Elokuun alkupuolella olisi tarkoitus suunnata jonnekin lomalle, luultavasti noin viikoksi. Budjetin pitäisi olla aika inhimillinen (tällä tarkoitan, että ei mitään USA:n kiertomatkoja tai pistäytymistä Kiinaan) kun opiskelijoita ollaan, eli luultavasti kohteena eurooppa.
Vaatimuksia lomakohteelle olisi kesäisin yleensä hyvä sää (Etelä-Euroopassa taitaa olla kuuma elokuussa, mutta se kelpaa varsin hyvin), kaunis kaupunki ja nähtävyyksiä, eikä älyttömän kallista. Rantakaupunki ois ihana, mutta ei nyt ole vaatimus. Plussaa tästä kuitenkin.
Turistirysä tai ei, sillä ei niinkään oo väliä, mutta varmaan enemmän tuonne Etelä-Euroopan suuntaan. Kieliä hallussa enkku-ruotsi-saksa-venäjä-espanja-portugali. Lähtijöinä kolme nuorta tyttöä (kaksi blondia), eli luultavasti Turkin kaltaiset maat menee vähän nono-listalle.
Italia oli pitkään listalla ehdottomana ykkösenä (kulttuuria, rantoja, ruokaa!), mutta usella sivulla puhuttiin että loppukesästä kaupungeissa leijuu vahva viemärihaju. Pitääkö tämä paikkaansa?
Jos ois jotain hyviä matkavinkkejä, niin oltais tosi kiitollisia! :) Mikä maa mikä kaupunki?
Minne lähtisimme elokuussa?
4
253
Vastaukset 4
- mmm3
Bulgaria synnybeat siinä hyvä ranta kohde olen käynyt useita kertoja hotelleja paljon mistä valita
- Brcln
Sunny beach=kaunis kaupunki ja nähtävyyksiä? Hah hah!
Ehdotan Barcelonaa, on rantaa ja todellakin niitä nähtävyyksiä. Upea kaupunki!
- Losgehts
Funchal & Madeira. Madeiran saari on uskomattoman kaunis, kävin siellä ekan kerran elämässäni syksyllä. Funchal on mahtava kaupunki ja tarjoaa monenlaista.
- gubbe3
No Portugali tietenkin. Porto tai Lissabon. Kohtuuhintaisia lentoja: Lufthansalla vaihdolliset. TAP lentänee myös suoria sankkerivuoroja. Portossa esim. 3 hengen huone keskustassa omalla vessalla ja kylppärillä (ilman aamiaista) maksaa 45€/vrk. Lissabon on hieman kalliimpi paikka mutta esim. hotelli keskustassa aamiaisella 60€/3HH/vrk. (esimerkit hotelleista joista toiseen olen menossa keväällä toisen kerran ja toisessa yöpynyt jo kolme kertaa)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 601049
- 981024
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i21872Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔60810- 135802
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t123793Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke25669- 45666
- 51650
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45620- 19607
Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen14605Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.83586- 46578
- 35570
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast47568Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka141565Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok125562- 48527
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi9513