika iso osa puhumatta, mutta eihän sitä omia mokia muistella tietenkään. Hyvät välit, entiset ajat, nekö sinusta on tärkeitä. Mietis vähän kuule mitä on tullut tehtyä!" Ja sitten vaikenee, poistuu, paukuttaa ovia, huutaa ettei tule ikinä enää samaan huoneeseen kanssasi. Ei sanallakaan kerro mikä hänen mielensä on pahoittanut.
      Keskustele siinä sitten.


  • Raha ja sen puolison vanhempien dominointi ratkaisee-itselleni käynyt samoin, vaikka ei vielä tietääkseni tulossa lapsenlapsia, mutta kai ne lapsenlapsetkin kasvaa ja haluavat joku pv nähdä ja mitä enemmän teitä arvostellaan sitä uteliaammaksi tulevat ja uskokaa pois tulevat vaikka salaa katsomaan...aikansa kutakin...vielä saatte nähdä päivänpaisteen...sitä odotellessa koitetaahan jaksella..ja koskaan ei tiedä mitä elämä edestään tuo, pitäs olla risuja ja ruusuja meil jokaiselle elävälle? saattavat tarvita teitä hyvinkin pian-siihen asti hyviä muistoja muistellen...;)

  • Mummalta ja vaarilta todella surullinen kirjoitus, voimia teille!
    Teitä ei varmaan paljoa lohduta vaikka saman kohtalon vankeja on muitakin. Hylkääminen voi koskea koko sukuakin. Oudointa todella on, että se tuntuu tapahtuvan ilman mitään syytä. Ei auta vaikka välit olis olleet ennen lämpimät kuin paita! Toivoisi kuitenkin edes sen verran inhimillisyyttä hylkääjiltänsä, että tähän kohtaloon "tuomitut" saisivat edes jonkun selityksen tilanteeseen, jossa joutuvat olemaan kuin elävänä hautautuneiden läheistensä kanssa. Aikuiset näyttävät käyttäytyvän joskus niinkin oudosti, mutta lapsen oikeuksiin luulisi kuuluvan oikeuden isovanhempiinsa/sukuunsa. Ei voi kuin ihmetettä kuinka kukaan vanhempi voi ne lapseltaan riistää, edes puolisonsa suvulta!!!

  • En tiedä teidän tilanteenne molempia puolia, mutta kerron omastani. Mieheni on katkaissut välinsä vanhempiinsa täysin. Hän suorastaan vihaa heitä. Syitä tähän on monia, mutta kaikki juontaa juurensa yhteen tapahtumaan. Mieheni oli silloin 13- vuotias, äitinsä lähetti hänet hakemaan pikkuveljeään kotiin. Mieheni jäi tuolla matkalla auton alle, joutui sairaalaan pahasti loukkaantuneena, kasvot murskana ja vatsassa ammottava reikä. No mitä tekivät hänen vanhempansa, lähtivät lomailemaan Rukalle................................................

    • Vanhin poika, tsemppiä miehellesi, kuulostaa tosi julmalta. :( en voi ymmärtää että jotkut pystyvät tuollaiseen käytökseen lastaan kohtaan. Mutta jos omat tarpeet menevät muiden ihmisten edelle, niin eivät kai näe että siinä olisi mitään väärää.


  • Itselläni vähän saman tyyppinen tilanne, josko sen avaamisesta olisi jotain apua teille, tai ainakin herättäisi ajatuksia. En voi nähdä vanhempiani eivätkä he voi olla tekemisissä lasteni kanssa koska:

    - olen lasteni kautta käsittänyt millaisia vanhempia he ovat minulle olleet ja se mielikuva ei ole todellakaan mukava, olen jäänyt vaille empatiaa, tukea, lohtua, hellyyttä, hyväksyntää omana itsenäni, ym. mutta onneksi elämässäni on ollut ystäviä ja aikuisia tukijoita, jotka ovat osoittaneet minulle etten ole jotenkin perustavanlaatuisesti vääränlainen tai huono ja jotka ovat kannustaneet minua, osoittaneet välittämistä ja rakkautta; vanhempani eivät vieläkään ole tulleet ajatelleeksi tätä, enkä uskalla sanoa sitä heille, en halua pahoittaa heidän mieltään, mutta ei kai teidän kohdallanne voi sentään olla tästä kyse?

    - että he ovat aina olleet itsekkäitä ja tulevat aina olemaan, he eivät pysty asettumaan minun asemaani tai ymmärtämään tunteitani, käsityksiäni koska omasta mielestään tietävät asiat paremmin kuin minä itse; hyväksyn että he tekevät omina itseinään parhaansa eivätkä tahallaan kai loukkaa, edes silloin kuin huomaan selvästi että tuntuvat olevan kateellisia (tuntuu uskomattomalta kun kirjoitankin, kateellisia omalle lapselleen?! eikö hänelle toivoisi kaikkea hyvää maailmassa?), mutta en voi mitään sille että kovin usein en tunne pystyväni tapaamaan heitä

    - toimintatavat ja arvot joita he ovat opettaneet minulle, tuntuvat hyvin kylmiltä ja järkiperäisiltä, empatiasta ei puhettakaan; olen alkanut nähdä maailman todella paljon toisin jo kotona asuessani eikä arvomaailmojemme yhteensovittaminen tunnu olevan millään tasolla mahdollista

    - tiedostan että käytän joskus huomaamattani samanlaisia vahingollisia toimintatapoja omien lasteni kanssa ja nykyään olen itseni ja oman käytökseni ja itseni suhteen todella kriittinen ja yritän kasvaa paremmaksi ihmiseksi, myös äitinä ja vaimona, siitäkään syystä en halua nähdä vanhempiani, en halua että saisin alitajuisia, vääränlaisia toimintamalleja itselleni

    - en voi luottaa että lapseni olisivat turvassa heidän kanssaan, sillä jos jotain sattuu, he eivät kerro sitä minulle vaan vakuuttavat että kaikki on mennyt hyvin, sama juttu oli pienenä, fyysisiä havereitani ei hoidettu tai näytetty lääkärille vaikka olisi pitänyt

    - tarvitsevuus menee niin päin että he luettelevat jatkuvasti minulle mitä haluavat, odottavat, tarvitsevat, ja olen lainannut heille rahaa ja muutenkin autellut sillä tavalla kuin he ovat tarvinneet; isovanhemmuus on heidän mielestään oikeus, ja minulla on velvollisuus viedä lapset heidän nähtävikseen säännöllisesti (niin että minä hoidan lapset ja he tekevät juuri niitä asioita joita he haluavat, riippumatta jaksaisiko lapsi oikein sitä vai ei, siis juttelevat niitä juttuja mitä haluavat jutella tms), mitään ei puhuta lapsen oikeuksista isovanhempiinsa, puhumattakaan minun oikeuksistani rakastaviin vanhempiin tai siitä että vanhemmuus on velvollisuus, ei vapaavalintainen juttu, vaikka aikuista lasta kohtaan ei olekaan velvollisuuksia, silti voisi kuvitella että lapsi kiinnostaa koko elämän ajan jossain määrin; tosin en tätä heiltä enää odotakaan, olen luopunut unelmasta

    - he mitätöivät minua muille ihmisille ja kertovat asioita joita pitävät huonoina minussa, jopa silloin kun ovat olleet vieraina kotonani kylässä ja meillä on ollut muita ihmisiä, en pysty enää vastaanottamaan tätä, ja tajusin ettei minun itseasiassa tarvitsekaan

    Eräs päivä totesin etten enää jaksa tällaista. Olen koko elämäni yrittänyt saada hyvät suhteet vanhempiini ja olla sellainen että voisivat olla minusta ylpeitä ja rakastaa minua. Mikään ei tunnu riittävän. Teen aina jotain väärin, olen vääränlainen. Ei siinä muuta voi tehdä kuin oman hyvinvointinsa ja lastensa ja perheensä takia katkaista välit. Olen itkenyt useat itkut tästä, mutta tilanne on mikä on. Koska mielestäni hyvinvoiva äiti on paljon tärkeämpi lapsille kuin isovanhemmat, mikäli näiden kahden välillä on valittava.

    • Lisäisin vielä että toivottavasti saatte välinne kuntoon eikä kyse ole jostain tällaisesta. Näitä on niin tuskallista lukea. Toisaalta auttavat käsittelemään omaakin tilannetta.

      Meillä välit puolisoni vanhempiin etääntyivät lasten ollessa pieniä, koska yritin olla mielin kielin vanhemmilleni, jotka vaativat niin paljon aikaa ja huomiota ettei sitä tahtonut jäädä puolison vanhemmille. En tajunnut tätä silloin. Olin jotenkin haavemaailmassa sen suhteen että asiat ja meidän välinen suhde muuttuu kun saan lapsia. Että ehkä olen sitten kelvollinen vanhemmilleni. Kunnes sitten asiat menivät yhä pahemmin solmuun ja oli pakko käydä kaikki läpi itsekseen. Nyt näemme miehen vanhempia useammin, samoin lapsemme.

      Jospa yrittäisitte puhua lapsenne ehdoilla. Puhuuko hän jos kuuntelette keskeyttämättä tai ette yritä korjata hänen mielipiteitään tai muuttaa hänen käsityksiään, vaan ottaisitte ne sellaisina kuin hän ne kertoo? Jos sieltä löytyisi joku totuuden siemen, väärinkäsitys tai eroava näkemys tai mielipide-ero, josko sen pohjalta löytyisi yhteinen sävel tai kompromissi?

      Voimia.


    • Kokemukseni kirjoitti:

      Lisäisin vielä että toivottavasti saatte välinne kuntoon eikä kyse ole jostain tällaisesta. Näitä on niin tuskallista lukea. Toisaalta auttavat käsittelemään omaakin tilannetta.

      Meillä välit puolisoni vanhempiin etääntyivät lasten ollessa pieniä, koska yritin olla mielin kielin vanhemmilleni, jotka vaativat niin paljon aikaa ja huomiota ettei sitä tahtonut jäädä puolison vanhemmille. En tajunnut tätä silloin. Olin jotenkin haavemaailmassa sen suhteen että asiat ja meidän välinen suhde muuttuu kun saan lapsia. Että ehkä olen sitten kelvollinen vanhemmilleni. Kunnes sitten asiat menivät yhä pahemmin solmuun ja oli pakko käydä kaikki läpi itsekseen. Nyt näemme miehen vanhempia useammin, samoin lapsemme.

      Jospa yrittäisitte puhua lapsenne ehdoilla. Puhuuko hän jos kuuntelette keskeyttämättä tai ette yritä korjata hänen mielipiteitään tai muuttaa hänen käsityksiään, vaan ottaisitte ne sellaisina kuin hän ne kertoo? Jos sieltä löytyisi joku totuuden siemen, väärinkäsitys tai eroava näkemys tai mielipide-ero, josko sen pohjalta löytyisi yhteinen sävel tai kompromissi?

      Voimia.

      Nimimerkille Kokemukseni:
      Ikävää, että olet joutunut pahoin pettymään vanhempiisi. Hyvä kuitenkin, että osaat nyt selkeyttää ajatuksiasi.
      Hyvä myös, että pystyt nyt ymmärtämään yhteydenpidon tärkeyden puolisosi vanhempiin, jotka kertomuksesi perusteella tuntuvat joutuneen sijaiskärsijöiksi. Kärsijöinä on varmaan on myös puolisosi ja lapsesi, jotka eivät ole voineet pitää normaalia yhteyttä edes puolisosi vanhempiin. Vaikutut fiksulta ja kouluja käyneeltä, joten ymmärrätte varmaan olevanne puolisosi kanssa selityksen velkaa appivanhemmillesi. Elämämme on rajallista, joten sitä ei kannata tuhlata eikä kostaa ja siirtää omia traumojaan omalle perheelle ja niille läheisille jotka oikeasti välittävät meistä! Ihmissuhde ongelmiin löytyy tietenkin keskustelu apua myös ammattiauttajilta esim. perheneuvoloista.


  • Jotenkin tuon papin viestin luettuani tiedän, mitä teen joulukuussa - eroan kirkosta lopullisesti. Urpoja kaikki .. Muka dominoiva miniän syytä se ettei pidä vanhempiin yhteyttä huh huh...jos minun mieheni käskisi olla pitämättä yhteyttä mukaviin vanhempiini, pitäisin usein yhteyttä vaikka silloin kun mies ei nää...

    • Nimimerkille Jkkkkk
      Ai, että kirkosta eroamallakos nämä ihmissuhdeongelmat muka ratkiaa! Eiköhän se liene enempi päinvastoin, jos malttaa kuunnella siellä annettavia elämänohjeita. Papin tekstissä mainitsemasi "dominoiva miniä" oli vaan yksi mahdollinen vaihtoehto ja lukihan siinä paljon muutakin, jos vaan malttaa lukea.

      Tämän ketjun aloittajien esiin nostama aihe voi olla taustoiltaan hyvinkin erilainen eri perheissä ja aiheuttajia saattaa löytyä ns. sysistä jos sepistäkin. Ehkäpä meidän sivullisten ei kannatakkaan ruveta toisten asioista johtopäätöksiä tekemään.

      Toivottavasti osataan itsekukin tahoillamme elää aiheuttamatta läheisillemme ja kanssamatkaavillemme turhaa huolta ja tuskaa; ei sillä kuitenkaan oma elämäkään paremmaski tule!


  • Ihmiset ovat raakoja. Näin kävi myös meille. Rakennettiin taloa pojan perheelle ja toivottiin että hän olisi ollut meidän kanssa tekemisissä muutenkin. Nyt on kaksi lastenlasta he käyvät meillä ehkä viisi kertaa vuodessa ja toisten isovanhempien luonaviikottain. Ehkä ne toiset dominoivat isovanhemmat ja miniä pelkäävät että lapsenlapset huomaavat että heillä on ihanat isovanhemmat myös miehen puolelta. Jotain mätää siinä vaimon suvussa on kun toisen tyttärenkin miehen suvulla on sama kohtalo. Lohduttaudun kun minulla on kolme muuta lasta joiden kanssa on toisin. Voimia kaikille saman kohtalon kokeneille eikö se aurinko vielä paista myös meille.

  • Viisi kertaa vuodessa ei ole hullumpi saldo. Tilanteet ovat erilaisia eri perheissä. Olkaa iloiset niistä kerroista. Ei se määrä vaan laatu, sanotaan.
    Lapsia voi myös muistaa korteilla ja kirjeillä, mutta tyrkyttäytyminen kostautuu aina.

  • Omalla kohdalla tunne periytyi. Oli huonot välit isän kotiin, jossa oli äitipuoli ja sisko-ja velipuolet. Aina vihattiin, äitipuoli räksytti jotain ilkeää mennessään kotimme ohi ja me lapset kostimme tekemällä hänestä pilaa, kun hän ei osannut lukea. Tässä vaan pari esimerkkiä.

    Omassa perheessäni miehen vanhemmat inhottivat, mutta siedin. Ei heissä erityistä vikaa ollut. Pakkokävin parin vuosikymmenen ajan miehen ja lasten kanssa ja kutsuin kylään. Siitä tuli jopa niin kohtelias tapa, että kun erosimme, soitin anopille edelleen tavallista arkista asiaa. Hän antoi ymmärtää, ettei hän välitä puheluista ja kun piipahdin käymään vieraillessani hänen paikkakunnallansa, pujahti piiloon.

    Olen silti iloinen että pidin yhteyttä. Tunteistani huolimatta päätin käyttäytyä. Molemmat lapseni pärjäävät anoppinsa kanssa, jotka myös hoitavat lapsenlapsia. Hyvä niin! Katkaisin ikävän vihakierteen sukupolvien välillä. Voimia aloittajalle!

  • Minulla samanlaisia kokemuksia veljestäni, joka ei sen jälkeen kun kotoa aikoinaan lähti, ole pitnyt juuri lainkaan mitään yhteyttä minuun siskoonsa kuin ei juuri äitiinsä eikä veljeensäkään. Äitiä tämä veli lähenee aina silloin, kun tarvitsee rahallista apua. Samoin minäkin jouduin tuon rahallisen avunannon välikappaleeksi äitini kautta joitakin vuosia takaperin. Piti työllistää tuota veljeä ja äiti kekkasi maksaa palkkaa, kun remontoisi asunnostani osan.
    Olin todella vihainen, en olisi halunnut tuota remonttia asuntooni, mutta minut iskettiin niin nurkkaan että oli pakko alistua, jotta veli sai töitä. Puhelimeni soi alvariinsa ja minulle syötettiin tietoa, että joko olet poistanut ne ja ne huonekalut sieltä ja heittänyt ne ja ne pois tieltä. Tämä jatkui kaksi kuukautta jonka jälkeen luovutin ja annoin periksi.
    Minulla oli karmean raskasta aikaa siirtää ja poistaa huonekalujani ja muuta isoa tavaraa ja jouduin jopa tuhoamaan omia töitäni.
    Mutta,....perheessä toimii monesti sellaisia omahyväisiä diktaattorityyppejä, joille ei mahda mitään. Olen monesti joutunut kärsimään niin kovin perheen alistaessa minua, etten jaksa tätä nykyä edes hoitaa omia töitäni
    täysipainoisesti.
    Kokemukseni on : OMAHYVÄISYYS ON SE PAHIN PERHEESSÄ. OMAHYVÄISYYS tuhoaa toisia perheenjäseniä, mikäli äiti on synnytyssalissa saanut parhaimman kokemuksen jonkun tietyn lapsen syntymän yhteydessä ja varsinkin silloin,kun lapsi on tehty tarkoituksella, on tuo lapsi toki se hyväksytyin ja lellityin, vaikka ko lapsi ei muuten huomaisikaan vanhempiaan kuin tarvitessaan rahaa.
    Minä olen tämän omahyväisen perheenjäsenen takia kärsinyt yli neljä vuotta ja jaksan tehdä töitäni puolet vähemmän tuon pakkoremontin jälkeen. Olen ollut todella poikki ihan kovan alistamisen takia yhden perheenjäsenen työllistämisen takia.

    • Oliko remontistasi hyötyä? Osasiko veli tehdä sen?
      Miksi elämänhalusi lopahti remontin jälkeen? Joudutko vieläkin huolehtimaan veljesi työllistymisestä?


    • Mikset vastaa? Oliko remontti onnistunut? Paraniko yhteytesi veljeesi?
      Jos ei, yrititkö edes?
      Ties vaikka velipoikakin olisi yhtä ahdistunut kuin sinäkin.
      Miksi alat puhua ja miettiä palstalla asioita, jos et kuitenkaan avaa niitä lukijalle?


  • Voi olla ihan konkreettinen syy, mitä ei vain tunnisteta.

    Tämä lapsi on muitten manipuloimana käyttänyt ehkä huumeita/lääkkeitä/jotain muuta tai tullut "aivopestyksi" = tapoja on monia muitten taholta, tullut vaikka raiskatuksi (mutta ei kertonut siitä). Lapsen tapa on purkaa ongelmat vanhempiinsa (erityisesti äitiin), mutta lapsi on ollut solmussa, jotenkin "kostaa" pahan mielensä/ongelmansa/häpeää/ei tiedä mitä tehdä ym ym/puoliso painostaa tms.

    Nykypsykologia ja täällä olevat syyllistäjät syyllistävät automaattisesti vanhemmat. Lapsesta on tullut vain narsisti/psykopaatti/sosiopaatti jostain syystä, - vaikka vanhemmat yrittivät parhaansa. Lukekaa mitä on kirjoitettu. Joistakin tulee murhaajia, raiskaajia, rikollisia, - vaikka vanhemmat olisivat yrittäneet kaikkensa!

    Ei kukaan ole täydellinen, vanhemmilla on omat ongelmat ja he eivät aina jaksa eivätkä ymmärrä, eivätkä heitä omat vanhempansakaan ymmärtäneet.

    Muuten tuon edellisen toitottama "omahyväisyys" on vain kirjoittajan oma omahyväinen arvionsa, ei kannata ottaa todesta mitenkään...

    Olisko vain hyväksyttävä tilanne?
    Ruveta varamummoksi/ukiksi? Ja jakaa rakkautta ja huolenpitoa jollekin muulle lapselle. Lapselle, joka tarvitsee enemmän isovanhempia?
    Tai tehdä vapaaehtoistyötä muitten hyväksi?
    Sairaalloiset vanhukset, kodittomat, äidittömät/isättömät pakolaislapset?

    Tämäkin on ihan hyvä mahdollisuus.

    Jos olet tarpeeksi yrittänyt, niin et voi enempää.
    Tee jotain muuta.
    Sinua tarvitaan muualla, rakkauttasi ja huolenpitoasi tarvitaan muualla!

  • Tää on kipeä ongelma.

    Kun tietäisi neuvon.

  • Kiitos kaikille lapsena hylkäämille isovanhemmille. Elämää on jatkettava eteenpäin. Tulee vielä päivä kun jokainen joutuu polvilleen ja silloin ehkä vanhemmatkin tulee mieleen tälle hylkääjälle.

  • Sama on tilanne itselläni. Aikuiset lapseni ovat hylänneet minut. Olen tarjonnut useita kertoja mahdolisuutta puhua menneet halki, jos siellä mitä ikinä tahansa on mikä vaivaa. Jokaisella ihmisellä kun on. Omat vanhempani eivät tarjoutuneet puhumaan, olen tässä koettanut petrata. Omat lapeni eivät ole taas tarttuneet tekemääni kädenojennukseen. Yksi ei pidä mitään yhteyttä, hyvään ammattiin on valmistumassa. Toinen pitää etäisyyttä niin hyvin kuin taitaa, pari kertaa vuodessa pienesti yhteydessä. Tekstiviesteihini ei vastata. Ei siihen, jos kysyn tuletteko syömään/juhannuksena/jouluna. Jos poikkeukselliesti vastaavat, niin kiireitä on kuulemma koko ajan. Hyvän joulun toivotuksia on turha odottaa, tai syntymäpäiväonnitteluja. Yksi lapsi taas...no, harvakseltaan yhteydessä. Kun käy, haastaa riitaa. Lapsenlapsia minulla ei ole. Lemmikkihamsteri on, se yhdeltä lapseltani jäänyt hoitooni. Siihen sijoitan kaiken rakkauden, jonka oikeasti haluaisin suunnata lapsilleni.

  • Olipa surullista luettavaa, mutta itse olen mummina nyt samassa tilanteessa.
    Miten selviän joulusta.............
    Mieheni menehtyi juuri joulun jälkeen monta vuotta sitten.
    Nyt on poikani kanssa sama ongelma, ettei vastaa viestiin eikä ole aikoihin soittanut.
    Poikani vaimo teki saman ensin, laitoin joka kk viestiä ja kysyin:
    "Onko jotain tapahtunut? Oletteko kunnossa siellä?"
    Ei vastausta, ei kukaan tullut käymään. Tämä jatkunut jo 10kk.

    Jospa edes saisin jonkin selityksen, miksi......
    Kukaan ei kerro.
    Välit poikaani ovat aina olleet hyvät, viimevuonna alkoi se kiireitten hokeminen,
    ettei ole "sekuntiakaan" aikaa.
    Ymmärrän että välillä on kiire, mutta........mutta
    Poikani vaimolla on mielenterveyden ongelmia, se oli toki tiedossa,
    mutta olen hänenkin kanssaan aina tullut tosi hyvin juttuun.
    Mutta nyt.....täyshiljaisuus ja olen eristyksissä.
    Eräs tuttu kehotti menemään narsistienuhrien tukiryhmään, ja pari kertaa olen käynyt.
    Kuulen siellä samaa, ihmisiä eristetään perheistään ja ystävistään.
    Olin kauhuissani.
    Ja pieni pojantyttäreni, mitä hänelle on "uskoteltu", että mummi on matkoilla tms.....

    Koettakaa kestää hyvät ihmiset, tämä on jo liian julmaa.

    • Mitäs, jos otat bussin, auton, lentokoneen tai junan alle ja menet käymään?


    • siellä narsistiuhrien- "tukiryhmässä-" on paljon lapsia tarkoitushakuisesti "viranomais-" menettelyssä vieraannuttavia naisia ns. "äitejä-" perättömin lausumin, selvityksin tuomio-istuimessa lapsen olosuhteista ex- saloineen/ markkuineen, mirkkuineen:))


  • Tosisurullista!

    Sinun pitää kuitenkin selvitä joulusta.

    Olisiko itua jos rupeaisit varamummoksi jollekin lapselle?
    Järjestäisit itse joulun ja pyytäisit vaikka naapurin yksinäisiä kylään, ehkä jokin pakolaisperhe?
    Menisit itse yksinäisten joulujuhlaan? Kysy seurakunnasta.

    Entä jos kirjoittaisit kirjeen pojallesi ja kertoisit että olet surullinen ja että kaipaat häntä?
    Pyydä vaikka jotain seurakunnasta muotoilemaan, tai jotain muuta ulkopuolista.
    Tai sitten mene vain käymään ja vie joululahjat.

    Onhan tässä vielä viikko aikaa.

    Mietitään muutkin yhdessä, meillä tällä palstalla on varmaan monella sama ongelma.
    Itselläni on aikuinen poika, joka ei pidä yhteyttä.
    Lähettelen kuitenkin kortteja, ja pikkukirjeitä ja pyydän yhteydenottoa.
    Ei vastaa.

    Onneksi on kaksi tytärtä, joitten kanssa vietämme joulun yhdessä + perheensä.

    Mietitäänpä kaikki yhdessä täällä!

  • En jaksaisi nyt juuri ajatella sijaismummoutta, vaikka tarvetta siihen varmaan onkin,
    olen myös työkyv.eläkkeellä enkä ehkä jaksaisi hirmuisesti "touhuta"
    varmaan kaipaisivat reipasta ja aikaansaavaa seuraa.

    Olen kirjoittanut useamman kerran,
    jokin tilanne vaan on nyt mikä katkaissut suhteen joka oli hyvä.
    Osaan usein kirjoittamalla ilmaista itseäni ja ajauksia paremmin,
    kuin puhumalla. Ja siihen puhumiseen ei ole ollut nyt edes tilaisuutta.

    Perheen todellakin luulisi laajenevan, kun jälkikasvu alkaa seurustella ja avioitua,
    vaan nyt tuntuu, sen mitä olen kuullut ja lukenut, että osa sukulaisista tai joku
    heitetäänkin ns. romukoppaan.
    Silloin sen ymmärtää, jos vlit ovat pahasti tulehtuneet.
    Nyt jää vain pelkkiä kysymysmerkkejä.......

    Ihmisen voisi myös kohdata ihan vaan "ihmisenä" ilman mitään rooleja,
    sillä niihin usein liitetään turhaankin joitain "piirteitä".
    En voi ketään omistaa, tai vaatia pitämään yhteyttä, ellei toinen halua,
    kuitenkin kaipaan tietää.......miksi...................
    Ehkä olisi hyvä olla muiden "jätettyjen" kanssa, esim just jouluna.

    • Noinhan se on.

      Jatka vaan pohdiskeluja, ratkaisu kyllä löytyy.
      Saattaisi olla hyvä jutella jonkun sosiaalihoitajan/diakonin/ tms kanssa.
      Siinä mielessä että tulee itselle lisää perspektiiviä.
      Tuo että osaat kirjoittamalla ilmaista itseäsi on hyvä!

      Luulisin että tilanne on ohimenevää.

      Muistaakseni Tommi Hellsten kirjoitti jotain tästä aiheesta, en muista tarkalleen mitä.
      Jotain että kun luovuttaa, niin saa sen, en muista todella mitä.

      Hyvää joulua kuitenkin!
      Kysyppä jos jossain olisi yksinäisille tarkoitettu joulu-ilta. Jos ei ole, niin kyllä se joulu sujuu silti.

      Et ole yksin, niin moni muukin viettää joulunsa yksin, - tarttee vain itse keksiä merkitys.


    • hyvääjouluajauuttavuotta kirjoitti:

      Noinhan se on.

      Jatka vaan pohdiskeluja, ratkaisu kyllä löytyy.
      Saattaisi olla hyvä jutella jonkun sosiaalihoitajan/diakonin/ tms kanssa.
      Siinä mielessä että tulee itselle lisää perspektiiviä.
      Tuo että osaat kirjoittamalla ilmaista itseäsi on hyvä!

      Luulisin että tilanne on ohimenevää.

      Muistaakseni Tommi Hellsten kirjoitti jotain tästä aiheesta, en muista tarkalleen mitä.
      Jotain että kun luovuttaa, niin saa sen, en muista todella mitä.

      Hyvää joulua kuitenkin!
      Kysyppä jos jossain olisi yksinäisille tarkoitettu joulu-ilta. Jos ei ole, niin kyllä se joulu sujuu silti.

      Et ole yksin, niin moni muukin viettää joulunsa yksin, - tarttee vain itse keksiä merkitys.

      "lastensuojelun-" vieraannuttaja "viranomaiset- ja lapsen äiti"
      ovat hylänneet tarkoitushakuisesti lapset vieraannuttaessaan lapset omasta isästään- ja suvustaan; vainotessaan lasta- ja
      lapsen oikeuksia isäänsä, sekä yhteydenitoa isovanhempiinsa
      ym. sukuunsa; Raision kaupungin perättömin "viranomais-" selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, sosiaalityöntekijä Tiina Tuokko. Poliisi on esitutkinnassaan todennut isällä oleva täysi oikeus antaa mielipiteensä julki-
      koska ei ole saanut lastensa asioita äidin- ja Raision kaupungin "viranomaisten" kanssa selvitettyä-
      -sananvapaus, lapsen etu- ja oikeudet, perustuslaki, lainsäädäntö, ihmisoikeudet-


  • "lastensuojelun-" vieraannuttaja "viranomaiset- ja lapsen äiti"
    ovat hylänneet tarkoitushakuisesti lapset vieraannuttaessaan lapset omasta isästään- ja suvustaan; vainotessaan lasta- ja
    lapsen oikeuksia isäänsä, sekä yhteydenitoa isovanhempiinsa
    ym. sukuunsa; Raision kaupungin perättömin "viranomais-" selvityksin, lausumin mm. tuomioistuimessa lapsen olosuhteista, sosiaalityöntekijä Tiina Tuokko. Poliisi on esitutkinnassaan todennut isällä oleva täysi oikeus antaa mielipiteensä julki-
    koska ei ole saanut lastensa asioita äidin- ja Raision kaupungin "viranomaisten" kanssa selvitettyä-
    -sananvapaus, lapsen etu- ja oikeudet, perustuslaki, lainsäädäntö, ihmisoikeudet-

  • 38-vuotias tyttäremme, ammatiltaan psykologi ja psykoterapeutti, ilmoitti puoli vuotta sitten, ettei halua olla enää tekemisissä meidän, 71-vuotiaiden vanhempiensa kanssa. Aikaisemmin välimme ovat olleet hyvät, vaikka tyttäremme nyt sanookin, etteivät ne hänen mielestään olekaan hyvät olleet. Hän erosi muutama vuosi sitten ja hänellä on 5-vuotias poika, joka on meille hyvin rakas. Hän löysi vajaat kaksi vuotta sitten uuden itseään melkein 10 vuotta nuoremman miesystävän, jonka kanssa asuu. Teimme yhdessä ulkomaanmatkan (tarjosimme tämän lapsillemme ja heidän kumppaneilleen ja lapsilleen) tammikuussa. Kaikki meni muuten hyvin, mutta tämä uusi miesystävä käyttäytyi matkalla oudosti, ei puhunut kenenkään kanssa, haukotteli koko ajan, teki omia hengitysharjoituksia ja komensi tyttären poikaa usein ilman syytä. Uskalsimme mainita tästä tyttärellemme ja ilmeisesti tämä on syynä tähän hylkäämiseen. Ei varmaan olisi pitänyt tätä tehdä , mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Olemme yrittäneet keskustella, mutta tytär ei suostu tapaamiseen. Olemme käyneet psykiatrillakin, joka oli sitä mieltä, että tilanne normalisoituu, kun tytär tajuaa miesystävänsä outouden.

  • Hm.
    vai ammatiltaan psykologi.

    Luulisin että kyseessä on "kielletty alue" eli että tää miesystävä on hänen asiakkaansa.
    En tiedä,

    Tyttäresi on sotkeutunut psykologian ongelma-alueeseen ja ei ole pätevä itse arvioimaan tilannetta.

    Tosikeljua teille, te ette mahda mitään tilanteelle.
    Ei voi muuta kuin odottaa ja antaa tyttärenne järkiintyä.
    Sanoisimpa että tyttärenne - vaikka niin psykologi onkin - että hänen pitäisi "laittaa jäitä myssyyn".
    Mutta eipä tämä neuvo tehoa, kun tyttärenne luulee olevansa "viisaampi.

    Antakaa ajan kulua, teissä ei ole mitään vikaa!

    • Kiitos kommentistasi, anonyymi. Toivotaan, että tilanne joskus muuttuu, vaikka tätä hylkäystä on kestänyt jo vuoden ja neljä kuukautta. Ei olisi nuorena uskonut, että elämän loppusuoralla joutuu tällaista surua kokemaan.


  • Tässä mietin että pitää ottaa uudet otteet elämään.
    Kaikkensa on lasten puolesta taistellut ja yrittänyt auttaa kaikin tavoin.
    Eivät huomaa mitään, räkättävät vastaan ja syyttelevät vielä kaiken kukkuraksi.

    Olen suoraan sanoen niin tympääntynyt.
    Otan hajuväliä ja ajattelenkin vain itseäni. Hoitakoot omia lapsiaan, nyt ovat saaneet ilmaisen lapsenlikan. Kyllä minä haluan hoitaa, ei se oo se, mutta pitää tähän tulla joku tolkku!

    Kai olen paaponut liikaa, ja ottavat itsestään selvyytenä että mummon se on jaksettava.
    En jaksa nyt, vaan ajattelen että omat hommat ne on minullakin, ei kukaan tule minua auttamaan ja ei kukaan kuuntele minun murheita.

  • Tänään tuli sellainen fiilis, että kirjoitin viestin pojalleni joka ei pidä yhteyttä ja kerroin että olis mukava tavata.
    Saa nähdä auttaako, olen kuitenkin yrittänyt.

  • Kaikki alkoi siitä että poikani alkoi lyömään minua.

    Jouduin laittamaan lukon huoneeseen, että ei hyökkäisi päälleni ja että pääsisin turvaan.

  • On se kans kumma, kun te mummot ja paapat jaksatte oikeasti pohtia muka-syitä asialle. No, syvällä sisimmässänne tiedätte, että tämmöisten hylkäämisien taustalla on aina oikea syy. Se ei ole se että vanhemmat on työläistaustaisia tai että ei ole lapsuudenkodissa ”hienoa”. Ei kukaan lapsi, itsekäskään, laita välejä *kokonaan* poikki kuin painavasta ja vaikeasta syystä. Yhdelläkin ketjuun kirjoittaneella kaikki lapset katkaisseet välit mutta ei vaan tiedä mistä johtuu. Noloa asioiden kieltämistä.

    Olen itse tehnyt vapaaehtoistyötä ”hylättyjen mummojen” parissa ja 99-prosenttisesti taustalta paljastuu rankkoja asioita: remmillä kasvattamista, nöyryytystä, laiminlyöntejä, tunnekylmyyttä, jopa insestiä. Olen ollut läsnä tilanteessa, jossa tytär näytti kymmeniä sähköposteja, joissa hän on selostanut äidilleen tarkat ja ymmärrettävät syyt, miksi on laittanut välit poikki, eikä halua varsinkaan lastensa lähelle omia vanhempiaan. Mitä tekee mummo, valehtelee kirkkain silmin että ei ole nähnytkään sähköposteja, no tytär näyttää vastaus-sähköpostin jonka mummo lähettänyt, mummo sanoo siihen että ”shokissa luin ja kirjoitin ja olen aktiivisesti halunnut unohtaa”.

    Muistelkaapa itse jokainen tykönänne niitä kertoja, kun lapsenne on teille kertonut ne syyt! Nimittäin erittäin usein ne on kerrottu ja vanhemmat vain vastaavat ”noin ei ole tapahtunut” ja alkavat väittää, etteivät tiedä mistä välirikko johtuu, varmaankin puolisosta.

    Menkää jo viimein itseenne, hylätyt isovanhemmat. Ei kukaan hylkää omia vanhempiaan vain huvikseen, varsinkaan juuri sopivasti silloin, kun oma lapsi syntyy ja jolloin tarvisi apua. Ei, nämä teidän lapsenne EIVÄT HALUA TEITÄ OMIEN LASTENSA LÄHELLE, siinä on se todellinen syy. Ja nyt voitte kukin tykönänne pohtia, miksi näin on. Ja jatkaa sitten sen jälkeen sen saman levyn soittoa että ”ei, ei ole tapahtunut mitään, ei ainakaan mitään semmoista mitä lapsemme väittää, hän on keksinyt koko jutun, hänellä on varmaan manipuloiva puoliso” ja sitä levyä voitte soittaa sitten hautaan asti, mutta ette sillä lastanne takaisin saa, ettekä lastenlapsianne luoksenne.

suomi24-logo

Osallistu keskusteluun

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.