Ainakaan en voi ottaa sitä käyttöön, vaikka 2 kertaa jo päivittänyt kun selain on herjannut sen vanhentumista. Varsinkin näin öisin nettipelit ovat hyvää ajanvietettä, mutta valitettavasti suurin osa niistä tarvitsee javaa toimiakseen.
Onko java jo turvallinen?
112
391019
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 39
Vanhimmat
Toistaiseksi näyttäisi olevan jos käytössä on uusin 7 update 45 versio.
Jaahas, no mikähän on vialla kun olen Chromella (mozilla ei anna käyttää ollenkaan) yrittänyt ladata sen "uudelleen" mutta ei ole silti toiminut?
Kokeile poistaa se niistä ja asenna uudestaan. (Myös koneelta)
Poista koko kakkare koneelta
Toki kannattaa poistaa jos sille ei ole käyttöä. Jos taas on niin silloin ei välttämättä.
Jotkut pelit kai ovat vielä Javan vaativia, ja uusin versio on Firefoxille
SE 7 U45 10.45.2.18.
Jos ei muuten päivity (asennu) poistat sen selaimen liitännäisistä sekä ohjelmanpaneelin kautta asennettuista ohjelmista.
Ei siitä haittaa uudesta versiosta ole jos laitat liitännäisten asetuksissa käynnistämisen kohdalle : Kysy käynnistetäänkö.
Päivitin nyt uusimpaan versioon, mutta silti selain sanoo sen olevan vanhentunut ja kaipaavan päivitystä. Missä vika?
Ohjauspaneeliinkin on ilmestynyt tuo Java 7 Update 45, eli uusin. mutta siellä on myös luultavasti vanhempi versio joka ei suostu poistumaan millään. CCleanerilla sain sen pois, mutta ohjelmista se ei kadonnut.
Minkä version selain näyttää siitä?
10.10.2.18
http://www.mozilla.org/fi/plugincheck/
Kokeile tätä.
Liitännäinen Tila Toiminto
Java(TM) Platform SE 7 U10Next Generation Java Plug-in 10.10.2 for Mozilla browsers turvaton Päivitä
Jep, siellä näkyy tämä ja tätä kautta yritinkin jo aikaisemmin päivittää ilman vaikutusta. :/
Juu eli selaimessa on vanha Java versio. Eikö se anna siis poistaa sitä?
Ei anna poistaa ei.
Eikö vielä lähtenyt? Kokeiles tuon avulla jos ei muu auta. Eli lataat ja asennat joko tuosta sen Freeware version tai Pron, mutta huom. että se on sitten Trial.
http://www.revouninstaller.com/revo_uninstaller_free_download.html
Uuskin turvallinen vaan kunnes seuraava "aukko" löyretähän vähän on niin kun sen valtiovarainministerin verkkosukat "reikänenviritys" toi java.
Java itseasiassa on varsin hyvälaatuinen useimpiin muihin ohjelmiin verrattuna... Edellisen kerran sitä päivitettiin lokakuussa.
Noh, vanha versio poistui koneelta mutta silti selaimet sanoo että "liitännäinen on haavoittuvainen ja pitäisi päivittää" tai on vanhentunut? Päivitin sitten uudelleen ja silloin tuli ilmoitus että tämä ohjelma on jo koneellasi, haluatko jälleenasentaa sen.
Kyllä itse kokeilin tuolla Revon ohjelmalla, merkkasin sovelluksista Javan ja ajoin sillä ohjeiden mukaan läpi, niin kaikki lähti Javasta, niin ohjelma asennetuista, kuin kaikki kikkareet myös liitännäisistä. Vaati kyllä että liitännäisissä merkintä :Käynnistä aina. Sitten ruksit sen raportin lihavoituihin kohtiin ja poista. Käytin sitä turvallinen toiminto? kohtaa Revossa.
Nyt Revo ei löydä sitä uusinta versiota javasta vaikka siellä sen pitäisi kuitenkin olla.
Eikä Mozillassa ole liitännäisten luona kohtaa "käynnistä aina", vaan ainoastaan "älä käynnistä koskaan" ja "kysy käynnistetäänkö." Jos sallin käynnistämisen niin mitään ei silti tapahdu.
Tuo viimeinen on käyttiskohtaisia, sillä tästä löytyy nuo 3 vaihtoehtoa. Näkyykö se Java nyt sitten siellä asennetuissa ohjelmissa? Jos on niin kyllä tuon Revon se pitäisi löytää. Jos kysyi jälleenasennatko, niin asensitko?
Ja onko tuo viimeisin:
http://www.download.fi/jarjestelma/jarjestelmalaajennukset/java_jre_win.cfm#kaikki_versiot
Ja tässä viimeinen vakaa Firefoxista:
http://www.download.fi/verkko/selaimet/firefox_suomeksi.cfm/v26_0
Pitäis pelata tuon Javan kanssa yhteen.
Javan uusin versio toimii tuon Firefoxsin version kanssa hyvin. Tiedän kokemuksesta.
Java toimii Chromessa, mutta Mozillalla ei vaikka molemmista uusin versio. Lisäosissa kuitenkin lukee että se on juuri päivitetty mutta silti ei anna mahdollisuutta käynnistämiseen.
Katsos löytyykö mitä Firefox > asetukset >>ohjelmat mitään Javasta?
Ei löydy :/
Shit! Tuossako se ongelman ydin ettei se sieltä liitännäisistä anna käynnistää, vaan aina tarvittaessa erikseen ohjelman kohdalla sallia. Kokeilen vielä , asennan Javan ja katsotaan mitä tekee?
http://www.itviikko.fi/uutiset/2013/12/13/java-joutui-hapeapenkille-uudessa-firefoxissa/201317282/7
Jep ja bingo! Nyt asennettuna ja "tarkista liitännäiset" sieltä ylhäältä, ilmoittaa että ajantasalla mutta ei anna enää kohtaa "käynnistä aina". Eli nyt "kysy käynnistetäänkö" ja pitäisi sitten sallia aina ohjelman tai sivuston ( joka käyttää) kohdalla erikseen. Näkynee sitten siellä yläpalkissa url:n edessä.
Nyt heräsikin kysymys miksi se oli jättänyt tässä sen sallituksi "käynnistä aina", vaikka samat versiot oli jo n. kuukausi sitten ajettu koneeseen? Mutta tämä nyt selvisi kuitenkin.
Sry etten hoksannut heti kokeilla :-(
Okei nyt toimii Mozillallakin. Kiitos kovasti sinulle ja muille auttaneille!
Okei eli ongelma palasi. Nyt selain herjaa tälläistä:
"Your security settings have blocked an application from running without an out-of-date or expired version of Java" Alkoi ihan yllättäen kaikissa selaimissa.
Uusi http://www.calendarofupdates.com/updates/index.php?app=calendar&module=calendar§ion=view&do=showevent&event_id=128639 ilmestynyt.
Kyllä, ehdin poistaa sen Javan mutta tänään on ilmestynyt uusi päivitys kuten tuossa yllä jo mainitaan.
Mutta tässä kuitenkin vielä tämä:
http://www.download.fi/jarjestelma/jarjestelmalaajennukset/java_jre_win.cfm
Eli vanhassa versiossa oli tietoturva ongelmia. Tuo uusi kannattaa siis asentaa jos käyttää Javaa.
Nyt herja muuttui muotoon "Your security settings have blocked an un-trusted application" vaikka päivitin ja javan virallisilta sivuilta tarkistaessa liitännäinen kuitenkin toimii, kunhan se sallitaan. Mozillassa näyttää lisäosien kohdalla kuitenkin tältä:
http://oi41.tinypic.com/142vivk.jpg eikä mahdollisuutta sallimiseen tule edes javaa vaativia sovelluksia avattaessa.
Ah. Asia selvisi kun laskin turvallisuustasoa Hyvin korkeasta mediumiin. Kuvittelin tehneeni tämän jo äsken, mutta näköjään en sittenkään.
Noin , ja jos luet sieltä vähän aiemmin "vaivanneesta" yskästä niin siellähän se on mitä Firefox teki Javan suhteen. Tuossa sinulla on ollut liian tiukka selainssuoja päällä lisäksi.
Tuolta se näyttää siellä liitännäisissä, mutta kun tarkistat taas sieltä ylh. niin ajan tasalla. Asensin ja kokeilin.
Mutta onko tuo turvallisuustason pito Mediumina nyt kovinkaan turvallista?
Periaatteessa ei mutta sen voi laittaa tarvittaessa tiukemmalle.
Onks sul kaikki maailman selaimet käytössä?ootko ihan urpo?Tyyppi on ihan pimee.