Alnilam

Ihmissuhdeasiani? Olen punamustahiuksinen ja rakkautta toivova tempperamenttinen sekä kiltti nainen. Kun kuljen omaa tietäni avoimin mielin mitä sinne on tulossa rakkauteeni? Muutto? Rahavoittoja - näetkö olisiko onnea?
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kortit kertovat, että ihmissuhdeasiat ovat mietityttäneet viime aikoina. Kaipaat turvallista suhdetta, jonka perustaan voisi luottaa ja rakentaa jotain suurempaa, haaveenasi perheen perustaminen ja kenties unelma lapsesta? Tähän mennessä koetut suhteet ovat varmaan antaneet paljon romantiikkaa, opettaneet asioita rakkaudesta, mutta eivät ole olleet kypsiä sen pidemmäksi jutuksi. Tunnet olosi joskus hivenen yksinäiseksi ja elämäsi tuntuu ehkä junnaavan paikallaan. Joskus saattaa tuntua, että kaikkien muiden elämässä tapahtuu. Olet kuitenkin tehnyt selkeän päätöksen ja tiedät mitä haluat ja mitä kohti lähteä. Alitajuisesti, tiedostamattasi ehkä, olet kaikkien näiden kokemuksien jälkeen kasvanut ja kehittynyt suuresti, ajatusmaailmasi on laajentunut. Kaikella on ollut tarkoituksensa siis.

Lähimenneisyyden kortti kertoo epätoivosta ja ehkäpä jopa valvotuista öistä, joita päässäsi pyörineet ajatukset, pelot ja huoli tulevasta on aiheuttanut. Ehkä pelko siitä, että et saakkaan sitä, mistä olet aina haaveillut. Pikkuhiljaa olet ymmärtämässä/ymmärtänyt, että nämä pelot tulevasta ovat usein paljon pahempia kuin mikä tilanne oikeasti on. Siksi olet valmis jättämään murehtimisen taaksesi. Heräät siihen ajatukseen, että kaikilla meillä on omanlainen polku ja voit kyllä luottaa siihen, että olet juuri nyt siinä missä sinun kuuluukin olla.

Lähitulevaisuuden kortti kertoo, että olet erittäin vahvasti matkalla kohti päämäärää ja saat kyllä sen mistä haaveilet, kunhan jaksat olla kärsivällinen. Tulevaisuudessa olet saamassa hyviä uutisia kirjeen, sähköpostin tms. välityksellä. Korteissa vilahtelee taloudellisesti hyvin toimeentuleva mies, joka ehkä voisi olla se toivomasi ”rahavoitto” :). Pieni varoituksen sana kuitenkin tähän suhteeseen; kummankin täytyy olla rehellisiä ja valmiita tekemään suhteen eteen töitä, jotta kummallekaan ei tulisi turhia sydänsuruja.

Yhteenvetona voisikin sanoa tulevaisuudesta, että saat vielä poimia ahkeran työsi hedelmiä ja työksi tulkitsisin tässä tilanteessa sen, mitä olet tehnyt itsesi ja ajatuksiesi kanssa.

Äänestä
  • Korteissa vilahtelee taloudellisesti hyvin toimeentuleva mies, joka ehkä voisi olla se toivomasi ”rahavoitto” :). Kerrotko minulle tuosta herrasta lisää? Onko tämä tapahtumassa tämän vuoden aikana vai vuoden kahden päästä jos silloinkaan vielä? Tunnenko hänet jo?
    Kaikki sen tietääkin vai mitä että suhteessa (rakkaudessa) on oltava rehellisiä ja sen eteen pitää tehdä töitä joka päivä:)

    Äänestä

  • Yönkukka kirjoitti:

    Korteissa vilahtelee taloudellisesti hyvin toimeentuleva mies, joka ehkä voisi olla se toivomasi ”rahavoitto” :). Kerrotko minulle tuosta herrasta lisää? Onko tämä tapahtumassa tämän vuoden aikana vai vuoden kahden päästä jos silloinkaan vielä? Tunnenko hänet jo?
    Kaikki sen tietääkin vai mitä että suhteessa (rakkaudessa) on oltava rehellisiä ja sen eteen pitää tehdä töitä joka päivä:)

    Perheen perustaminen ja kenties unelma lapsesta? Mitä tähän nousee lisää?
    Kiitos

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yönkukka kirjoitti:

Ihmissuhdeasiani? Olen punamustahiuksinen ja rakkautta toivova tempperamenttinen sekä kiltti nainen. Kun kuljen omaa tietäni avoimin mielin mitä sinne on tulossa rakkauteeni? Muutto? Rahavoittoja - näetkö olisiko onnea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu