Cicada

18769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Olen mukana tänä vuonna ratkomassa Cicadan asettamaa tehtävää. En tiedä miten pitkälle tehtävässä tulen pääsemään, mutta yritän päästä niin pitkälle kuin mahdollista. Ensimmäinen vaihe oli helppo, sen jälkeen meni jo haastavammaksi ja pitää uppoutua kirjallisuuteen. Ensimmäistä merkittävää avainta tehtävän ratkaisuun etsitään teoksesta "Self reliance and other essays".

Cicada on asettanut pirullisen vaikean tehtävän, saa nähdä miten syvälle mm. okkultismiin, vapaamuurariuteen, satanistiseen filosofiaan ja kulttuurikirjallisuuteen tällä kertaa pitää uppoutua.

Tänä vuonna en varmasti tule pääsemään tehtävää loppuun asti, karsiudun pois ennemmin tai myöhemmin, mutta seuraavina vuosian etenen jo pidemmälle. Harjoittelua, harjoittelua, harjoittelua. Täytyy harjaantua salakirjoitustapojen murtamisessa, salauskeinojen monipuolisessa hallinnassa, steganografian tekniikassa ja hakkerointitaidoissa sekä tutustua uudelleen syvemmin ja suuremmalla antautumuksella okkultismiin.

Äänestä
  • Tuo on tapa, jolla Cicada kouluttaa hakkereita. Haastava arvoitus ajaa ihmiset opettelemaan hakkerointia ja koodinmurtotaitoja. Ensimmäisinä vuosina kokeilijat karsiutuvat, mutta taitojen karttuessa yhä useampi pääsee arvoituksen ratkaisussa maaliin asti. Tehtävä itsessään on koulutusta, kierolla tavalla. Ei oppitunteja, ei opettajia, ei koulurakennusta. Vain haastava tehtävä, johon taidot on hankittava itse.

    Äänestä

Hihhulien hommia. Mieluummin käytän sen vähän vapaa-ajan mikä töiltä jää hyvien PC-pelien parissa, mitkä toimivat yleisesti ottaen paljon paremmin Windowsilla.

Cicada-hihhuloinnit on tarkoitettu niille, joille on liian vähän velvollisuuksia tai kova paine esittää muka-intellektuellia.

Äänestä
  • Cicada on internetin ultimaalinen haaste, kaikkein vaikein tehtävistä, mitä koskaan on laitettu hakkerien ratkottavaksi. Vaikeus ei suinkaan tule varsinaisesta tietokoneisiin liittyvästä osasta, vaan siitä, että Cicada vaatii erittäin laajan kirjallisuuden, historian, filosofian ja okkultististen uskontojen aihepiirituntemuksen. Täytyy olla lukenut valtava määrä kirjallisuutta ja sivistänyt itseään, jotta pärjää Cicadassa.

    Cicadaa on luonnehdittu pyhiinvaellukseksi tiedon ja ymmärryksen Graalin maljan luokse.

    Cicada on psyykkinen, henkinen, hengellinen ja fyysinen haaste, koska tehtävän aikana tullaan juoksemaan ympäri maailmaa etsimässä arvoitukseen avaimia mm. katedraaleista, kirkoista, temppeleistä ja muista aidosti fyysisistä paikoista, jotka ilmoitetaan gps-koordinaatteina.

    Hengellinen ja psyykkinen osa arvoitusta ovat väsymys, uupumus, henkinen kuorma tehtävän aikana sekä raskas tutustuminen syvällisesti okkultismiin ja Saatananpalvonnan teksteihin. Se osa karsii sopimattomia ihmisiä pois ja ne jatkavat, joille astuminen pimeyden maailmaan ei ole este. Sitten mennään darknetin syövereihin todellisen pahuuden maailmaan hakemaan seuraavia avaimia.

    Hihhulien hommasta ei ole kysymys, vaan tämä on hakkeritaitoisten ihmisten kovin testi. Samalla se on oppimisen väline, koska jokainen Cicada opettaa syvemmin näitä taitoja ja antaa eväitä edetä pidemmälle seuraavan vuoden Cicadassa.

    Äänestä

  • ultimaalinen haaste kirjoitti:

    Cicada on internetin ultimaalinen haaste, kaikkein vaikein tehtävistä, mitä koskaan on laitettu hakkerien ratkottavaksi. Vaikeus ei suinkaan tule varsinaisesta tietokoneisiin liittyvästä osasta, vaan siitä, että Cicada vaatii erittäin laajan kirjallisuuden, historian, filosofian ja okkultististen uskontojen aihepiirituntemuksen. Täytyy olla lukenut valtava määrä kirjallisuutta ja sivistänyt itseään, jotta pärjää Cicadassa.

    Cicadaa on luonnehdittu pyhiinvaellukseksi tiedon ja ymmärryksen Graalin maljan luokse.

    Cicada on psyykkinen, henkinen, hengellinen ja fyysinen haaste, koska tehtävän aikana tullaan juoksemaan ympäri maailmaa etsimässä arvoitukseen avaimia mm. katedraaleista, kirkoista, temppeleistä ja muista aidosti fyysisistä paikoista, jotka ilmoitetaan gps-koordinaatteina.

    Hengellinen ja psyykkinen osa arvoitusta ovat väsymys, uupumus, henkinen kuorma tehtävän aikana sekä raskas tutustuminen syvällisesti okkultismiin ja Saatananpalvonnan teksteihin. Se osa karsii sopimattomia ihmisiä pois ja ne jatkavat, joille astuminen pimeyden maailmaan ei ole este. Sitten mennään darknetin syövereihin todellisen pahuuden maailmaan hakemaan seuraavia avaimia.

    Hihhulien hommasta ei ole kysymys, vaan tämä on hakkeritaitoisten ihmisten kovin testi. Samalla se on oppimisen väline, koska jokainen Cicada opettaa syvemmin näitä taitoja ja antaa eväitä edetä pidemmälle seuraavan vuoden Cicadassa.

    Siis eihän noita harvinaisia kirjoja kukaan ole etukäteen lukenut tai tutustunut. Pointti on siinä, että vihjeiden perusteella osaa löytää oikean kirjan, jonka tekstiä on käytetty salausavaimena. Itse tekstillä ei ole muuten merkitystä. Ja kuten 3301 sanoo, "We want the best, not the followers."

    Äänestä

  • 1+5 kirjoitti:

    Siis eihän noita harvinaisia kirjoja kukaan ole etukäteen lukenut tai tutustunut. Pointti on siinä, että vihjeiden perusteella osaa löytää oikean kirjan, jonka tekstiä on käytetty salausavaimena. Itse tekstillä ei ole muuten merkitystä. Ja kuten 3301 sanoo, "We want the best, not the followers."

    Täytyyhän se kirja lukea ja ymmärtää mikä osa tekstiä on se salausavain. Vielä parempi on jos olet jo etukäteen sattunut lukemaan kirjan ja muistat mahdollisesti ulkoa mistä kohtaa kirjaa avaimenä käytetty pätkä tekstiä löytyy. Joka tapauksessa joudut siis aina sen kirjan lukemaan johon vihjeessä viitataan.

    Eikä kyse ole aina ainoastaan tekstimuotoisesta avaimesta vaan tekstin sisällön oivaltamisesta, koska avain voi olla saman tekstin eri tavalla sanottu merkitys.

    Äänestä

  • menee näin kirjoitti:

    Täytyyhän se kirja lukea ja ymmärtää mikä osa tekstiä on se salausavain. Vielä parempi on jos olet jo etukäteen sattunut lukemaan kirjan ja muistat mahdollisesti ulkoa mistä kohtaa kirjaa avaimenä käytetty pätkä tekstiä löytyy. Joka tapauksessa joudut siis aina sen kirjan lukemaan johon vihjeessä viitataan.

    Eikä kyse ole aina ainoastaan tekstimuotoisesta avaimesta vaan tekstin sisällön oivaltamisesta, koska avain voi olla saman tekstin eri tavalla sanottu merkitys.

    Nyt olet ymmärtänyt väärin... Jokaisesta salausavaimem merkistä kerrotaan sivu, rivi ja positio rivillä. Tekstin sisällöllä ei ole merkitystä eikä kirjaa tarvitse lukea.

    Äänestä

  • Tri Linux Sucks kirjoitti:

    Nyt olet ymmärtänyt väärin... Jokaisesta salausavaimem merkistä kerrotaan sivu, rivi ja positio rivillä. Tekstin sisällöllä ei ole merkitystä eikä kirjaa tarvitse lukea.

    Kirja kannattaa olla edelleenkin lukenut siksi, että jos muistat ulkoa mistä kohtaa salausavain löytyy, etenet nopeammin. Jos et tiedä missä kohtaa avain on, et löydä sitä. Muuten sivua ei kerrota, Cicada ei anna niin helppoja vihjeitä.

    Kirja todellakin täytyy vaivautua lukemaan jos et ole vihjeen tarkoittamaa kirjaa koskaan ennen lukenut. Olla paras merkitsee, että OLET JO lukenut kirjan, tiedät mistä etsiä avainta ja etenet seuraavaan vaiheeseen nopeammin kuin muut.

    Cicada ei ole pelkkä koodin murtamisen testi, vaan se on älykkyyden ja lukeneisuuden testi samalla. Paras on myös eniten tietävä, eniten ja pisimmälle lukenut ja tekstin merkityksiä ymmärtävä ihminen.

    Cicadassa on kysymys monipuolisesti siitä, että olet paras mies. Älykkäin, nopea-älyisin, taitavin, eniten lukenyt, pisimmälle koulutettu, olet asiantuntija historian, kirjallisuuden, kulttuurin, uskontojen ja okkulttististen tekstien alalla.

    Cicada ei ole yksinomaan joku koodinmurtamisen koe. Se on aidosti paljon enemmän. Testaa myös käytännön taitoasi matkustaa ja löytää paikkoja kuten kirkkoja ja katedraaleja ja taitoasi osata etsiä niiden sisältä vihjeitä.

    Cicadan voittaa vain yksi mies, paras kaikista miehistä. Muille se on koulutusta seuraavaa kertaa varten. Vuosi aikaa harjoitella ja sivistää itseään välissä.

    Äänestä

Ramattuunkin on koodattu sisään toisia tekstejä, joiden etsiminen on monien ihmisten harrastus ja pakkomielle. Siis tekstiä koodattuna tekstin sisään. Harraste vaatii sujuvaa hebrean kielen ja Latinan osaamista. Jumalan toinen suunnitelma? Salattu ja koodattu sisään Raamattuun.

https://en.wikipedia.org/wiki/Bible_code

Äänestä

"Cicada-hihhuloinnit on tarkoitettu niille, joille on liian vähän velvollisuuksia tai kova paine esittää muka-intellektuellia. "

Onko windowsin käyttäjille noin vaikea pala tunnustaa se tosiasia, että Linux-käyttäjät ovat paljon pidemmälle koulutettuja, älykkäämpiä ja taitavampia tietokoneiden kanssa kuin windows-käyttäjät?

Muistakaa, että Linux ON open source-projekti, jonka tuottavat Linuxin käyttäjät, eli siinä samalla kehittäjät pääasiassa ihan itse, toisilleen, omalle yhteisölleen. Kukaan muu ei koodaa sitä avointa koodia kuin koodauksen harrastajat itse. Eli Linux-käyttäjät ovat koodaustaitoisia, intellektuelleja ja usein myös erittäin eteviä hakkereita.

Kuka kirjoittaa kaikki windowsin virukset ja haittaohjelmat ja niitä ei ilmesty kuitenkaan koskaan Linuxille? Totuus: Linux-käyttäjät. Syy on se, että Linux-käyttäjillä on tarvittava tietotaito, jota muilla ei ole.

Useimmilla Linux-harrastajilla on korkeakoulututkinto, jopa kaksi tai useampia, tai pitkäaikainen yliopistoelämä taustalla. Lisäksi on ohjelmoitu siellä windows-käyttäjien pelkäämässä "peräkammarissa" koko elämän ajan käytännössä.

Linux on jo sen käytön oppimisen suhteen haaste älykkäälle, itseriittoiselle ja itsenäisesti ajattelevalle ihmiselle, joka on oivaltanut vapauden, avoimuuden ja ilmaisen koodin arvon. Seuraava askel on opetella käyttämään Linuxia. Se on kynnys, jonka yli typerät windows-käyttäjät eivät pääse yleensä koskaan.

Linux-käyttäjät ruokkivat älyllistä nälkäänsä lukemalla kirjoja, toisin kuin windows-käyttäjät. Kirjasto on Linux-käyttäjälle työkalu, minne mennään ammentamaan tiedon lähteestä.

Linux-käyttäjä on myös tiedettä laajasti ymmärtävä yksilö ja tästä syystä lähes poikkeuksetta aina ateisti.

Äänestä

Matkustamisen taidosta Cicada opettaa tehokkaasti yhä ja toista hyödyllistä. Cicada opettaa ensinnäkin etsimään netistä halvimmat mahdolliset lentoliput nopeasti. Toiseksi Cicadan kilpajuoksussa vihjeiden luo oppii miten matkustetaan mukavasti, mutta kuitenkin kevyesti varustettuna ns. "reppureissaajana". Lisäksi oppii hyödyntämään tehokkaasti hostelleja, joissa yöpyminen on halpaa. Ja oppii kulkemaan ulkomailla junilla ja busseilla paikasta toiseen sekä näkee maailmaa. Samalla oppii paikallistamaan kohteita kute katedraaleja ja kirkkoja tai vaikkapa linja-autoasemia ulkomailla.

Rinkkareissaaminen on oma taitonsa, jota kaikki matkustajat eivät osaa. Moni luulee tarvitsevansa hirveän määrän tavaraa matkalaukussa pärjätäkseen edes hotellilomalla. Rinkkaan laitetaan vain välttämtön mukaan ja muistetaan, että ulkomaillakin voi ostaa mm. hygieniatarpeita, t-paitoja ja alkkareita.

Cicada on kilpailu ja seikkailu maailmalla. Aikaa jää jopa hauskanpitoon maailman kohteissa joista Cicadan vihjeitä etsitään.

Mikä tärkeintäm, samalla näkee maailmaa, tutustuu uusiin ihmisiin ja oppii kieliä, ainakin muutaman tärkeimmän sanan.

Äänestä

Windows-idiootit vastustavat Cicadaa, koska tietävät etteivät koskaan pärjäisi siinä. Cicada ei ole kilpailu tyhmille windows-junteille vaan älykkäille hakkereille, jotka käyttävät poikkeuksetta Linuxia. Cicada on jotakin mihin windows-käyttäjät eivät koskaan yllä.

Cicada osoittaa miten kaikki windows-käyttäjät ovat typerää tuulipukukansaa, josta ei ole eliitin taitotason arvoituksen ratkaisijaksi.

Äänestä

Palstan windows-käyttäjät eivät osaa ostaa edes lentolippua netistä ostettuna koska windowsilla ei sitä taitoa voi oppia.
Eivätkä windows-hihhulit pärjää hostellissa vaan ne tarvitsevat vähintään sen 5 tähden hotellin pysyäkseen edes elossa ulkomailla. Lisäksi nämä puupäät tarvitsevat valmiin matkapaketin ja edes-takaisen valmiin lentopaketin Finnairilta. Windows-käyttäjät eivät siis pärjää kuin hotellilomilla valmiissa matkakohteissa.

Reppureissaaminen on windows-typeryksille mahdottomuus, niiden älyllinen kapasiteetti ei riitä rinkkareissuihin.

Windows-käyttäjä on lisäksi niin tyhmä, että raahaa sen windows-tietokoneensa mukanaan ulkomaille ylimääräisenä painolastina, vaikka älykkäämpi ihminen ottaisi mukaansa tabletin tai älypuhelimen. Perillä windows-käyttäjä ei saa sitä läppäriään toimimaan koska unohti ostaa adapterin ja sopivan muuntajan sille.
Lopuksi windows-idiootti tulee matkakohteessa ryöstetyksi ja tapetuksi, koska windows-idiootti näyttää turistilta. Taito pärjätä ulkomailla tulematta ryövätyksi on taitoa näyttää paikalliselta.

Äänestä

Miksi ihmeessä windows-idiootti olettaa, että ihmisellä pitäisi olla mitään velvollisuuksia? Mitä vähemmän on velvollisuuksia, sitä vapaampi olet. Ai niin, mutta kun windows-käyttäjät ovat järjestätyneen velvollisuusyhteiskunnan kannalla ja heidän mielestään ihmisiä pitää kuormittaa velvollisuuksilla ja jos ei muuten, niin periaatteen vuoksi. Pitäähän ihmisten pysyä alistettuina ja nöyrinä.

Minulla ei tosiaan ole mitään velvollisuuksia. Ei valtiota kohtaan eikä ketään muutakaan kohtaan. Onnekseni elän omasta valinnastani sinkkuna, eli ei ole edes perhettä, voin tehdä ihan mitä itse haluan sillä aikataululla kuin itse haluan.

Työelämässäkin olen järjestänyt omat asiani siten, että teen töitä silloin kuin se omaan elämääni sattuu sopimaan ja olen tekemättä töitä silloin kun tarvitsen oman aikani johonkin muuhun. Näin tehdään olemalla vuokratyöntekijä ja ottamalla vastaan määräaikaisia töitä.

Vapaus on ihmisen arvokkain asia ja sitä ei koskaan pidä uhrata yhteiskunnan hyväksi. Yhteiskunnalla ei ole mitään arvoa, yksilöllä on. Yksilön oikeudet ja vapaudet ajavat aina yhteiskunnan etujen ohi ja jos ei muuten, niin väkisin asettunalla yhteiskunnan etujen yläpuolelle.
Vähät välitän yhteiskunnasta tai muista ihmisistä. Elän itselleni.

Äänestä

that was easy. its mirror for me. i think key or you have problem? i can help.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


3301 kirjoitti:

http://www.youtube.com/watch?v=e1iee7TLUJ8

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu