Kanariansaarille kannattaa mennä, kun Suomessa harmaa valtaa alaa.
Valtaosin matkamme onnistui. Söimme kohtalaisesti, jopa ajoittain hyvin. Aurinko tarttui ihoon ja maininkien kuohusta sai energiaa viikoiksi eteenpäin. Dyyneille kannattaa askeltaa, vaikkapa ihmettelemään.
Lievästi sanottuna inhottavaa oli, kun sateen jälkeen vesi tunkeutui huoneeseemme. Oli aamu, noin klo 6. Mieheni oli onneksemme illalla nostanut kännykät ja niiden laturit pois lattialtalta. - Jäin jälkeenpäin pohtimaan, olisiko sisään tunkeutuneen veden maadoitusvoima ollut suurempi kuin sähkövirran voima. Ratkaisu yhtälöön olisi ratkaisut hengissäsäilymisen.
Kaatosateessa herätimme hyvin sympaattisen hotellin yövahdin, joka pitkän arvuuttelun jälkeen osoitti meille kuivan piknik-huoneiston loppulomaksi. Meille tämä oli kuin Interail-matkailua... Ei kuitenkaan odottamaamme.
Ja lisäksi: perusasiat eivät olleet sellaisia, joihin ainakin me olimme tottuneet. Vessassa ei ollut paperia ja lämmintä suihkuvettä oli vain kahdeksi minuutiksi :-)

Vastaukset 1
Vanhimmat
Järkyttävää!