Alaskan malamuutti, husky, samojedi.. Mikä?

Koirakaipuu

Haluaisimme koiran.
Aikaisempaa kokemusta ei ole.
Perheeseen kuuluu 3 lasta; 3 - 8 vuotiaat. Omakotitalo on, mahdollisuus rakentaa hyväkokoinen aitaus.
Peltoa riittää, talvella voisi harrastaa vetoa reellä, suksilla tai potkukelkalla tms. ja vedättäjiäkin omasta takaa.
Näyttelyt eivät kiinnosta, mutta muut tottelevaisuuskoulutukset ja vastaavat eivät ole mitenkään pois suljettuja vaihtoehtoja.

Mieluisin koiravaihtoehto olisi tällä hetkellä alaskan malamuutti.
Toisena olisi samojedin ja siperianhuskyn sekoitus.
Siperianhaskykin pelkästään miellyttää ainakin silmää jonkin verran. Samojedi on hieman "liian hienon näköinen" koira minun makuuni, mutta sitäkin ollaan harkittu luonteen takia.

Olisiko jollain kertoa jotain muuta koirarotua joissa olisi vastaavia piirteitä kuin edellämainituissa?
Tai sitten ihan kokemuksia noista roduista joita pohdin.

Haluan koiran olevan isokokoinen ja semmoinen joka pärjää ulkohäkissäänkin työpäivän ajan.
Lasten kanssa olisi koiran tultava toimeen. Omat lapset ovat onneksi tottelevaisia ja osaavat käyttäytyä eläinten kanssa; eivät retuuta tms.

24

2572

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • caninefamiglia

      Ensinäkin älkää ottako koiraa, joka vain miellyttää silmää.

      Mieti paljonko teillä on tarjota aikaa koiralle ja millaisen koiran luonteen pitäisi olla. Älä jää tuijottamaan sitä ulkonäköä ja vain ajattele että tuossa on komea koira, otetaan meille tuollainen.

      Husky ja malamuutti ovat vaativia rotuja. Molemmat ovat itsepäisiä ja vaikeasti motivoitavia eli eivät todellakaan mitenkään sopivia tottikseen edes pelkästään harrastus mielessä.

      Molemmilla esiintyy myös metsästysviettiä eli jos koira näkee vaikka rusakon niin se takuulla ampuu sen perään. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että kumpikaan ei ole irti pidettäviä tapauksia kun lähtevät herkästi omille teilleen saaliin perään. Metsästysvietti on myös otettava huomioon kun harrastetaan vetämistä. Siinä ollaan herkästi turpa lumessa jos koira näkee jonkun elukan ja päättää lähteä perään.

      Mitä olen samojedeihin tutustunut ne ovat helpommin koulutettavissa, vaikka eivät mitään tottelevaisuus valioita myöskään ole. Mutta samojedi ei ole varsinaisesti ulkokoira turkin laatunsa takia. Huskilla ja malamuutilla on molemmilla turkit jotka pitävät veden melko hyvin poissa, mutta samojedin turkki on pehmeä ja se imee kaiken veden eli koira kylmettyy herkemmin. Samojedeillakin on metsästysviettiä jonkin verran tosin huskeilla ja malamuuteilla vietti tuntuu olevan suurempi.

      Kaikki nuo mainitsemasi rodut ovat erittäin aktiitivisia ja tarvitsevat paljon liikuntaa. Mikään pieni pissalenkki ei riitä ja koira on vietävä liikkumaan satoi vettä tai oli miten kylmä tahansa tai oli miten kiire. Jos aktiivisen koiran ottaa niin sille on sitten varattava aikaa.

      • fdfdvv

        Kyllä nyt liioittelet. Minun entisellä kaverillani ja hänen kaverillaan oli kummallakin alaskanmalamuutti. Molemmat olivat tottelevaisia ja sosiaalisia, tavanomaisia kotikoiria. Nykyään muutteja ja huskyja tapaa paljon agilitykentilläkin. Kummankin rodun luonne on lähivuosikymmeninä huomattavasti seurakoiramaistunut.


      • itseasiassa.
        fdfdvv kirjoitti:

        Kyllä nyt liioittelet. Minun entisellä kaverillani ja hänen kaverillaan oli kummallakin alaskanmalamuutti. Molemmat olivat tottelevaisia ja sosiaalisia, tavanomaisia kotikoiria. Nykyään muutteja ja huskyja tapaa paljon agilitykentilläkin. Kummankin rodun luonne on lähivuosikymmeninä huomattavasti seurakoiramaistunut.

        Eivät alaskanmalamuutit tai huskyt kyllä missään toko-kisoissa pärjää, kun niillä ei ole niin paljon miellyttämishalua. Arkitottelevaisuus on asia erikseen, sen oppiminen vaaditaan joka koiralta,että voi lemmikiksi soveltua. Ehkä tosiaan suomenlappari olisi sopivampi:)


      • Raappana
        fdfdvv kirjoitti:

        Kyllä nyt liioittelet. Minun entisellä kaverillani ja hänen kaverillaan oli kummallakin alaskanmalamuutti. Molemmat olivat tottelevaisia ja sosiaalisia, tavanomaisia kotikoiria. Nykyään muutteja ja huskyja tapaa paljon agilitykentilläkin. Kummankin rodun luonne on lähivuosikymmeninä huomattavasti seurakoiramaistunut.

        No mutta. Väitätkö todella että suosittelet huskya tai malamuuttia lapsiperheen ekaksi koiraksi??

        Ei hyvää päivää, helpompiakin rotuja on pilvin pimein. Itsellä kolmas koira menossa ja en edelleenkään, tässä vaiheessa vieläkään, ottaisi kumpaakaan noista roduista niiden haastavuuden takia!


      • fdfdvv
        Raappana kirjoitti:

        No mutta. Väitätkö todella että suosittelet huskya tai malamuuttia lapsiperheen ekaksi koiraksi??

        Ei hyvää päivää, helpompiakin rotuja on pilvin pimein. Itsellä kolmas koira menossa ja en edelleenkään, tässä vaiheessa vieläkään, ottaisi kumpaakaan noista roduista niiden haastavuuden takia!

        Molemmat tuntemani malamuutit elävät lapsiperheissä ja isoäidilläni oli joskus lapsirakas siperianhuskyn ja suomenpystykorvan sekoitus. Minulla on näistä roduista vaikutelma mitä parhaimpina perhekoirina.

        Ja tottelevaisuutta voi harrastaa kaiken rotuisten koirien kanssa, ei aina tarvitse kilpailla.


      • caninefamiglia
        fdfdvv kirjoitti:

        Kyllä nyt liioittelet. Minun entisellä kaverillani ja hänen kaverillaan oli kummallakin alaskanmalamuutti. Molemmat olivat tottelevaisia ja sosiaalisia, tavanomaisia kotikoiria. Nykyään muutteja ja huskyja tapaa paljon agilitykentilläkin. Kummankin rodun luonne on lähivuosikymmeninä huomattavasti seurakoiramaistunut.

        Moneen muuhun rotuun, joka sopii huomattavasti paremmin tokoon ja agilityyn, verrattuna husky ja malamuutti ovat vieläkin hyvin jääräpäisiä. Molemmat ovat alkukantaisia rotuja ja monesti kaikki alkukantaisen rodun edustajat eivät omaa miellyttämisen halua. Joitakin poikkeuksia on kuten esim. euraasier ja samojedi, mutta ei nekään varsinaisesti mitään tokokoiria ole.

        Tiedän että huskeja ja malamuutteja on agilityssä, mutta ne eivät ainakaan ole kilpailuissa sijoittuneet (saa joku korjatakin jos olen väärässä, mutta en ole itse ainakaan kuullut huskista tai malamuutista joka olisi pärjännyt agilitykilpailuissa). Ne siis sopivat vain harrastus asteelle. Tokossa taas kumpaakaan ei ole näkynyt.

        Kyllä husky ja malamuuttikin voivat olla hyviä kotikoiria ja sosiaalisia niin kuin sanoit, mutta on otettava huomioon että koska molemmat ovat suuren luokan opportunisteja ne eivät ole mitään pommin varmoja koiria.

        Jos koira kokee että tottelemattomuus hyödyttää enemmän niin se kyllä käyttää tilaisuutta hyväkseen.
        Voit opettaa huskin tai malamuutin kulkemaan irti, mutta jos vastaan tulee rusakko tai orava tai kissa niin koira kyllä unohtaa autuaasti kaikki käskyt kun metsästysvietti ottaa vallan.


      • yhteiskuntakoira jo
        caninefamiglia kirjoitti:

        Moneen muuhun rotuun, joka sopii huomattavasti paremmin tokoon ja agilityyn, verrattuna husky ja malamuutti ovat vieläkin hyvin jääräpäisiä. Molemmat ovat alkukantaisia rotuja ja monesti kaikki alkukantaisen rodun edustajat eivät omaa miellyttämisen halua. Joitakin poikkeuksia on kuten esim. euraasier ja samojedi, mutta ei nekään varsinaisesti mitään tokokoiria ole.

        Tiedän että huskeja ja malamuutteja on agilityssä, mutta ne eivät ainakaan ole kilpailuissa sijoittuneet (saa joku korjatakin jos olen väärässä, mutta en ole itse ainakaan kuullut huskista tai malamuutista joka olisi pärjännyt agilitykilpailuissa). Ne siis sopivat vain harrastus asteelle. Tokossa taas kumpaakaan ei ole näkynyt.

        Kyllä husky ja malamuuttikin voivat olla hyviä kotikoiria ja sosiaalisia niin kuin sanoit, mutta on otettava huomioon että koska molemmat ovat suuren luokan opportunisteja ne eivät ole mitään pommin varmoja koiria.

        Jos koira kokee että tottelemattomuus hyödyttää enemmän niin se kyllä käyttää tilaisuutta hyväkseen.
        Voit opettaa huskin tai malamuutin kulkemaan irti, mutta jos vastaan tulee rusakko tai orava tai kissa niin koira kyllä unohtaa autuaasti kaikki käskyt kun metsästysvietti ottaa vallan.

        Alaskanmalamuuttii ei muuten enää ole kovin alkukantainen, vaikka näyttää ulkoisesti siltä. Se vaatii paljon seuraa ja viihtyy hyvin sisäkoiranakin ja kaupungin vilskeessä. Se on leikkisä rotu toisten koirien seurassa. Terveys on huonontunut ja vetovietti heikentynyt, nykyään alaskanmalamuutteja asuu pirteinä kodeissa, joissa niille ei tarjota mitään vetotöitä. Miellyttämisenhalu on kasvanut sitä mukaa, kun alaskanmalamuutteja ollaan alettu käyttää paljon harrastuskoirina. Seurakoiraksi alaskanmalamuuttia ollaan jalostamassa pikku hiljaa, se on kylmä totuus. Siperianhuskysta en niinkään tiedä, koska niitä en tunne henkilökohtaisesti.


    • madamHuski

      Suosittelen suomenlapinkoiraa:)

      Ihmisystävällinen ja on sopivan koiran kokoinen. Hyvällä koulutuksella saadaan ihana kaveri joka touhuaa mukaan kaikessa:)
      Itellä on juuri Suomenlapinkoira-uros ja Siperian Husky-narttu:) Me asutaan isossa rivitaloasunnossa missä on metsätiet lähellä.
      Husky-neiti on vaativampi mutta ei mikään mahdottomuus. En ole katunut rotuvalintoja ja asun yksin, ei ole ketään auttamassa. Juoksen, kävelen ja vedän huskyn kanssa. Osittain käyn myös juoksemassa lapinkoiran kanssa.
      Huskyt niinku kaikki muutkin koirat ovat yksillöllisiä. Jotkut sanoo että husky ei ole sohvaperuna.... no se on just se mikä neitini on ainakin sadekelillä. Ei haluaa silloin ulos ollenkaan:D

    • Koirakaipuu

      Olen perehtynyt noihin rotuihin hieman paremmin ja lukenut kokemuksia....

      Nyt törmäsin Berninpaimenkoiraan. Se muistuttaa hieman ulkonäöltään lapsuudesta asti haaveissani ollutta Newfoundlandinkoiraa, mutta on pienempikokoinen.
      Juuri tuo lempeys ja ystävällisyys saa multa nyt eniten arvostusta. Olisi oikeen sopiva perhekoira eikä sitä ulkohäkkiäkään sitten "tarvitsisi" rakentaa kun ei ole
      ns. tarhakoira.
      Niin ja meillä on kani entuudestaan, eli sellainen saalistusvietitön koira olisi enemmän kuin tervetullut (eli ei ehkä ainakaan sitä Alaskanmalamuuttia). Uusi kissakin muuttaa kesällä meille, eli suotavaa olisi, jotta koira tulee toimeen muidenkin eläinten kanssa.

      Kolmivuorotyön takia ja lasten kavaessa, koiran ei tarvitsisi olla pitkiä päiviä yksin kotona.

      Tutulla lapsiperheellä on Siperianhusky ja ihan hyvin on mennyt eikä koiran kanssa ole ollut ongelmaa.

      Lapinkoiraa on myös harkittu joskus (tämä mun koirankaipuu on pitkäaikainen, ei mikään hetken huuma, ajattelin, että jos nyt alkaisi aktiivisesti miettimään ihan oikeasti, että mikä rotu sopisi jotta sen koiran joskus saisi) ja tutulla on varsin ihana ja leppoinen lapinkoira. Ovat hieman pienikokoisia minun makuuni, mutta ei ollenkaan poissuljettu vaihtoehto.

      Kaikista "helpoinhan" olisi joku Kultainennoutaja, mutta kyllä täytyy myös miettiä sitä, että mikä miellyttää omaa silmää, eikä voi valita koiraa sen perusteella että on helppo.
      Ihan varmasti meikäläisellä riittää pinnaa kouluttaa hieman vaativampaakin koiraa (ohan nuo lapsetkin saatu kasvatettua ihan ihmisiksi, ei se kovin paljon poikkea koiran kouluttamisesta; lahjontaa ja kiristystä ;D ) ja tutuissa on paljon koiranomistajia, joilta voisi tarvittaessa saada mielipiteitä ja apuja jos jotain hankaluuksia tulee.

      Sitäkin mietin että kuinkahan nihkeästi kasvattajat myyvät pentuja perheisiin joissa ei näyttelyitä harrasteta?
      Tosi monessa myynti-ilmoituksessa toiveena on, että uusi omistaja käyttäisi näyttelyissä koiraa.

      • suosikki valittava

        Sen rotuinen koira kannattaa hankkia, mikä itseään miellyttää, paitsi jos katsoo vain ulkonäön läpi. Koirat ovat yksilöitä ja jokaisella ihmisellä omat mielipiteensä eri roduista. Minunkin kimppuuni hyökkäsi suomenlapinkoira ja puri minut tikeille, kun olin 1-vuotias, mutta en silti tuomitse koko rotua. Metsästysverinen koira tottuu kyllä perheensä kaneihin ja pitää niitä laumansa jäseninä, jos pennusta asti on niiden seassa kasvanut, mutta tietääkseni malamuutit ja huskyt eivät ole mitään ajokoiria, eli eivät ole pelkän riistan perään, vaan niistä pyritään jalostamaan mahdollisimman hallittavia ulkomaastoa varten. Hommatkaa mieleisenne koirarotu. Minä suosittelisin landseeria, mutta teidän päätöksenne on minkä rodun hommaatte. Ja muistakaa, että aina löytyy valittajia kaikille roduille :-)


    • rauhaaa!

      He lopettakoot tänne kommentoinnin, jotka eivät osaa kuin kinastella loputtomalla ketjulla.

    • Hyvääjatkoa

      Se on aina kiva kun ok-taloon pistetään häkki pihalle ja sinne ns. ulkokoira. Voi että, naapurit vielä rakastaa teitä!

      Kun koirakokemustakaan ei ole, niin koiran täytyy varta vasten olla riittävän iso ja lapsiperheeseen vielä. Isot ulkokoirat raat... eikun rakastavat lapsia!

      • Koirakaipuu

        Rakastaa ne.
        Molemmissa naapureissa häkkikoirat/metsästyskoirat jotka haukkuvat kun kuulevat jotain normaalista poikkeavia ääniä.

        Kyllä alan kallistumaan berninpaimenkoiraan.
        Toivottavasti saadaan oma berni vielä kevään aikana.


      • Koirakaipuu
        Koirakaipuu kirjoitti:

        Rakastaa ne.
        Molemmissa naapureissa häkkikoirat/metsästyskoirat jotka haukkuvat kun kuulevat jotain normaalista poikkeavia ääniä.

        Kyllä alan kallistumaan berninpaimenkoiraan.
        Toivottavasti saadaan oma berni vielä kevään aikana.

        Lisäys edelliseen, että meille ei häkkikoiraa sitten tulekkaan, kun roduksi valikoituu berni.


    • huskymuutti

      Kyllä kaikista koirista saa hyvän ja kiltin perhekoiran jos vain haluaa, toisilla roduilla vaan eri tarpeet. Itelläni on aina ollut haaveena malamuutti tai husky hankkia.Sittenpä siis hankin ekaksi koiraksi malamuutin. Reilu vuosi tuosta niin hankin muutti-huskymixin. Ja yksi tekijä oli tuossa juuri ulkonäkö.En minä semmosta koiraa halunnut mikä ei silmää miellytä. Mielestäni kauneimpia koiria, ja niiden kanssa pääsee harrastamaan mielekkäitä puuhia kesät talvet. Otin selvää mitä rotu vaatii ja oon toteuttanut näitä asioita. Eivät oo mtn sohvapottuja. Joten päivittäisit lenkit onkin sitten useempia kilometrejä. Taluttamalla noita kavereita ei saa väsymään. Ja toi vetoharrastus vasta mukavaa on..koirat nauttii ja minä tykkään. :) kerran ku kokeilet ni paluuta ei oo.. suosittelen lämpimästi näitä rotuja kaikille joilla varmasti on aikaa ja halua antaa niille tarvitsemansa liikunta. Molemmat mulla poikia,leikkaamattomia. Kilttejä veijareita.Ikinä ollu ongelmaa puistoissa. Ja täytyy sanoa että 9/10 koirasta lähtee sen jäniksen perään jos vapaana on.. ;)) muutit vaan ottaa sen kiinni ja pistää lihoiks. Koulutuskin suht helppoa koska tie muutin sydämeenhän käy vatsan kautta. Ja se on tosi.
      Ai että maalla viihtys.. ;) think about it!

    • Alaskanhusky

      Jokainen tekee omat ratkaisut minkälaisen koiran ottaa. Kannattaa kuitenkin todella tarkasti tutustua rotujen piirteisiin, millainen luonne ja millaiset ovat koiran tarpeet. Nimimerkki Caninefamiglia kirjoittaa kyllä täyttä totta huskien luonteesta. Kaikki omat huskyt ovat ainakin todella jääräpäisiä, irti en uskalla niitä päästää. Kilttejä ne kyllä ovat, mutta lähtevät omille teilleen jos jotain kiinnostavaa on edessä. Lapsiin koirat kyllä tottuvat ja tulevat erittäin hyvin toimeen. Omasta kokemuksesta voin sanoa että huskyt ovat todella vaativia ja niihin täytyy käyttää todella paljon aikaa. Kannattaa tutustua www.siperianhusky.net sivustoon, sieltä saa hyödyllistä tietoa. Mutta jos arktinen koirarotu kiinnostaa ja on valmis tekemään töitä koiran kanssa niin voin kyllä suositella rotua. Vetoharrastus vie nimittäin mukanaan ja huomaat pian että sinulla on pian toinen ja kolmaskin koira.

    • cdcccd

      Narttu kannattaa hankkia ainakin ensikoiraksi näiden rotujen kohdalla.

    • Anonyymi

      Samijedin turkki on aika haastava hoitoinen,husky tarvitsee joskus toisen koira kaverin ja malamuutti on ihan hyvä rotu teille,vaikka en siitä paljonkaan tiiä,mut tosi aktiivisia kaikki.🙃

    • Anonyymi

      Ite ottaisin mieluiten samojedin,mutta on husky ja malamuutti kans ihan kivoja.

    • Anonyymi

      siperianhuskyjä mulla on kaks,ja mun omat on ainaki kilttejä lapsille,energisiä ja hiukan haastavia kouluttaaa.Toinen on jo 15 ja toinen yks,joten niillä on aika paljon eroja.Mutta kilttejä on.Samojeditkin ovat super ihania,mutta jos ette halua tuhlata aikaa turkin hoitamiseen,ottakaa husky.Malamuuteista en paljoa tiiä,mutta oon kuullu että ne on aika vaikeita kouluttaa ja erittäin isoja.Yhellä mun kaverilla on malamuutti ja se on sanonu et kaikki malamuutit on ilkeitä,mutta ei ole,ne on suurimmakseen kilttejä,mutta erittäin energisiä,vaatii ehkä vähän kokemusta.Tsemppiä!!!

    • Anonyymi

      Lisään vielä,et jos aiot ottaa koiran joka on haastava koulutaa,esimerkiksi tämä husky ja malamuutti,jos aiot ottaa pennun,olisi hyvä käydä pentu koulussa.

    • Anonyymi

      Ei haittaa,vaikka husky on vaativa rotu,sen voi viedä pentukouluun,tai muualle,vaikkapa temppukouluun.On 2 kpl huskyjä,ja voin sanoa että ihania ovat:)

    • Anonyymi

      Eläkeläinen etsii liikunnallista koiraa joka tottuu pyöräilemään isäntään,jollaon aina aikaa koiralle joka todella saisi unelmakodin meren rannassa kaupungin ulkopuolella ,edell. Menehtyi yllättäen 11v. WILI oli siperianhuskyn jaMalamutin MIX täydellinen elämänkumppani,onko liikaa vaatimuksia ei mielellään haukkuvaa koiraa ikä miel. pentu-5v

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      38
      4659
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      20
      3195
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      272
      2376
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      53
      2247
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      165
      2079
    6. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      89
      1670
    7. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      360
      1661
    8. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      17
      1653
    9. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      113
      1642
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      15
      1289
    Aihe